itsemurhan partaalla

En jaksa enää yhtää tätä elämää. Minulla ei ole mitään, mikä tekisi elämästä mielekästä. Ei ole kavereita, ei töitä, eikä rahaa. En saa sossutukea, koska en vain ole oikeutettu siihen. Olen käynyt vuoden terapiassa ja nyt ne hoidot lopetettiin, koska olen "terve". Sen sijaan minua pidetään lääkityksessä edelleen.
Rahaa ei tule mistään, töistä ei tietoakaan ja elämän halu on kuihtunut jo aikoja sitten. En ole kuitenkaan uskaltanut lähteä täältä, koska usko suojellut minua itsarilta. Nyt kuitenkin tuo uskokin on jo niin heikentynyt, että en enää edes tiedä, olenko edes uskomassa. Ei ole ketään, kelle purkaa pahaa oloa, kotona ei ymmärretä. Terapiaan ei aukea enää ovat, koska minut on "parannettu". Masislääkkeetkään eivät enää tehoa. Olut tuntuu maistuvan erityisesti, mutta siihenkään ei ole varaa. On varmaan jo aika lähteä pois...
38690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Minäkin olen käynyt hirveät pohjamudat elämässäni mutta olen sitkeydellä selvinnyt siihen pisteeseen missä nykyään olen. Sun pitää vaan jatkaa taistelua. Miten voi olla, ettet saa rahallistakaan tukea mistään enää? :/ Kelan luulis maksavan. Itsaria en todellakaan suosittele ratkaisuksi. :(

Äänestä
  • sanoo, että joka auttaa itseään, niin sitä Jumalakin auttaa. Kyllä Jumala meidät luodessaan on meille jokkaiselle myös tarkoituksen ja tehtävän tarkoittanut. Joillekin tosi paljon koettelemuksia...mutta koettelematonta uskoa ei olekkaan.

    Äänestä

Niin näämme että tuossapa olikin kova sälli uskalsi telaista itsarinkin; kova vai vain tyhmä...
Itsari ei ole koskaan mikään ratjaisu sinunkaan rankkoihin kokemuksiisi; ei olisitpa niinkin Kova kuin esittelet olevasi ja menisit rylle ja hoitaisit uskonasiasi kuntoon !!!

Äänestä
  • Kukaan ei tee itsaria sen takia, että hän pitäis itteensä tosi kovana. Sulla on ihan oudot käsitykset itsarin tekijöistä! Kyllä itsariin johtaa enemmänkin väsymys ja turhautuminen, kuin mikään sellainen, että haluttais näyttää sankareilta!

    Äänestä

  • En jaksa enää...... kirjoitti:

    Kukaan ei tee itsaria sen takia, että hän pitäis itteensä tosi kovana. Sulla on ihan oudot käsitykset itsarin tekijöistä! Kyllä itsariin johtaa enemmänkin väsymys ja turhautuminen, kuin mikään sellainen, että haluttais näyttää sankareilta!

    Sellaisen mutten kuitenkaan tiedä mitään itsareista joten parein kääntyä ammattilaisten puheille; ne kaiketi osaa asiansa !!!

    Äänestä

  • toisella oikea hätä ja srk ei aura, hyi.

    Äänestä

Kyllä sinulla on joku joka kuuntelee, eli Jeesus ja aivan varmasti apu tulee ajallaan, sillä Jumalalla on kyky nostaa ihminen syvimmästä ja mustimmasta suosta. Kokemuksesta kerron ja vielä sanon, että silloin, kun olin siellä suossa en ikinä olisi voinut kuvitella, että saan elää näin hyvää elämää, mitä olen sen jälkeen elänyt, kun Jumala armahti minut ja auttoi valoon.

Äänestä
  • tulee liian helluntalaismaista tekstiä, jota syvästi vierastan...

    Äänestä

  • En jaksa enää...... kirjoitti:

    tulee liian helluntalaismaista tekstiä, jota syvästi vierastan...

    ns. henkipalloilua on sellainen teksti...

    Äänestä

  • En jaksa enää...... kirjoitti:

    tulee liian helluntalaismaista tekstiä, jota syvästi vierastan...

    AUTA!!

    Äänestä

  • En jaksa enää...... kirjoitti:

    tulee liian helluntalaismaista tekstiä, jota syvästi vierastan...

    yhteen seurakuntaan, siihen, jonka Jeesus perusti ja olen totisesti saanut terveyden Jumalalta, kuten rauhan ja tasapainonkin. Etkö usko Jumalan Sanaa, jossa luvataan terveys, rauha ja ilo uskovaisille?

    Äänestä

..karmasi kärsimällä. Itsemurha ei ole mikään ulospääsy.

Äänestä

Kuolemanrajakokemus

Psykiatri Raymond Moody julkaisi ensimmäisen kuolemanrajakokemuksen käsittelevän kirjan nimellä "Life after life" v. 1975. Tämän jälkeen asiasta on tehty useita tutkimuksia ja kirjoja. Raymond Moody ensimmäisenä määritteli kuoleman rajakokemuksen eri vaiheet jotka hän jaotteli seuraavasti:

Subjektiivinen kuoleman tunne. Henkilö kokee olevansa kuollut.

Sanoinkuvaamaton rauhan ja mielihyvän tunne, täydellinen kivuttomuuden tila.
Ruumiista irtautumisen tunne. Henkilö tarkastelee ruumistaan ulkopuolisena, yleensä ylhäältäpäin.

Fyysisten esineiden ja tapahtumien havainnointi. Henkilö tarkkailee esim. elvytysyrityksiä ylhäältä käsin. Henkilö voi myös käydä muualla, esim. kotonaan.

Henkilö kokee olevansa ensin tyhjiössä tai pimeässä tilassa ja siirtyy sen jälkeen eteenpäin tunnelia pitkin.

Katsaus elettyyn elämään. Elämä kulkee silmien edessä takautumina ja henkilö kokee uudestaan menneet tekonsa niin hyvät kuin pahatkin.

Kirkkaan valon tai valohahmon ilmestyminen.

Saapuminen yliaistilliseen maailmaan, kristallipalatsiin, ylimaallisen kauniiseen maisemaan.

Muiden henkilöiden, esim. valohahmojen, kuolleiden omaisten tai ystävien kohtaaminen.

Paluu elämään. Paluu voi tapahtua joko spontaanisti vapaaehtoisesti tai tahdosta riippumatta.

Äänestä
  • Ei siellä kerrottu viimeisestä tuomiosta ja kun kirjat avattiin !!!

    Äänestä

"En saa sossutukea, koska en vain ole oikeutettu siihen."

Olisit äänestänyt vasemistoliittoa keskustan sijaan.

Jaksamisia sinulle, mutta ota opiksi äänestyskäyttäytymisessa.

Äänestä
  • Vasemmisto ei tuo tällaisissa asioissa turvaa. Joka hiukankaan on historiaan ja politiikkaan tutustunut, tietää, että kun vasemmistolainen pääsee vallan kahvaan, se muuttuukin oikeaksi riistokapitalistiksi.

    Äänestä

Olen itse elänyt samanlaisissa, mutta olin lopulta liian heikko tappamaan itseni. En osaa tarkalleen sanoa miten noista tunnelmista selviäminen on käynyt, mutta siihen on liittynyt sen hyväksyminen, että minun osani on omanlainen ja se voi olla osa, jossa monetkin asiat ovat huonosti. Ehkä lakkasin odottamasta ihmeenomaista parannusta tilanteeseeni ja aloin uskoa itseeni ja muuttaa itseäni sen sijaan, että olisin odottanut jonkun muun tekevän sen puolestani. Muutos on tapahtunut hitaasti ja takapakkia vielä välillä tulee, mutta suunta on elämään päin.

~ halaus

Äänestä
  • apua on saatavilla...terapia...lääkitys...kannattaa ottaa tosissaan sairautensa ja hakea apua. Hyväksyä se, että nyt tarvin toisten apua!! Vaikeaa meille sisukkaille suomalaisille!

    Äänestä

Että Jumala auttaa sinua. Tuo on hetkellinen olotila, ja tuntuu, että koko maailma romahtaa.

Jossain vaiheessa saat kuitenkin apua, ja jaksat nousta jaloillesi, silloin myös silmäsi ovat avutuneet ja osaat ottaa ohjat käsiisi.

Kukaan ihminen tässä elämässä ei selviä ilman kärsimyksiä, sillä kärsimysten kautta meitä jostain syystä koetellaan. Ehkä sen vuoksi, että oppisimme kunnioittamaan sitä hyvää minkä tulemme kohtaamaan.

Toivon, että rukoile Jumalaa, ja kysy miksi näin. Hän on luvannut ja varmasti auttaa kun vain jaksat taistella, ja uskoa (ei uskoa vl-tavalla, vaan Jumalaan).

Kaikke hyvää sinulle:)

Äänestä
  • "Toivon, että rukoile Jumalaa, ja kysy miksi näin. Hän on luvannut ja varmasti auttaa kun vain jaksat taistella, ja uskoa (ei uskoa vl-tavalla, vaan Jumalaan)."

    Muuten voin yhtyä toivomukseesi, mutta sitä haluaisin kysyä sinulta Emmalia, että mitä vikaa on "vl-tavalla" uskomisessa?

    Äänestä

On vain ongelman ratkaisuyritys kuten alkoholismi. Toisesta näistä voi selviytyä toisesta ei.

Päivänsä päättävällä on sama kohtalo mitä oli Juudaksella.

Äänestä
  • Jos Juudas ei olisi tehnyt, mitä teki niin silloinhan Jumalan suunnitelma olisi mennyt mönkään, eikö? Eli tavallaan Juudaksen oli pakko tehdä tekonsa eikä siitä voine rangaista sillä muuten koko homma ois levinny.
    Ja onpa heitetty sellaistakin, että Jeesus ja Juudas suunnittelivat homman yhdessä, jotta suunnitelma hoituisi. On olemassa myös Juudaksen evankeliumi, jota ei sattuneesta syystä kelpuutettu Raamattuun ;)

    Äänestä

  • Juoppohullujen ja muiden keskuudessa sen ymmärtää mutta niin siveän ja puhtoisen uskon (vl.) keskuudessa ihmetyttää.

    Äänestä

  • vl.seurakunnassa kirjoitti:

    Juoppohullujen ja muiden keskuudessa sen ymmärtää mutta niin siveän ja puhtoisen uskon (vl.) keskuudessa ihmetyttää.

    Itsarin tekijöitä löytyy ihan joka ihmisjoukosta. Jos ihminen masentuu, eikä tunne mitään hohtoa elämässä ja kokee, ettei voi selvitä tilanteesta mitenkään, ihminen päätyy helposti itsemurhaan. Kaikki itsarin tekijät eivät ole köyhiä tai muuten huono-osaisia. Tiedän monia hyvin rikkaitakin, jotka ovat vain syystä tai toisesta kyllästyneet elämäänsä ja jättäneet ajallisen taivalluksen.
    Kyllä sitä vl-liikkeen keskuudessakin masennusta ja elämään tyytymättömyyttä löytyy. Useimmiten vanhoillislestadiolainen itsariin päätynyt on ensin menettänyt uskon. Usko suojelee ihmistä itsarilta, koska uskovaisena uskoo, että jos kuolee oman käden kautta, joutuu helvettiin.

    Äänestä

Voi itku... Kamala tilanne, voin kuvitella.

Eräs ystäväni kärsi myös pahasta masennuksesta, oli itsetuhoinen ja joutui laitoshoitoon. Onneksi pääsi sieltä muutaman kuukauden päästä pois, lääkitys jatkui kuitenkin edelleen. Hän on nyt sairaseläkkeellä, nuori ihminen. Asuu vanhempiensa luona maalla, ja turhautuu tietysti välillä kun ei ole työtä, omaa perhettä eikä itsenäisyyttä. Hän on kuitenkin melkoinen velho tietokoneiden kanssa, ja viettää paljon aikaa näpräämällä kaikenlaisia ohjelmia ja innostuukin melkoisesti niistä onnistuessaan.

Kuten täällä on jo sanottu, itsemurha ei ole ratkaisu. En osaa kertoa mitä sinun pitäisi tehdä, mutta kannattaa ainakin yrittää repiä iloa ihan pienistäkin asioista. Joku harrastuskin olisi hyvä olla, toki masentuneena ei välttämättä sellaista jaksa aloittaa. Sekin auttaisi vähän, jos jaksaisi käydä vaikka kävelyllä joka päivä.

Ei sinun tarvitse mitään ratkaisuja vielä juuri nyt tehdä elämäsi suhteen. Anna ajan kulua, toivu rauhassa. Hyväksy se, että olet nyt ahdistunut ja masentunut ja sillä siisti. Sinun ei ole pakko tehdä mitään, mitä et halua tehdä. Voi olla että joku päivä huomaatkin ettei enää ahdista ihan yhtä paljon.

Kaikkea hyvää sinulle ja aurinkoa elämääsi!

Äänestä

Kyllä mua ei oo tarkotettukkaan elämään täällä. Olen kyllin kykenemätön kaikenmaailman paperihommien yms pyörittelyihin. Suviseuroihin pitäis päästä, mutta rahaa ei tule.. En tajua vittuakaan noista kaikenmaailman lappusista. Sekoilen sanoissa alvariinsa. Kaikki asiat menevät perseelleen. Kyllä minä vain olen sitten niin kuningas hoitamaan kaikenmaailman paperiasioita!
Ja olen vielä ihan terve ja kaikki hallinnassa. Niimpä taas :(

Rahahanat edelleen kiinni, halu suviseuroihin on kova, mutta nyt kyllä on ruvennut jo kertakaikkiaan tuntumaan siltä, että mun ei pitäis elää enää!
En vain kykene...

Äänestä
  • Ethän tee mitään hätiköityä??

    Miten niin kykenemätön?? Sulla näyttää onnistuvan niin hyvin kirjoittaminen, että ei sinussa voi kovin paljon muutenkaan olla vikaa. Et sekoile sanoissakaan. Ei niistä papereista moni muukaan tajua kaikkea joten et ole ainut etkä siksi epätavallinen. Mutta kannattaa kysyä neuvoa silloin jos ei tajua jonkun lauseen merkitystä. Virastojen paperit ruukaa olla sellasta kapulakieltä, ettei sitä tajua välttämättä viisaampikaan ekalukemalta.

    Masennus on kuitenkin erikseen. Sillon kun on masentunut, tuntuu, ettei itsestä ole mihinkään. Eikä kukaan oo kiinnostunu mitä itelle kuuluu oikeesti yms.
    Tuntuuko sinusta, ettet saa elää sellaista elämää kuin haluaisit? Rajoittaako uskoon niin vahvasti liitetyt tavat elämääsi? Tuntuuko siltä, että sinua rakastetaan vain tietyin ehdoin perheessäsi ja ystäväpiirissäsi? Tuntuuko sinusta, että et ELÄ elämääsi?
    Onko alkoholista todella apua? Jos saisit purkaa asiaa oikeasti jossain tai jollekin aivan rehellisesti niin se vois olla tie parempaan huomiseen vaikka se ensin tuntuis, että mitä apua siitäkin muka on.
    Siitä on oikeasti apua, tiedän kokemuksesta!

    Kannattaa miettiä seuraavia asioita: Mikä on tärkeintä elämässä? Eikö se olekin se että on onnellinen? Mikä tekisi sinut onnelliseksi? Pyri siihen vaikka joutuisit samalla jättämään lestadiolaisuuden taaksesi. Lestadiolaisuus ei ole tae taivaaseen pääsyyn. Kukaan ei voi sinulle antaa tai ottaa pois Jumalan hyväksyntää vaikka kuuluisit mihin uskontoon tai olisit kuulumatta.
    Elämässä erittäin hyvä ohjenuora on se, että: mitä haluaisit ihmisten tekevän sinulle, tee se heille.
    Tuo ohje on hyvä vaikkei kuuluisi mihinkään uskontoon.
    Sinä olet arvokas ihminen, älä riistä itseltäsi henkeä! Et voi tietää mitä kaikkea mukavaa elämällä on sinulle tarjota jos sen nyt teet!
    Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista! Toivoisin, että voisin auttaa enemmänkin. Pärjää!!!

    Äänestä

  • yks entinen vl kirjoitti:

    Ethän tee mitään hätiköityä??

    Kiva, että täällä löytyy vielä kaltaisiasi ihmisiä!
    Ite koen niin, etten selviä kaikista niistä asioista, joista monet selviävät. Erityistä vaikeutta tuottavat esimerkiksi kaikenmaailman veroliput, veroilmoituset ym.
    Kun haen töitä, pitää jostain löytää verolipun ja sen olen onnistunut kadottamaan. En tajua mitään veroprosenteista yms. Kyllä tän ikäisen pitäis jo tietää. Ja kun kysyn virkailijalta jotain asioita, asiat menevät vain läpi korvieni. Mitää järkevää ei mun aivoihin talletu, vaan lähinnä jotain ilman aikaista. Tästä olen valittanut myös terapiassa, johon terapeutti sanoi, että meillä on vain erilaisia muisteja.
    Sinä muistat jotain muuta, ja toinen toista. Että ollaan vain yksilöitä.
    Sä oot hyvä jne....
    Terapeutti ei osannu kyllä yhtään asioita. Halusin oikeesti apua niihin asioihin, jotka erityisesti vaikeuttavat elämääni. En ole saanut. Olen "terve".

    Tuo on ihan hyvä vinkki, että tarvittaessa voi jättää vl-uskon. Toisaalta vl-usko on auttanut mua pitämään näinkin pitkää elävien kirjoilla, koska helvetinpelko on estänyt sen tekoa. Sen sijaan olen välillä ollut niin maassa, että humalassa ollessa itsarinteko on saattanut käydä hyvinkin lähellä!

    Alkoholista ei ole apua, olen sen huomannut. Mutta sitä vain tulee otettua, kun ahdistus käy liian kovaksi. Silloin, ku oon nauttinu alkoholia, olen herkempi tekemään sellaisia asioita, joita selvinpäin en tekisi. Olen tietoinen siitä ja siksi olen parhaan kykyni mukaan yrittänyt jättää oluet kaupan hyllylle. Nyt noiden oluiden jättäminen hyllylle on ollut helpompaa, koska ei ole rahaa, millä ostaa sitä.

    Yksi vaikea asia terapiassa oli myös se, ettei psykologilla ole mitään kokemusta vanhoillislestadiolaisesta uskosta. Monesti aika kuluikin jo siinä, kun kerroin vl:ien tavoista yms. Terapeutti on antanut minulle ohjeeksi mm. seuran hakemista rauhanyhdistykseltä, mutta en ole onnistunut. Terapeutti ei ilmeisesti tiedä, millaista minulla ry:llä on. Tosin itse en oo hirveesti halunnut terapeutille negatiivisiakaan asioita tästä liikkeestä kertoa, koska pelko on ollut se, että menetän uskon, ja myöskin se, etten halua antaa terapeutille liian huonoa kuvaa tästä kristillisyydestä. Ehkä olisi pitänyt olla rehellisempi. Jospa sitä löytäiski oman paikkansa tämän liikkeen ulkopuolelta!

    Mulla oli nuorempana vähän samanlainen ongelma kuin sulla noiden paperihommien kanssa. Tuntui, etten koskaan ollut "paikalla", kun joku selitti niiden merkitystä vaikka itse kysyin nokatusten. Se oli karu tunne. En tiedä onko sinulla samantapainen mutta voin kuvitella kuitenkin tunteen, kun niitä ei ymmärrä. Niitä voi kuitenkin oppia tajuamaan. Yritä olla kärsivällinen ja kysy rohkeasti apua paperijutuissa koska mieluummin varmaan tiedät ja tajuat missä mennään kuin, että joku käyttää sinua hyväkseen, koska et hoksaa jotain. Niin voi käydä työelämässä. Niin meinasi käydä minulle.

    Mietin tuota muistijuttua, että onhan se ihan totta, että on erilaisia muisteja. Mietin vaan, että yks masennuksen oirekinhan on se, ettei oikeen pysty ottamaan infoa kunnolla vastaan. Sitä vaan miettii niitä omia ongelmia ja pyörittelee kaikkee muutaki siihen liittyvää ja suuri osa energiasta menee siihen. Tää on mun omaa kokemusta. Sitten kun joku selittää jotain tärkeetä niin sitä muka kuuntelee muttei kuule mitään eikä jonkun ajan päästä oo aavistustakaan mistä kaveri puhui. Se tuntuu tosi häijyltä.

    Tuo helvetin pelko oli mullakin vielä joku vuosi sitten. Jossain vaiheessa lakkasin uskomasta helvettiin. En vaan voinu uskoa, että Jumala olis niin julma, että laittas helvettiin ihmisen joka yrittää elää kunnollisen elämän.
    Sinäkään et oo paha ihminen niin mun mielestä kukaan ei voi väittää sun menevän johonki helvettiin vaikka lähtisitkin vl:sta. Kukaan ei oo sitä paitsi voinu todistaa helvetin eikä taivaan olemassa oloa. Se on vaan uskomus.
    Tuon kun tajusi, tunne oli vähän samanlainen kun lapsena, kun tajusi, ettei joulupukkia olekaan. Tietysti moninverroin voimakkaampi tunne vaan nyt aikuisena. Tuntui, että jalkojen alta vedettiin matto ja sen alla ei ollutkaan mitään. Siitä meni pari vuotta, että pääsi suunnilleen jaloilleen.

    Ja eihän elämää tarvi laittaa risaseksi, vaikka lähtis. Itelläni ainakin elämä on pääpiirteissään aivan samanlaista kuin ennenkin. En vaan käy seuroissa, en juo, meikkaan.....

    Sun kannattaa vaihtaa terapeuttia, jos tuntuu, ettei hän ymmärrä miten vaikeaa tiukassa uskonnollisessa yhteisössä on elää. Vaikka toisaalta voit sillä todella auttaa tilannetta, että olet ihan rehellinen. Terapeutilla on vaitiolovelvollisuus ja ne asiat, mitä kerrot, eivät lähde niiden seinien ulkopuolelle. Olivat ne sitten positiivisia tai negatiivisia tai liittyivät ne masennukseen tai uskontoon tai mihin vaan.
    Jos et ole rehellinen, ei terapeuttikaan voi niin hyvin sinua auttaa. Älä mieti sitä minkälaisen kuvan annat vl:sta, koska sehän ei ole sen terapian tarkoitus. Sulla on täysi oikeus tuntea ja kokea asiat niinku ne tunnet ja saat niistä myös puhua. Jos joku ei ymmärrä niin se ei tee sinusta huonoa ihmistä. Kaikki me ollaan erilaisia ja koetaan asioita eri tavoin.
    Älä pelkää kertoa negatiivisia asioita, se on yks asia, joka helpottaa sun oloa. Huomaat sen heti kun aloitat.
    Ihan hirveesti toivon sulle voimia ja jaksamista. Sulla on iso prosessi menossa!

    Äänestä

  • yks entinen vl kirjoitti:

    Ethän tee mitään hätiköityä??

    Miten niin kykenemätön?? Sulla näyttää onnistuvan niin hyvin kirjoittaminen, että ei sinussa voi kovin paljon muutenkaan olla vikaa. Et sekoile sanoissakaan. Ei niistä papereista moni muukaan tajua kaikkea joten et ole ainut etkä siksi epätavallinen. Mutta kannattaa kysyä neuvoa silloin jos ei tajua jonkun lauseen merkitystä. Virastojen paperit ruukaa olla sellasta kapulakieltä, ettei sitä tajua välttämättä viisaampikaan ekalukemalta.

    Masennus on kuitenkin erikseen. Sillon kun on masentunut, tuntuu, ettei itsestä ole mihinkään. Eikä kukaan oo kiinnostunu mitä itelle kuuluu oikeesti yms.
    Tuntuuko sinusta, ettet saa elää sellaista elämää kuin haluaisit? Rajoittaako uskoon niin vahvasti liitetyt tavat elämääsi? Tuntuuko siltä, että sinua rakastetaan vain tietyin ehdoin perheessäsi ja ystäväpiirissäsi? Tuntuuko sinusta, että et ELÄ elämääsi?
    Onko alkoholista todella apua? Jos saisit purkaa asiaa oikeasti jossain tai jollekin aivan rehellisesti niin se vois olla tie parempaan huomiseen vaikka se ensin tuntuis, että mitä apua siitäkin muka on.
    Siitä on oikeasti apua, tiedän kokemuksesta!

    Kannattaa miettiä seuraavia asioita: Mikä on tärkeintä elämässä? Eikö se olekin se että on onnellinen? Mikä tekisi sinut onnelliseksi? Pyri siihen vaikka joutuisit samalla jättämään lestadiolaisuuden taaksesi. Lestadiolaisuus ei ole tae taivaaseen pääsyyn. Kukaan ei voi sinulle antaa tai ottaa pois Jumalan hyväksyntää vaikka kuuluisit mihin uskontoon tai olisit kuulumatta.
    Elämässä erittäin hyvä ohjenuora on se, että: mitä haluaisit ihmisten tekevän sinulle, tee se heille.
    Tuo ohje on hyvä vaikkei kuuluisi mihinkään uskontoon.
    Sinä olet arvokas ihminen, älä riistä itseltäsi henkeä! Et voi tietää mitä kaikkea mukavaa elämällä on sinulle tarjota jos sen nyt teet!
    Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista! Toivoisin, että voisin auttaa enemmänkin. Pärjää!!!

    että tämä vastaus on avaajan tekemä...hän on se , joka täällä tehtailee avaksia ja vastaa ite.., jotta saisi ihmisiä uskosta eksytetyksi...anteeksi, jos luulen väärin!!

    Äänestä

Uskomatonta bulsshittiä puhut. Kaikenlaisia sadunkertojia täällä käy heittämässä läppää. Ilmeisesti et ole koskaan terapiassa käynytkään, kun heität tuollaista legendaa terapian loppumisesta. LOL

Äänestä
  • Mua sieppaa ja syvältä koko sana "LOL".
    Olen käynyt kauan terapiassa, mutta hoitajat on vain niin sanoisko syvältä, kun väittävät, että olisin terve, vaikka kuin todistelisin huonoa ja ahdistunutta oloa!
    Ehkä yksityiseltä puolelta voi saada vähän parempaa hoitoa, mut ku siihen vain ei oo piruvie varaa! En ole ainut, jolla on lopetettu hoito ennen aikoja!

    Äänestä

lähimmäisen rakkautta sinulta varmastikin puuttuu, mutta se rakkaus, mikä sinuun kohdistuu ja sinua ympäröi onkin sitten SATAPROSENTTISESTI Jumalan rakkautta.

Jumala rakastaa erityisesti tällaisia "ei-mitään" ihmisiä ja sen myötä he vasta ovatkin jotain. Ymmärrä tämä ja anna Jumalan rakastaa.

Mitä vähemmän ympäristö sinuun kohdistaa vajavaista ja usein itsekästä rakkauttaan sekä kunnioitusta, sitä enemmän sinulla on tilaa Jumalan rakkaudelle. Siis ihan SATAPROSENTTISESTI!

Äänestä

Terve

Ajattelin ottaa vähän kantaa tuohon yhteen juttuun josta kerroit, siis tohon kun sanoit että laput ja puheet ei mee jakeluun.

Ihmisen henkisissä kyvyissä on tietty raja jolloin ne on ylityöllistetty ja sitten ne menee "lakkoon". Jos on hirveesti esim. ahdistusta niin aivot ei suostu ajattelemaan mitään muuta. Se mitä kirjoitit noitten lappujen ymmärtämisestä kuulostaa aika paljon just tolta.

Ihmismieli on vähän kuin jäävuori, suurin osa asioista mitä siellä tapahtuu on pinnan alla, alitajunnassa. Sen takia meillä voi olla paha olo ilman mitään ajankohtaista syytä. Sellaset jutut on lisäksi hirveen henkilökohtaisia ja niihin on ulkopuolelta vähän vaikeeta tarjota mitään helppoo ratkaisua.

Äänestä

Kristus kärsi puolestasi, jotta voisit iloita!

Äänestä
  • Onko totta kans?

    Äänestä

ei sillä etteikö täälläkin joku välittäis, mutta spykiatri näkee varmasti elämän tilanteesi vakavuuden ja osaa ammattilaisena auttaa, jos et ole työ kykyinen, voi psykiatri kirjoittaa sulle jopa sairaseläkkeeseen kelpaavan lausunnon,(käsittääkseni)

tiedän joitakin ihmisiä jotka ovat käyneet vaikeat vaiheet, 4vuotta pelkästään sairastaneet, se on rankkaa, välissä käyny huonompana ja sitten parantunut hitaasti mutta on myös toivoa ollu. Jos olet uskomassa ja juot olutta, se ei auta tilanteeseen, paranemisesi kannalta on tärkeää että voit olla rehellinen itsellesi, ja läheisiin joihin voit luottaa ympärilläsi.

Äänestä

Heippa! 31.7.2009

Vieläkö olet hengissä, toivon niin? On kulunut aikaa tästä eka viestistä. Mulla on kanssa monesti mielessä:" En jaksa enää!" Mutta usko Jumalaan ja syntien anteeksi uskominen on auttanut. Mulla on muutamia uskovaisia ystäviä, joille soitan aina iltasella ja pyydän siunausta. (syntejä anteeksi) Minä en ole henkisesti-, vaan ruumiillisesti sairas. Siksi en tahdo jaksaa, kun kukaan ei auta konkreettisesti.

Yritän auttaa sua, jos voin. Voit vastata sähköpostiini. Osoite on: [email protected]
- Voit tehdä itsellesi nimimerkki sähköpostiosoitteen, kuten minäkin, jos et halua paljastaa omaa nimeäsi!

MUISTA! MIETI JA TEE ASIA KERRALLAAN! VAIN SILLÄ TAVALLA JAKSAT!

- Mieti ensin kenen uskovaisen puoleen voit kääntyä.
- Valitse ystävällinen ja vanhempi ihminen ja
- tavallisen evl.lut. srk:n diakonissa.
- Varaa heille palveluajat puhelimitse ja noudata niitä!
- Diakonissa auttaa sinua taloudellisesti, kun olet selvittänyt hänelle asiasi.
- Hän voi myös auttaa sinua muuten juttelemalla kanssasi.
- Uskovaisen ihmisen kanssa(esim: pappi) selvittele ne uskon asiat.
- Miettikää kenen muun puoleen voit kääntyä ongelmissasi.
- Mieti myös, kuka/ketkä voisivat olla uskovaisia ystäviäsi!
- Aina, kun olet miettinyt jonkun asian valmiiksi, niin toimi heti, tai niin pian kuin
se on mahdollista! Jotta rohkeutesi ei ehdi pettää, eikä muita esteiytä ilmaantua.
- Et ymmärtänyt niitä lappuja, joita sinulle tuli!
- Kokoa ne yhteen ja vie jollekin uskotulle ihmiselle.(esim: se diakonissa)
- Kun hänellä on aikaa, niin hän perehtyy niihin ja ohjaa sinua eteenpäin.
- Siihen asti hän antaa sinulle rahallista apua ja eu-paketteja 1/per/kk.
- Tai jos siellä on jokin työttömien ruokapaikka, missä voit käydä syömässä.
- Sielläkin voit ystävystyä työttömien kanssa.
- Älä jää yksin!
- Kun sinulla on aikaa ja jaksat, niin kirjoita ajatuksesi paperille.
- samoin myös kaikki kokemuksesi, mitä olet kokenut, miten sinua on kohdeltu.
- Tämä siitäkin huolimatta, että kertoisit sen moneen kertaan ihmisille.
- Tästä kokemuksesta ja siitä miten pääsit siitä pois, voit vaikka kirjoittaa kirjan.
- Kun sinulla kerran on lääkkeet, kyllä sinulla jokin diagnoosikin on.
- Ottakaa siitä selvää.
- Ja se epäpätevä Psykiatri?
- Eikö siellä ole ketään kokenutta psykiatria? Minä aina etsin kokeneita lääkäreitä.
- Älä mene kenenkään terapeutin luokse yksin! Vaan pyydä usk. ihminen mukaan.
- Ilmoituksestasi ei käy ilmi asutko yksin, vai vanhempiesi kanssa!
- MIHIN SOS.TO:N PÄÄTÖS PERUSTUU, ETTET SAA RAHAA?

- SELVITÄ!!!

- Entä oletko MUISTANUT ILMOITTAUTUA TYÖVOIMATOIMISTOON?
- Jos et ole sairas, sinun kuuluisi olla työttömyyspäivärahalla!
- Kela on siis katkaissut työttömyyspäivärahat jostakin syystä! SELVITÄ!
- JOTTA JAKSAT TEHDÄ TÄMÄN KAIKEN, NIIN OTA JOKU MIEL. USKOVAINEN JA
SELVÄSANAINEN IHMINEN USKOTUKSESI!
- Vaikutusvaltainen ja rikas ihminen saa asioihin vauhtia ja oikoo monet mutkat,
jotka pyrokratia polkee jalkoihinsa!
Sielläkin on varmaan joku sellainen uskovainen ihminen.

Kun olet tehnyt tämän kaiken, sinun elämäsi alkaa olla jo reilassa.

Ei tarvitse enään sanoa:" En jaksa enää."

Kuten aikaisemmin kirjoitin, voit ottaa minuun yhteyttä, jos siltä tuntuu.
Olen itsekin vanhoillislesdadiolainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

En jaksa enää...... kirjoitti:

En jaksa enää yhtää tätä elämää. Minulla ei ole mitään, mikä tekisi elämästä mielekästä. Ei ole kavereita, ei töitä, eikä rahaa. En saa sossutukea, koska en vain ole oikeutettu siihen. Olen käynyt vuoden terapiassa ja nyt ne hoidot lopetettiin, koska olen "terve". Sen sijaan minua pidetään lääkityksessä edelleen.
Rahaa ei tule mistään, töistä ei tietoakaan ja elämän halu on kuihtunut jo aikoja sitten. En ole kuitenkaan uskaltanut lähteä täältä, koska usko suojellut minua itsarilta. Nyt kuitenkin tuo uskokin on jo niin heikentynyt, että en enää edes tiedä, olenko edes uskomassa. Ei ole ketään, kelle purkaa pahaa oloa, kotona ei ymmärretä. Terapiaan ei aukea enää ovat, koska minut on "parannettu". Masislääkkeetkään eivät enää tehoa. Olut tuntuu maistuvan erityisesti, mutta siihenkään ei ole varaa. On varmaan jo aika lähteä pois...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu