Olen 27-vuotias nainen. Olen ollut aina enemmän tai vähemmän masentunut. Nyt olen napsinut lääkkeitä monta vuotta ja olen jättämässä ne pois. Uskoisin pärjääväni ilman lääkitystä, mutta mättää tuo terapia-puoli. En ole tyytyväinen ihmiseen, jonka luona käyn juttelemassa. Ongelma on siinä, etten viitsisi vaihtaa ihmistä, sillä pelkään jotenkin loukkaavani tätä nykyistä...tyhmää ajatella näin, tiedän sen, mutta olen vain tällainen höppänä...Onko kenelläkään samankaltaista tilannetta? Tai kokemusta asiasta?
Masennukseni
Kokenut
161121
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mä kävin vuoden terapeutilla, joka ei tuntunut mulle oikealta. Ihan sama ongelma oli mulla, eli en kehdannut/uskaltanut ilmoittaa terapeutin vaihtamisesta. Pelkäsin juuri pahoittavani hänen mielensä, olevani kiittämätön ja kaksinaamainen potilas. Monta viikkoa ennen h-hetkeä olin jännittynyt ja halusin päästä koko tilanteesta. Onneksi sitten sanoin asian selkeästi tuoden suoraan esille mitä halusin ja mitä en kokenut saavani työskentelystä hänen kanssaan. No okei, en sanonut kaikkea ja kaunistelin/keksin jotain juttuja, mutta pääpiirteissään puhuin niin kuin asiat olivat.
Nyt olen ollut melkein vuoden loistavan tyypin terapiassa ja olen tosi tyytyväinen, että uskalsin vaihtaa. Helppoa se ei ollut.
Tee juuri siltä kuin parhaalta tuntuu, kyseessä on elämäsi, joka on koko hoidon kannalta tärkeintä. Terapeutit ovat varmasti törmänneet vaikka mihin, eivätkä hätkähdä tai pahastu. Ainakin jos ovat ammattitaitoisia, ja elleivät ole, on vaihto välttämätöntä.
Onnea ja kaikkea hyvää jatkoa sulle!
Olen itse ollut lyhyen jakson mtt:n päiväsairaalassa ja siellä tapasin vain kilttejä ja mukavia potilaita. Siis kiltit ja tunnolliset ei oikein tahdo kestää tätä nykyistä hektistä elämänmenoa. Eräs ystäväni kyllä sanoi hyvin painavin sanoin, että hän tuntee erään todella ilkeän ihmisen, jonka mielenterveys myös horjuu.
On todella ikävää, jos terapeutti ei tunnu itselle sopivalta. Itse sain sopivan terapeutin heti kerralla. Mutta on todellakin terapeutin ammattitaitoa, että hän kykenee ottamaan vastaan myös sen, että potilas haluaa vaihtaa terapeuttia.
Voi toki olla niinkin, että joitakin asioita on vaikea tuoda esille, vaikka suhde terapeuttiin olisi miten hyvä tahansa. Mutta jos tuntuu, että jollekin toiselle nekin voisi kertoa, niin eikö silloin ole parempi vaihtaa terapeuttia. Tulee vain mieleeni, että Valituissa Paloissa oli kerran juttu, että ihminen kyllä kertoo kaiken itsestään, mutta ei kaikkea samalle ihmiselle. Sen vuoksi ajattelen, että terapeutin vaihto siinä vaiheessa, kun päällimmäiset on puhuttu ja vaikeat jäljellä, voisi auttaa asiaa. Tietenkin siinä on se huono puoli, ettei siihen vaikeaan asiaan toisenkaan kanssa voi heti hypätä, jolloin aikaa ja vaivaa kuluu kerratessa hukkaan.
Kaikesta huolimatta toivon, että itse kukin saa mielensä taas kuntoon ja uusi päivä tuntuu aina eilistä paremmalta.
Maria tuntuisi olevan oikeassa; ajattelen aivan samoin, eli herkät, hiljaiset ja tunnolliset- "liian kiltit"- ihmiset saavat kärsiä nykymenosta ja sen seurauksista. Olen itsekin ollut kauan sen ajatuksen vanki, ettei minulle esim. kuulu oikeutta sairauslomaan psyykkisen syyn takia, koska "fyysisesti sairaat ne ovat oikeasti syystä lomalla. Esimerkkejä voisi sanoa muitakin, joissa ympäristön paine, mutta myös huono itsetunto muokkaa ajattelua. Hyvää jatkoa kaikille vaikeuksissa oleville!
Tuntuis, että terapeutti saattaa kokea ihan samoin... siis tarkotan, että kaipa terapeutit tietävät, ettei kaikilla yksinkertaisesti synkkaa. Ja että terapian onnistumiseksi kemioiden olis parempi olla kunnossa.
Jos todellakin tuntuu, ettet voi nykyisellä terapeutilla oikein avautua, niin kyllä kannattaa kerätä kaikki voimat kokoon ja tehdä se vaikea päätös, että vaihtaa.
Minäkin vaihdoin lääkäriä, kun tuli terapian aloittamisen aika. Lääkäri oli kyllä muuten hyvä, mutta en voinut missään nimessä aloittaa hänen kanssaan varsinaista terapiaa. Meillä ei oikein synkannut yhteen.
Mainittakoon vielä, että tämä lääkäri oli kyllä myös terapeutin pätevyyden omaava.
Päätös oli vaikea, mutta en ole päivääkään katunut. Tutkin tilannetta hyvän terapeutin löytämiseksi ja lääkäriystäväni kautta sain suositukset muutamalle terapeutille, joita hän piti pätevinä. No sainkin ajan yhdelle niistä ja se oli mielestäni täysosuma. Löysin todella miellyttävän ja pätevän terapeutin, jonka luona nyt olen käynyt parin kuukauden ajan. Terapia on ollut niin mukavaa, että joka kerta tuntuu, että aika loppuu kesken.
Sullekin varmasti löytyy sopiva terapeutti. Kokeile vaikka viittä ja valitse sitten, sillä on ehdottoman tärkeätä, että voit vapautua terapeutin kanssa ja kertoa hänelle lähes kaikki asiasi. Jos teillä ei synkkaa, niin silloin kyllä menee hukkaan sekä aika että rahat.
No, minun nämä käynnit ovat maksuttomia. Siksi kai palvelukin on kehnoa...tämä ihminen on keski-ikäinen nainen, ammatiltaan psykiatrian erikoissairaanhoitaja. Miespuolinen psykiatrini väitti hänen olevan muka koulutuksen käynyt ja pätevä. Ja shit sanon minä, aivan surkea, sama kuin maallikolla kävisi asioistaan puhumassa. Ja itse asiassa moni maallikkokin osaisi paremmin asiansa. Niitä on sellaisia ihmisiä tällä psykiatrian alalla, jotka ovat vain töissä ja tienaavat leipänsä, sydän on jossain muualla...
Jos terapeutti ei tunnu hyvältä, kannattaa vaihtaa. Terapeutti ei siitä loukkaannu, se kuuluu työn luonteeseen. Toisaalta terapeutin kannalta voi olla hyväkin lopettaa jos siltä tuntuu koska tällainen terapiassa huonosti voiva potilas ei varmasti ole mainosta terapeutillekaan.
Älkää potilaat siis liikaa pohtiko terapeutin tunteita tässä asiassa.
En kyllä tiedä, pitäisikö tämä viesti osoittaa johonkin toiseen kohtaan, mutta ainakin osa tässä on vastauksena.
Minulla on kaksi kokemusta keskusteluseurasta ja niiden perusteella aina kannattaa vaihtaa, koska kokematon, piittaamaton, väärintulkitseva osapuoli voi tehdä uskomattomasti hallaa.
Edellisellä kerralla menin sellaisen psykologin puheille, jota minulle oli suositellut saman työterveysaseman toinen työntekijä. Valitettavasti keskustelut jäivät tavallaan kesken, koska työsopimukseni loppui. Hyvien keskustelujen vaikutus kesti silti kauan. Yhä vielä kaipaan tätä terapeuttia, koska minulle jäi tunne, että hän ihan oikeasti välitti ja ymmärsi, ja hän sai minussa heräämään kaikenlaisia taitoja, joita luulin mitättömyyksiksi ja unohtuneiksi. Muutamasta huomautuksesta tajusin, että hän mietti näitä keskusteluja muulloinkin kuin siinä ja sillä hetkellä ja hän muisti asioita, joita olin jopa vain maininnut ohimennen.
Kun masennus jälleen iski enkä päässyt omin avuin enää ylös kuopasta enkä työttömyyden takia keksinyt muutakaan paikka, menin paikalliseen mielenterveystoimistoon selostamaan tilannetta. Lääkäri päätti siinä viiden minuuttin (vai oliko sitäkään) keskustelun aikana, että kun minusta ei heillä ollut mitään tietoja eli olin muka 'terve', hän päätti suuressa viisaudessaan, että olen vain huolestunut työttömyydestäni ja keskustelut toimiston sosiaalihoitajan (se kai se nimike oli) olisivat hyväksi avuksi. Huomatkaa, että kerroin myös monen vuoden takaisesta itsemurhayrityksest, jonka jälkeen minut oli kuskattu hoitoonkin, siis ihan laitokseen. Sain kyllä myös pakkauksen jotain uusia pillereitä. Joopa joo: sosiaalihoitaja sitten keskusteli: hän alkoi neuvoa, että pitäisi mennä työvoimatoimistoon kirjoittautumaan työnhakijaksi... Ynnä muuta yhtä typerää, koska olin jo vuosia ollut vuoroin työssä, vuoroin työtön, joten tiesin kyllä kuviot. Ja kun oltiin keskusteltu useita kertoja siitä, mm. siitä, mitä tein, missä asuin jne. hän ehdottaa, että alkaisin kävellä mielen piristykseksi... vaikka oli monta kertaa ollut puhetta siitäkin, miten kävelen kaupunkiin näille keskusteluille. Pillerit loppuivat ja hain uutta reseptiä, Kun pillerien hinta ylitti maksukykyni, kyselin, oliskko mahdollista saada jotain muita, halvempia ja näin jouduin lääkärin puheille, toisen kuin tämän ei-sairas-diagnoosin tehneen. Ja kuinkas kävikään: tämä uusi tehokas naisihminen alkaa huutaa minulle, että mitä minä siellä edes teen, koska se paikka ei ole mikään työnvälitystoimisto.
Lopetin myös sosiaalihoitajalla käynnin.
Niinpä koetan ryömiä aina masennuksen tullen kuopastani ihan omin avuin ja uskokaa pois, se ei ole helppoa. Olen pilannut parissa paikassa työsopimuksen jakamismahdollisuudenkin näiden masennuskausieni alikunnolla.
En enää tiedä, mitä tehdä, koska rahattomana ei ole varaa maksullisille psykologeille ja mielenterveystoimistokokemukset osoittavat, ettei minun sinne kannata mennä.
Soititko siis mielenterveystoimistolle suoraan? Minä soitin päivystyspuhelimeen ja sieltä kautta annettiin keskusteluaika. Siellä keskustellessa sai sitten myös itse arvioida ja toivoa jatkoa. Ja sain asiantuntevaa apua reseptin lisäksi. Kaupungilla/kunnalla on tunnetusti säästöohjelma aina päällä ja toiset työntekijät ovat liiankin sitoutuneita siihen. Sairaanakin pitäisi jaksaa olla vähän sinnikäs ja VAATIA itselleen hoitoa, johon on oikeutettu. Eräs ystäväni joutui soittamaan pariin otteeseen mt-toimistolle ennen kuin aika irtosi ja apua tuli...
Jaa-a, tyhjästä voi olla paha nyhjästä. Eli voi olla paha vaatia palvelua, jos sellaista ei kerta kaikkiaan ole mtt:ssä. Mielenterveyspalvelut on ajettu alas poliitikkojen siunauksella ja kukaan muu kuin poliitikot ei niitä nosta. Paitsi ehkä äänestäjät. Mutta jos äänestäjät alkavat vaatia palveluja mtt:stä ja ovat hiljaa vaalien aikana, ei asian tila varmastikaan parane.
Mielenterveystoimistoissa psykiatrit ovat yleensä avainasemassa sillä he tekevät suurimman työn hoitosuunnitelmissa ja arvioinneissa. Psykiatrien niskaan kaatuvat myös huonosti menneet hoitosuhteet ja huono hoito tarkoittaa liian usein itsemurhaa psykiatrialla. Huonot työolosuhteet eivät ole suomalaisessa oikeuskäytännöss olleet millään tavalla lieventävä seikka. Sen vuoksi monet psykiatrit ovat lähteneet mtt-viroistaan muihin töihin ja tilalle on ehkä tullut vähemmän kokeneita kollegoita.
Monesti paikallistasollakin on sellaista käsitystä että psykiatrisen arvion voi tehdä melkein kuvaa vaan "humaani" tai filosofisesti orientoitunut lääkäri. Minun korvaani tällaiset lausahdukset kuulostavat lähinnä karmeilta, koska tiedän omasta kokemuksestani että kunnollisen arvion tekemiseksi tarvitaan erittäin paljon ihan silkkaa raakaa tietoa ja pitkäjänteistä ja laadukasta työnohjausta. Ensimmäiset 3-4 vuotta olin täysin kokeneempien kollegoiden varassa ja sen jälkeen alkoi oma kyky tehdä arvioita parantua pikkuhiljaa ja paranee edelleen vaikka psykiatrialla on oltu jo pitkään töissä.
Luulen että tämä antaa toisenlaista taustaa näille kahdele edelliselle kirjoitukselle. En halua vähätellä näitä ongelmia mutta satun tietämään että Suomessa ei ole montaa paikkakuntaa (alle 5% veikkaisin), joissa on edes mtt:n virkoja sen verran kuin on suositeltu. Saati että viroissa olisi pätevät työntekijät.
Tuli vähän sellainen olo tuosta vastauksesta kuin muistakin vajaiden palvelujen valittamiseen tulleista kommenteista. Eli että mitä turhaan valitat: yhteiskunta palaa säästöliekillä, tajua se jo ja jos haluat palvelua ja tukea jne., mene äänestämään parempia poliittisia päättäjiä.
Ja: voi psykiatriparkoja, joilla on kamala taakka.
Onhanse tietysti totta, että taakkaa heillä on, mutta onko se mikään puolustus sille, että mukamas työhönsä koulutettu psykistari purkaa oman turhuatumisensa huutamalla apua hakevalle. Tai ehkä tämä oli tämän henkilön hieno hoitoidea eli että joidenkin kohdalla masennus on pelkkää teatteria ja jos huudetaan ja nälvitään, potilas nolostuu ja lopettaa moisen valituksen. Tai jos masennus on oikeaa, joillakin se poistuu pienellä ravistelulla.
Minulta ei se ei todellakaan tällä korjaantunut ja kynnys uudelleen mielenterveystoimistoon yrittämiseen on nyt liian korkea. Ties mitä sieltä seuraavaksi tulee vastaan.
Kyllähän tässä kohtaa kaksi ongelmissa olevaa ihmistä. Toinen on potilas ja toinen psykiatri. Ja syyllinen tähän tragediaan on poliitikko.
En ehkä kyennyt tuomaan tarpeeksi hyvin esiin sitä miksi psykiatrit "ovat parkoja, joilla on kamala taakka". Psykiatrista avohoitoa on ajettu alas poliitikkojen toimesta viimeiset 10 vuotta. Tässä ajassa on käynyt selväksi että minkäänlainen talkootyö, palkattomat ylityöt jne eivät kykene työtaakkaa hoitamaan. Lääkärit ovat nämä tiet kokeilleet ja ajatelleet että kyse on tilapäisestä, muutaman vuoden kestävästä ongelmasta, jolloin työt voidaan hoitaa talkoomentaliteetilla ja sitten palataan normaaliin. Yksi työkaveri teki lausunnot omalla ajallaan ja ilman mitään korvausta lauantaisin. Kuinkahan moni jäisi palkattomaan työhön joka lauantai 12 tunniksi? Jäisitkö itse jos olisit terve?
Kyse on nyt siitä että yhteiskunta on päättänyt ajaa alas nämä palvelut ja työntekijät voivat huonosti. Monet keikkuvat sairasloman rajoilla ja silloin potilaalle huutaminen on ymmärrettävää mutta ei tietenkään hyväksyttävää.
Itse en tiedä mitään helppoa ratkaisua tähän ongelmaan. Pitäisikö potilaiden tehdä aina valitus, jos eivät saa riittävää hoitoa? Tästä on ennakkotapaus sydäntautien puolelta Kuopiosta ja sen perusteella voi ehkä parantaa mahdollisuuksia. Uskon silti että pelkästään sen onnettoman psykiatrin, joka sattuu virassa olemaan, painostaminen ei johda muuhun kuin hänen työkykynsä heikkenemiseen ja palvelujen huononemiseen ja on sen vuoksi turhaa.
Ja lopuksi: poliitikot päättävät paljonko rahaa käytetään sinun hoitoosi. Pakkohan nimenomaan heiltä on vaatia lisäresursseja eikä keneltäkän muulta?
Totta kai tuon tiedän eli siis työtaakan ja sen aiheuttaman hallan sekä työntekijälle että hänen kohteelleen. Minua vain masentaa sekin vielä kaiken lisäksi, ettei mitään ratkaisua ole. Nimittäin vaikka kuinka äänestäisi sitä oikeaa ihmistä asioita päättämään lopputulos on, ettei hän virkaan päästyään joko asian puolesta enää puhu tai hänenkin puheensä menevät kuuroille korville.
Omassa suvussanikin on yksi, joka tekee lausunnot omalla ajallaan, koska haluaa, ettei ihmisten tarvitse turhaan odottaa.
Mutta älä rupea nyt syyllistämään minua siitä, että tästä eksyin valittamaan, eiköhän minua ole syyllistetty elämäni aikana jo tarpeeksi.
Totta puhuen minä kyllä olen töissä ollessani ollut sellainen idiootti, että olen tehnyt ylitöitä korvauksetta, koska olen työhullu ja nautin suunnattomasti työn teosta ja siksi myös työttömyyskaudet ajavat minut aivan hirveään masennukseen. Huom. sana 'myös', sillä masennukseeni on todella muitakin ja isompia syitä.
Helppoa ratkaisua ei taida olla.
Kunnalla on kuitenkin lakiin perustuva velvollisuus hoitaa sairaudet eli myös mielenterveysasiat ja tästä hoitamattomuudesta voi tehdä valituksen. Kuopiossa yksi rouva meni oma-aloitteisesti ohitusleikkaukseen yksityisesti ja Kuopion kaupunki maksoi sen jälkikäteen, kun voitiin näyttää toteen että kaupunki ei lähtenyt hoitamaan asianmukaisella tavalla rouvan ongelmaa.
Se on vaan aina sama juttu, jos minä erehdyn valittamaan tai tuntemaan oloni kurjaksi tai vielä pahempaa: aina joku psykiatri tai pyskologi tai kotitekoinen maailmanparantaja alkaa antaa ohjeita ja loppujen lopuksi kaikki onkin minun syytäni: minun pitäisi ymmärtää, että ammattiauttajat ovat väsyneitä ja minun pitäisi tehdä sitä ja tätä.
Kun epäonnistuin lopullisessa poistumisessa, en saanut apua silloinkaan. Suvun mielestä olin häpäissyt heidät lopullisesti ja siitä lähtien olen ollut musta lammas, jota ei lueta mukaan mihinkään. Sairaalassa lääkärillä ei ollut aikaa puhua. MUistan, että jonakin yönä minua tosiasiassa puhutti toinen potilas. Tähänkö on menty?
Arvasin, että tässä taas näin käy. Olkoon. Olen jo ihan tarpeeksi väsynyt kaikkeen.
Terve!
Joo noilta muiltakin sait jo sellaisia ihan hyviä neuvoja. Eli jos sinulla ei synkkaa terapeutin kanssa kannattaa ja pitää vaihtaa toiseen terapeuttiin. Terapeutti ei saa pahastua tästä, jos hän näin tekee hän ei olee enää ammattitaitoinen. Itseltäni jopa kysyttiin, että tulenko toimeen terapeuttini kanssa.
Liikaakaan ei saisi synkata sillä tämäkin voi olla haitallista. Terapeutin on oltava objektiivinen ja luotettava.
Olet kiltti ja muut huomioon ottava jos ajattelet näin. Valitettavasti tämä ajattelu tapa ei kuintekaan aina toimi. On totta että kiltit ja muut huomioon ottavat ihmiset sairastuvat valitettavasti helposti masennukseen. Liiallinen epäitsekkyys ja heijastaa huonoa itsetuntoa ja saattaa olla juurikin tämän sairauden yksi osatekijä tai sitten se voi olla sen oirekin. Kun olet ollut masentunut ja olet epäonnistunut niin sinulle on syntynyt huonokuiva itsestäsi.
Muista olla terveesti itsekäs!!!!