ittellä

mennä töihin. pelkään yhtä miestä työpaikalla. vaikka varmasti ei ole mitään syytä. tämä johtuu menneestä väkivaltaisesta mieshenkilöstä. samaten se että minua laiminlyötiin pienenä. olin varjo vain.
nyt olen päättänyt itselleni:
kun oma isä myönsi virheensä ja olin kiitollinen äitini itsemurhasta. ajatelkaa kuinka rankka:
olen kiitollinen äitini itsemurhasta. sa ämmä ei osannut rakastaa tyttäriään. se lelli nuorempaansa ja minua syytetttinn kaikesta.
olen päättänyt mennä näiden kamalan huonojen ihmissuhteiden yli. en enää ota huonoja miehiä, olen antanut anteeksi elossa olleelle huonolle isälleni mitä minulle teki, mutta miten pystyn pääsemään yli äidisstä täytyy hyväksyä vaan että minäkin jäin orvoksi todella nuorena. olen orpo. kauan kesti tajuta että elin tilanteessa jossa minulla ei ollut rakastavia vanhempia. niimpä minusta tuli yksinhuoltaja.

miten voin antaa anteeksi ihmiselle joka minut synnytti. ?
joka on tehnyt itsemurhan ja jonka kanssa jäi asiat selvittämättä. ?

miten helvetti vie tästä pääsee yli.

sa ämmä syytti minua omista mokistanssa. vittu ku me ei olla samoja ihmisiä.
mä vihasin pitkään itseänikin.
mutta todella yritän päästä yli tästä kriisistä ja siitä että minun ei tartte olla samanlainen kiihkoilija siitä uskostansa mitä se oli. sillä meni yli sen uskonnon kanssa. kyllä minäkin Jumalaan uskon, mutta en aio kaventaa elämääni niin suppeaksi kuin mitä sillä oli. vihasin Jumalaa niin pitkään.

toinen kriisi oli ensi rakkauden katkeran suloinen hulluus. siitä ehkä myöhemmin joskus.

minä aion eheytyä näistä kamalista menetyksistä. äitini teki ajatelkaa palveluksen minulle kun tappoi itsensä.

KIItos äiti siitä ETTÄ ANNOIT MINULLEKIN ELÄMÄN !
6184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

elämästä. Jos ei saa, se jää tietysti vaivaamaan. Kuitenkin aikuisenakin voi kokea, että elämä on hyvää. Tarkoitan sitä, että elämän voi ymmärtää hyvänä, kun haluaa nähdä sen hyvänä. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. Täytyy siis elää kaikilla aisteillaan ja tuntea se hyvänolon tunne. Sen voi tehdä hyvin monilla tavoilla.

Äänestä
  • myös taustalla työuupumus. aloitin uuden työn ja koeaika päättyi juuri ja saan jatkaa ! tietenkin. stressaavaa aina vaihtaa työtä, siis todella stressaavaa, olen käynyt pohjalla, useaankiin otteeseen mutta tällä kertaa voimani riittävät pinnalla pysymiseen, haluan jatkaa elämääni näin aikuisena, vaikka välillä se kamala katkeruus valtaa mieleni, miksi minua kohdeltiin niin kaltoin lapsena ?
    yritä jollakin tavalla tehdä hyvän elämän. ensi viikolla alkaa kesäloma. mutta miksi minua kohdeltiin niin huonosti nuorena, ihan turhaa jauhan, kukaan ei osaa antaa vastausta siihen, aion siis jatkaa ...olen todella vihainen elossa olevalle isälleni joka on täysin ymmärtämätön...eihän minun kuitenkaan tartte olle samanlainen ..vaikka joskus olisi niin mahtavaa kostaa jotenkin, ...mä inhoon omaa isääni, inhoon,ennen minut vaiennettiin, onneksi sinä siellä jaksoit minulle kirjoittaa, toivottavasti kirjoitat vielä lisääkin. on niin mahtava päteä kun joku edes luki ajatukseni, ehkä olem jo pääsemässä pahimman yli, vie tämä käsittely voimia mutta haluan kertoa:olen todella kateellinen niille jotka saivat kunnollisen ja rakastavan kasvatuksen ! he saivat elää nuoruutensa täysillä, minä ssain elää pelossa ja pelossa. isäni äiti sanoi 5- vuotiaalle lapselle että oletko sinä jumalan lapsi, jos et ole joudut helvettiin, minä pelkäsin sitä todella paljon.pelkäsin sen osoittavaa sormea:ne talloivat ja ahdistivat nurkkaan minun persoona tapettiin. 5. vuotiaasta minut tallottiin. kun katselen muita lapsia tunnen katkeruutta omaa lapsuuttani kohtaan. nuo kauhun hetket iskivät minuun niin rajuna.
    inhosin lapsena tulevia viikonloppuja . meillä tapeltiin, heiteltiin pullia pitkin taloa, minut pakotettiin kirkkoon lähtemään vaikka oli 30 astetta pakkasta. kerran loppui bensa, ei se vanhempiani hidastanut vaikka palelikin, piti päästä kirkkoon, ihan kuin joku olisi niille sanonut että nyt on pakko lähteä tai joudutte helvettiin muuten koko porukka, he olivat kiihkoilijoita uskossansa.

    Äänestä

  • tässä on kirjoitti:

    myös taustalla työuupumus. aloitin uuden työn ja koeaika päättyi juuri ja saan jatkaa ! tietenkin. stressaavaa aina vaihtaa työtä, siis todella stressaavaa, olen käynyt pohjalla, useaankiin otteeseen mutta tällä kertaa voimani riittävät pinnalla pysymiseen, haluan jatkaa elämääni näin aikuisena, vaikka välillä se kamala katkeruus valtaa mieleni, miksi minua kohdeltiin niin kaltoin lapsena ?
    yritä jollakin tavalla tehdä hyvän elämän. ensi viikolla alkaa kesäloma. mutta miksi minua kohdeltiin niin huonosti nuorena, ihan turhaa jauhan, kukaan ei osaa antaa vastausta siihen, aion siis jatkaa ...olen todella vihainen elossa olevalle isälleni joka on täysin ymmärtämätön...eihän minun kuitenkaan tartte olle samanlainen ..vaikka joskus olisi niin mahtavaa kostaa jotenkin, ...mä inhoon omaa isääni, inhoon,ennen minut vaiennettiin, onneksi sinä siellä jaksoit minulle kirjoittaa, toivottavasti kirjoitat vielä lisääkin. on niin mahtava päteä kun joku edes luki ajatukseni, ehkä olem jo pääsemässä pahimman yli, vie tämä käsittely voimia mutta haluan kertoa:olen todella kateellinen niille jotka saivat kunnollisen ja rakastavan kasvatuksen ! he saivat elää nuoruutensa täysillä, minä ssain elää pelossa ja pelossa. isäni äiti sanoi 5- vuotiaalle lapselle että oletko sinä jumalan lapsi, jos et ole joudut helvettiin, minä pelkäsin sitä todella paljon.pelkäsin sen osoittavaa sormea:ne talloivat ja ahdistivat nurkkaan minun persoona tapettiin. 5. vuotiaasta minut tallottiin. kun katselen muita lapsia tunnen katkeruutta omaa lapsuuttani kohtaan. nuo kauhun hetket iskivät minuun niin rajuna.
    inhosin lapsena tulevia viikonloppuja . meillä tapeltiin, heiteltiin pullia pitkin taloa, minut pakotettiin kirkkoon lähtemään vaikka oli 30 astetta pakkasta. kerran loppui bensa, ei se vanhempiani hidastanut vaikka palelikin, piti päästä kirkkoon, ihan kuin joku olisi niille sanonut että nyt on pakko lähteä tai joudutte helvettiin muuten koko porukka, he olivat kiihkoilijoita uskossansa.

    Kyllä sinä selviydyt, mutta se on raskasta, kun muistot lapsuudesta ovat huonoja. Voisithan puhua niistäkin terveydenhuollon ammattilaisille. Turhaa se liian raskasta elämää viettää, kun voi elää kevyemminkin. Elämässä on niin paljon hyvää, että se on ihan mukavaa. Harrastuksia on paljon valittavana, on hienoa musiikkia, ulkoilua, luontoa, tanssia, kirjoja, tekniikkaa ja mitä tahansa. Kyllä tekemistä riittää.

    Äänestä

  • xx.. kirjoitti:

    musiikki on hieno juttu elämässä. rakastan luontoa ja kesää, pidän myös lukemisesta. pyöräily on sellainen juttu että tykkään siitä.on vain tullut liikaa stressattua uuden työni takia että melkein ajauduin burn outiin, en ihan mutta tajusin lopettaa ajoissa. en tarvinnut sairaslomaa. mitä nyt ? haluan alkaa nukkumaan juuri nyt enkä tehdä yhtään mitään.olen väsynyt. onneksi alkaa loma ensi viikolla. olen tajunnut ettei ole mitään syytä ajaa itseään edes näin väsyneeksi kuin minä olin.
    TÄNÄÄN EN TEE YHTÄÄN MITÄÄN !!!

    Äänestä

Lue Tommy Hellstenin kirjoja: Virtahepo olohuoneessa ja Elämän lapsi. Ovat auttaneet minua eheytymään.

Äänestä
  • kokeilla. ehkä jo pääsen pahimman yli puhumalla ja kirjoittamalla asiasta.en aio elämääni itsesäälille vaan tahdon rohkeasti jatkaa eteenpäin, tajusin että menneisyyttä ei voi muuttaa, se pitää vaan hyväksyä, mutta tulevaisuuteeni voin kyllä vaikuttaa ja sen aion myös tehdä vaikka olen ollutkin moniongelmainen mutta ne ongelmat ovat syntyneet ratkaistaviksi.olen sitämieltä että huonotkin kokemukset kannattaa joskus mietiskellä läpi, mutta ei niille saa antaa valtaa !
    voinkohan koskaan nauraa omalle epäonniselle lapsuudelleni ja nuoruudelleni ja puolihulluille sukulaisille, luulen että voin. en vielä mutta joku päivä että pystysin antamaan anteeksi nuo heidän kamalat erehdyksensä, niin hirvittävät erehdyksensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelottaa kirjoitti:

mennä töihin. pelkään yhtä miestä työpaikalla. vaikka varmasti ei ole mitään syytä. tämä johtuu menneestä väkivaltaisesta mieshenkilöstä. samaten se että minua laiminlyötiin pienenä. olin varjo vain.
nyt olen päättänyt itselleni:
kun oma isä myönsi virheensä ja olin kiitollinen äitini itsemurhasta. ajatelkaa kuinka rankka:
olen kiitollinen äitini itsemurhasta. sa ämmä ei osannut rakastaa tyttäriään. se lelli nuorempaansa ja minua syytetttinn kaikesta.
olen päättänyt mennä näiden kamalan huonojen ihmissuhteiden yli. en enää ota huonoja miehiä, olen antanut anteeksi elossa olleelle huonolle isälleni mitä minulle teki, mutta miten pystyn pääsemään yli äidisstä täytyy hyväksyä vaan että minäkin jäin orvoksi todella nuorena. olen orpo. kauan kesti tajuta että elin tilanteessa jossa minulla ei ollut rakastavia vanhempia. niimpä minusta tuli yksinhuoltaja.

miten voin antaa anteeksi ihmiselle joka minut synnytti. ?
joka on tehnyt itsemurhan ja jonka kanssa jäi asiat selvittämättä. ?

miten helvetti vie tästä pääsee yli.

sa ämmä syytti minua omista mokistanssa. vittu ku me ei olla samoja ihmisiä.
mä vihasin pitkään itseänikin.
mutta todella yritän päästä yli tästä kriisistä ja siitä että minun ei tartte olla samanlainen kiihkoilija siitä uskostansa mitä se oli. sillä meni yli sen uskonnon kanssa. kyllä minäkin Jumalaan uskon, mutta en aio kaventaa elämääni niin suppeaksi kuin mitä sillä oli. vihasin Jumalaa niin pitkään.

toinen kriisi oli ensi rakkauden katkeran suloinen hulluus. siitä ehkä myöhemmin joskus.

minä aion eheytyä näistä kamalista menetyksistä. äitini teki ajatelkaa palveluksen minulle kun tappoi itsensä.

KIItos äiti siitä ETTÄ ANNOIT MINULLEKIN ELÄMÄN !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu