-Mitä.. Mitä.., Niina ähki kauhuissaan. Minulla ei ollut kuin vasta rintaliivit päällä ja stringit nilkoissa.
Mies, jonka tunsin Pekaksi, katsoi ensin minuun ja sitten Niinan. Hän oli samaan aikaan kauhuissaan ja pelästynyt. Mutta sitten tämän kasvot sulivat hymyyn.
Hän hymyili Niinalle viettelevästi ja astui peremmälle.
Minä vedin äkkiä alushousujani ylemmäs, mutta Niina kosketti yhä huohottaen käteeni ja hymyili.
Pekka kääntyi minuun ja katsoi jollain tavalla ällöttävästi.
Tahdoin pois, koska Pekka oli jo lähes liikaa.
Aloin vetämään housujani takaisin jalkoihin ja olin lähtemässä, kun Pekka lukitsi oven ja asteli meidän luokse. Hän riisui minut hitaasti, enkä oikutellut vastaan. Pian minä ja Niina olimme jälleen alastomana ja Pekka heitti parhaillaan paitaansa nurkkaan. Nyt Pekka oli enään boksereissa.
Niina hihitti jännittyneenä, mutta mä puristin reittäni reittä vasten kauhuissani. Pekkakin oli astumassa peliin.
Ensin Niina otti dildon käsiinsä, ja työnsi sen hitaasti alapäähänsä. Alapääni kostui kostumistaan ja tunsin, kuinka minua halutti uudelleen.
Niina sulki silmänsä ja huohotti kovaan ääneen.
Pekka veti bokserinsa polviin, ja niiden alta paljastui jättikokoinen penis, joka pongahti taitavasti boksereiden uumenista.
Hätkähdin peniksen suuruutta. Niinakin pysäytti masturbointinsa ja vilkuili jätti-kullia.
Hän päästi hiljaisen vau-huoahduksen.
Pekka suuntasi minua kohden esitellen parasta palaansa.
Hän laittoi mut makuulle lattialle, veti jalat sujauksessa toisistaan ja istahti niiden väliin. Pekka työnsi peniksensä sujuvasti sisään ja alkoi runkata sitä sinne tänne.
Mä ähkin melkein kyyneleet silmissä, koska mun suht pieni pimppa ei ollut tottunut Pekan omaaman kokoisiin jykäleisiin.
Mä ähkittiin kummatkin sillä välin kun Niina hieroi alapäätänsä mun hiuksia vasten ja suuteli mun rintoja.
Pekka näykki niitä, ja aina välillä ne vetivät huikeita kielareita - se ja Niina. Ja kaikki samaan aikaan.
Me runkattiin niin kauan, kunnes Pekalta lensi mällit mun naamalle. Urheasti Niina nuoli ne pois.
Pekka ei saanut vieläkään riittävästi, Niina ja se päättyivät 69-asentoon kun mä työnsin dildoa pimpsaani katsellen niitä. Työnsin sen niin syvälle kun sain ja ähkin äänekkäästi.
Pekalla pongahti taas ja se tuli mun päälle. Se alkoi työntämään dildoa mun puolesta, jollon mä näykin sen penistä ja otin suihin.
Niina puristeli ja imi mun rintoja ja vihdoinkin mäkin sain orgasmini.
Leikki päättyi siihen, kun Niina makasi läähättäen Pekan ja mun päällä..
Villit leikit sijaisen kanssa..2 (jatko-osa)
Anna~*
1
7861
Vastaukset
- Poju
iha mahtavaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243248Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392904Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172707- 162630
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432547Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142085Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737