Maailman pilkka

Näitä palstoja luellessa tuli mieleeni
niitä Raamatun paikkoja joissa nämäkin asiat mainitaan.

"Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:heidän on taivasten valtakunta"
(1.piet.3:14)

"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kikkea pahaa"
(Matt.10:22)

Hyvin yleistä tuntuu olevan myös se että mailma haukkuu meitä ja syyttää uskoamme harhaopiksi. Uskovaisina emme voi lähteä hyväksymään tämän mailman uskonoppeja joissa jopa sanotaan että kaikella uskolla pelastuu.

Raamattu ei anna tähän lupaa sillä Jumalan sana selkeästi sanoo " Pitää oleman yksi lauma ja yksi paimen"

Se on se pahennuksen kivi ja loukkauksen kallio mikä tälle maailmalle sattuu.

Ns. hoitokokouksista täällä on myös ollut kirjoituksia. Hoitokokouksia siionissamme on tiettävästi ollut viimeksi 80-luvulla. SRK on ymmärtääkseni myös myöntänyt että niissä on sattunut tuohon aikaan myös ylilyöntejä ja henki on voinut olla väärä.
(on lähestytty syntistä "ylhäältäpäin" ikäänkuin vaatimalla vaadittu uskomaan)
Jumalan kansa eli tuolloin vaikeita aikoja. Lakihenkisyys oli tarttunut joihinkin veljiin ja sisariin. Siitä en tiedä tuliko tuolloin ns.eriseuraa. (kososlaisuus?) Mutta vaikeita aikoja siionissa ne totisesti olivat.

Mutta nyt Jumala on varjellut valtakuntaansa ja Jumalan sana on saanut levitä uusiin maihin aina Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa myöten.
Suomessa ja Amerikassa parannuksen tekijöitä ei ole ollut paljoa vaikkakin Jumalan valtakuntaa näissä maissa on kohtalaisen paljon. Mutta Jumala voi antaa etsikon aikoja täällä rakkaassa Isänmaassakin.

Iloista kevään odostusta!
6426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ai sekö teidät autuaaksi tekee, että teitä herjataan?! Aika kieroutunutta logiikkaa. Tuskimpa kaikki, mitä ihmiset "herjaa", on autuasta.

Äänestä
  • se on vain yksi autuaan tuntomerkeistä, kuten luit tuolta ja voit sen lukea Raamatustakin.

    Äänestä

Eksyin vastottain tänne lestadiolaisten keskustelupalstalle ja aiemmin mua ei heidän hourimisensa paljoa kiinnostanut, mutta täällä olen suorastaan säikähtänyt kuinka huuruporukkaa nämä lestadiolaist ovat.
Raamattua luetaan siten, että itse määritellään lauseiden sisältö palvelemaan kultin oppeja, kuten
"Uskovaisina emme voi lähteä hyväksymään tämän mailman uskonoppeja joissa jopa sanotaan että kaikella uskolla pelastuu.

Raamattu ei anna tähän lupaa sillä Jumalan sana selkeästi sanoo " Pitää oleman yksi lauma ja yksi paimen"

Yksi lauma ja yksi paimen tarkoittaa siis sitä, että tämä lauma on vain lestadiolaiset?! Hei, ette te voi itsekään uskoa moiseen potaskaan!!!

Äänestä
  • "Yksi lauma ja yksi paimen tarkoittaa siis sitä, että tämä lauma on vain lestadiolaiset?! Hei, ette te voi itsekään uskoa moiseen potaskaan!!!"

    he uskovat juuri niin. :))

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    "Yksi lauma ja yksi paimen tarkoittaa siis sitä, että tämä lauma on vain lestadiolaiset?! Hei, ette te voi itsekään uskoa moiseen potaskaan!!!"

    he uskovat juuri niin. :))

    Tietenkin ottamani Raamatun kohta on vain yksi kohta. En minä viitsi kopioida koko Pyhää Kirjaa tänne.

    En minä jää teidän kanssanne väittelemään tänne. Ei se hyödytä ketään. Mutta aina saan toivoa ja rukoillakkin että tekin löytäisitte elävän uskon sydämmeenne.

    Kaikista parjauksista ja loukkaavistakin kommenteista huolimatta haluan toivottaa hyvää jatkoa teille jotka vaivaudutte kirjoittelemaan tänne. Sydämmestäni toivon että kielenkäyttönne muuttuu ajan kuluessa.

    En väitä että nimenomaan tämä viestiketju olisi ollut pahaa parjausta, mutta osoitankin tämän viestini niille joilla siihen on taipumusta.

    Itse poistun palstalta kuten näyttivät tekevän monet muutkin uskovaiset. Mutta edelleen on voimassa se kutsu että käykää paikkakuntanne Rauhanyhdistyksillä kuuntelemassa puheita.

    kevättä kaikille

    Äänestä

  • mutta niin Raamatun mukaista.Ken uskoo,niin näkee sitten,kun se valkopukuisten joukko ylistää Jumalaa Taivaan Kunniassa. Silloin sanotaan,"nämäkö ne ovat,joita me pidimme pilkkana ja naurusananlaskuna..."
    Ei sitä Jumalan Valtakunnan ihanuutta näekään,kuin sisäpuolelta. Se on peitetty viisailta. Se on lasten kaltaisten armovaltakunta, jossa kaikille katuvaisille vuodatetaan Pyhän Hengen kaste saarnaamalla synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

    Näin siirtyy Pyhä Henki sydämestä sydämeen ja usko alkaa vaikuttaa Hengen hedelmänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heiska kirjoitti:

Näitä palstoja luellessa tuli mieleeni
niitä Raamatun paikkoja joissa nämäkin asiat mainitaan.

"Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:heidän on taivasten valtakunta"
(1.piet.3:14)

"Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kikkea pahaa"
(Matt.10:22)

Hyvin yleistä tuntuu olevan myös se että mailma haukkuu meitä ja syyttää uskoamme harhaopiksi. Uskovaisina emme voi lähteä hyväksymään tämän mailman uskonoppeja joissa jopa sanotaan että kaikella uskolla pelastuu.

Raamattu ei anna tähän lupaa sillä Jumalan sana selkeästi sanoo " Pitää oleman yksi lauma ja yksi paimen"

Se on se pahennuksen kivi ja loukkauksen kallio mikä tälle maailmalle sattuu.

Ns. hoitokokouksista täällä on myös ollut kirjoituksia. Hoitokokouksia siionissamme on tiettävästi ollut viimeksi 80-luvulla. SRK on ymmärtääkseni myös myöntänyt että niissä on sattunut tuohon aikaan myös ylilyöntejä ja henki on voinut olla väärä.
(on lähestytty syntistä "ylhäältäpäin" ikäänkuin vaatimalla vaadittu uskomaan)
Jumalan kansa eli tuolloin vaikeita aikoja. Lakihenkisyys oli tarttunut joihinkin veljiin ja sisariin. Siitä en tiedä tuliko tuolloin ns.eriseuraa. (kososlaisuus?) Mutta vaikeita aikoja siionissa ne totisesti olivat.

Mutta nyt Jumala on varjellut valtakuntaansa ja Jumalan sana on saanut levitä uusiin maihin aina Etelä-Amerikkaa ja Afrikkaa myöten.
Suomessa ja Amerikassa parannuksen tekijöitä ei ole ollut paljoa vaikkakin Jumalan valtakuntaa näissä maissa on kohtalaisen paljon. Mutta Jumala voi antaa etsikon aikoja täällä rakkaassa Isänmaassakin.

Iloista kevään odostusta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu