Jäppilän koulu

http://www.kotkankoulut.fi/J%E4ppil%E4n_koulu
Jäppilä sijaitsee Sutelan ja Kyminlinnan pohjoispuolella, Kymijoen rajatessa sen idässä ja Pyhtään kunta toisaalta lännessä. Koulu sijaitsee Alakyläntien pohjoisessa päässä. Koulun pihapiiriin kuuluu kaksi rakennusta; yläkoulu ja alakoulu. Yläkoulu rakennettiin ensin; vuonna 1896. Sen jykevät hirsiseinät antavat suojan kahdelle luokkahuoneelle, liikuntasalille, ryhmätyötilalle kahdelle pukuhuoneelle sekä opettajanhuoneelle. Vuonna 1956 rakennetun alakoulun rakennuksesta puolestaan löytyvät yksi luokkahuone, kirjasto, keittiö, ruokasali sekä teknisen työn luokka. Talon eteläpäädyssä, vanhassa opettajien asuinsiivessä toimii Jäppilän päiväkoti.

Jäppilän koulun sijainti keskellä kylää on aina luonut koululle luonnonläheisen ja turvallisen ilmapiirin. Oppilaat tuntevat sen rakennuksena hyvin jo ennen kouluikää. Jäppilän koulu rakennettiin aikoinaan pitkälti talkoovoimin. Kyläläiset kokivat lasten pitkän koulumatkan liian suureksi rasitteeksi erityisesti nuorimmille oppilaille. Lapset ovat aina kokeneet, että koulu on todellakin olemassa juuri heitä varten.
8553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kiitos, olipa hyvä kirjoitus!

Äänestä
  • mikähän se pointti mahtoi olla?

    Äänestä

  • selkeä pointti kirjoitti:

    mikähän se pointti mahtoi olla?

    jonninjoutavaa horinaa kirjoittelemalla

    Äänestä

  • selkeä pointti kirjoitti:

    mikähän se pointti mahtoi olla?

    Tämä hieno kyläkoulu on ollut jo pitkään lakkautusuhan alla; oppilasmäärät ovat toki pieniä mutta minusta(kin) Kotkassa tulee säilyttää asuinalueiden omaleimaisuus ja taata pienille koululaisille kohtuulliset koulumatkat. Kyläkoulujen (Tiutinen ja Jäppilä) puolenpitäjiä ovat Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset.

    Tässä villakoiran ydin.

    Äänestä

  • setukainen kirjoitti:

    Kun katsoo Kotkan kyläkoulutilannetta, niin ymmärtää kaupunkimme huonon hallintokulttuurin!

    Eivät kaikki halua asua kaupungissa, jos vaihtoehto on olemassa. Siis Jäppilän koulua, Tiutisen koulua ja Tavastilan koulua on alettava rajusti kehittämään!

    Äänestä

Hyvä kirjoitus,hyvästä koulusta ja kasvuympäristöstä.

Aittiksen penskat pitäisi laitta sinne käyttäytymisoppiin.

Ei mitään tapoja koulun ulkopuolella,noilla pikkunulikoilla.

Äänestä

Kyläkouluja ei pidä säilyttää pelkästään säilyttämisen ilosta. Jos koululle riittää oppilaita, niin tottakai koulut pitäisi säilyttää. Jos oppilaita on vain "kourallinen", on tuollaisten koulujen ylläpito järjetöntä....

Äänestä

Olisi kiva tietää paljonko paperinkeräys piste tässä Alasuutarintiellä mahtaa tuottaa koulun hyväksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Paras_Fiilari kirjoitti:

http://www.kotkankoulut.fi/J%E4ppil%E4n_koulu
Jäppilä sijaitsee Sutelan ja Kyminlinnan pohjoispuolella, Kymijoen rajatessa sen idässä ja Pyhtään kunta toisaalta lännessä. Koulu sijaitsee Alakyläntien pohjoisessa päässä. Koulun pihapiiriin kuuluu kaksi rakennusta; yläkoulu ja alakoulu. Yläkoulu rakennettiin ensin; vuonna 1896. Sen jykevät hirsiseinät antavat suojan kahdelle luokkahuoneelle, liikuntasalille, ryhmätyötilalle kahdelle pukuhuoneelle sekä opettajanhuoneelle. Vuonna 1956 rakennetun alakoulun rakennuksesta puolestaan löytyvät yksi luokkahuone, kirjasto, keittiö, ruokasali sekä teknisen työn luokka. Talon eteläpäädyssä, vanhassa opettajien asuinsiivessä toimii Jäppilän päiväkoti.

Jäppilän koulun sijainti keskellä kylää on aina luonut koululle luonnonläheisen ja turvallisen ilmapiirin. Oppilaat tuntevat sen rakennuksena hyvin jo ennen kouluikää. Jäppilän koulu rakennettiin aikoinaan pitkälti talkoovoimin. Kyläläiset kokivat lasten pitkän koulumatkan liian suureksi rasitteeksi erityisesti nuorimmille oppilaille. Lapset ovat aina kokeneet, että koulu on todellakin olemassa juuri heitä varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu