Mietin usein että onko mussa jotain vikaa vai onko ihmisistä vaikeaa lähestyä mua. On mulla aina kavereita jonkun verran ollut, ei paljoa, mutta ollut kumminkin. Vanhemmat kyselee usein että miksi mä en pidä ystäviin yhteyttä nyt kun kerran oon lomalla (oon siis 15v ja tyttö) ja eikö musta oo tyhmää olla aina yksin.
Ja sitten musta alkaa tuntumaan et oon jotenkin huono ihminen ja niin säälittävä, kun kukaan ei soita eikä pyydä mua lähtemään mukaan minnekkään.
Mulla on se yks tärkeimmistä tärkein kaveri, enkä itteni mielestä muita tarviikkaan. Ja niille muille oon tehny aika selväks ettei mua kiinnosta niitten seura. Onko se niin väärin? Pitää siitä et saa olla yksin ja tehdä monet asiat yksin?
Kyllä mä haluisin et joku rakastais, et ois joku toinenki joka ei pelkästää välittäis vaan myös rakastais. Ongelma vaan on, et oon kiinnostunu vaan mua vanhemmista jätkistä, mut ei sillä oo väliä, koska mun ikäset ei vaivaudukkaan vilkasemaan mun suuntaan. Oon siis vaan ilmaa....
En tiedä, musta vaan tuntuu et oon mieleltäni jotenki "vanhempi" kun useimmat mun kavereista. En ole kyllä vakava enkä kuulu siihen hikipinkoluokkaan, koulu ei vois vähempää kiinnostaa.
Rakastan yksin olemista, ei tarvitse välittää jonkun toisen mielipiteestä, saa tehdä juuri niinkuin itse haluaa.
Tietty välillä tulee niitä hetkiä et tuntuu että tukehtuu kun on niin yksin.
Tää kaikki vaan jotenkin vaivaa ja ahdistaa, tuntuu että ihmiset säälii ja yrittää koko ajan tyrkyttää seuraa kun "ei sulla ketään muuta oo."
Mielipiteitä? Kiitos jos joku viittii neuvoa :)
Ja sitten musta alkaa tuntumaan et oon jotenkin huono ihminen ja niin säälittävä, kun kukaan ei soita eikä pyydä mua lähtemään mukaan minnekkään.
Mulla on se yks tärkeimmistä tärkein kaveri, enkä itteni mielestä muita tarviikkaan. Ja niille muille oon tehny aika selväks ettei mua kiinnosta niitten seura. Onko se niin väärin? Pitää siitä et saa olla yksin ja tehdä monet asiat yksin?
Kyllä mä haluisin et joku rakastais, et ois joku toinenki joka ei pelkästää välittäis vaan myös rakastais. Ongelma vaan on, et oon kiinnostunu vaan mua vanhemmista jätkistä, mut ei sillä oo väliä, koska mun ikäset ei vaivaudukkaan vilkasemaan mun suuntaan. Oon siis vaan ilmaa....
En tiedä, musta vaan tuntuu et oon mieleltäni jotenki "vanhempi" kun useimmat mun kavereista. En ole kyllä vakava enkä kuulu siihen hikipinkoluokkaan, koulu ei vois vähempää kiinnostaa.
Rakastan yksin olemista, ei tarvitse välittää jonkun toisen mielipiteestä, saa tehdä juuri niinkuin itse haluaa.
Tietty välillä tulee niitä hetkiä et tuntuu että tukehtuu kun on niin yksin.
Tää kaikki vaan jotenkin vaivaa ja ahdistaa, tuntuu että ihmiset säälii ja yrittää koko ajan tyrkyttää seuraa kun "ei sulla ketään muuta oo."
Mielipiteitä? Kiitos jos joku viittii neuvoa :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Mulla on se yks tärkeimmistä tärkein kaveri, enkä itteni mielestä muita tarviikkaan."
Muu osa oli vähän mettään mennyttä, mutta lue uudestaan tuo sitaatti. Uudestaan ja uudestaan. Olet aivan oikeassa, SINÄ olet sinun elämäsi tärkein ihminen.
Ja niin, eikä mullakaan ollut tuon ikäisenä vielä kunnon kavereita.
Onko sen rakastamisen kanssa loppujen lopuksi sitten mitään väliä, jos sä kumminkin tykkäät olla mielummin yksin? Sä varmaan pakenisit sitäkin tyyppiä, aikaa myöten sinne omaan yksinäiseen maailmaasi.