Melu/Sebring

Tuossa aiemmin oli juttua 300:n meluisuudesta, on 2004 Sebringissäkin melkoiset rengasäänet. Kaupantekohetkellä mainitsin asiasta kauppiaalle ja hän myös kertoi sen johtuvan karkeasta asfaltista. En sitten tiedä vaikka olisi Chryslerien ominaisuus sillä uutena ostettu Neon 2002 piti myös kohtuutonta meteliä, lisäksi siinä oli vielä melkoisen kova käyntiäänikin.
Rengasmelu oli tuttu jo Neon -98 mallissa jota käytin aluksi huollossa kun luulin että laakerit alkavat olla sököt.
61719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Totta turiset. Rengasvalinnalla pystyy jonkin verran vaikuttamaan asiaan, mutta kyllä tuo myönnettävä on, että Chryslereissa on kautta linjan (Neon-300M) meluisa alusta.

Muistan vielä hyvin, kun otin ensimmäistä kertaa Sebringin koeajoon joskus keväällä 2001. Eka fiilis oli, että "Wow, onpa hiljainen Stratuksen jälkeen". Miten kova melu Stratuksessa sitten olikaan... No, mulla oli Stratuksessa hieman tavanomaista leveämmät ja matalammat renkaat, joten sillä oli myös osuutensa asiaan.

Veikkaan, ettei Chryslereissä ole välttämättä mittarin mukaan juurikaan enempää melua kuin kilpailijoissaan, mutta se on sävyltään hieman ärsyttävän kuuloista. Jos se olisi matalampitaajuista, niin sitä ei ehkä noteeraisi niin häiritseväksi kuin nyt.
-Juha

Äänestä
  • Mulla on 300M ja olen ihmetellyt tätä melukeskustelua. En ole nimittäin itse huomannut häiritsevää melua. Ehkä onnistunut rengasvalinta? Itse luulen kyllä että kysymys ainakin kolmesatasen kohdalla on alunperin siitä, että se maksoi uutena 65.000 euroa ja siinä hintaluokassa pienikin ääni voidaan jo laskea liialliseksi meluksi. Nyt kolmesatasia saa jo 30 tonnillakin enkä usko että se siinä hintaluokassa on meluisa. Kaikki on suhteellista.

    Äänestä

Meni vm.-04 Sebring puolen vuoden ajeluiden jälkeen vaihtoon. Suurin syy juuri tuo melu, joka ei muuten yhtään vähentynyt etelä-euroopan teilläkään eikä pehmeillä kitkarenkailla. Tai varmasti vähentyi, muttei riittävästi, jotta matkanteko olisi ollut missään mielessä mukavaa.

Toinen syy oli huono alusta. Alusta antaa ymmärtää, että se on eurooppalaiseen makuun suunniteltu eli jämäkkä. Kuitenkin moottoritienopeuksissa paljastuu alustan todellinen, jopa vaarallinen luonne. Suuremmissa heitoissa sebring lullii, kuin aito jenkki ja etupään geometrian muutokset joustossa aiheuttavat todella epävakaan ajettavuuden (tilanteen pahentajana liian kevyt ohjaus).

Kolmantena syynä voisi mainita järkyttävän polttonesteen kulutuksen (2,7 LX). Keskikulutusmittari näytti koko auton olemassaoloajan n.14,5 l/100km. Kaupunkikulutukseksi hyväksyttävissä, mutta se sisälsi myös paljon maantieajoa.

Neljäs ja oleellinen syy oli auton laaduttomuuden tuntu ja puolitiehen jäänyt suunnittelu. Esimerkiksi ovien ulkokahvat kääntyvät miltei vaakatasoon, jolloin ote kahvasta irtoaa (ärsyttävää), takaluukun kannessa ei suljinkahvaa, vaan veitsen terävä peltinen reuna, muovinen sisusta, vaatteet likaavat kynnykset, pissapojan vesi ei maantienopeuksissa kastele lasia yms yms.

Äänestä
  • Nimimerkki "Vaihtoon" on kyllä kengittänyt Sebringiään ihan tosissaan, jos on saanut tuollaiset keskikulutukset aikaan. Tottakai 14 l/100km on mahdollista, jos ajaa aina täydellä kaasulla (tai käsijarru päällä), mutta normaalissa kaupunkiajossakaan minlla ei 2.7 LX ole ikinä vienyt yli 11 litraa. Jos ajan enimmäkseen kaupungissa, keskikulutus on yleensä 9,0-10.2 ja jos taas enimmäkseen maantiellä, luku painuu helposti 8,5 tuntumaan, joskus jopa alle kahdekasan litran! Ja toisinaan tulee sentään vähän kiihdyteltyäkin ;-)

    Meluakaan en ole havainnut, ellei vertaa aivan kalleimpiin mersuihin, lexuksiin, tms. Hintaluokassaan 30-40'000 euroa Sebring on yliveto. Suosittelen vilpittömästi 2.7 LX mallia harkitseville ostopäätöksen tekemistä. Et kadu.

    Äänestä

  • Olen ajanut V6-Sebringillä 33 000 km. Mitään mainitsemiasi vikoja en allekirjoita. Kulutus maantieajossa 7,8 - 8,2 l, seka-ajossa 9,2- 9,5 l.
    Olen ollut ihan tyytyväinen, esim. ajomukavuus on loistoluokkaa ja autostick erinomainen.

    Äänestä

Talvirengasmeluahan tuossa ainakin Nokian Hakkapeliitta 2:lla (nastarenkaat) tuntuu jonkin verran olevan. Samaa luokkaa kuin edellisessä Vectra B:ssä.

Häiritsevämpää minusta on kuitenkin pyöränholvien huono eristys - hiekkateillä renkaista sinkoutuu holveihin kiviä ja nämä äänet kuuluvat erittäin voimakkaasti sisään.

Muuten kyllä loistoauto, ainakin halvempiin verrattuina. Kyseessä oli siis pakasta vedetty musta Sebring 2.7 LX

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juha kirjoitti:

Tuossa aiemmin oli juttua 300:n meluisuudesta, on 2004 Sebringissäkin melkoiset rengasäänet. Kaupantekohetkellä mainitsin asiasta kauppiaalle ja hän myös kertoi sen johtuvan karkeasta asfaltista. En sitten tiedä vaikka olisi Chryslerien ominaisuus sillä uutena ostettu Neon 2002 piti myös kohtuutonta meteliä, lisäksi siinä oli vielä melkoisen kova käyntiäänikin.
Rengasmelu oli tuttu jo Neon -98 mallissa jota käytin aluksi huollossa kun luulin että laakerit alkavat olla sököt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu