En tiedä mistä aloittaisin, tuntuu et on iha sekasin. Häpeän itsenäni ja käytöstäni ja haluaisin takaisin menneisyyteen.. Asun avomieheni ja 1v poikamme, neljän koiran, hevosen ja pikkueläinten kanssa. Poikamme todettiin jonkin aikaa sitten kuuroksi, mutta todella iloinen ja hyvin kehittynyt lapsi, aina hyvällä tuulella. Sekä minä että mieheni rakastamme häntä eniten maailmassa. Sekä toisiamme. Avomieheni on ihanin ja paras isä & mies koko maailmassa. Meillä on kivan kokoinen kämppä, suhde kunnossa ja lapsen kanssa elämä oikein valoisaa. Kaikki on siis täydellisesti tai näin koitan itselleni uskotella.
Olen elänyt vaikean lapsuuden. Asuin pikkuveljeni ja äitimme kanssa, isä aina poissa kotoa (reissutyö). Äitimme oli väkivaltainen ja paha suustaan. Säännöt tosi tiukat. 14-vuotiaana masennuin, kun muutimme pois maalta lapsuudenkodistani, jouduin jättämään kaverit, lemmikit ja kaiken tutun. Isäni, joka oli tuohon saakka ollut 'tukihenkilöni' eli olin ihan isin tyttö, hakkasi mut vähän ennen muuttoa ja katosi muutamaksi viikoksi - sitten vanhempani erosivat. Mutsin firma meni konkorssiin. Muuton jälkeisenä talvena jouduin raiskatuksi. Seuraavana keväänä aloin seurustella exäni kanssa. Kolme vuotta oltiin yhdessä. Mies oli todella väkivaltainen, aloin saada paniikkikohtauksia useammin ja useammin. Nykyinen mieheni ns.pelasti mut tuosta suhteesta, auttoi tavaroiden poishaussa ja pääsin avullaan muuttamaan äitini luokse. Tuon miehen kanssa, sanotaan vaikka Petterin, muutettiin aika pian yhteen. Pian tulin raskaaksi ja kaikki oli niinniin hyvin, paremmin kuin ehkä koskaan. Paniikkikohtaukset ja masennus oli jäänyt kauas taakse.. Petteri on tositosi kiltti, ei koskaan haasta riitaa eikä sano pahasti. Poikamme syntyi keskosena. Mieheltä meni työt alta. Sai työpaikan toiselta paikkakunnalta -> muutettiin -> työt meni taas alta -> muutettiin takas uuden työn perässä -> työt meni TAAS alta.. Nyt ollaan todella pahoissa veloissa. Velkaneuvonta syyskuussa. Kaikki tulomme menee suoraa tileiltä laskuihin. Sit eletään sillä, jos joku käy ratsastaa hevostani (vuokraa). Pojalle on aina ruokaa & vaippoja & puhtaita vaatteita & lelut & oma huone. Petteriltä meni luottotiedot. Kohta menee multakin, kun yks paikka vaatii 1000e kerralla mut meil ei oo sellaisii rahoi ja jos se maksettais nii jäis pariin kymmeneen muuhun paikkaan velat auki.. Siirtyis taas kuukaudella.. Syödään siis makaronia & vettä, joskus on varaa hakee bussilla avustuspaketti (ruokaa), mut tosi harvoin... Ruokavalion vuoksi ollaan väsyneitä, huonovointisia, itkeskelen paljon.. Sit viel stressi raha-asioista. Miten joku voi sanoo et rahaa on tultava, jos sitä ei oikeesti, todistettavasti ole.. Sossu ei maksa mtn, koska kk tulot yhteensä 1100e. Se on paljon. Mut kaik laskuihin, joita on 10000e edestä. Muutama kuukausi enää jaksettavaa. Raha ei sinänsä oo paha, kyl me pärjätään ku vaan uskotaan ja jaksetaan. Nyt ku tätä samaa 'enää muutama kk' on jatkunut vuoden niin on mennyt usko koko asiasta.. Hevoseni saan pitää ilmaiseks, ko sitä vuokrataa. Se auttaa eteenpäin, ko on ollut mulla pari vuotta ja oon ratsastanut koko ikäni eli ne hetket ko pääsen tallille saan ajatukset pois kaikesta muusta ja jaksan hymyillä seuraavan viikon. Poika tuo paljon aurinkoa elämään, onneksi ei vielä ymmärrä meidän tilannetta. Petteri on selvästi masentunut, kun ei saa mistään töitä vaik ammatti (laborantti) löytyy ja mikä vaan työ kelpaa. On lyhyt, hiljainen, ei-niin-hyvä-puhumaan.. Huono itsetunto ei auta asiaa, kun etitää työntekijöitä. Mäkään en saa töitä, vaik haastatteluja on ollutkin.. Niinpä ulkoilutetaan koiria, maalataan taloja, jne.. Kaikke pientä et saa ruokarahaa.. Koirat on jalostuskoiria, kolme omiamme ja yksi pitkäaikaisessa hoidossa.
Nyt tilanne on se, et syytän itseäni Petterin masennuksesta.. Ei tunnu kivalta, kun huomaa rakkaimmastaan et on paha olla, huono itsetunto, syyttää itseään siitä ettei voi tarjota perheellemme parempaa. yritän päivittäin kertoa Petterille ettei tilanne ole syynsä, et tiedän hänen yrittävän ja on maailman paras mies & isä, muttei auta.. On jo luovuttanut ja pelkää ettei koskaan saada parempaan. Niin mäkin, mut koitan esittää pirteää enkä puhu huolistani, ettei toisen tarviis viel enempää jaksaa kantaa. Petteri ei osaa/jaksa puhua mulle ajatuksistaan vaikka pyydän kuin.. Tuntuu ettei enää puhuta ollenkaa, koska ei haluta satuttaa toisiamme valittamalla, kaataa enempää taakkaa toisen harteille.. Yhdessähän me tässä tilanteessa ollaan, mut en vaan uskalla puhua Petterille, kun pelkään et sit hän luovuttaa kokonaa.. Ajattelen ja stressaan niin liikaa, et saan taas paniikkikohtauksia, itsetuhoisia ajatuksia, painajaisia, näkyjä, .. Äsken koitin taas puhua Petterille, mut ei kuunnellut ja tuijotti vaan telkkaa tyhjin silmin, .. Pyysin monta kertaa et kuuntelis, puhuis.. Lopulta rikoin telkkarin. Tuntuu et mistää ei tuu enää mtn, vihaan itseeni ko en osaa olla Petterille sellane ko pitäis, en voi tarjota pojalle parempaa, en voi puhua.
Olen elänyt vaikean lapsuuden. Asuin pikkuveljeni ja äitimme kanssa, isä aina poissa kotoa (reissutyö). Äitimme oli väkivaltainen ja paha suustaan. Säännöt tosi tiukat. 14-vuotiaana masennuin, kun muutimme pois maalta lapsuudenkodistani, jouduin jättämään kaverit, lemmikit ja kaiken tutun. Isäni, joka oli tuohon saakka ollut 'tukihenkilöni' eli olin ihan isin tyttö, hakkasi mut vähän ennen muuttoa ja katosi muutamaksi viikoksi - sitten vanhempani erosivat. Mutsin firma meni konkorssiin. Muuton jälkeisenä talvena jouduin raiskatuksi. Seuraavana keväänä aloin seurustella exäni kanssa. Kolme vuotta oltiin yhdessä. Mies oli todella väkivaltainen, aloin saada paniikkikohtauksia useammin ja useammin. Nykyinen mieheni ns.pelasti mut tuosta suhteesta, auttoi tavaroiden poishaussa ja pääsin avullaan muuttamaan äitini luokse. Tuon miehen kanssa, sanotaan vaikka Petterin, muutettiin aika pian yhteen. Pian tulin raskaaksi ja kaikki oli niinniin hyvin, paremmin kuin ehkä koskaan. Paniikkikohtaukset ja masennus oli jäänyt kauas taakse.. Petteri on tositosi kiltti, ei koskaan haasta riitaa eikä sano pahasti. Poikamme syntyi keskosena. Mieheltä meni työt alta. Sai työpaikan toiselta paikkakunnalta -> muutettiin -> työt meni taas alta -> muutettiin takas uuden työn perässä -> työt meni TAAS alta.. Nyt ollaan todella pahoissa veloissa. Velkaneuvonta syyskuussa. Kaikki tulomme menee suoraa tileiltä laskuihin. Sit eletään sillä, jos joku käy ratsastaa hevostani (vuokraa). Pojalle on aina ruokaa & vaippoja & puhtaita vaatteita & lelut & oma huone. Petteriltä meni luottotiedot. Kohta menee multakin, kun yks paikka vaatii 1000e kerralla mut meil ei oo sellaisii rahoi ja jos se maksettais nii jäis pariin kymmeneen muuhun paikkaan velat auki.. Siirtyis taas kuukaudella.. Syödään siis makaronia & vettä, joskus on varaa hakee bussilla avustuspaketti (ruokaa), mut tosi harvoin... Ruokavalion vuoksi ollaan väsyneitä, huonovointisia, itkeskelen paljon.. Sit viel stressi raha-asioista. Miten joku voi sanoo et rahaa on tultava, jos sitä ei oikeesti, todistettavasti ole.. Sossu ei maksa mtn, koska kk tulot yhteensä 1100e. Se on paljon. Mut kaik laskuihin, joita on 10000e edestä. Muutama kuukausi enää jaksettavaa. Raha ei sinänsä oo paha, kyl me pärjätään ku vaan uskotaan ja jaksetaan. Nyt ku tätä samaa 'enää muutama kk' on jatkunut vuoden niin on mennyt usko koko asiasta.. Hevoseni saan pitää ilmaiseks, ko sitä vuokrataa. Se auttaa eteenpäin, ko on ollut mulla pari vuotta ja oon ratsastanut koko ikäni eli ne hetket ko pääsen tallille saan ajatukset pois kaikesta muusta ja jaksan hymyillä seuraavan viikon. Poika tuo paljon aurinkoa elämään, onneksi ei vielä ymmärrä meidän tilannetta. Petteri on selvästi masentunut, kun ei saa mistään töitä vaik ammatti (laborantti) löytyy ja mikä vaan työ kelpaa. On lyhyt, hiljainen, ei-niin-hyvä-puhumaan.. Huono itsetunto ei auta asiaa, kun etitää työntekijöitä. Mäkään en saa töitä, vaik haastatteluja on ollutkin.. Niinpä ulkoilutetaan koiria, maalataan taloja, jne.. Kaikke pientä et saa ruokarahaa.. Koirat on jalostuskoiria, kolme omiamme ja yksi pitkäaikaisessa hoidossa.
Nyt tilanne on se, et syytän itseäni Petterin masennuksesta.. Ei tunnu kivalta, kun huomaa rakkaimmastaan et on paha olla, huono itsetunto, syyttää itseään siitä ettei voi tarjota perheellemme parempaa. yritän päivittäin kertoa Petterille ettei tilanne ole syynsä, et tiedän hänen yrittävän ja on maailman paras mies & isä, muttei auta.. On jo luovuttanut ja pelkää ettei koskaan saada parempaan. Niin mäkin, mut koitan esittää pirteää enkä puhu huolistani, ettei toisen tarviis viel enempää jaksaa kantaa. Petteri ei osaa/jaksa puhua mulle ajatuksistaan vaikka pyydän kuin.. Tuntuu ettei enää puhuta ollenkaa, koska ei haluta satuttaa toisiamme valittamalla, kaataa enempää taakkaa toisen harteille.. Yhdessähän me tässä tilanteessa ollaan, mut en vaan uskalla puhua Petterille, kun pelkään et sit hän luovuttaa kokonaa.. Ajattelen ja stressaan niin liikaa, et saan taas paniikkikohtauksia, itsetuhoisia ajatuksia, painajaisia, näkyjä, .. Äsken koitin taas puhua Petterille, mut ei kuunnellut ja tuijotti vaan telkkaa tyhjin silmin, .. Pyysin monta kertaa et kuuntelis, puhuis.. Lopulta rikoin telkkarin. Tuntuu et mistää ei tuu enää mtn, vihaan itseeni ko en osaa olla Petterille sellane ko pitäis, en voi tarjota pojalle parempaa, en voi puhua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuntuu ikävältä lukea kärsimystänne.Toisaalta olemme rukoilleet että voisimme auttaa hädässä olevia.Ekaa kertaa vastaan jollekin.
Masennus on mulle tuttu asia,ja onneton lapsuus.Ja kierre ihmissuhteissa,jotka on vaikeita,jatkuu jos niitä ei katkaista.En tarkota,että sun pitäis erota...
mulla oli 20 vuotta sitte tosi kaoottinen elämä.Sit yks kaveri tuli uskoon ja kertoi että Jumala voi auttaa vaikka asiat ois miten huonosti.Ja on auttanut aina kun on pyytänyt.
Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden ja haluaa meidät yhteyteensä.Teidät myös.Pyhä Henki lohduttaa suruissamme.Rukoilen puolestanne että saatte toivoa.
Jos Jumala kerran voi auttaa ihmistä missä vain ongelmassa, niin miksi niin monilla uskovaisillakin menee huonosti? Ei auta rukoilu. Vituttaa kaikki jeesuspellet jotka suoltaa että Jumala auttaa ja pitää vaan jaksaa uskoa. Jumala auttaa yhtä paljon kuin Hammaskeiju, koska molemmat on yhtä totta.