Kissa yskii ja nieleskelee kehrätessä

Mikähän mahtaa olla meidän kissalla vikana. Kun sitä silittää se alkaa ensin kehrätä epätavalliseen ääneen ja alkaa sen jälkeen nieleskellä ja yskiä. Yskiminen on sellaisa hönkimistä, ei yökkimistä kuten silloin, kun se oksentaa karvoja. Eilen huomasin sen tekevän tuota ja se tekee sitä näköjään vieläkin. Kyseessä 13-vuotias sekarotuinen kolli.
25946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voi olla joko astmaa tai matoja. Eka kannattaa poissulkea matojuttu antamalla matolääke lääkärin ohjeen mukaan ja lääkäri varmaan kuuntelee keuhkot samalla. Kortisoni auttaa astmaan mutta sen kanssa pitää olla varovainen, se saattaa aiheuttaa/pahentaa muita sairauksia.

On kokemus myös siitä, että astmaa yskivän vanhan kissan yskä parani vähitellen kun muutti pysyvästi kotiin, jossa on siistimpää kuin edellisessä kodissa eikä villamattoja lattioilla. Kissakin saattaa reagoida kodin yleispölyyn, josta osa on tietysti kissan omaa eläinpölyä, mutta eläin voi myös olla ikään kuin itselleen allerginen jos ei ole aikalailla siistiä.

Äänestä
  • Astman luulisi ilmenevän muutenkin kuin vain kehrätessä? Nukkuessaan ja muuten tuo vaikuttaisi hengittelevän ihan normaalisti, mutta jos se alkaa kehrätä hengitys kuulostaa tukkoiselta ja sitten alkaa nieleskely ja köhiminen. Madotin sen juuri pari viikkoa sitten, tosin en ole varma söikö se ihan kaikkea ruokaan sekoitetusta lääkkeestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sadsadsada kirjoitti:

Mikähän mahtaa olla meidän kissalla vikana. Kun sitä silittää se alkaa ensin kehrätä epätavalliseen ääneen ja alkaa sen jälkeen nieleskellä ja yskiä. Yskiminen on sellaisa hönkimistä, ei yökkimistä kuten silloin, kun se oksentaa karvoja. Eilen huomasin sen tekevän tuota ja se tekee sitä näköjään vieläkin. Kyseessä 13-vuotias sekarotuinen kolli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu