Miten sul nykyään menee???
Jane???
Pave
9518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan hyvin Janella menee, tänään syötiin banaanipiirasta, eilen pyydystämääni eliötä.
Surulla minun täyttyy täten ilmoittaa, että Jane-ystävämme on siirtynyt ajasta iäisyyteen. Hän kompastui Tarzanin syömän banaanin kuoreen ja putosi alas perheen kotipuusta. Vaikka Tarzan kutsui minut nopeasti paikalle, ei mitään ollut tehtävissä. Pyydämme kaikkia Janen ystäviä muistamaan häntä kukkasten sijasta antamalla kaikki tuki murheen murtamalle Tarzanille. Viidakko ei ole enää entisensä, mutta jos yhteisillä ponnisteluillamme saisimme taas Tarzanin jaloilleen ja hänen huutonsa kiirisi sumuisten vuorten gorilloille saakka.
virkosinkin sitten ja elelen täällä gorillojen luona hetkisen(jalkani on murtunut). Kun paranen, palajan luoksesi. Jatkakaamme sitten panaanein syöntiä hiukan tarkemmin katsellen, minne heitämme kuoret.
Kiva, kun joku muisti muakin.
Olen kyllä ollut hengessä mukana (lueskellut tätä palstaa). Ei minulla ole ollut isompaa tarvetta sekaantua ihmisten juttuihin.
Sää olet kirjoittanut miul ennenki.
Millainen sä Pave olit, en muista kyllä juur mitää. Et ole isommin kertonutkaan.
Kerro jotain, niin saatan kiinnostua enemmänkii.
Mun täytyy kyllä tunnustaa, että sielunvihollinen sai taas pikku otteen minusta ja hairahduin taas vanhoihin helmasynteihin.
Se tarkoittaa, että toinen jalka on maailmassa.
Alus meni ihan hyvin, kävin seuroissa ja ystävien luona. Sitten kävi sillai, kun ne mun kaksi parasta kaveriani löysivät poikakaverit seuroista ja minä en. Mää en kelvannut kellekkään, vaikka siellä oli yks mukava poju, johon olisin halunnut tutustua lähemmin.
Se meidän kaveririnki siis hajosi ja uusiin ei ole innostanut tutustua, tai on vaikea päästä sisälle johonki porukkaan.
Tuli masis ja en ole käyny seuroissa muutamaan viikkoon. Sen sijaan olen käynyt maailmallisisa riennoissa.
Tiedän monia tapauksia, joissa sisaret ovat jättäneet siionin, kun ei ole löytynyt sieltä aviopuolisoa. Sisaria on siionissa paljon enemmän ja veljillä on varaa valita.
Tunnen nyt itseni vähän niinku hylätyksi, mutta ymmärrän, että he eivät voi olla samalla tavalla kavereita, kun seurustelevat kiihkeästi.
Joskus ei jaksa ajatella näitä uskonasioita, tai ne kyllästyttää. Mieliala on ailahtelevaista.
Oltiin ravintolassa iltaa viettämässä, mutta en ottanut muuta kuin teetä ja tuoremehua. Raittius on edelleenkin elämänihanteeni.
Tanssittiin ja oli hauskaa. Minäkin kävin laulamassa ja yleisö taputti kovasti.
Enkö olekkin kauhea tyttö. Sano suoraan.
Kylläpä sä oot avoin tyyppi. Mä oon ite pohjosen poikia ja olen puolimatkan krouvissa 50v. Suunnittelen työkseni rakennuksia ja tsekkaan niiden kuntoa...Mutta ehkäpä vaihdan alaa tässä muutaman vuoden sisällä.
Jos keksit jonkun muun foorumin, miten pitää yhteyttä, jotta koko kansa ei sais tietää ajatusten vaihtoa, niin ehkä voisin vähän kertoa itsestäni lisää, mut e tällä kanavalla. Olis mukava vaihtaa ajatuksia, kun vaikutat olevan niin avoin tyyppi. Se ei sikäli tarkoita yhtään mitään jatkoa ajatellen...;)
Voi sua tyttöparkaa, miten siul o käyny;) Mut jospa sä taas huomaisit, et ei niistä mualiman menosta hirveesti saa itelle, vai olenko väärässä? Toivottavasti sä löydät kavereita, joiden kans harrastaa ja pitää hauskaa, niin säästyt monelta pahalta. Kaikkea hyvää sulle.
Mä nyt olen töis kahveetauol, joten jatkan kirjoittamista joskus muulloin.
>olen puolimatkan krouvissa 50v.<
En ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla lauseella ?
Kuule, mulla menee nyt aika lujaa. Kävin taas ravintolassa ja join nyt elämäni ensimmäisen kerran, punaviinipullon.
Kyllä se pani naurattaan, sain kikattaa sydämeni pohjasta. Pitihän se tämäkin saada kokea, mutta ei se niin huono kokemus ollut.
Mä olin avoimempi kuin koskaan ja kerroin avoimesti kaikille uskostani. Nauroimme kaikki minun hassulle elämälleni.
Oman uskonsa tunnustaminen ei ole koskaan tuntunut niin helpolta, kuin se nyt tuntui.
Ei tullu edes paha olo, sillä järkevä ei juo kaikkia sekasi.
Uskon, ettei kohtuukäyttö ole pahaksi kuin vain hyväksi. Ainakin se vapautti minut estoista täysin ja saatoin keventää sydämeni painolastia pöytäkumppaneille.
Mää olin illan suosikki ja kaikki taputtivat olalle. Kertoessani, että nautin ensimmäisen kerran alkoholijuomaa kaikki nauroivat ja sanoivat: "Johan sun Jane oli aikakin, kun ikää on jo 25v."
Sain tanssia mielin määrin. Kotiin saattajia olis ollut montakin, mutta kiltti tyttö menikin taksilla turvallisesti kotiovelle saakka.
Tämmöinen kauhukakara mää olen, että revi siitä huumoria. Kirjoittele !
Siis mä 25 v. vanha tai itseasiassa jo 26 v. Kylläpä sulla menee lujaa. Tai siis en mä tiiä meneekö sulla lujaa, kyllähän monet ihmisistä juo, mutta uskovaisista harvemmat. No oma elämä, senhän voi kusta miten tahansa.
Kun antaa pikkusormen se voi viedä koko käden. Olenhan itsekin maistanut, mutta sen kokemuksen perusteella en kyllä käsitä, miten ihmiset voi sanoa punaviinin olevan hyvää. Se ei tehnyt oloa kevyemmäksi. En juonut kuin pari lasillista ja siihen on jäänyt. En muutenkaan oikein ymmärrä viinajuontia. Säälittää vaan kaikki ihmiset, jotka eivät osaa muuten pitää hauskaa kuin viinan avulla. No, onhan se niinki, et jos ei muuten osaa pitää hauskaa, nii keino se on sekin. Mun eräs opettaja kerran sanoi, et kun nykyajan nuoret haluaa ottaa ilon irti elämästä...et eikö se olis parempi säilyttää se ilo elämässä kuin ottaa irti. Mun mielestä aika fiksusti ajateltu...
Mutta tuohon sun ravintolakeikkaan...niin niitähän sattuu ja toivottavasti sä mielessäs teet päätöksen mihin porukkaan haluat kuulua. Tuskin uskovaisena haluat kulkea ravintoloissa? Olen joskus itse miettinyt jääkiekko-otteluihin menemisestä, että mitä sitten, jos kuolema sattuu yllättämään kesken ottelun peliä seuratessa. Voiko jääkiekko-ottelusta tai ravintolasta juomalasien äärestä päästä taivaaseen?
Mielellään voisin kirjoitella sulle enemmänki, mutta tää palsta ei hirveesti innosta... moi ja jatkoja sulle:)
Älä ole surullinen minun vuokseni. Mää en halua nytten ainakaan kuolemasta puhua, se masentaa.
Haluan elää täyttä elämää ja juuri nyt ei innosta kuolema, eikä vakavat asiat.
Sorry ! Mää olen vaan nyt tällanen, ailahtelevainen. Tavataan suviseuroissa, jos minussa on vielä yhtään uskoa jäljellä.
elää elämäs just nii kui haluat...eihä siin oo muilla paljo nokan koputtamista. Eiköhä tästä selviä;(
En mä tosipuheissa sure sua, kyllhä täs maailmassa saa vaan surra, jos alkaa suremaan - sen sijaan täytyy etsiä auringonpaistetta myrskypilvienkin takaa...:)
Pääasia, et itse kukanenkin on elämääs tyytyväinen. Sitäpaitsi nää uskonasiat on monesti nii vaikeita, et liikaa miettimällä menee vaa sekas.
P.S. Oishan se vallan huvittavaa morjestaa Nivalassa:)))