Olemme sitten parillisia tai parittomia. Olemme
tyytymättömiä omiin elämäntilanteisiimme. Ei ole
hyvä olla yksin eikä .. edellisten aiheiden
kannanotoista päätellen kaksinkaan. Missä vika?
Mitä meiltä puuttuu?
Hymy, elämanilo, toisen ihmisen huomioiminen ja
arvostaminen, pitkäjännitteisyys.
tyytymättömiä omiin elämäntilanteisiimme. Ei ole
hyvä olla yksin eikä .. edellisten aiheiden
kannanotoista päätellen kaksinkaan. Missä vika?
Mitä meiltä puuttuu?
Hymy, elämanilo, toisen ihmisen huomioiminen ja
arvostaminen, pitkäjännitteisyys.
Vastaukset 24
Vanhimmat
voitaisi kysyä mikä joitakin ihmisiä vaivaa-he ei
anna arvoa millekkään-kuitenkin haluavat jatkaa
vaikka kulissiavioliittoa ja se onkin ongelma -
ei ole hyvä olla yksin eikä kaksin jossakin
mättää...
Mitä kukin odottaa elämältään. Ei kai pelkkää
kulissia? Jotain ytyähän elämässä pitäisi olla ja
kuka sitä siihen saa. Ihan itse on uskallettava
tehdä jotain ja se vaatiikin jo rohkeutta.
Onko niin että et ole puoliasi pitänyt.?
Onko yhteisiä harrastuksia?
Käyttekö yhdessä jossain ? Oletko ottanut asioita
käsittelyyn ? tässä herä niin paljon kysymyksiä
Oletteko puhuneet asioista yhdessä ? Käykää
tuulettumassa <YHDESSÄ eikö hän se siitä virkisty
se yhteiselämä. MIEHET ON IKUISIA LAPSIA
oTA KUNNON OTE Ja yllätä miehesi olemalla ihan
hiljaa Tai kutsu omat vieraat, tai häivy vähäksi
aikaa lomalle. Älä heitä kirvestä kaivoon.! Älä
luovu vaan muuta asennettasi MIEHEESI niin että
hänellekin aukea silmät. Tee jotain yllättävää !
Mutta erota ei kannata heti. Apua saa vaikka
seurakunnilta. Keskustele muiden kanssa jne
Eiköhän tuo itsekkyys ole se perisynti meidän
elämässämme. Sitten heittäydymme martyyreiksi kun
kaikki ei suju niinkun toivoisimme. Se yhdessä
eläminen on kai sellainen taitolaji ettei se
aivan itsestään toimi. Täytyy sen eteen kyllä
tehdä töitä.
Esim. jos ne kotiolot ovatkin sillalailla naisen
hallinnassa ja mies ei oikein tiedä paikkaansa
siellän niin syrjäytyminen on mahdollista.
Varsinkin kerrostalossa ei paljon miehille ole
tekemistä. On lähdettävä jonnekkin ette hyppis
seinille.
Kun katselee sellaisia isäntiä joilla on esim.
kesämökki tai omakotitalo ne aivan puhkuvat
tarmoa tehdä ja nikkaroida sitä sun tätä. Mutta
ei kaikilla ole mahdollisuutta tietenkään
sellaiseen. Mutta harrastuksia voisi olla
muutakin kuin kaljan litkiminen, vaikka kyllähän
se maistuu saunanpäälle minullekkin.
On jotenkin pidettävä varansa ettei katkeruus
pääse hiipimään parisuhteeseen. Kun se kasvaa
niin se myrkyttää niin ettei sitten enää tahdo
löytyä voimia alkaa korjaamaan tilannetta.
voi jos omakotitalo siihen olisikin ratkaisu-
meillä vaan ei isäntää näy eikä kuulu-katto
vuotaa-nurmikko ajamatta sisältä on niin huonossa
kunnossa että ei kehtaa vieraita pyytää-se ei
johdu tekemisen puutteesta vaan siitä että
kyllästyy puolisoon mutta ei voi elää yksinkään.
Laiska ukko ja mariseva muijja, siinä vasta pari.
Laiska ukko ja mariseva muijja, siinä vasta pari.
katto vuotaa ja narinat jatkuu-eli kaikki on
osunut kohdalleen-kumpikin täydentää toisiaan.
Totta. Naisissa on myös vikaa ja mistä olemme
mallin saaneet ja millaista mallia annamme
edelleen.
Naisilla on luontaisena hoivaamisvietti ja
siitähän sitten seuraakin kaikenlaista.
Minä ainakin myönnän tehneeni liikaa toisen
eteen, koska luulin sen olevan rakkautta.
Vahingosta viisastuneena - tasavertaisina
yhdessähän niitä kotiasioita pitäisi tehdä sekä
harrastaakin yhdessä ja erikseen. Kai sitä
virettä ja muuta mukavaakin löytyisi sitten
siihen suhteeseen.
Kyllä tuntuu tosiaan parisuhteessa eläminen
olevan ongelmallista. Tuntuu tosiaan olevan
vähemmistössä tällanen ihminen, joka elää vielä
30-vuoden jälkeen siinä ensimmäisessä ja
alkuperäisessä avioliitossa ja on ihan täyspäinen
ja vielä ihan tyytyväinen tilaansa eikä tossa
toisessakaan osapuolessa mitää suurempaa vikaa
ole. Mutta kyllä sen tässä iässä jo ymmärtää,
että se on suurten sattumien ja tapahtumaketjujen
summa, että löytää sellasen ihmisen jonka kanssa
synkkaa, ja kaiken lisäksi, koska ihminen muuttuu
koko ajan, niin muututaan vielä niin
ettei "kasveta erilleen", tai muuta vastaavaa tai
sitten ettei sen toisen osapuolen tielle osu,
jotain joka sekoittaa koko elämän.
Eihän sitä koko ajan voi tietää mitä sen toisen
mielessä liikkuu, eikä tarviikkaan, koska
kyseessä on kaksi itsenäistä, omat valintansa
tekevää ihmistä.
Mutta mikä minusta ihmisiltä puuttu on
kärsivällisyys, pitkäjännitteisyys ja sitkeys,
kun kohdataan ongelmia ja vaikeuksia. Jo muutaman
vuoden avioliittoja hajoaa, eikä silloin olla
vielä edes hiouduttu yhteen, vaan se vaatii
vuosien sitkeyden, jota monta kertaa arjen huolet
ja väsymys esim. lasten takia lisävät. Mutta
omasta kokemuksesta voin sanoa, että vaikeudet
joita aika ajoin aina tulee, pelkästään
vahvistavat ja hiovat liittoa, jos vaan ne kestää
yhdessä. Ei se mikään avioliitto pelkkää onnea
ole ja onni onkin raavittava siltä arjen keskeltä.
mitäs kun 30v jälkeen huomaa että toisella onkin
ollut suhde jo useamman vuoden-ei kuitenkaan
halua erota-mitäs sitten pitäs raapia-
päätäkö.kuinka sitten eteenpäin..
Ehkä ensin voi raapia vaikka ... päätä, mutta
sitten on jo kysyttävä. Miksi?
Alistua ei ainakaan kannata.
mitäs tekisit kun toinen ei lopeta lupauksista
huolimatta.kannattaako säilyttää 30v avioliitto
sen takia että hyväksyy sen ja jatkaa kaikesta
huolimatta-onko se liian kova hinta avioliitosta
olisiko se sen arvoista.
Mieti mitkä ovat Sinun tunteesi puolisoasi
kohtaan. Mitä Sinä itse haluat? On hyvä miettiä
kannattaako avioliittoa säilyttää pelkästään
instituution takia. Toisaalta, uhkaamalla erolla
saat ehkä puolisosi ajattelemaan mikä arvo on
milläkin.
Itse olen eronnut pitkästä avioliitosta ja ollut
eron alullepanija.
se tässä onkin niin vaikeaa kun ei tahtoisi
särkeä kotia-pidän tastä talosta ja rakastan
kotiani-mutta tuntuu että minut on syrjäytetty-
ole jotenkin vihainen miehelleni ja nyt olen
huomannut että kun hän on poissa kotoa voin
paremmin-kun hän tulee kotiin-vaikka kuinka
yritän hillitä käytöstäni-saan mielettömän
raivokohtauksen en siis haluaisi luopua kauan
rakennetusta yhteisestä kodista-ja jotenkin
tuntuu että en voisi luopua miehestä-mutta
minusta tuntuu etä minua kohdellaan väärin-siis
erittäin ristiriitainen tilanne-en tiedä mitä
tekisin-pitäisi sietää päivittäin miestä joka on
hylännyt minut naisena-en haluaisi olla yksinkään
ja pettäjäksi minusta ei ole.
Totta. Vaikeaa se ratkaisun tekeminen onkin. En
minäkään sitä aivan hetken mielijohteesta
pystynyt tekemään .. siihen meni vuosia. Vatvoin
asioita puolelta ja toiselta .. viimein henkinen
vapaus oli maallista mammonaan tärkeämpi.
sama juttu jo kolmas vuosi menossa ..joka toinen
päivä tuntuu että jatkaa kunnes kaikki muuttuu-
tuntuu että pitäisi päästä heti pois,,,jospa se
ratkaisu tulee ajan kanssa.
Ei meitä vaivaa mikään jos otamme elämäämme
positiivisemma kannan, jos jotain ikävää sattuu,
keskustellaan se pois päiväjärjestyksestä ja
hymyillen taas eteenpäin, mitä jäähä turhia
surkuttelemaan oli yksin tai kaksin. Jos on ikävä
puoliso heitä se menemään ja pailaa sydämmen
kyllydestä muitten kans tai tee mitä aina ennen
olet halunnut, tai jos olet tyytymätön
yksinäisyyteen, eti joku jota voit paapoa jonkun
ajan vaan älä ota siitä vakituista riesaa
itellesi, tai ota joku lemmikki, koira, kissa tai
vaikka käärme. Ainahan sitä nyt jotakin keksii.
Ei kannata alkaa surkuttelemaan vaan TOIMIA.
ole 30 avioliittovuoden jälkeen lähteä eri
teille. Vaikka n.s. henkinen side olisikin jo
väljähtynyt on siinä ajassa ehtinyt tapahtua niin
paljon yhteisiä asioita, myös taloudellisuuteen
liittyviä,ettei pesän rikkominen aivan helppoa
ole. Monet ovat yhdessä koonneet kaiken, eikä sen
hajallerepiminen niin helppoa ole. Jos mies on
mennyt vieraisiin, mutta tulee kuitenkin kotiin
ja yhdessä asutaan, ei siinä taida olla muuta
kuin "fyysisen nautinnon" halua ja se oma koti on
kuitenkin paras paikka. Miehet ovat näissä
asioissa aika ajattelemattomia ja - etten
sanoisi - lapsellisia.
vaikka ois ollu satavuotta yhessä ja hankkinu
vaikka mitä niin ei sen takia tarvi olla yhessä
jos elämä on päin persettä, ukko kulkee
vieraissa, no ei missään nimessä, kyllä se on
ukon heiton aika ja aloittaa elämä uudestaan. En
kyllä kattelis päivääkään semmosta touhua, eihän
se ukko voi rakastaa vaimoa jos kulkee vieraissa
ei takulla. Jos rakastaa toista niin silloin myös
kunnioittaa ja pitää toista hyvänä, eikä lauko
vieraissa. Minua ei kyllä maallinen mammona
kiinosta niin paljon että sen takia kärsisin.
Eikä se ukko ole lapsellinen, käyttää vaan
hyväkseen hyväuskoisia, pitäähän hänellä olla
paikka missä pestään vaatteet ja saa ruokaa muut
tarpeensa hän tyydyttää muualla.
yhtään päivää en katselis moista ja enkä
katsellutkaan.
Mut samanlainen viuhka taitaa monella tavalla
olla myös naisilla kuin miehillä -
kummallista.
jos itseäni kuuntelisin-olisin jo lähtenyt-mutta
ressukaksi heittäytyvä mieheni pitää minun syynä
kaikkea ja sanoo etkö sinä osaa muusta puhua kun
ehdotan asian käsittelyä-hän sanoo kärsivänsä kun
haluaisin titää miten tästä eteenpäin sanoi myös
että me ollaan liikaa yhdessä vaikka ei koske
sormellakaan ja käy vaan kotona kääntymässä,hän
ei ymmärrä sitä kuinka paljon minä kärsin.
nuin paljon, eiköhän ole ratkaisun paikka jos ei
puhe auta niin sitten teot, ei muuta ku heitä se
vauhko pellolle tai lähde itse.
kerään vielä voimia ja annan ymmärtää kuin ei
olisi mitään ongelmia-eilen sanoi minulle että
kyllä hän on minunkin kanssa jonkin ajan kuluttua-
sitä aikaa ei enää tule-antoi ymmärtää että hyvää
kannattaa odottaa...olen tullut jo useita kertoja
siihen tulokseen että olisin vain maksamassa
yhteisiä kuluja-kerään voimani ja toivon että
aurinko alkaisi paistaa minunkin elämässä-olen
kysynyt itseltäni-mistä minua rankaistaan-olenko
todella niin huono ihminen minkä hän antaa
ymmärtää....