Hei!
Löytyisiköhän täältä jotain järkeenkäypää systeemiä, tai edes paikkaa, mistä jotain apua olisi mahdollista saada.
Kyse on lyhykäisyydessään tästä; Exä on mitä ilmeisimmin narsisti, joka kulutti minut henkisesti loppuun 6 vuoden yhdessäolon aikana. Lopussa yritin lopettaa itseni lääkkeillä ja viinalla, mutta epäonnekseni tulin löydetyksi liian aikaisin. Tästä on kohta 9 vuotta aikaa.
Eron jälkeen elämäni lähti jyrkkään nousuun, löysin töitä, rakensin itsetuntoni ja elämäni uudelleen. Tuona ainana otisn taustalla jäyti edelleen exä, mutta koska hän ei kyennyt enää kohdistamaan iskujaan suoraan minuun, hän käytti aseenaan lasta. Kuvainnollisesti ilmaistuna otti lasta nilkoista kiinni ja mäiski päin näköä. Tiukkaa teki, mutta jaksoin ja jaksoin, aina vaan jaksoin.
Huolehdin tuona aikana kaikista lapsen asioista niinkuin vaan pystyin, uhrasin minimaaliset tienestini lapseen, suostuin exän lypsettäväksi (ja kuitenkin jouduin sen lisäksi kustantamaan lapselle kaiken), järjestin lapselle hoitopaikan aina töissä ollessani jne... mistään ei herunut mitään virallista apua, mikään kun ei virallisesti kuulunut minun hoidettavakseni, sillä "lapsi asuu virallisesti äidillä".. joka tosin ei huolehtinut mistään, vaan ryyppäsi rahat, muusta en viitsi edes mainita.
Vihdoin elämäni oli mennyt eteenpäin niinkin paljon, että siihen astui uusi rakkaus. Aloin seurustelemaan, kihlauduimme, muutimme yhteen, palasimme takaisin "kotimaisemiini" (olin asustanut hetken aikaa kauempana opiskelemassa), hankimme oman talon ja virallistimme suhteemme. Tämä kaikki tapahtui vuosia eron jälkeen.
Uuden suhteen ja erityisesti takaisinpaluun, sekä oman talon oston jälkeen exän iskut muuttuivat yhä tiuhemmiksi, törkeämmiksi, nöyryyttavemmiksi... hän alkoi järjestelmällisesti sabotoimaan lapsen meilläoloaikoja soittelemalla, keksimällä jos minkälaisia "tikusta asiaa" juttuja, jotta sisis lapsen tuntemaan olonsa huonoksi meillä ollessa. Yksi törkeimmistä asioista oli minun ja puolisoni seksielämän selittäminen lapselle... hänen oli ollut aivan pakko, eikä asiasta tietenkään saanut puhua minulle/meille halaistua sanaa, me kun voisimme vaikka "tykätä huonoa". Myöhemmin asian minulle lavjetessa (kuukausien päästä) exä kuittasi "lapsenkin mielestä teidän seksielämä on sairasta ja kuvottavaa"!
Tilanne jatkui sietämättömänä, lapsen meilläolo muuttui hyvin vaivaantuneeksi, ikinä ei tiennyt mikä lasta vaivaa ja miksi... helvetillistä... Viimen kaikki räjähti käsiin kokonaan, en itse enää jaksanut, vaan tein jotain harkitsematonta, kielsin lasta enää tulemasta meille. Lapsi on tavallaan kuin torpedo, jolla tämä exä tuhoaa kotirauhaamme ja erityisesti mielenrauhaani...
Tuosta on nyt vuosi aikaa, muutamaan kertaan vuoden aikana olemme "kokeilleet" tapaamisten jatkamisia, mutta kerta toisensa jälkeen lopputulos on sama: Yksikään onnistunut viikonloppu, tms ja seurauksena on katastrofi - exä sabotoi kaiken, ellei muuten, niin myrkyttämällä lapsen mielen millon milläkin.
Lapsen asioissa on lastensuojeluasiakkuus ihan toisesta syystä, olen yrittänyt saada apua tähän henkiseen pieksämiseen myös lastensuojelun kautta, mutta lastensuojelu ei asialle voi mitään. PErheneuvolakäyntejä on velvotettu käymään, mutta niitä ei ole pakko käydä, exällä on oikeus peruuttaa nekin.. siis mitä olen yrittänyt lapsen kanssa siellä käydä ja tämä on lastensuojelun mukaan ok, eikä he voi ketään sinne pakottaa.
Nyt kun olen ollut taas jonkun aikaa "turvassa iskuilta", eli lapsi ei ole ollut meillä, eikä exä ole voinut näin ollen iskujaan tehdä, on mieliala ja voimavarat jälleen lähteneet nousuun. LApsen vika tämä ei ole, eikä ole oikeen lasta kieltää tänne tulemasta, mutta MITÄ muutakaan voin? En kertakaikkiaan enää kestä sitä käsittämätöntä henkistä piinaa, eikä muuten puolisonikaan, mutta toisaalta kaipaan lasta aivan saatanasti.. eikä lapsi tajua miksi tilanne on tämä. Tätä seikkaa oikeastaan exä käyttääkin häikäilemättä hyväkseen ja selittää kerta toisensa jälkeen lapselle sitä, kuinka olen vastuuton itsekeskeinen paska, joka ei piittaa edes lapsestaan ja jonka mukaan lapsi on hullu, tai kehitysvammainen, sillä vaan tuollaiset lapset käyvät perheneuvolassa... ja lasta näitä käyntejä olen sinne kokoajan ollut hommaamassa. Tällä kiellolla siis suojaan itseäni ja kotiamme exän iskoulta, mutta annan samalla hänelle täydet eväät lapsen mielen totaaliseen myrkyttämiseen... pattitilanne.
Mistä apua? Perheneuvola ei voi auttaa, jos lapsi ei siellä käy. Soskulle tämä ei kuulu, eikä mielenterveystoimistolle.
Ensin 6v yhteiseloa (ja henkistä nujertamista), sitten 4v yksin (piestynä lapsen kautta), nyt 4v uudessa parisuhteessa (loppuunpalaneena lapsella pieksämiseen). Pikkasen siis vaikeaa itse nähdä enää metsää puilta... niin ja lapsi on nyt 12v, mikä tarkottaa soskulle sitä, että lapsi päättää itse ja jos sille joku on "vaikeaa", sitä ei tarvi tehdä (kuten perheneuvola jne).

Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin siis täsmennyksenä vielä: Miten saan apua erityisesti lapselle itseni lisäksi? Ja mistä...? Salaakaan ei lasta voi missään perheneuvolassa, tms alkaa kuljettamaan... Lapsi itse saa osakseen muunmuassa seuraavaa: Exä syyllistää järjestelmällisesti lasta siitä, että hänellä katkeaa verisuoni päästä ja hän kuolee, sitten sekä tämä lapsi, että heidän pikkuinen joutuvat lastenkotiin.... tai että hänelle tulee syöpä lapsen temppuilun takia ja hän kuolee ja lapset joutuu lastenkotiin... ja monenmonta muuta samankaltaista juttua. Lisäksi samaan kategoriaan kuuluu myös se, että jos lapsi on tullut luoksemme, exä pitää huolen siitä, että heillä käy silläaikaa kaikkia "kivoja vieraita", heillä syödään sitä ja tätä "herkkua", heillä on silläaikaa vaikka kuinka "ihania muita lapsia" (yleensä olleet miesystävien) jne. Käsittämätöntä ja piinaavaa touhua, ei siis ihme jos lasta ahdistaa... Ellei muuta ole keksinyt, niin lupaa ostaa yllätyslahjan, JOS jää sinne, tai lähtee jollekin miesystävälle mukaan, mutta jos tulee meille, ei tätä yllätyslajaa saa. LIsäksi syyllistää lasta siitä, että jos lapsi on liian kauan poissa sieltä, tämä pienempi lapsi vieraantuu ja/tai he eivät pärjää, kun tämän pienemmän lapsen isä "on mikä on" (ei toisinsanottuna piittaa lapsesta pätkääkään, vaan esimerkiksi antaa huutaa lattialla nälissään puoli tuntia, huutaa ja karjuu "turpa kii" ja jos vauva ei vaikene, heittää makuuhuoneeseen ja lyö oven kiinni ja jatkaa makaamistaan sohvalla). Nämä oli vaan esimerkkejä, heidän koko arkensa on tuota... enkä pysty lasta suojelemaan enää pitämällä sitä täällä mahdollisimman paljon, koska en enää jaksa itse niitä iskuja. Toisekeen lapsi itse ei koe oloaan täällä enää hyväksi, taustalla painaa syyllisyys pikkusisaruksesta, yms...
suurta myötätuntoa kokien.
Ikävä kyllä en osaa neuvoa, mistä saisit(te) apua.
Narsistin kynsien ote on tiukka ja pitävä, läheiset sairastuttava.
Toivon voimaa ja selväpäisyyttä sinulle ja lapsellesi.
Oletetaan nyt, että asia todellakin on noin. Kuulostat kyllä rehelliseltä ja osaat analysoida myös "omia heikkouksiasi".
Tilanteenne ON vaikea, erityisesti lapsen hyvinvoinnin kuvakulmasta.
Lastensuojelun pitäisi puuttua tällaisiin asioihin, jos ilmoitus asiasta tehdään. Eron jälkeen vaan kun ne ilmoitukset tuppaa olemaan lähes vastakohtia ja toinen toistaan tökkiviä.
Olet siis lastensuojelun kautta yrittänyt asiaa ratkaista eikä perheneuvolakäynnit onnistu. Lapsesi on nyt 12 vuotias. Ensiksikin yritä kahden kesken jutella vakavasti nyt lapsesi kanssa tästä tilanteesta. Lapsellasi on varmasti jo jonkinlainen käsitys muodostunut mustamaalaamisista ja jopa kiristyksistä. Tee siis oma mielipiteesi selväksi lapselle, tee se kuitenkin siististi äitiä suoranaisesti haukkumatta - ne kuuluisat faktat vain esille. Keskustele myös lapsesi kanssa mahdollisuudesta muuttaa sinun kanssasi asumaan kokonaan.
Sitten taitaa ainut keino saada asiaa esille, on haastaa lähihuoltaja käräjille: haet lapsen lähihuoltoa itsellesi. Tällä tavalla saat pyydettyä virallista tietä olosuhdeselvityksen, jossa lapsen tilanne molempien kotona selvitetään, vanhemmat haastatellan ja myös lapsi haastatellaan ilman vanhempien läsnäoloa. On päätös mikä tahansa, käsittelyssä tulee ilmi äidin vedätys ja lapsen kehitystä vaarantava käytös sekä oma katkeruus. 12 vuotiaan lapsen mielipidettä kuullaan, mutta hän ei voi asiaa ratkaista eikä määrätä. Jos äiti todetaan sopimattomaksi ja olosuhteet hänen luonaan (myös henkiset) sopimattomiksi, päätös voidaan tehdä lapsen omaa mielipidettä vastaan. Ja jos ilmenee, että lapsen mielipiteeseen yritetään vaikuttaa. Olosuhdeselvityksen jälkeen tulee normaali käräjäoikeuden käsittely, jossa vielä voidaan heittää kaikki "loat pöydälle" - toki todisteluvastuu on asian esittäjällä. Asiasta voi tulla ja usein tulee likainen, mutta jos sillä saadaan lapsen elämä rauhoitettua ja tasaannutettua, se kannattaa. Ja kyllä kunnon oikeustaistelu usein helpottaa aikuistenkin välejä. Jos sinulla on oikeusturvavakuutus, voit saada siitä korvausta asian käsittelyä varten ja kunnon asianajajaa varten. Oikeusaputoimistosta saa vähävaraisena ilmaista tai lähes ilmaista oikeusapua.
ja ryhtyä mieheksi joka pistää tollasen exän aisoihin.
itse mielenterveystoimistoon. Kerrot ettet itse jaksa. Sinun pitää itse olla vahva lapsesi takia. Oikeustaistelut tuskin ovat lapsen etu vaan kuten todettiinkin toisessa vastauksessa vanhempien välinen riitojen selvittelytilanne. Mitä välität eksän tekemisistä, eläisit omaa elämääsi.
Tuossapa tulikin jo muutamia vaihtoehtoja, joita olen harkinnut, mutta esim käräjäkäsittely olisi varsin pitkä, raskas ja erityisesti tuhoisa (riitaisa) prosessi, joka todellakaan ei ole lapsen etu missään muodossa, siksi en siihen ole missään vaiheessa ryhtynyt. LApsi olisi nuorempana halunnut asua luonani, mutta enää ei, "äiti on maailmassa kaikkein tärkein lapselle" -höpötys on menyt perille... ja onhan hänellä ma vastuuntuntonsa myös pikkusisarusta kohtaan, joka siis ei ole minun lapseni, eikä siis näin ollen siirtyisi tänne asumaan, vaan jäisi edelleen sinne exän perhepiiriin ja olosuhteisiin....
TUo "exän tekemisistä välittäminen" pisti silmään, tarkoitetaanko sillä siis exän kyttäämistä ja exän "oman yksityiselämän" vaikuttamista minuun? Tässä kohtaa on täsmennettävä pikkasen: Eli siis henkilökohtaisesti mulle on ihan sama, miten, missä, millon ja kenen kanssa exä OMAA yksityiselämäänsä viettää, se mikä minuun vaikuttaa ja mihin jotain apukanavaa koetan hakea on nimenomaan tämä exän harjoittaman henkisen pieksämisen (lapsen kautta/avulla) lopettaminen, tai ainakin "tehottomaksi saaminen". Apu olisi syytä löytyä molemmille, sekä lapselle, että itselleni.
Lapsen kanssa kahdestaan keskustelut eivät onnistu, ne vaatisivat rauhalliset olosuhteet ja paljon aikaa... sitä taas ei ole, sillä lapsi on jatkuvasti "exän otteessa", jossa tilanteessa (ja mielentilassa) lapsen kanssa keskustelusta ei tule oikeen mitään. Exä on ohjeistanut lapsen toimimaan tietyllä tavalla, eli siis "iskän kanssa ei tarvi puhua mistään ikävistä asioista, se vaan yrittää aivopestä sua ja syöttää sulle valheitaan, lapsen ei kuulu tuollaista paskaa sietää" jne... PErheneuvolakäynnit oli ajateltu muunmuassa juuri näitä keskusteluja varten, siellähän olisi paikalla ammattihenkilö, joka luotsaisi keskustelua "terveellä pohjalla" ja viheltäisi sen poikki, JOS kyse olisi aivopesusta, tms. SIksi kaiketi nämä käynnit olikin tarpeen "terrorisoida loppumaan".
JAtkan itse käyntejä perheneuvolassa ja myös MTT:ssa, kunhan vaan kesäsulut joskus elokuussa loppuu. Itseasiassa olen tässä koettanut löytää vaikkapa jotain ryhmää, jossa voisi vapaasti puhua muiden vastaavanlaisissa tilanteissa olleiden kanssa - lieneekö täällä pikkupitäjissä olemassa edes mitään "narsistien uhrien ryhmiä"?
Vielä täsmennystä näihin omiin henkilökohtaisiin juttuihin: Eli siis olen tosiaan onnistunut rakentamaan etsetuntoni, minäkuvani ja muun uusiksi exän jäliltä, siis ihmisenä, yksilönä, miehenä... kipu, haavat, viha jne on siltä osin käsiteltyjä, mutta yksi osa-alue on hajalla, vanhemmuus, isyys, huoltajuus, kaikki siihen liittyvä. TUon kaiken exä on onnistunut murskaamaan näiden eronjälkeisten vuosien aikana ja tuon terrorin lopettamiseksi, kiertämiseksi, tai ihan miksi tahansa on löydyttävä joku anava/konsti/keino/apu... sitten voi alkaa rakentamaan uudelleen vanhemmuutta, isyyttä, huoltajuutta jne - palautua eheäksi vanhemmaksi. Utopistinen tavoite?
Itse pommittaisin lastenvalvojia niin kauan,että jotakin alkaisi papahtua. Lastenvalvojie täytyy tarttua tähän asiaan ja laatia olosuhdeselvitys.
Hyviä sivuja sinulle:
http://www.vanhemmat.net/keskustelut.htm
http://www.narsistienuhrientuki.info/keskustelu/