Oksettava elämä

On vaikea kuvailla oloaan, kun siihen ei löydy edes sanoja. Kaikki tuntuu vieraalta. En pysty kirjoittamaan mitään mitä haluaisin tähän. Mieleni huiputtaa minua aina kirjoittamaan/sanomaan jotakin muuta kuin haluaisin, joten tämä jää lyhyeksi.

Jos lapsenne ovat liian miellyttämishaluisia tai kilttejä, toivoisin hälytyskellojen soivan. Minulle on käynyt niin, ettei oma identiteettini päässyt kehittymään ehkä juuri tästä syystä. En siitäkään ole varma, niinkuin en mistään. Minua ei ole olemassa. Ei kai ihme että tuntuu pahalta?

Ei mielipiteitä, ei todellisia tunteita, jos joku kysyy esimerkiksi lempiasioitani tai millainen olen luonteeltani niin minulla ei ole aavistustakaan, keksin hätäpäissäni jotakin. Pelkkä oksettava ihmisraunio, joka joskus oli ihailtu, hymyilevä ja suloinen tyttö. Rakastettu. Olen jo vuosia ollut hyvin yksinäinen ja halveksittu. Ei ystävän ystävää. Ihmettelen itsekseni uudestaan ja uudestaan: Mitä on tapahtunut???
5244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sinä olet olemassa. Sinulla on toiveita, tunteita ja kaikkea sitä mitä meissä muissakin. Se on vain jostain syystä hukassa. Kannattaisi käydä juttelemassa psykologin tai psykoterapeutin kanssa. Joskus minäkin luulin kadottaneeni itseni, tai että "minä" olin vain jotain häilyvää, josta ei saanut kiinni. Lisäksi miellytin muita liiallisuuksiin asti, muutuin kuin kameleontti eri ihmisten seurassa. Nyt on takanani 7kk psykoterapiaa, sitä ennen lukuisia erilaisia mt-ongelmia. Olen alkanut elämään, uskaltamaan olla minä ja tunnen jo hiukan paremmin itseäni. Itseäänhän tuskin koskaan voi täysin oppia tuntemaan, se on elinikäinen prosessi. Mutta usko tai älä, puhuminen auttaa.

Äänestä
  • Kiitos sinulle, kun vastasit.
    Käyn jo kolmatta vuotta psykoterapiassa (trauma- ja kriisiterapia), mutta edistymistäni lienee hidastavan muunmuassa se, että mieleni "huiputtaa" yrittämään miellyttää jopa terapeuttiani. Kaunistelen ja lievennän puheitani. Yritän antaa ymmärtää että eteenpäin ollaan menossa eikä hänen työnsä ole ollut turhaa. Ei se ole ollutkaan turhaa, mutta... Jos en hillitse ja pidättele itseäni, pelkään kai tapahtuvan suunnilleen maailmanlopun. Pelkään toisille kärsimyksen aiheuttamista yli kaiken, pelkään itseäni.
    En minä nyt osaa muuta kirjoittaa... Vaikea kirjoittaa että näistä mun jutuista nyt jotakin selvää saisi...
    Olen iloinen puolestasi ja toivon sinulle kaikkea hyvää. Haluaisin uskoa että toivoa on.

    Äänestä

  • syrjäytynyt vm. 87 kirjoitti:

    Kiitos sinulle, kun vastasit.

    tämän. On niiiiiiiiiin samaa, vaikka lyhyesti on/olette kirj., ja nuo luin.

    Niinkuin jatkuvasti pitäisi saada jotain tulosta aikaiseksi jossakin! :´(

    Äänestä

kirjoitella mun kanssa asiasta? :-)

Äänestä

Moi!

En tiedä mistä johtuu, mutta kun luin kirjotuksesi niin ajattelin ensimmäiseksi että tuo voisi olla yhtä hyvin minun kirjoittamani.

" Ei mielipiteitä, ei todellisia tunteita, jos joku kysyy esimerkiksi lempiasioitani tai millainen olen luonteeltani niin minulla ei ole aavistustakaan, keksin hätäpäissäni jotakin. Pelkkä oksettava ihmisraunio, joka joskus oli ihailtu, hymyilevä ja suloinen tyttö. Rakastettu. Olen jo vuosia ollut hyvin yksinäinen ja halveksittu. Ei ystävän ystävää. Ihmettelen itsekseni uudestaan ja uudestaan: Mitä on tapahtunut??? "

Diagnosoitu keskivaikea / lievä masennus, mutta terapiassa en ole käynyt. Tuntuu että joka asia on "ihan sama", ei juuri mitään mistä oikeasti pitää, eikä kavereita joista pitää, heidän seuransa ärsyttää minua suuresti vaikka kaipaankin yksinäisyyteeni jotain ihmistä joka ymmärtää minua, ristiriitasta eikö vain ? Peruskoulun lopetin joskus aikoja sitten nappulana koska "ei vaan kiinnostanut". Myöhemmin aikuisiällä sen kuitenkin suoritin loppuun, muuta juuri en olekaan saanut aikaiseksi tässä elämässä, ei koulutusta, ei työtä, ei kavereita, ei edes seurustelusuhdetta, saati ensisuudelmaa. Kuitenkin lääkitys on tuntunut auttavan oireisiin jonkunverran, mutta silti nämä asiat ovat jatkuvasti esillä, nyt ne ei vaan ahdista enää niin hirveästi.

En tiedä onko tilanteeni silti samaa kaliiberia kuin omasi, mutta kuulostaa niin samalta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

syrjäytynyt vm. 87 kirjoitti:

On vaikea kuvailla oloaan, kun siihen ei löydy edes sanoja. Kaikki tuntuu vieraalta. En pysty kirjoittamaan mitään mitä haluaisin tähän. Mieleni huiputtaa minua aina kirjoittamaan/sanomaan jotakin muuta kuin haluaisin, joten tämä jää lyhyeksi.

Jos lapsenne ovat liian miellyttämishaluisia tai kilttejä, toivoisin hälytyskellojen soivan. Minulle on käynyt niin, ettei oma identiteettini päässyt kehittymään ehkä juuri tästä syystä. En siitäkään ole varma, niinkuin en mistään. Minua ei ole olemassa. Ei kai ihme että tuntuu pahalta?

Ei mielipiteitä, ei todellisia tunteita, jos joku kysyy esimerkiksi lempiasioitani tai millainen olen luonteeltani niin minulla ei ole aavistustakaan, keksin hätäpäissäni jotakin. Pelkkä oksettava ihmisraunio, joka joskus oli ihailtu, hymyilevä ja suloinen tyttö. Rakastettu. Olen jo vuosia ollut hyvin yksinäinen ja halveksittu. Ei ystävän ystävää. Ihmettelen itsekseni uudestaan ja uudestaan: Mitä on tapahtunut???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu