Tukholmaan menossa kahden viikon päästä ja olisin tiedustellut että osaako kukaan kertoa millaisia pelikauppoja Tukholmassa on? (Tarkoitan peleillä Xbox, PC ym. pelejä) Mieluiten keskustan tuntumassa. Kaikki vinkit otetaan vastaan, ensimmäinen kerta Tukhomassa!
Vastaukset 4
- calimero797979@luukk
kuulin kaverilta että xbox pelejä saa tilattua, myös iso-britaniasta mutta en itse ole käynyt vielä sen sivulla
- Vanha Pelaaja
Harmittaa, kun en muista osoitetta, mutta jossain siellä samalla kadulla, missä on ihan isoja vaateliikkeitä lähistöllä ja nini edelleen, oli aivan mahtava pelikauppa.
Siellä löytyi melkein mikä tahansa kuviteltavissa oleva konsoli... 3DO, NeoGeo, ja Nintendon pong-kone (ennen kasibittistä tehty). Lisäksi löytyi japsipelejä Nintendo Famicomille....
Meni tunti siinä kaupassa vaikka mitään en ostanut. - netistä tilaisin
no ainakin yksi iso kauppa on heti siinä sergelin torin varrella, alhaalla kenkäkauppojen vieressä.
Sitten pienempi löytyy gallerian yläkerrasta ja kävelykadulta Drothningatan ja kungsgatanilta ja hötorinkin vierestä löytyy yksi.
Aloittaisin siitä isosta sergelin torin varren kaupasta.
Mutta samoissa hinnoissa ne pelit on kun suomessakin ja muista, ettei niissä sitten ole välttämättä tekstiä suomeksi.- anon2
www.game.se
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751220
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821127Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241085Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73724Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 109480
- 43467
- 19446
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40438Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä12398