Analysoikaa tämä

Oli kumpaa tahansa se ei kestä ikuisesti.
Ainakin itsesuojelu pelaa jotenkin kun tiedän seuraukset.
Silloin kun pimahdan yhtäkkisesti niin sitä ennen pystyn ajattelemaan vähän aikaa. Se kai tarkoittaa sitä hiljaisuutta josta Eve (exä) puhui.
Pystyn myös hillitsemään itseni. Palaudun ns. normaaliin tilaan.
Jos en pystyisi olisin kai jo vankilassa tai sairaalassa niin tai haudassa.

Ei se ole pelkkää kenkkuilua vaan pahempaa. Ihan kuin toinen ihminen nostaisi koko ajan rimaa ylemmäksi: 'Kuinka kauan tuo kestää'?
Ainakin niin sen tulkitsen.
Lääkärit valitettavasti ovat ahkeria vittuilemaan. En huoli lääkehoitoa joten olen vaikea potilas.

Soitin eilen ystävälleni ja mainitsin tästä jutustani.
Hän sanoi ettei uskonut minun edes pystyvän väkivaltaan. Olen kuulemma rauhallinen normaalisti ja empaattinen? Osaan kuunnella toisten ongelmia ja auttaa? Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä.
Jos tuo on totta niin osaisinpa auttaa myös itseäni.

Minulle on sanottu että olin lapsena jääräpää enkä koskaan antanut periksi.
Vaikka isäni kiskoi minua tukasta ja takoi päätäni seinään minä vain nauroin.
En puolustele tekojani lapsuuden varjolla. Olen aina ollut erilainen.

Mainitsen vielä tuosta manipuloinnista että käytän sitä vain tarpeen vaatiessa enkä kohdista sitä harvoihin ystäviini.

En ole kieltänyt Jumalaa mutta en ole myöskään sallinut itseni tulevan mihinkään uskoon. Sehän tarkoittaisi että antaisin itseni jonkun voiman valtaan joka ei todellakaan käy minulle.

Rajoitettu T kirjoitti:

Oli kumpaa tahansa se ei kestä ikuisesti.
Ainakin itsesuojelu pelaa jotenkin kun tiedän seuraukset.
Silloin kun pimahdan yhtäkkisesti niin sitä ennen pystyn ajattelemaan vähän aikaa. Se kai tarkoittaa sitä hiljaisuutta josta Eve (exä) puhui.
Pystyn myös hillitsemään itseni. Palaudun ns. normaaliin tilaan.
Jos en pystyisi olisin kai jo vankilassa tai sairaalassa niin tai haudassa.

Ei se ole pelkkää kenkkuilua vaan pahempaa. Ihan kuin toinen ihminen nostaisi koko ajan rimaa ylemmäksi: 'Kuinka kauan tuo kestää'?
Ainakin niin sen tulkitsen.
Lääkärit valitettavasti ovat ahkeria vittuilemaan. En huoli lääkehoitoa joten olen vaikea potilas.

Soitin eilen ystävälleni ja mainitsin tästä jutustani.
Hän sanoi ettei uskonut minun edes pystyvän väkivaltaan. Olen kuulemma rauhallinen normaalisti ja empaattinen? Osaan kuunnella toisten ongelmia ja auttaa? Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä.
Jos tuo on totta niin osaisinpa auttaa myös itseäni.

Minulle on sanottu että olin lapsena jääräpää enkä koskaan antanut periksi.
Vaikka isäni kiskoi minua tukasta ja takoi päätäni seinään minä vain nauroin.
En puolustele tekojani lapsuuden varjolla. Olen aina ollut erilainen.

Mainitsen vielä tuosta manipuloinnista että käytän sitä vain tarpeen vaatiessa enkä kohdista sitä harvoihin ystäviini.

En ole kieltänyt Jumalaa mutta en ole myöskään sallinut itseni tulevan mihinkään uskoon. Sehän tarkoittaisi että antaisin itseni jonkun voiman valtaan joka ei todellakaan käy minulle.

Lue lisää

Vai tarkoititko, että olet oppinut vihanhallintaa?
Sinua siis ärsytetään tahallaan. Pystytkö pitämään etäisyyttä niihin, jotka ärsyttävät?
Olen itse päätellyt tuon tolkuttomuuden, senkummemmin tyrkyttämättä uskoa, että Jumala on, joka asettaa rajat, miten alas joku vajoaa. Että joku ihminen voi olla kuinka voimakas ja hallitseva, silti hän ei voi rajattomasti toteuttaa itseään, vaikka kihisisi kiukusta. Sanovathan jotkut ihmiset ihan suoraankin, kuinka he haluaisivat yliotteen.
Minä mietin syitä, miksi joku ihminen pistää vihaksi, vaikkei hän olisi mitään tehnyt. Päättelin, on raskasta katsella kun joku on kuin pistetty sika, eikä hän kuitenkaan kuuntelisi, jos haluaa neuvoa. Että kuin halkeamaisillaan koko ajan. Mitään muuta ei voi, kun olla nöyrä, ja ymmärtää, sekin joka ärsyttää, on säälittävä, tai hänellä on joku ongelma. Varsinkin, jos ei ole missään tekemisissä, ja ihminen silti riiputtaa.

-------- kirjoitti:

Vai tarkoititko, että olet oppinut vihanhallintaa?
Sinua siis ärsytetään tahallaan. Pystytkö pitämään etäisyyttä niihin, jotka ärsyttävät?
Olen itse päätellyt tuon tolkuttomuuden, senkummemmin tyrkyttämättä uskoa, että Jumala on, joka asettaa rajat, miten alas joku vajoaa. Että joku ihminen voi olla kuinka voimakas ja hallitseva, silti hän ei voi rajattomasti toteuttaa itseään, vaikka kihisisi kiukusta. Sanovathan jotkut ihmiset ihan suoraankin, kuinka he haluaisivat yliotteen.
Minä mietin syitä, miksi joku ihminen pistää vihaksi, vaikkei hän olisi mitään tehnyt. Päättelin, on raskasta katsella kun joku on kuin pistetty sika, eikä hän kuitenkaan kuuntelisi, jos haluaa neuvoa. Että kuin halkeamaisillaan koko ajan. Mitään muuta ei voi, kun olla nöyrä, ja ymmärtää, sekin joka ärsyttää, on säälittävä, tai hänellä on joku ongelma. Varsinkin, jos ei ole missään tekemisissä, ja ihminen silti riiputtaa.

Lue lisää

Tiedostan seuraukset paremmin.
Siinä mielessä olen oppinut hallitsemaan itseäni.
Etäisyyttä pystyn pitämään ja välttämään tietyt juhlat kuten juhannus.
Tarpeeksi sekopäitä liikkeellä ilman minuakin.

Taidamme olla eri aaltopituudella koska en tajunnut tekstistäsi paljoakaan.

Rajoitettu T kirjoitti:

Tiedostan seuraukset paremmin.
Siinä mielessä olen oppinut hallitsemaan itseäni.
Etäisyyttä pystyn pitämään ja välttämään tietyt juhlat kuten juhannus.
Tarpeeksi sekopäitä liikkeellä ilman minuakin.

Taidamme olla eri aaltopituudella koska en tajunnut tekstistäsi paljoakaan.

Lue lisää

Pimahtaa ja silti pystyt hillitsemään vihasi. Kerrankin innostuin jostain. Puhuin hallitusta vihasta, joka kielletään, ja ihminen silti purkaa sitä syyttömään. Olet impulsiivinen, vai?
Parempi olla kaltaisesi kuin säädyllinen ja silti kauhea.

------ kirjoitti:

Pimahtaa ja silti pystyt hillitsemään vihasi. Kerrankin innostuin jostain. Puhuin hallitusta vihasta, joka kielletään, ja ihminen silti purkaa sitä syyttömään. Olet impulsiivinen, vai?
Parempi olla kaltaisesi kuin säädyllinen ja silti kauhea.

Lue lisää

Kai hiljaisuuteni ja hillintäni on miettimistä ja tilanteen arvioimista ennen toimintaa.
Se on vähän kuin sumua josta puuttuu adrenaliini jonka pitäisi toimia kuten normaaleilla ihmisillä. Pakoreaktio tai hyökkäys.
On siinä jotain suunnitelmallista joka kai tekee minusta vielä pahemman ihmisen.
En pura vihaani syyttömiin.

Olen erittäin impulssiivinen mutta en pimahtamisessa. Hassu sana muuten.
Hallittu pimahtaminen. En ole raivopää joka syöksyy kimppuun kuin eläin.
Jos haluan pelästyttää siinäkin on rajansa. Tunnen silti olevani kuin saalistaja joka miettii seuraavaa siirtoa.
Pakko kai kertoa pari esimerkkitapausta. Näytät olevan kirjaviisas joten ehkä osaat tulkita.
Exääni kouraistiin perseestä omassa asunnossani. Oli pienimuotoiset juhlat joissa oli eräs typerys jolla ei ollut käytöstapoja eikä kunnioitusta naisia kohtaan ja varsinkaan varattuja naisia kohtaan.
Muistan että viina haihtui päästäni ja aloin analysoimaan tilannetta.
Olin rauhallinen kuten yleensä. Taisin jopa naurahtaa tapaukselle mutta vaihde oli jo mennyt päälle eikä sitä sammuteta kuin katkaisinta.
Houkuttelin hänet ulos jottei juhlatunnelma mene pilalle. En käyttänyt fyysistä väkivaltaa vaan pelästytin hänet lähtemään. Tosin ehkä liioitellusti ja annoin hänen olettaa että tilanne on hengenvaarallinen.
Ehkä hänen pelkonsa säälitti tai jotain mutta sain vaihteen jälleen vapaalle.

Toinen tapaus oli lääkäri joka alkoi aivan tarkoituksella loukkaamaan minua.
Kuuntelin loppuun hänen saarnansa mutta vaihde oli jo päällä. Tiesin vartijasta joka oli ulkopuolella kuten aina minun tapauksessa.
Osaan kai näytellä hyvin koska esitin katuvaista ja lääkärikin lopetti melskaamisensa. Lääkäri ei tiennyt että suunnittelin jo siirtoani.
Kättelin hänet normaalista ja olin lähtemässä. Muistan sanoneeni että ai niin eräs asia unohtui. Olin päätynyt jälleen säikäytykseen mutta kohdistin sen hänen työhuoneeseensa. Pöydän kaatoa ym. Yksityiskohdat jääköön varjoon.
Ainoa yllätystekijä oli se vartija joka ilmestyi paikalle. Vaistomaisesti paiskasin häntä tuolilla. Se oli suunnittelematon juttu ja vain refleksi.
Sen jälkeen polvistuin, käännyin ja nostin käteni niskan taakse.
Vapaalla jälleen.
Tämä tapaus on aika tuore.

En jaksa itse analysoida noita tapauksia ainakaan nyt.
Menen nukkumaan.

Rajoitettu T kirjoitti:

Kai hiljaisuuteni ja hillintäni on miettimistä ja tilanteen arvioimista ennen toimintaa.
Se on vähän kuin sumua josta puuttuu adrenaliini jonka pitäisi toimia kuten normaaleilla ihmisillä. Pakoreaktio tai hyökkäys.
On siinä jotain suunnitelmallista joka kai tekee minusta vielä pahemman ihmisen.
En pura vihaani syyttömiin.

Olen erittäin impulssiivinen mutta en pimahtamisessa. Hassu sana muuten.
Hallittu pimahtaminen. En ole raivopää joka syöksyy kimppuun kuin eläin.
Jos haluan pelästyttää siinäkin on rajansa. Tunnen silti olevani kuin saalistaja joka miettii seuraavaa siirtoa.
Pakko kai kertoa pari esimerkkitapausta. Näytät olevan kirjaviisas joten ehkä osaat tulkita.
Exääni kouraistiin perseestä omassa asunnossani. Oli pienimuotoiset juhlat joissa oli eräs typerys jolla ei ollut käytöstapoja eikä kunnioitusta naisia kohtaan ja varsinkaan varattuja naisia kohtaan.
Muistan että viina haihtui päästäni ja aloin analysoimaan tilannetta.
Olin rauhallinen kuten yleensä. Taisin jopa naurahtaa tapaukselle mutta vaihde oli jo mennyt päälle eikä sitä sammuteta kuin katkaisinta.
Houkuttelin hänet ulos jottei juhlatunnelma mene pilalle. En käyttänyt fyysistä väkivaltaa vaan pelästytin hänet lähtemään. Tosin ehkä liioitellusti ja annoin hänen olettaa että tilanne on hengenvaarallinen.
Ehkä hänen pelkonsa säälitti tai jotain mutta sain vaihteen jälleen vapaalle.

Toinen tapaus oli lääkäri joka alkoi aivan tarkoituksella loukkaamaan minua.
Kuuntelin loppuun hänen saarnansa mutta vaihde oli jo päällä. Tiesin vartijasta joka oli ulkopuolella kuten aina minun tapauksessa.
Osaan kai näytellä hyvin koska esitin katuvaista ja lääkärikin lopetti melskaamisensa. Lääkäri ei tiennyt että suunnittelin jo siirtoani.
Kättelin hänet normaalista ja olin lähtemässä. Muistan sanoneeni että ai niin eräs asia unohtui. Olin päätynyt jälleen säikäytykseen mutta kohdistin sen hänen työhuoneeseensa. Pöydän kaatoa ym. Yksityiskohdat jääköön varjoon.
Ainoa yllätystekijä oli se vartija joka ilmestyi paikalle. Vaistomaisesti paiskasin häntä tuolilla. Se oli suunnittelematon juttu ja vain refleksi.
Sen jälkeen polvistuin, käännyin ja nostin käteni niskan taakse.
Vapaalla jälleen.
Tämä tapaus on aika tuore.

En jaksa itse analysoida noita tapauksia ainakaan nyt.
Menen nukkumaan.

Lue lisää

Pelästyn negatiivisia tunteitani. Suutuin ihmiselle, joka kyttäili minua kuin eläin vuosikaupalla. Tämä oli sellaista uskonnon nimissä tapahtuvaa. Huusin hänelle, "Minäkin voin kyttäillä sinua". Sivustakatsojat tuntuivat olevan puolellani, ja ihmettelivät muutenkin, "Mitä tämä on?". Vapisin koko loppupäivän. Heti kävi mielessä, jos olisin mies, miten olisin selvittänyt asian heti alussa. Elämäni ahdistavin kokemus.
Mikä tekee naisesta aggressiivisen, tämänkaltainen ärsyttäminen: Et voi mistään saada apua. Näin tämäkin tyyppi oli laskenut.
Riiputtamisella tarkoitin ikäisiäni naisia, jotka eivät tajua, etten tarvitse heitä.

Rajoitettu T kirjoitti:

Kai hiljaisuuteni ja hillintäni on miettimistä ja tilanteen arvioimista ennen toimintaa.
Se on vähän kuin sumua josta puuttuu adrenaliini jonka pitäisi toimia kuten normaaleilla ihmisillä. Pakoreaktio tai hyökkäys.
On siinä jotain suunnitelmallista joka kai tekee minusta vielä pahemman ihmisen.
En pura vihaani syyttömiin.

Olen erittäin impulssiivinen mutta en pimahtamisessa. Hassu sana muuten.
Hallittu pimahtaminen. En ole raivopää joka syöksyy kimppuun kuin eläin.
Jos haluan pelästyttää siinäkin on rajansa. Tunnen silti olevani kuin saalistaja joka miettii seuraavaa siirtoa.
Pakko kai kertoa pari esimerkkitapausta. Näytät olevan kirjaviisas joten ehkä osaat tulkita.
Exääni kouraistiin perseestä omassa asunnossani. Oli pienimuotoiset juhlat joissa oli eräs typerys jolla ei ollut käytöstapoja eikä kunnioitusta naisia kohtaan ja varsinkaan varattuja naisia kohtaan.
Muistan että viina haihtui päästäni ja aloin analysoimaan tilannetta.
Olin rauhallinen kuten yleensä. Taisin jopa naurahtaa tapaukselle mutta vaihde oli jo mennyt päälle eikä sitä sammuteta kuin katkaisinta.
Houkuttelin hänet ulos jottei juhlatunnelma mene pilalle. En käyttänyt fyysistä väkivaltaa vaan pelästytin hänet lähtemään. Tosin ehkä liioitellusti ja annoin hänen olettaa että tilanne on hengenvaarallinen.
Ehkä hänen pelkonsa säälitti tai jotain mutta sain vaihteen jälleen vapaalle.

Toinen tapaus oli lääkäri joka alkoi aivan tarkoituksella loukkaamaan minua.
Kuuntelin loppuun hänen saarnansa mutta vaihde oli jo päällä. Tiesin vartijasta joka oli ulkopuolella kuten aina minun tapauksessa.
Osaan kai näytellä hyvin koska esitin katuvaista ja lääkärikin lopetti melskaamisensa. Lääkäri ei tiennyt että suunnittelin jo siirtoani.
Kättelin hänet normaalista ja olin lähtemässä. Muistan sanoneeni että ai niin eräs asia unohtui. Olin päätynyt jälleen säikäytykseen mutta kohdistin sen hänen työhuoneeseensa. Pöydän kaatoa ym. Yksityiskohdat jääköön varjoon.
Ainoa yllätystekijä oli se vartija joka ilmestyi paikalle. Vaistomaisesti paiskasin häntä tuolilla. Se oli suunnittelematon juttu ja vain refleksi.
Sen jälkeen polvistuin, käännyin ja nostin käteni niskan taakse.
Vapaalla jälleen.
Tämä tapaus on aika tuore.

En jaksa itse analysoida noita tapauksia ainakaan nyt.
Menen nukkumaan.

Lue lisää

epäluuloinen persoonallisuus esimerkiksi (siis paranoidinen)

http://www.geocities.com/tommi_myrskykari/psykiatria/paranoidinen.html

------- kirjoitti:

Pelästyn negatiivisia tunteitani. Suutuin ihmiselle, joka kyttäili minua kuin eläin vuosikaupalla. Tämä oli sellaista uskonnon nimissä tapahtuvaa. Huusin hänelle, "Minäkin voin kyttäillä sinua". Sivustakatsojat tuntuivat olevan puolellani, ja ihmettelivät muutenkin, "Mitä tämä on?". Vapisin koko loppupäivän. Heti kävi mielessä, jos olisin mies, miten olisin selvittänyt asian heti alussa. Elämäni ahdistavin kokemus.
Mikä tekee naisesta aggressiivisen, tämänkaltainen ärsyttäminen: Et voi mistään saada apua. Näin tämäkin tyyppi oli laskenut.
Riiputtamisella tarkoitin ikäisiäni naisia, jotka eivät tajua, etten tarvitse heitä.

Lue lisää

Ole onnellinen että sinulla on luonnolliset tunteet.
Ei kai niitä huvikseen ole meille annettu tai ainakin useimmille ihmisille.
Minulla ne on solmussa.

En tajua miksi ahdistua tuosta. Tyyppi kiristi sinun ruuviasi ja annoit takaisin.
Niin tai kai tuo liittyy noihin uskontokuvioihin jotka aiheuttaa ahdistusta tai syyllisyyttä. Ei saa suuttua tai jotain... Enpä puhu asioista joista en tiedä.
Miehet eivät odottele vuosikausia tuskin kukaan mies vaikka olisi "normaali".

Rajoitettu T kirjoitti:

Ole onnellinen että sinulla on luonnolliset tunteet.
Ei kai niitä huvikseen ole meille annettu tai ainakin useimmille ihmisille.
Minulla ne on solmussa.

En tajua miksi ahdistua tuosta. Tyyppi kiristi sinun ruuviasi ja annoit takaisin.
Niin tai kai tuo liittyy noihin uskontokuvioihin jotka aiheuttaa ahdistusta tai syyllisyyttä. Ei saa suuttua tai jotain... Enpä puhu asioista joista en tiedä.
Miehet eivät odottele vuosikausia tuskin kukaan mies vaikka olisi "normaali".

Lue lisää

ymmärrettävästi, mutta tämä liittyi yhteen pitkäaikaiseen juttuun. En minäkään usko että kukaan romanttisessa mielessä painostaisi ketään. Ainakaan noin kauan, hänen uskonystävänsäkin varoittivat:"Pidä etäisyyttä tähän mieheen". Yleensä olen torjunut negatiiviset tunteet jonkin kasvatuksen tähden. Kaikkein eniten nautin totuuden puhumisesta. Ja siitä kun joku tuo julki käsityksiään vaikka itsensä töppäämisen uhallakin.

Rajoitettu T kirjoitti:

Kai hiljaisuuteni ja hillintäni on miettimistä ja tilanteen arvioimista ennen toimintaa.
Se on vähän kuin sumua josta puuttuu adrenaliini jonka pitäisi toimia kuten normaaleilla ihmisillä. Pakoreaktio tai hyökkäys.
On siinä jotain suunnitelmallista joka kai tekee minusta vielä pahemman ihmisen.
En pura vihaani syyttömiin.

Olen erittäin impulssiivinen mutta en pimahtamisessa. Hassu sana muuten.
Hallittu pimahtaminen. En ole raivopää joka syöksyy kimppuun kuin eläin.
Jos haluan pelästyttää siinäkin on rajansa. Tunnen silti olevani kuin saalistaja joka miettii seuraavaa siirtoa.
Pakko kai kertoa pari esimerkkitapausta. Näytät olevan kirjaviisas joten ehkä osaat tulkita.
Exääni kouraistiin perseestä omassa asunnossani. Oli pienimuotoiset juhlat joissa oli eräs typerys jolla ei ollut käytöstapoja eikä kunnioitusta naisia kohtaan ja varsinkaan varattuja naisia kohtaan.
Muistan että viina haihtui päästäni ja aloin analysoimaan tilannetta.
Olin rauhallinen kuten yleensä. Taisin jopa naurahtaa tapaukselle mutta vaihde oli jo mennyt päälle eikä sitä sammuteta kuin katkaisinta.
Houkuttelin hänet ulos jottei juhlatunnelma mene pilalle. En käyttänyt fyysistä väkivaltaa vaan pelästytin hänet lähtemään. Tosin ehkä liioitellusti ja annoin hänen olettaa että tilanne on hengenvaarallinen.
Ehkä hänen pelkonsa säälitti tai jotain mutta sain vaihteen jälleen vapaalle.

Toinen tapaus oli lääkäri joka alkoi aivan tarkoituksella loukkaamaan minua.
Kuuntelin loppuun hänen saarnansa mutta vaihde oli jo päällä. Tiesin vartijasta joka oli ulkopuolella kuten aina minun tapauksessa.
Osaan kai näytellä hyvin koska esitin katuvaista ja lääkärikin lopetti melskaamisensa. Lääkäri ei tiennyt että suunnittelin jo siirtoani.
Kättelin hänet normaalista ja olin lähtemässä. Muistan sanoneeni että ai niin eräs asia unohtui. Olin päätynyt jälleen säikäytykseen mutta kohdistin sen hänen työhuoneeseensa. Pöydän kaatoa ym. Yksityiskohdat jääköön varjoon.
Ainoa yllätystekijä oli se vartija joka ilmestyi paikalle. Vaistomaisesti paiskasin häntä tuolilla. Se oli suunnittelematon juttu ja vain refleksi.
Sen jälkeen polvistuin, käännyin ja nostin käteni niskan taakse.
Vapaalla jälleen.
Tämä tapaus on aika tuore.

En jaksa itse analysoida noita tapauksia ainakaan nyt.
Menen nukkumaan.

Lue lisää

Susta tuli heti mieleen mun veli ja sit yks ihan hemmetin puhutteleva elämänkerta-kirja: Rami Kivisalo: Gangsterin päiväkirja. Mä luen ihan sikana kirjoja, mut toi on yksi puhuttelevimmista kirjoista joita olen lukeneut.
Mä olen nainen, 35-vuotias. Mulla on ollut myös väkivaltainen lapsuus, tosin se ei suoraan kohdistunut meihin lapsiin vaan äiti otti turpaan ihan kunnolla tasaisin väliajoin. Isäpuoleni on narsistinen persoonallisuus, jonka olen tosin itse diagnosoinut, sillä hän ei ole koskaan kokenut olevansa hoidon tarpeessa (ylläri!).
Hän on mielestäni pilannut veljeni elämän. Meitä lapsia on neljä, 3 tyttöä ja yksi poika. Isäpuoleni käytös ei vaikuttanut meihin tyttöihin niin paljon kuin veljeeni, joka tietenkin yritti samaistua isäänsä. Ikinä ei vaan veljeni saanut isältään ihailua jota lapsi tarvitsee, vaan isäpuoleni piti aina olla parempi kuin oma poikansa. Hän mitätöi veljeni tekemiset aivan täysin. Veljeni kasvettua teini-ikään, hän oli jo täynnä vihaa isäänsä ja kaikkea kohtaan. Pahaa oloaan hän alkoi purkaa päihteillä jo 12-vuotiaana imppaamalla ja sitten myöhemmin hän kävi kaikki huumeet läpi. Niinkuin mäkin. Veljeni purki vihaansa syyttömiin tappelemalla aivan järjettömästi ja ryöstöjä tuli tehtyä myös lukuisia. Mä elin siinä sivussa samanlaista elämää, en vaan purkanut vihaani tappelemalla, vaan itsetuho oli mun juttu. Tällä hetkellä veljeni istuu tutkintavankeudessa puukotettuaan erästä miestä, joka oli tehollkin hoidossa, mutta jäi onneksi henkiin. On veljeni aiheuttanut 16-vuotiaana kahden samanikäisen nuoren kuoleman ajamalla autoa kännissä. Tuli monta tuomiota, mutta veljeni sai vain ehdonalaisen kai ikänsä vuoksi.
Anyway, mun veli on aivan ihana ihminen näistä kaikista jutuista huolimatta. Pari päivää ennen puukotusta veljeni oli luonani kaksi yötä ja analysoitiin maaailmankaikkeutta ja itseämme ja ihmeteltiin pillerihumalassa luonnon kauneutta. Veljeni on mielettömän kova puhumaan ja miettimään asioita, mä rakastan keskusteluja hänen kanssaan!
Kaikella tällä höpöttämisellä mä kai halusin sanoa, että mä ymmärrän sun tunteita ja käytöstä, enkä edes ajattele että käytöksesi olisi epänormaalia. Sitä mieltä mä oon, että sun kannattais suostua terapiaan ja ehkä lääkehoitoon, sillä ei noi sun tunteet ja käytös hyväksi ole sulle. Suostuisit hoitoon ihan ittes vuoksi, ettei koko elämää tarvitsisi hukata noin vaikeisiin tunteisiin.
Mulla on ollut tosi vaikea olla koko elämäni ja oon paennut ahdistusta huumeisiiin ja liikkumalla paikasta toiseen koko ajan. Muuttoja oli kaksi kertaa Englantiinkin ja Suomessa kaupungista toiseen parin kuukauden välein. Nyt asun kotikaupungissani ja oon ollut 8 kuukautta sairaslomalla ja käyn terapiassa purkamassa vihaani ja itsetuhoani. Mulla on lääkityksenä Efexor ja Ketipinor. Oli vähän aikaa kivaa, kun määrättiin Opamoxia. Olin päivät ihan fiilareissa metsässä koiran kanssa, mut hauskuus loppui kun mun päihdetausta tuli selville. Eilen määrättiin Lyricaa ahdistukseen ja vedin heti sellasen annoksen et olin pilvessä. Mua alkaa jo itteeni oikeesti vituttaa mun lääkkeiden väärinkäyttö. Mikä mussa on, et pitää yrittää tappaa tunteet?
Onneks en enää vedä huumeita, mut toisaalta tietyt lääkkeet on laillisia huumeita.
Kaiken tän vuodatuksen lopuks mä haluan sanoa, et en mä tiedä vastauksia kaikkeen paskaan. Tai mihinkään paskaan. Sun pitäs vaan itse yrittää löytää vastaukset, mut yleensä siihen tarvii jonkun ulkopuolisen ihmisen analysoimaan sitä mitä sä tuotat ja miten käyttäydyt ja ajattelet. Ja sen ulkopuolisen on oltava rautainen ammattilainen. Elämä on elämää ja tosi kummallista. Tänne synnytään ja sit kuollaan , eikä misään oo järkeä. Järkätty tällänen mieletön yhteiskunta kaikkine lakeineen ja ministereineen ja lopuksi missään ei oo järkeä kun kaikki kuolee. Tälläsiä mä mietin ja sitä miten nopeasti maailma on kehittynyt 50-vuoden aikana. Siitä taas johtuu ajatus , et missä ollaan 50-vuoden kuluttua ja mihin maailma yleensä loppuu. Ja miten tää maailma on syntynyt? Et sellasta...
Voimia sulle, sä oot aika ihmeellinen mies kun osaat noin hyvin analysoida itseäs ja maailmaa ja tuottaa sen vielä verbaalisesti ulos!

kokemusta on kirjoitti:

Susta tuli heti mieleen mun veli ja sit yks ihan hemmetin puhutteleva elämänkerta-kirja: Rami Kivisalo: Gangsterin päiväkirja. Mä luen ihan sikana kirjoja, mut toi on yksi puhuttelevimmista kirjoista joita olen lukeneut.
Mä olen nainen, 35-vuotias. Mulla on ollut myös väkivaltainen lapsuus, tosin se ei suoraan kohdistunut meihin lapsiin vaan äiti otti turpaan ihan kunnolla tasaisin väliajoin. Isäpuoleni on narsistinen persoonallisuus, jonka olen tosin itse diagnosoinut, sillä hän ei ole koskaan kokenut olevansa hoidon tarpeessa (ylläri!).
Hän on mielestäni pilannut veljeni elämän. Meitä lapsia on neljä, 3 tyttöä ja yksi poika. Isäpuoleni käytös ei vaikuttanut meihin tyttöihin niin paljon kuin veljeeni, joka tietenkin yritti samaistua isäänsä. Ikinä ei vaan veljeni saanut isältään ihailua jota lapsi tarvitsee, vaan isäpuoleni piti aina olla parempi kuin oma poikansa. Hän mitätöi veljeni tekemiset aivan täysin. Veljeni kasvettua teini-ikään, hän oli jo täynnä vihaa isäänsä ja kaikkea kohtaan. Pahaa oloaan hän alkoi purkaa päihteillä jo 12-vuotiaana imppaamalla ja sitten myöhemmin hän kävi kaikki huumeet läpi. Niinkuin mäkin. Veljeni purki vihaansa syyttömiin tappelemalla aivan järjettömästi ja ryöstöjä tuli tehtyä myös lukuisia. Mä elin siinä sivussa samanlaista elämää, en vaan purkanut vihaani tappelemalla, vaan itsetuho oli mun juttu. Tällä hetkellä veljeni istuu tutkintavankeudessa puukotettuaan erästä miestä, joka oli tehollkin hoidossa, mutta jäi onneksi henkiin. On veljeni aiheuttanut 16-vuotiaana kahden samanikäisen nuoren kuoleman ajamalla autoa kännissä. Tuli monta tuomiota, mutta veljeni sai vain ehdonalaisen kai ikänsä vuoksi.
Anyway, mun veli on aivan ihana ihminen näistä kaikista jutuista huolimatta. Pari päivää ennen puukotusta veljeni oli luonani kaksi yötä ja analysoitiin maaailmankaikkeutta ja itseämme ja ihmeteltiin pillerihumalassa luonnon kauneutta. Veljeni on mielettömän kova puhumaan ja miettimään asioita, mä rakastan keskusteluja hänen kanssaan!
Kaikella tällä höpöttämisellä mä kai halusin sanoa, että mä ymmärrän sun tunteita ja käytöstä, enkä edes ajattele että käytöksesi olisi epänormaalia. Sitä mieltä mä oon, että sun kannattais suostua terapiaan ja ehkä lääkehoitoon, sillä ei noi sun tunteet ja käytös hyväksi ole sulle. Suostuisit hoitoon ihan ittes vuoksi, ettei koko elämää tarvitsisi hukata noin vaikeisiin tunteisiin.
Mulla on ollut tosi vaikea olla koko elämäni ja oon paennut ahdistusta huumeisiiin ja liikkumalla paikasta toiseen koko ajan. Muuttoja oli kaksi kertaa Englantiinkin ja Suomessa kaupungista toiseen parin kuukauden välein. Nyt asun kotikaupungissani ja oon ollut 8 kuukautta sairaslomalla ja käyn terapiassa purkamassa vihaani ja itsetuhoani. Mulla on lääkityksenä Efexor ja Ketipinor. Oli vähän aikaa kivaa, kun määrättiin Opamoxia. Olin päivät ihan fiilareissa metsässä koiran kanssa, mut hauskuus loppui kun mun päihdetausta tuli selville. Eilen määrättiin Lyricaa ahdistukseen ja vedin heti sellasen annoksen et olin pilvessä. Mua alkaa jo itteeni oikeesti vituttaa mun lääkkeiden väärinkäyttö. Mikä mussa on, et pitää yrittää tappaa tunteet?
Onneks en enää vedä huumeita, mut toisaalta tietyt lääkkeet on laillisia huumeita.
Kaiken tän vuodatuksen lopuks mä haluan sanoa, et en mä tiedä vastauksia kaikkeen paskaan. Tai mihinkään paskaan. Sun pitäs vaan itse yrittää löytää vastaukset, mut yleensä siihen tarvii jonkun ulkopuolisen ihmisen analysoimaan sitä mitä sä tuotat ja miten käyttäydyt ja ajattelet. Ja sen ulkopuolisen on oltava rautainen ammattilainen. Elämä on elämää ja tosi kummallista. Tänne synnytään ja sit kuollaan , eikä misään oo järkeä. Järkätty tällänen mieletön yhteiskunta kaikkine lakeineen ja ministereineen ja lopuksi missään ei oo järkeä kun kaikki kuolee. Tälläsiä mä mietin ja sitä miten nopeasti maailma on kehittynyt 50-vuoden aikana. Siitä taas johtuu ajatus , et missä ollaan 50-vuoden kuluttua ja mihin maailma yleensä loppuu. Ja miten tää maailma on syntynyt? Et sellasta...
Voimia sulle, sä oot aika ihmeellinen mies kun osaat noin hyvin analysoida itseäs ja maailmaa ja tuottaa sen vielä verbaalisesti ulos!

Lue lisää

tämä viestiketju kohensi mielialaa, enemmän tällaista. Häiriköille sanon, kyllä tätä todella on olemassa, joku vaanii puskassa kuin eläin. Kukaan joka osaa lukea ei voi olla tietämätön, vaikka itse olisi pumpulissa. Häirintä perustuu pitkälti tähän, joku laskee, ihmiset ovat niin hienoja etteivät tahdo suuttua alkukantaisesti. Jos yleisö on samaa mieltä, vaaniminen on väärin, onko kohde häiriintynyt ei muuta asiaa.
Muuten, olen ihan ruohonjuuritason ihminen. Mutta selitä se vainohullulle. Mitä muutakaan hän haluaa kuin rahaa?

kokemusta on kirjoitti:

Susta tuli heti mieleen mun veli ja sit yks ihan hemmetin puhutteleva elämänkerta-kirja: Rami Kivisalo: Gangsterin päiväkirja. Mä luen ihan sikana kirjoja, mut toi on yksi puhuttelevimmista kirjoista joita olen lukeneut.
Mä olen nainen, 35-vuotias. Mulla on ollut myös väkivaltainen lapsuus, tosin se ei suoraan kohdistunut meihin lapsiin vaan äiti otti turpaan ihan kunnolla tasaisin väliajoin. Isäpuoleni on narsistinen persoonallisuus, jonka olen tosin itse diagnosoinut, sillä hän ei ole koskaan kokenut olevansa hoidon tarpeessa (ylläri!).
Hän on mielestäni pilannut veljeni elämän. Meitä lapsia on neljä, 3 tyttöä ja yksi poika. Isäpuoleni käytös ei vaikuttanut meihin tyttöihin niin paljon kuin veljeeni, joka tietenkin yritti samaistua isäänsä. Ikinä ei vaan veljeni saanut isältään ihailua jota lapsi tarvitsee, vaan isäpuoleni piti aina olla parempi kuin oma poikansa. Hän mitätöi veljeni tekemiset aivan täysin. Veljeni kasvettua teini-ikään, hän oli jo täynnä vihaa isäänsä ja kaikkea kohtaan. Pahaa oloaan hän alkoi purkaa päihteillä jo 12-vuotiaana imppaamalla ja sitten myöhemmin hän kävi kaikki huumeet läpi. Niinkuin mäkin. Veljeni purki vihaansa syyttömiin tappelemalla aivan järjettömästi ja ryöstöjä tuli tehtyä myös lukuisia. Mä elin siinä sivussa samanlaista elämää, en vaan purkanut vihaani tappelemalla, vaan itsetuho oli mun juttu. Tällä hetkellä veljeni istuu tutkintavankeudessa puukotettuaan erästä miestä, joka oli tehollkin hoidossa, mutta jäi onneksi henkiin. On veljeni aiheuttanut 16-vuotiaana kahden samanikäisen nuoren kuoleman ajamalla autoa kännissä. Tuli monta tuomiota, mutta veljeni sai vain ehdonalaisen kai ikänsä vuoksi.
Anyway, mun veli on aivan ihana ihminen näistä kaikista jutuista huolimatta. Pari päivää ennen puukotusta veljeni oli luonani kaksi yötä ja analysoitiin maaailmankaikkeutta ja itseämme ja ihmeteltiin pillerihumalassa luonnon kauneutta. Veljeni on mielettömän kova puhumaan ja miettimään asioita, mä rakastan keskusteluja hänen kanssaan!
Kaikella tällä höpöttämisellä mä kai halusin sanoa, että mä ymmärrän sun tunteita ja käytöstä, enkä edes ajattele että käytöksesi olisi epänormaalia. Sitä mieltä mä oon, että sun kannattais suostua terapiaan ja ehkä lääkehoitoon, sillä ei noi sun tunteet ja käytös hyväksi ole sulle. Suostuisit hoitoon ihan ittes vuoksi, ettei koko elämää tarvitsisi hukata noin vaikeisiin tunteisiin.
Mulla on ollut tosi vaikea olla koko elämäni ja oon paennut ahdistusta huumeisiiin ja liikkumalla paikasta toiseen koko ajan. Muuttoja oli kaksi kertaa Englantiinkin ja Suomessa kaupungista toiseen parin kuukauden välein. Nyt asun kotikaupungissani ja oon ollut 8 kuukautta sairaslomalla ja käyn terapiassa purkamassa vihaani ja itsetuhoani. Mulla on lääkityksenä Efexor ja Ketipinor. Oli vähän aikaa kivaa, kun määrättiin Opamoxia. Olin päivät ihan fiilareissa metsässä koiran kanssa, mut hauskuus loppui kun mun päihdetausta tuli selville. Eilen määrättiin Lyricaa ahdistukseen ja vedin heti sellasen annoksen et olin pilvessä. Mua alkaa jo itteeni oikeesti vituttaa mun lääkkeiden väärinkäyttö. Mikä mussa on, et pitää yrittää tappaa tunteet?
Onneks en enää vedä huumeita, mut toisaalta tietyt lääkkeet on laillisia huumeita.
Kaiken tän vuodatuksen lopuks mä haluan sanoa, et en mä tiedä vastauksia kaikkeen paskaan. Tai mihinkään paskaan. Sun pitäs vaan itse yrittää löytää vastaukset, mut yleensä siihen tarvii jonkun ulkopuolisen ihmisen analysoimaan sitä mitä sä tuotat ja miten käyttäydyt ja ajattelet. Ja sen ulkopuolisen on oltava rautainen ammattilainen. Elämä on elämää ja tosi kummallista. Tänne synnytään ja sit kuollaan , eikä misään oo järkeä. Järkätty tällänen mieletön yhteiskunta kaikkine lakeineen ja ministereineen ja lopuksi missään ei oo järkeä kun kaikki kuolee. Tälläsiä mä mietin ja sitä miten nopeasti maailma on kehittynyt 50-vuoden aikana. Siitä taas johtuu ajatus , et missä ollaan 50-vuoden kuluttua ja mihin maailma yleensä loppuu. Ja miten tää maailma on syntynyt? Et sellasta...
Voimia sulle, sä oot aika ihmeellinen mies kun osaat noin hyvin analysoida itseäs ja maailmaa ja tuottaa sen vielä verbaalisesti ulos!

Lue lisää

On minussa tietysti hyviäkin puolia mutta niistä on vaikea kirjoittaa. Ainakin kunnioitan naisia.
Sinä tiedät minusta sen mitä olen kirjoittanut. Voi olla että pitäisit minusta keskustelukaverina koska ajattelen muutakin kuin "sen" puutetta, työtä tai auton moottoreita.

Luin juttusi ajatuksen kanssa.
Tosin nyt olen aika väsynyt vastaamaan.

Lastensa lyttääminen alimpaan koloon ei liene harvinaista. Mikään ei riitä vaikka pääsisi harwardiin täydellä stipendillä. Sitä toivoo ja toivoo että jokin riittäisi mutta kommenttina on että et sinä siellä pärjää kuitenkaan.
Kestää luvattoman kauan tajuta vanhempien välinpitämättömyys ja erityisesti kun poikalapsi "kastroidaan" täydellisesti mikä yleensä tapahtuu äitien puolelta.

Itse taistelin vastaan vanhempien, isän puolelta hänen kasvatusmetodejaan ja äidin puolelta hänen "kastroimisyritystään". Varmasti se jätti minuun jälkensä mutta taistelin vastaan ja heidän oli pakko luovuttaa. He tajusivat etteivät saa minua kuriin kuin tappamalla ja tuskin sittenkään. Isäni sanonta oli usein, kuules poika tämä päätyy siihen että sinä olet ruumishuoneella ja minä vankilassa.
Rakensin muurin eteeni mutta ehkä liian myöhään.
En syytä täysin vanhempiani koska he olivat myös uudessa tilanteessa omine vaikeuksineen ja yhtäkkiä putkahtaa penska vaikeuttamaan tilannetta.

Olen nyt aikuinen, ehkä en henkisesti mutta vastaan omista tekemisistäni harkitusti. Älä kysy koska liian monimutkaista vastata.

Taidan ymmärtää veljesi tilanteen.
Minun käytökseni on epänormaalia mutta joskus en mahda sille mitään. Sen tiedän etten hyökkää viattomien kimppuun tai naisten.
Luulisi että olisin naisvihaaja äitini vuoksi mutta en ole.

Huumeet eivät ole minullekaan outo juttu mutta ne eivät sovi minulle.
Enkä koske lääkkeisiinkään.
Sama juttu kuin uskonnon kanssa joutuisin luovuttamaan itsestäni vallan jollekin muulle. Ei kiitos.
Terapia on aika vaikeaa jos ei ole rehellinen. Miksi pitäisi avautua jollekin vieraalle ihmiselle joka on taas vallan luovuttamista.
Olen käynyt terapiassa mutta se kaatui komeasti.
Ainoa hyöty terapiasta oli että pääsin haastamaan koulutetun henkilön pieneen henkiseen tappeluun. Minä kidutin terapeuttiani koska annoin vähän ja otin sen sitten pois. Terapeutti turhautui ja jouduin psykiatrien hampaisiin.
Hekään eivät mahtaneet mitään koska minulla ei ole todettu mitään vakavaa mielisairautta.

Vieläkö olen ihmeellinen mies?
Hyvää yötä tai huomenta.

Rajoitettu T kirjoitti:

On minussa tietysti hyviäkin puolia mutta niistä on vaikea kirjoittaa. Ainakin kunnioitan naisia.
Sinä tiedät minusta sen mitä olen kirjoittanut. Voi olla että pitäisit minusta keskustelukaverina koska ajattelen muutakin kuin "sen" puutetta, työtä tai auton moottoreita.

Luin juttusi ajatuksen kanssa.
Tosin nyt olen aika väsynyt vastaamaan.

Lastensa lyttääminen alimpaan koloon ei liene harvinaista. Mikään ei riitä vaikka pääsisi harwardiin täydellä stipendillä. Sitä toivoo ja toivoo että jokin riittäisi mutta kommenttina on että et sinä siellä pärjää kuitenkaan.
Kestää luvattoman kauan tajuta vanhempien välinpitämättömyys ja erityisesti kun poikalapsi "kastroidaan" täydellisesti mikä yleensä tapahtuu äitien puolelta.

Itse taistelin vastaan vanhempien, isän puolelta hänen kasvatusmetodejaan ja äidin puolelta hänen "kastroimisyritystään". Varmasti se jätti minuun jälkensä mutta taistelin vastaan ja heidän oli pakko luovuttaa. He tajusivat etteivät saa minua kuriin kuin tappamalla ja tuskin sittenkään. Isäni sanonta oli usein, kuules poika tämä päätyy siihen että sinä olet ruumishuoneella ja minä vankilassa.
Rakensin muurin eteeni mutta ehkä liian myöhään.
En syytä täysin vanhempiani koska he olivat myös uudessa tilanteessa omine vaikeuksineen ja yhtäkkiä putkahtaa penska vaikeuttamaan tilannetta.

Olen nyt aikuinen, ehkä en henkisesti mutta vastaan omista tekemisistäni harkitusti. Älä kysy koska liian monimutkaista vastata.

Taidan ymmärtää veljesi tilanteen.
Minun käytökseni on epänormaalia mutta joskus en mahda sille mitään. Sen tiedän etten hyökkää viattomien kimppuun tai naisten.
Luulisi että olisin naisvihaaja äitini vuoksi mutta en ole.

Huumeet eivät ole minullekaan outo juttu mutta ne eivät sovi minulle.
Enkä koske lääkkeisiinkään.
Sama juttu kuin uskonnon kanssa joutuisin luovuttamaan itsestäni vallan jollekin muulle. Ei kiitos.
Terapia on aika vaikeaa jos ei ole rehellinen. Miksi pitäisi avautua jollekin vieraalle ihmiselle joka on taas vallan luovuttamista.
Olen käynyt terapiassa mutta se kaatui komeasti.
Ainoa hyöty terapiasta oli että pääsin haastamaan koulutetun henkilön pieneen henkiseen tappeluun. Minä kidutin terapeuttiani koska annoin vähän ja otin sen sitten pois. Terapeutti turhautui ja jouduin psykiatrien hampaisiin.
Hekään eivät mahtaneet mitään koska minulla ei ole todettu mitään vakavaa mielisairautta.

Vieläkö olen ihmeellinen mies?
Hyvää yötä tai huomenta.

Lue lisää

Toi on jännä juttu et sä näät sun lapsuuden traumat noin selvästi ja senkin myönnät miten se on vaikuttanut suhun, mutta sitten et nää enää miten se vaikuttaa suhun tänä päivänä.
Mä oon melko samanlainen ja aloin tajuta sen vasta viime kesänä, kuvittele!
Yhtäkkiä tajusin, et ei helvetti, mullahan oli ihan kamala lapsuus ja vielä boonuksena helvetin huono geeniperimä. Et ehkä mä oonkin gennieni jka kasvatukseni kieroutunut tulos. No, ei toi kyllä auttanut et lamppu sytty pään päälle, silti on yhtä vaikeeta ittensä kanssa. Mut kyllä joku prosessi lähti käyntiin ja aloin esim. keskustella äitini kanssa, johon oli ollu välit poikki 15-vuotta, koska vihasin häntä niin paljon. Vihasin häntä hänen alkoholisminsa vuoksi ja sit oli aika pitkä lista vielä muuta, esim.hylkääminen, se että hän on aina ollut väkivaltaisissa suhteissa ja altistanut meidät lapset siinä samalla väkivallalle.
Pohdiskelin näitä asioita ja katselin töissä kuolemaa ja kuolleita ja lisäksi vielä päihteiden väärinkäyttö ja simsalapim pimahdin. En edes ite halunnut saikulle, työnantaja pisti mut lääkäriin viime lokakuussa.
Olipa helvetin ylpee olo itestään: oon huono työntekijä, koko työyhteisö varmaan pitää mua hulluna, koko suku on hullu ja täynnä alkoholisteja, mulla on pilleririppuvuus, oon huono äiti ja sekopää vaimo jne.
Nyt oon 8 kk miettinyt näitä juttuja ja tajunnut et menneisyys vaikuttaa muhun edelleen ja tajunnut et tarviin apua, sillä oon vasta tajunnut miten huono mulla on olla. Aiemmin oli tietysti välillä paskoja tuntemuksia, mut peitin ne tekemiseen ja irtiottoihin. Esim. hetken mielijohteesta möin kaikki kalusteeni , laitoin kledjut varastoon, ostin eestaas lipun Etelä-Afrikkaan ja painuin sinne 2 kuukaudeks. Siitä seuraskin niin paljon kaikkee et pohtimista riitti moneks vuodeks.
Nyt kun on jäänyt paikoilleen, kaikki vyöryy niskaan ja on ollu pakko alkaa työstää juttuja päässään. Teuun todellakaan ollut rehellinen ja puhuttiin ihan asian sivusta, mut tajusin muutama kuukausi sitten et ne ihmiset voi todella auttaa, jos kerron totuuden itsestäni. Ei mulla oo enää vaihtoehtoja, on niin paha olla. Tai ois vaihtoehto, se et unohtaisin ja jatkaisin vaan elämää ja olisin kohta elävä kuollut.
Mulla ois sit sellanen panssari itteni ja tunteitteni välissä ettei ois kellekään mitään annettavaa ja silloin ei voi saadakaan mitään. Mä haluan olla aidosti läsnä 3 tyttärelleni, tajuta et just tää hetki on hieno ja vailla mitään taakkaa harteilla.
Ei oo ollut helppo olla äitinä ja vaimona tälläsenä riekaleena ja se onkin johtanut asumuseroon. Miehelläni on ollut tosi väkivaltainen sekakäyttö nuoruus, on veljeni paras kaveri. Ihmisiä on hakattu ihan silmittömästi ilman syytä, varastaminen ja ryöstöt olleet ihan jokapäivästä puuhaa. Meillä meni monta vuotta hyvin, kun pystyttiin pitämään päihdeongelmamme kurissa ja tajuttiin toisiamme hiton hyvin, kun mä oikeataan olen naispuolinen versio hänestä. Nyt mä sit oon pari vuotta sekoillu lääkkeiden kanssa ja mies tiennyt asiasta ja hän itse käytti kipulääkkeitä väärin viimeset puoli vuotta. Kaikki, meidän geeniperimä, lapsuus, nuoruus, päihdeongelma, itse aiheutetut ongelmat jne. kulminoituivat siihen kuukausi sitten et mies veti pilleri ja viinaöverit ja riehui kotona. Hakkas kettiötuolin paskaks ja loppujen lopuks haki kirveen ja hakkas hääkuvataulun paskaks. Sit hän jatkoi sekoilua pari päivää, mm.ajoi autolla ojaan ja jäi poliiseille kiinni. Mä en tajunnut edes soittaa poliisille, soitin anopille et tulee meille yöks, et pelkään et mies tappaa meidät. Parin päivän kuluttua menin hakee toimeentulotukea ja mainitsin riehumisesta ja siitä lähettiin suoraan hakee lapset, vähän vaatteita ja toiseen kaupunkiin turvakotiin. Ei ollu vaihtoehtoja, lapset ois muuten viety. Mies vietiin katkolle ja on nyt "avohoidossa", eli käy A-klinikalla.
Me oltiin 3 viikkoa tyttöjen kanssa turvakodissa ja nyt ollaan viikko asuttu omassa kämpässä. Arvaa onko ollu helppo kuukausi? Ihan vitunmoinen syyllisyys huonosta vanhemmuudesta. Toi oli eka kerta kun meidän lapset kuuli edes meidän huutavan, mut syyllisyys mun pillereiden käyöstä, jonka kerroin tuurvakodissa, sosiaalijohtajalle ja psykiatrille. Syyllisyys siitä, että meidän lapset on elapssia. Syyllisyys siitä, että kun mä oon näin hullu, niin mun mies joutui tohon pisteeseen. Aiheita riittäisi...
Nyt kärsin, mut tuntuu et kuitenkin oon vapaampi kuin ennen. Mä olin ennen hiton ylimielinen ja kova ja ajattelin ihmisistä just niin et niitä on helvetin helppo manipuloida. Ja verbaalisesti laittaa niiden päät sekaisin, eikä ne lopuks tajuu et mikä niihin iski ja oliks se hyvä vai paha ja mitä tehdä sillä tiedolla mitä on saanut.
Nyt mut on luokiteltu sit epävakaaksi persoonallisuudeksi rajatilapiirtein, oon kuulemma liian laiha eli syömishäiriö tuli diagnoosiks ja sekamuotoinen ahdistus ja masennus ja vielä boonuksena vakava masennus. Ero miehestä, oon lastensuojelun valvonnassa ja rahaa ei oo penniäkään...
Siis mähän oon ihan huippusaalis!
Merkit loppuu.

ihmeellinen! kirjoitti:

Toi on jännä juttu et sä näät sun lapsuuden traumat noin selvästi ja senkin myönnät miten se on vaikuttanut suhun, mutta sitten et nää enää miten se vaikuttaa suhun tänä päivänä.
Mä oon melko samanlainen ja aloin tajuta sen vasta viime kesänä, kuvittele!
Yhtäkkiä tajusin, et ei helvetti, mullahan oli ihan kamala lapsuus ja vielä boonuksena helvetin huono geeniperimä. Et ehkä mä oonkin gennieni jka kasvatukseni kieroutunut tulos. No, ei toi kyllä auttanut et lamppu sytty pään päälle, silti on yhtä vaikeeta ittensä kanssa. Mut kyllä joku prosessi lähti käyntiin ja aloin esim. keskustella äitini kanssa, johon oli ollu välit poikki 15-vuotta, koska vihasin häntä niin paljon. Vihasin häntä hänen alkoholisminsa vuoksi ja sit oli aika pitkä lista vielä muuta, esim.hylkääminen, se että hän on aina ollut väkivaltaisissa suhteissa ja altistanut meidät lapset siinä samalla väkivallalle.
Pohdiskelin näitä asioita ja katselin töissä kuolemaa ja kuolleita ja lisäksi vielä päihteiden väärinkäyttö ja simsalapim pimahdin. En edes ite halunnut saikulle, työnantaja pisti mut lääkäriin viime lokakuussa.
Olipa helvetin ylpee olo itestään: oon huono työntekijä, koko työyhteisö varmaan pitää mua hulluna, koko suku on hullu ja täynnä alkoholisteja, mulla on pilleririppuvuus, oon huono äiti ja sekopää vaimo jne.
Nyt oon 8 kk miettinyt näitä juttuja ja tajunnut et menneisyys vaikuttaa muhun edelleen ja tajunnut et tarviin apua, sillä oon vasta tajunnut miten huono mulla on olla. Aiemmin oli tietysti välillä paskoja tuntemuksia, mut peitin ne tekemiseen ja irtiottoihin. Esim. hetken mielijohteesta möin kaikki kalusteeni , laitoin kledjut varastoon, ostin eestaas lipun Etelä-Afrikkaan ja painuin sinne 2 kuukaudeks. Siitä seuraskin niin paljon kaikkee et pohtimista riitti moneks vuodeks.
Nyt kun on jäänyt paikoilleen, kaikki vyöryy niskaan ja on ollu pakko alkaa työstää juttuja päässään. Teuun todellakaan ollut rehellinen ja puhuttiin ihan asian sivusta, mut tajusin muutama kuukausi sitten et ne ihmiset voi todella auttaa, jos kerron totuuden itsestäni. Ei mulla oo enää vaihtoehtoja, on niin paha olla. Tai ois vaihtoehto, se et unohtaisin ja jatkaisin vaan elämää ja olisin kohta elävä kuollut.
Mulla ois sit sellanen panssari itteni ja tunteitteni välissä ettei ois kellekään mitään annettavaa ja silloin ei voi saadakaan mitään. Mä haluan olla aidosti läsnä 3 tyttärelleni, tajuta et just tää hetki on hieno ja vailla mitään taakkaa harteilla.
Ei oo ollut helppo olla äitinä ja vaimona tälläsenä riekaleena ja se onkin johtanut asumuseroon. Miehelläni on ollut tosi väkivaltainen sekakäyttö nuoruus, on veljeni paras kaveri. Ihmisiä on hakattu ihan silmittömästi ilman syytä, varastaminen ja ryöstöt olleet ihan jokapäivästä puuhaa. Meillä meni monta vuotta hyvin, kun pystyttiin pitämään päihdeongelmamme kurissa ja tajuttiin toisiamme hiton hyvin, kun mä oikeataan olen naispuolinen versio hänestä. Nyt mä sit oon pari vuotta sekoillu lääkkeiden kanssa ja mies tiennyt asiasta ja hän itse käytti kipulääkkeitä väärin viimeset puoli vuotta. Kaikki, meidän geeniperimä, lapsuus, nuoruus, päihdeongelma, itse aiheutetut ongelmat jne. kulminoituivat siihen kuukausi sitten et mies veti pilleri ja viinaöverit ja riehui kotona. Hakkas kettiötuolin paskaks ja loppujen lopuks haki kirveen ja hakkas hääkuvataulun paskaks. Sit hän jatkoi sekoilua pari päivää, mm.ajoi autolla ojaan ja jäi poliiseille kiinni. Mä en tajunnut edes soittaa poliisille, soitin anopille et tulee meille yöks, et pelkään et mies tappaa meidät. Parin päivän kuluttua menin hakee toimeentulotukea ja mainitsin riehumisesta ja siitä lähettiin suoraan hakee lapset, vähän vaatteita ja toiseen kaupunkiin turvakotiin. Ei ollu vaihtoehtoja, lapset ois muuten viety. Mies vietiin katkolle ja on nyt "avohoidossa", eli käy A-klinikalla.
Me oltiin 3 viikkoa tyttöjen kanssa turvakodissa ja nyt ollaan viikko asuttu omassa kämpässä. Arvaa onko ollu helppo kuukausi? Ihan vitunmoinen syyllisyys huonosta vanhemmuudesta. Toi oli eka kerta kun meidän lapset kuuli edes meidän huutavan, mut syyllisyys mun pillereiden käyöstä, jonka kerroin tuurvakodissa, sosiaalijohtajalle ja psykiatrille. Syyllisyys siitä, että meidän lapset on elapssia. Syyllisyys siitä, että kun mä oon näin hullu, niin mun mies joutui tohon pisteeseen. Aiheita riittäisi...
Nyt kärsin, mut tuntuu et kuitenkin oon vapaampi kuin ennen. Mä olin ennen hiton ylimielinen ja kova ja ajattelin ihmisistä just niin et niitä on helvetin helppo manipuloida. Ja verbaalisesti laittaa niiden päät sekaisin, eikä ne lopuks tajuu et mikä niihin iski ja oliks se hyvä vai paha ja mitä tehdä sillä tiedolla mitä on saanut.
Nyt mut on luokiteltu sit epävakaaksi persoonallisuudeksi rajatilapiirtein, oon kuulemma liian laiha eli syömishäiriö tuli diagnoosiks ja sekamuotoinen ahdistus ja masennus ja vielä boonuksena vakava masennus. Ero miehestä, oon lastensuojelun valvonnassa ja rahaa ei oo penniäkään...
Siis mähän oon ihan huippusaalis!
Merkit loppuu.

Lue lisää

Ei ole sinullakaan ollut helppoa.

Mielestäni epävakaa persoonallisuus ja rajatila ovat diagnooseja kun tarkempaa syytä ei löydy. Lääkärin epätoivoinen yritys saada jotain kasaan että ammattiylpeys säilyy. Niin ja jos minulle sanottaisiin että kärsin sekamuotoisesta ahdistuksesta lääkäri joutuisi etsimään turvapaikkaa nopeasti.
Näin maalaisjärjellä ajateltuna lääkäreihin ei voi enää luottaa.
On pakko hakea tietoa itse mikä ei tietenkään lääkäreille sovi.

Olen lukenut lääkkeistä ja nähnyt myös seurauksia mitä ne ovat aiheuttaneet.
Tämä ei sitten ole mitään skientologiapaskaa vaan joskus ne lääkkeet ovat ainoa vaihtoehto. Psykoosi tai niin vakava masennus että mikään muu kuin kemikaalit ei auta.
Eikös sopivan lääkesetin etsiminen vie vuosia? Sen jälkeen kun jonkinlainen setti on löytynyt on jo koomassa ja ihan omaa tahtoa vailla. Järjetöntä sanon minä.
Eräs ystäväni joka oli muuten urheilija ja ylpeä omasta vartalostaan menetti sen puolessa vuodessa kun joku puoskari määräsi hänelle viiden minuutin tapaamisen jälkeen jonkun masislääkkeen. Lihoi ja arvatkaa onko hän tyytyväinen tilanteeseen. En voi käydä edes kylässä koska hän häpeää ulkonäköään.

Muutetaan aihetta ennenkuin saan raivokohtauksen. Yleisenä varoituksena nettikansalle että tämä oli vain minun mielipiteeni joten älkää ratsastako sillä.
Kuten jo sanoin lääkkeet ovat joskus pakkotilanne. Toivoisin kuitenkin että lääkärit käyttäisivät enemmän harkintaa niiden määräämisessä.

Ehkä tajuaminen "lamppu syttyy pään päälle" että tajuaa vanhempiensa olevan on/off tapauksia jotka sanoo että kyllä me välitetään sinusta ja toisena päivänä liiskataan kuin Obama kärpäsen. Oli muuten huvittava tapaus ja tietääkseni kova puheenaihe :)
Mutta siis voisi ajatella että kokee jopa syyllisyyttä jos ajattelee vanhemmistaan pahaa oli kasvatus hyvää tai huonoa? Nyt menee taas liian vaikeaksi ymmärtää tuota.
Ehkä sinä tajuat paremmin koska minä vain kirjoitan impulssiivisia ajatuksiani.
Kun en tuosta huume-elämästäkään tiedä.

Sinun pitäisi ajatella enemmän itseäsi ja hyvinvointia. Jos et voi hyvin eihän ne lapsetkaan sitten voi hyvin. Tuolla ongelmanipullasi tosin varmasti vaikeaa mutta tuskin mahdotonta. Itse ratkon ongelmia aina vaikeimmasta päästä tosin olen kai niin omituinen tapaus että teen ehkä kaiken väärinpäin ja kohta väitän että maa on litteä.
En kerta kaikkeaan tiedä.
Miten meidän käy? Kaikkien jotka painivat vaikeuksiensa kanssa.
Pillereitä turpaan vai?

Toivottavasti en ole loukannut sinua, en ainakaan tarkoituksella. Hieman kiihkeä impulssiivinen tekstini on varmasti vaikeaa tulkittavaa. Niin ja itsekästä.

Täytyy mennä.
Moi.

Tiedän kuka hän on , minun pitkäaikainen vainoojani. Hänellä monta eri persoonaa, nyt hän on täällä.