Häkkinen

Toimittaja Häkkinen vääristelee asioita tämän päivän pääkirjoituksessaan. Ei varastokauppojen vastustajat kehitystä halua jarruttaa, vaan kysymyksessä on ollut lähinnä ajankohdasta ja kauppojen järkevyydestä yleensäkin. Ei silloin aikoinaan 100 vuotta sitten samaan aikaan heikennetty peruspalveluja ja tuskin oli lamakaan päällä. Investointirahatkin oli varmaan varattuna budjettiin etukäteen. Nyt ne vähentäisivät muita palveluja. Otin asioista selvää eräältä tutulta valtuutetulta:

Varastojen ostohinta 4 milj.€.

Mitä tekee Kotka varastoilla joita ei edes Steveco saa vuokrattua?

Ankkurin korjauskustannukset vähintään 4milj.€.

Varastojen purku- ja alueen kunnostuskustannukset voivat nousta taivaisiin.

Kulttuurisataman kehittämisen voi aloittaa Vellamon suunnasta.

Mikä rakennusyhtiö alkaisi tähän aikaan rakentamaan ökytaloja joiden myynti on epävarmaa?

Jos kysymys olisikin "vain" neljän miljoonan sijoituksesta, niin ehkä, mutta enemmän asiaa tarkasteltaessa 4 milj.summa kohoaakin 3-5 kertaiseksi. Ja se on vasta varovainen arvio.
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Häkkinen esitti omansa. Kumpi oikeassa ,ehkä ei kumpikaan.Keskustelu jatkuu,päättäjät päättää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vääristelee kirjoitti:

Toimittaja Häkkinen vääristelee asioita tämän päivän pääkirjoituksessaan. Ei varastokauppojen vastustajat kehitystä halua jarruttaa, vaan kysymyksessä on ollut lähinnä ajankohdasta ja kauppojen järkevyydestä yleensäkin. Ei silloin aikoinaan 100 vuotta sitten samaan aikaan heikennetty peruspalveluja ja tuskin oli lamakaan päällä. Investointirahatkin oli varmaan varattuna budjettiin etukäteen. Nyt ne vähentäisivät muita palveluja. Otin asioista selvää eräältä tutulta valtuutetulta:

Varastojen ostohinta 4 milj.€.

Mitä tekee Kotka varastoilla joita ei edes Steveco saa vuokrattua?

Ankkurin korjauskustannukset vähintään 4milj.€.

Varastojen purku- ja alueen kunnostuskustannukset voivat nousta taivaisiin.

Kulttuurisataman kehittämisen voi aloittaa Vellamon suunnasta.

Mikä rakennusyhtiö alkaisi tähän aikaan rakentamaan ökytaloja joiden myynti on epävarmaa?

Jos kysymys olisikin "vain" neljän miljoonan sijoituksesta, niin ehkä, mutta enemmän asiaa tarkasteltaessa 4 milj.summa kohoaakin 3-5 kertaiseksi. Ja se on vasta varovainen arvio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu