Miten paljon sinulle valokuvat merkitsevät, katseletko niitä useinkin? Ovatko ne albumeissa, kenkälaatikossa, mahdollisesti hyllyilläsi, jotkut jopa tauluinakin?
Valokuvaatko itse?
Minun hyllyilläni on paljon albumeja aikajärjestyksessä, sillä kuvaaminen on aina ollut mielipuuhiani. Mutta myös niiden järjestyksen pito. Kaiken lisäksi jaksan yhä vain uudelleen ja uudelleen viihtyä niiden parissa. Eri hyllyillä ovat perheeseen liittyvät kuvat, matkakuvat ja työelämään liittyvät kuvat. Sitten on vielä vanhempieni albumit, jolloin voin viivähtää lapsuusajassani. Tosin äiti liimaili heidän valokuvansa albumeihin vasta sairaaksi tultuaan, joten ne eivät valitettavasti ole aikajärjestyksessä.
Vielä kun saisin aikaiseksi kuvien alapuollelle tekstit, niin siirtyisi menneiden muistelutuokio jälkipolvillekin - tai itselle, kun muistiparka rupeaa pettämään.
Ja kerrottakoon vielä omakohtaisena seikkana, että ennenkuin mieheni lähti viimeistä kertaa kotonta sairaalaan hän kertoi käyneensä läpi kaikki perhealbumimme ja totesi minulle "loppujenlopuksi meillä on ollut hyvä elämä ja kunnolliset lapset, joista voi olla kiitollinen".
No, nyt tuli vähän suru puseroon, mutta kaikenkaikkiaan valokuvien katselu on mukavaa, niin uusien kuin vanhojenkin. Lasten kuvaaminen eritoten.
Valokuvaatko itse?
Minun hyllyilläni on paljon albumeja aikajärjestyksessä, sillä kuvaaminen on aina ollut mielipuuhiani. Mutta myös niiden järjestyksen pito. Kaiken lisäksi jaksan yhä vain uudelleen ja uudelleen viihtyä niiden parissa. Eri hyllyillä ovat perheeseen liittyvät kuvat, matkakuvat ja työelämään liittyvät kuvat. Sitten on vielä vanhempieni albumit, jolloin voin viivähtää lapsuusajassani. Tosin äiti liimaili heidän valokuvansa albumeihin vasta sairaaksi tultuaan, joten ne eivät valitettavasti ole aikajärjestyksessä.
Vielä kun saisin aikaiseksi kuvien alapuollelle tekstit, niin siirtyisi menneiden muistelutuokio jälkipolvillekin - tai itselle, kun muistiparka rupeaa pettämään.
Ja kerrottakoon vielä omakohtaisena seikkana, että ennenkuin mieheni lähti viimeistä kertaa kotonta sairaalaan hän kertoi käyneensä läpi kaikki perhealbumimme ja totesi minulle "loppujenlopuksi meillä on ollut hyvä elämä ja kunnolliset lapset, joista voi olla kiitollinen".
No, nyt tuli vähän suru puseroon, mutta kaikenkaikkiaan valokuvien katselu on mukavaa, niin uusien kuin vanhojenkin. Lasten kuvaaminen eritoten.
Vastaukset 19
Vanhimmat
eräälle palstalaiselle, jonka kanssa meilailen että maalaan poikani muotokuvaa niiltä ajoilta kun hän kävi leikkikoulua, esikuvana on valokuva vuodelta -72.
Kuvassa hänellä on ruskea velouripusero päällään, tukka vaalentunut kesäauringossa valkoiseksi.
Hän ompelee liinaa vohvelikankaalle, pienet pulleat sormet pitelevät neulaa ja hän katsoo valokuvaajaa luottavaisilla, ystävällisillä silmillään.
Maalaan hänen kuvaansa suurella rakkaudella.
Minäkin olen lajitellut valokuvat tiettyyn järjestykseen: Äiti ja isä lapsuuskuvat, oma nuoruusaikani, omat perhekuvani, jokaiselle sisaruksistani perheineen olen tehnyt oman albumin, samoin parhaille ja pitkäaikaisille ystävilleni, on sukujuhlakuvat, lomakuvat jne.
Kun sitten istahtaa kuvia katselemaan niin on helppo eläytyä kaikkiin tunnelmiin ja muistoihin.
Viimeksi kun sen tein oli nyt viime viikon loppuna, kun oli tätini hautajaiset, katselin vanhoja tätilässä otettuja valokuvia ja elin monta hetkeä uudestaan.
Kysyisin Sinulta ensin missä nuo tätisi hautajaiset olivat, josko olimme samoissa hautajaisissa?
Ja sitten valokuvista.
Minulla on paljon kuvia, mutta epäjärjestelemättömänä ihmisenä, ne ovat vain laatikossa.
Tuo laatikko on muuten hieman erikoinen. Sen on velipuoleni sodassa kaiverrellut kaunispintaiseksi.
hautajaisissa henkilökohtaisesti, kun sai tietää tätini kuolemasta niin myöhään (kirje oli mennyt vanhaan osoitteeseeni).
Hautajaiset olivat Savossa.
Tiesin että hautajaiskulkue lähti liikkeelle tätilästä klo 11. Olin kerännyt tätilässä otetut valokuvat eteeni pöydälle, sytytin kynttilän ja taustalla soi sopivaa musiikkia.
Olin kuitenkin hengessä mukana.
Veljeni mukaan hautajaiset olivat pienimuotoiset, ilmeisesti paikalla oli vaan lähiomaisia.
Itselläni oli aikaisemmin valokuvat sikin sokin piirongin laatikoissa.
Otin sitten kerran yhden kesälomaviikon jonka aikana päätin urakoida valokuvat järjestykseen.
Järjestelin kuvat lattialla eri pinoihin.
Lopulta oli olohuoneen seinänvierukset kuvapinoja täynnä.
Pari muovikassillista oli sellaisiakin kuvia jotka heitin pois. (Tiedätte kuinka kaikki on tullut säästettyä, kuvat joista puuttuu esim. pääpuoli, suttuiset, epäonnistuneet kuvat...)
Mutta vihdoin viimein oli kuvat siististi albumeissa.
Se hieno laatikkosi sopisi ehkä johonkin muuhun tarkoitukseen? Koruja ja koristeita varten? Kauniita huiveja varten? Runoja varten?
Tuosta kertomastasi laatikosta muistuu mieleeni, että myös tätini säilytti kuviaan miehensä sota-aikana kaivertamassa kauniissa laatikossa, jota ihailin.
Ja tavattoman otettu olin, kun toiseksi nuorin enoni lomille tullessaan toi minulle puhdetöinä tekemänsä pyöreän ruusukuvioin koristellun puurasian, jonka kannessa sisäpuolella lukee "Muisto Helenalle 1943, Eno". Lakkaus on kulunut käytössä, mutta muistoarvo suuri.
minäkin tähän ketjuun erilaisia mausteita.
Muistin kuitenkin jotain lukevan minunkin laatikossa ja hain sen esiin tarkasteltavaksi.
Laatikkoni on myös kauniisti veistoslehvistön koristelema ja yhdelle sivulle on veistetty vuosi luku 1944, päälikannessa sanat Itä Karjala.
Samoin on lakkaus kulunut (liekö ollutkaan) ja kansikin kerran liimauksestaan mennyt kahteen osaan, mutta nykyisillä liimoillahan saa kestäväksi vaikka mitä.
sisko siunattiin Tampereen Vapaakirkossa sunnuntaina.
Pieni oli tilaisuus tämäkin, koska kaikki sukuun kuuluvat eivät olleet mukana.
Näitä kirkon "sisaria" oli varmaankin enemmän kuin sukulaisia.
Tuohon toiseen viestiisi viitaten täytyy myöntää ettei minulla ole muita koruja kuin mitä mukanani kannan. Tuo sodasta peräisin oleva laatikko on aivan hyvä valokuvilleni, sillä runoni ovat kaikki kansioissa, sekä koneessani , että pahvi-sellaisissa.
Valokuvat, filmit ja videot liittyivät aikanaan kiinteästi ammattiini. Jokaiseen kuvaan oli tarkasti merkittävä milloin, missä, kuka, mikä. Ilman näitä merkintöjä kuvat olisivat olleet arvottomia.
Jokaiselle tuttu ilmiö on vanhoja valokuvia selatessa, että miksi ihmeessä niissä ei ole merkintöjä ajasta, paikasta ja ihmisistä? Perhealbumeita tehtäessä tuntuu, että tottakai me muistamme Kallen ja Elinan häät, tai Villen koulunsa portailla tai ketä luokkaretkellä oli mukana.
Perhealbumit saavat aivan uuden ulottuvuuden, jos tiedot on vaivauduttu merkitsemään. Paitsi omalle jälkipolvelle, tällaisella kokoelmalla on yleisempääkin merkitystä tietyn ajan, paikan ja henkilöiden historiana.
Sinulla Helena näkyy olevan pallo hallussa tässä arvokkaassa asiassa. Jatka toki tietojen lisäämistä kuviin niin kauan kuin muistat!
minä olen innokas valokuvaaja, albumeja ja kansioita oli kertynyt melkoiset määrät, lapsista ja lukuisista ulkomaan matkoista.
Kaikkein valokuvatuin kuitenkin oli saaripaikkamme rantasauna, sen terassilla oli lapsemme ja vieraamme kuvattuina, bikinien kuoseista ja koosta saattoi aina päätellä mikä vuosikymmen oli menossa kuvaa otettaessa.
Nyt nämä kaikki on vaan kipeää tekeviä muistoja, yö viime kesänä tuhosi kaiken.
Tämä kirjoitus nosti taas tuskan sisimpään, tiedän kuitenkin että kaikki kipu ja tuska on elettävä, kriisissä on parantava voima.
Nyt minulla on digitaalikamera ja kuvat poltan cd-levylle, tuttavat saa katsoa televisiosta perhejuhla- ja matkakuviamme.
Se haittapuoli näissä valokuvissa tietenkin on, että nostattavat suruntunteitakin. Nyt aiheutin sinulle jopa tuskaa, pahoittelen. Mutta ihanasti otat asian, kriisit vahvistavat.
Ja mikä lahja sinulla onkaan, maalaat! Voi, kunpa osaisikin! Minä maalautin lapsistani taulun ottamastani valokuvasta. Oli synttärit. Tytär täytti vuoden , poika oli silloin 4, he kinaavat siitä kumman Emma-tuolilla oleva satukirja on. Hihkasin, että katsokaas vähän tänne ja räps. Satukirja oli pojan, mutta tytär sai tottakai sitten myös oman.
Digikameran hankkimista minullekin suosittavat. Kun on niin kätevä ja sillä saa vaikka mitä, kun tekniikka menee koko ajan eteenpäin.
Mutta mitä niillä kaikilla vehkeillä tekee, olen sanonut lapsilleni. Vanha objektiivikamerani tekee tosi-hyvää jälkeä. No, se painaa, siksi ostin pienen, kätevän lähinnä matkoja varten. Mutta eihän sitä koskaan tiedä... antaa hintojen vähän alentua...
Ja muuten rantasaunan raput ihmisineen on meidänkin saaripahasemme kuvatuin kohde!
Voidaan hyvin -terveisin Helena
Nyt olen mennyt risteyttämään Anskun ja MdK:n kirjoitukset ja vastannut sen mukaisesti. Onneksi Alvar jäi rauhaan - kiitos vain osallistumisestasi! Olen pahoillani, mutta mennyt mikä mennyt! Ehkäpä jo vetäydyn yöpuulle.
valokuvat - niinkuin pitäisi, mutta olen jo kauan harrastanut sitä, että kirjoitan vanhempieni albumiin kuvien liitteeksi nimet ja mahdollisesti pient tarinat. Olen myös paljon kirjoitellut suvun tarinoita muistiin siten että skannaan kuvan ja kirjoitan tekstin. Olen sillätavalla tallentanut kansioon asioita joista kukaan ei enää ole kertomassa ja minunkin muistini alkaa jo olla hataran puoleinen.
Lapset ovat tästä toiminnasta olleet iloisia ja tuleville sukututkijoille ne ovat suorastaan aarteita.
Sinul on herkkä kaunis muisto miehestäsi. kyllä valokuvat on tärkeitä, kun sinun mieskin sai viivähtää niien kuvien muistoissa ennen lähtöö.
ihminen ilman appuu ei taho aina muistaa kaikkea. hänelle se ol varmaa hieno hetki, kuin tilinpäätös muistella teiän yhteistä elämää.
ihminen kuvien kautta muistaa monia tapahtumia jotka muute vois jäähä unholaan.minul on kovin vähän kuvia entis ajasta.
lapsuutesta vain yksi kuva,joka on huonos kunnossa mutta albunkissa kiinnitettynä ettei enenpää hajoa.
mie oon siin semmonen vuuen tienoilla ja olen erään talon emännän sylissä missä äiti ol töissä. kovin paljo vaatetta näkkyy olevan päällä ,
vaik emäntä on lyhyt hihasillaa, aikasta kessää päättelen olevan. tietyst ite en muista kuvast mittää.:))
välil aattelen oonko mie tosiaa siinä, ko olen niin paksu ja lihava,että on melkee muodoton naama;)) minul ko on muistikuva et olen ikkäin ollu ruipelo.
muuta kuvvaa lapsuutesta minul ei olekkaa. seuraava on rippikuva. sen kanssa kävi niin että mie annoin kuvan yhelle äitin ystävälle erkille joka oli kiinnostunu tekemää värikuvia.
se ol tuos 50 luvulla jollo väripaino offet tuli helsinkii hää oli kirjapainossa painajana .lupas tehhä sen suureks värikuvaks.
sainha mie sen pitkän ajan kuluttuu takas mutten suurennettuna ja värit ol vähä niin ja näin. en muista että minul olis ollu vihree rippipuku:))
seuraava on hääkuva jalmarin kanssa. jottain kuvia mie oon ite ottanu jalmarin aikaa, mutta ko ne on sellasella vanhalla kameralla ja siin on ihmiset niin kaukana ja pienii,vaik lähelt on ottanukkii kuvat.
jalmari ei ollu kiinnostunnu valokuvvaamaan mittää, vaik sitte katseli kovin mielellää äitinsä valokuvia. ja heil niitä olikii.
jalmarin isä ko ol pappi niin hää sai seurakuntalaisilta paljo kuvia,ku ol kastamssa lapsii tai häissä tai muissa tilaisuuksissa.
minul on jalmarista kaksi
kuvaa jotka on suurennettu ja ne oli seinällä. hää ol saannu yhen syntymäpäivä lahjaks.siin hänel ol tuima ilme,joka oli joskus ku hänel ol tärkeää mietittävää ja huolestunnu jostain.
mie ko tein paljo muutoksii hänen lähön jälkee kotona, tuntu et hää katso minuu huolestuneena, mihin suuntaa oikee oon menossa,ko tuli vaik mitä konetta.
sitte ko hankin tietokonneen ilme ol viel huolestuneenpi ja tunsin ain omatunnon pistoksii ku hännee vilkasin.
minul ko on hidas aivotoiminta;))niin kesti kymmenisen vuotta enneko hoksasin, et miehä voin ottaa hänet pois seinältä.
jonka sitte teinkin, jollon elämä helpottu huomattavasti. huomasin että olin kasvanu oma alotteseksi ja saannu itseluottamusta, ko piti ite hoitaa kaikki asiat.siks minust olin kuvan alas ottoonkin.
sitte jäi viel yksi heiän perhe kuva.missä ol pastori ,anoppi ja jalmari noin 30 vuotiaana,mustiin puettuna ja puunattuna;))
otin sitte myöhemmin senkii kuvan pois, ku hankin uuven auton, en ennää voinnu ees vilkasta seinää päin. vaik otin hänet seinältä, en kuitenkaa ottanu häntä syömmestä.
ja onha minul hänet lipaston päällä,siinä hää on ihan ihmisiksi ilmeillää;))mutta seinällä hää teki toisenlaisen vaikutuksen.
lipaston päällä on ennää kuvat, äitistä ,jalamrista ja hänen vanhemistaa.
ostin tuos v95 kameran ja sillo otin paljo luontokuvia ja kaupunkin vilinää. sillä sai ite männä kuvaan,siin on semmonen nappula jonka painaa laukasemmaa,ja ite kiirehtii kuvaan niin ,naps oot ite kuvassa.
minul on kaikista juhlista kuvat sen jälkee mitä yksinäin juhlin. paljon olen ottanu kuvia, viime kesän tuli otettuu meerin kanssa ja sillo yks vuos ko kävin kotkassa.
on minul suurin osa albunkissa mutta paljo on laatikossakin.täl hetkel albunkit on loppu pitäs vissii hankkii lissää niitä.
mutta mie oon nyt hankkimas digi kameraa.ja minul on kaik mielenkiinto siinä, nyt ko tullee kuvattavvaa muutakin kuin yhtä vanhaa muijaa;))
ilmotin jo tekniikan miehelle, että otan sen kameran minkä oppimista mie oon liikkees harjotellu.
saan sitten laitettuu kuvat tietokonneeseen. kyl mie uskon että osssan sen jo tehhä ,oonha niin monta kertaa ollu opissa. ja tekniikan mies tullee kyllä minul kottiikin opettammaa tarvittaessa.
hää on se joka opetti minnuu käyttämää tietokoonettakin. hää käyp vielkii vilkasemas et kaik on kohallaa ja pani viruksen tappajii ja palomuurii tähän.
ilman hänen appuu ei olis tullu mittää, on se vanhan ihmisen oppiminen vaikiaa,kyllä siin pittää ihan käest neuvoo. ja hää ko ei hermostu mistää vaik alus soittelin monta kertaa päivässä.
tuost kaitafilmi kamerasta en ole ollu kovin kiinnostunu koskaa, en tiiä miksi. ehkä siin ko pittää koko aika katsoo pienen linssin takkaa ja se viep aikaa eikä saa silmillää katsoo .
minul on semmonen tapa että paan ain muistivihkoo kirjotusta mistä kuvan otin ja jos oon vieraas paikas.
mitä mielenkiintosta siel on jota voi miettii peräst päin. minul onkii toiskymmentä pientä vihkoo jossa on muistiin panoja ne sitten yhistän vaa kuvvii.
onha siin joskus tullu ettei kuvvaa löydy mutta tarkka kertomus tuopi tapahtuan tietosuutee.
ja sitä voip muistella.
valokuvvaaminen on mukavaa,nyt etenkin ku saap panna ylös ihmistaimen kasvuu.
tahtoo tulla vähä pitkii taas minun jutusta,jote lopetan tähän. lunta on tullu lissää joten pittää viel männä lumitöihin. mutta nythä ne lupas sen loppuvan.
päivä männee televisioo katellessa,kun sieltä tullee sitä oiketenkäyntii irakista.
on tämä nyky aika suomeskii mänt niin amerikkalaiseksi ,että aikeuten käynnit esitettää televisiossa.
mielenkiintoshahan se on katsojan kannalta,on sitä sen verra uteleias sen maan tapahtummii ja mite sille huseinille käypi.
mukavaa päivää ja tuokioita valokuvien parissa.
toivoo lyyli
vastasinkohan mie siihe mitä kysyit,en uskalla katsoo, sillo minus tullee sensuuri essii ja tämä ei tule perille;))))heippa vaan
.....valokuvat järjestyksessä ja vuosiluvut kaikissa ja osassa muutama sananen mitä kuvaan liittyy. Sellaiset albumit ovat mukavimpia katsella parästä päin . Kaikkiin kuviin ei liity kertomisen arvoista.Hautajaiskuvista on oma albumi ja samoin matka kuvista.
En ole vielä oppinut jättämään kuvausta pelkkien digikuvien varaan ,vaan tärkeistä juhlista viime kesänäkin teetin paperikuvat.
Valokuvien katseluun ei tule niin tunnelmaa jos
kokoonnutaan tietokoneen ääreen niiitä katsomaan.
Aiemmin ajattélin ,etten ikinä laita valokuvia kirja hyllyyn ,mutta kun perin isän kuoltua heidän hyllystään valmiiksi kehystettyjä kuvia annoin periksi. Nyt on lasten ylioppilas kuvat ja lastenlapsistakin kaikista samanikäisinä otetut kuvat hyllyssä.Oman huoneeni hyllyssä on sitten omien vanhempieni jne.. kuvia. Sorruin siihen muotiin ----alan olla siis täysin mummu?
mie sinnuu oon yrittäny toivoo tulevaks tänne lukemaa. ko kysysin sinulta, mikä oli se levy jota sie kuuntelet autol ajaessa.
muistan nimes olleen jottain sinistä. muistatko ko kerra puhuttii musiikista 65 palstalla, niin silloin kerroit kunntelevas sellasta kotimaista iskelmä musiikkii.
panin sillo sen lapulle ylös että ostan itelle. mutta tietäähän ne laput, ne ku kävelee iteksee johonkin;))
kysyin tavaratalosta, siel ol ainostaa sinisii hetkii mutta ulkolaisen esityksenä.
minul autossa on niin kauan ollu samat kappaleet ja ajaes ainakii kaupunkista ko tullee päivän reissun jälkee kottii, niin ajossa pitäs olla uutta kuunneltavvaa niin ei uuvuttais ykstotinen ajo ja musiikki.
terveisii mummulle :))ja hyvää yötä
Mie täs sivus annan siul yhen ehotukse "sinisest"
Jukka Kuoppamäen "Sininen ja valkoinen"
Öitä!
kiitos kiltti ykkös tintti, minul on kyllä kaikki kuoppamäen laulut,tai ne mitä olen kaupan tiskillä nähny.että se ei ole se mitä kysyn.:))
siin laulaa muutamii iskelmä laulajia suomalaisia kappaleita, niin minun muistiin on jäänt. tästä ko on vähä aikaa mänt.
mie oon semmonen et kaik jääp tuonnenmaksi, kuhan mänen kaupunkiin,jos oisin sillo heti hankkinu sen levyn, ei tarviis kysellä. mutta unohin sen vähäsks aikaa.
kuoppamäen lauluista mie tykkään kovast, niis on sydäntä mukana kute hallikaisenkin lauluissa.niitä soittelenkin paljon.
mukavaa päivää terveisin lyyli.
Lasten suusta kuulee totuuksia ja juuri valokuviin liittyen nyt hiihtolomalla ollessaan 5 vuotias Elli tyttö katseli huoneessani esillä olevia valokuvia ja sanoi:-" näistäkö sinä aina katsot meitä kaikkia kun sinulla on meitä ikävä?"
Hän sai myötävän vastauksen ,niistäpä on hyvä katsella silloin kun on oikein ikävä ja muistella.
Senora Lyylille terveiset ,ettenpä nyt muista mistähän sinisestä kappaleesta lienen puhunut,
meillä kun isäntä aina vaihtelee matka musiikkia
omankin mieltymyksensä mukaan.Laitan terveiset jos tulee mieleen!
Tuos ku mie sohval päiväpötkötyksil oon, seinäl taulus kahtoot mamma ja pappa topakkan kihlakuvassaa sekä äit ja isä myös kihlakuvas. Heit mie jaksan ihhailla, kauniita nuorii ihmisii. Kuvat on rintakuvvii, ni kasvot tulloot hyvi esil. Äit ol kuullema just leikkauttant takamukseesa ulottuvat lettisä polkkatukaks, helmet saant kihlalahjaks, isäll nii kaunis kiharaine pää.
Se kiinalaine sisustusoppi mikä se nyt olkaa sannoo, ettei makkuuhuonees sais sänkyy vastapäätä olla valokuvvii, et vanhoi ei sais muistela, vaa pittää antaa tillaa ajatuksil, tulevil.
No miul ainakii on sil seinäl sommiteltuin kaik lähheistein vihkikuvat: miehe vanhempie, miu vanhempie, meijä ja laste. Sit alapuolel senki päällys on täynnä valokuvvii. Ja hyvi mie viihy ommiin kans. Ja kiitolline olen heist. Enkä oo mielestäin mikkää jämähtänt, ainakaa viel.
Ite en nii paljo ennää kuvvaa ku enne. Mut albumei on, voi veikkoset, ja järjestykses.
Tuo videokamera, luonno kuvvaamine, minnuu viel kiehtois.
Kiitos, ystävät, antoisista hetkistä valokuvien ja kuvaamisten parissa. Sain hyviä vinkkejäkin. Kun reissultani palaan, ryhdyn albumeita täydentämään pienillä tarinoilla, joskin tilaa on paikkapaikoin niukastikin.
Nyt ryhdyn pakkaamaan. Siispä Iloisiin kuulemiin ja näkemiin! Pysykää terveinä! Tämä tyttö lähtee lämpimämmille maille! Terveisin Helena