Härkä omistaa vaikka kenet mahdollista ja haluu samoin tulla omistetuksi. Äitin pikkupoikia ja isän pikkutyttöjä oon kuullut meitä sanotuksi. Kyllä me yritämme säilyttää ominaisuutemme vaikka millä keinoin. Joku rakastaa vanhempaansa, joku sisartansa, joku serkkuansa, joku samaa sukupuolta olevaa ja jotku jopa havittelee enkeleitten ja ihmisten välisestä suhteesta. Omistaminen on niin elintärkeetä samoin kuin ruoka ja ilma jota hengitämme. Sitä seksuaalista alkemiaa ei saa sitten pois millään. Jääräpäisyydestämme huolimatta olemme pohjimmiltaan yhtä herkkiä ja hellyyden kaipuisia kuin ravutkin vaikka emme mitään esittelekkään. Suvaitsevaisuus on suuri mutta vaatimuksella että on avioliiton sisäpuolella ei väliä jos yksi tai moniavioisuus mutta kaikka ex suhteet ja jälleen avioimiset ällöttävät minua. Me etsimme sitä täydellistä ekstaasia, sitä täydellistä sulautumista vaikka jumalatar Sailor Senshiin johon kuhun. Kun ruumiimme sulautuu semmoiseen niin sitä orgasmia ei mikään voita vaan siinä niinkuin aika pysähtyy ja syöksy sisään ei lopu. Emme oikein itsekkään ole täältä maan pinnalta vaan syntysin tuolla härän tähtikuviossa eli Gayomard minkä vuoksi jotku kuolevaiset leimaavat meidät tunnevammasiksi j.n.e. Omistaminen on suhteen perusta ja se on ikuista, se on kuolematonta. Ystävyyteen meillä on vaikeuksia koska pidämme ihmissuhdetta kuin ihmissuhdetta seksuaalisena kanssakäymisenä, mahdollisena harha hyppynä ja uskottomuutena. Joten vältämme niin paljon kuin mahdollista niitä Druugejen touhuja.
Täällä härän elämän katsomusta vieläpä nousu härältä
Täällä härän elämän katsomusta vieläpä nousu härältä
Vastaukset 1
Vanhimmat
Juuri noin härkä kiertää kieroutuneen narsisitsen luonteensa..jossa todella on eknan se himo...ja omistus tavaraan... Mites ne laulun sanat "Äidin pikku poika....."