Osatakiloidussa purressani ei tule kevyellä ja keskituulella juuri ollenkaan painetta peräsinpinnaan. Kun purjeet luovilla trimmaa niin, että saa parhaan vmg:n, niin paatti on täysin tasapainossa ja jatkaa kulkuaan suoraan, jos päästää pinnan irti. Aikaisemmissa veneissäni on ollut mukavasti painetta pinnassa myös kevyempien kelien luoveilla. Olettaakseni luovilla saa myös hiukan paremmin vauhtia, jos peräsin on hiukan tunnokkaampi ja se on aavistuksen kulmassa menosuuntaan (hydrodynamiikkaa tuntevat ehkä osaavat tästä asiasta jotain kertoa?).
Aion kokeilla rikiä hiukan isommalla takakallistuksella, koska ainakin aiemmissa veneissäni maston kallistus vaikutti selvästi veneen nousuherkkyyteen. Ensimmäinen kysymykseni: pitääkö kannen läpi menevää seldenin osatakilarikiä kahdella taaksepäin käännetyllä saalinkiparilla siirtää maston jalassa eteen- vai taaksepäin, jotta saa aikaiseksi lisää takanojaa? Seldenin omista ohjeista olen saanut ristiriitaista tietoa. Veneen mukana tulleen ohjekirjasen mukaan sekä prebendiä että rakea kasvatettaessa maston jalkaa tulisi siirtää kannen aukon keskilinjasta taaksepäin, jolloin rikiä tiukatessa saadaan sekä rakea että prebendilä haluttu määrä. Netistä löytyvistä ohjeista taas löytyy tietoa, että maston jalkaa taaksepäin siirtämällä saa prebendiä lisää ja eteenpäin siirtämällä rake kasvaa. Seldenin ohjeissa on kai oletusarvona se, että maston kauluskumeihin ja etustaagin pituuteen ei tarvitse puuttua. Ja päävantit vedetään 15% jännitykseen murtolujuudesta. Olen itse pähkäillyt, että maston jalkaa eteenpäin siirtämällä takanojaa saa kasvatettua, mutta hiukan kuitenkin arvelluttaa, saako sitten prebendin kohdalleen ja kaareutuuko masto oikealla tavalla, ettei tule mitään S-mutkia profiiliin, jos etustaagi on entisen mittainen ja vanhassa kiinnityskohdassaan.
Toinen kysymys: talkooväen puutteessa joutunen kikkailemaan itse mahdollisen maston siirron maston jalassa. Koska yksin ei ole järkeä mennä mastonosturille, niin onnistusikohan maston siirto maston ollessa paikallaan omassa jalassaan. Eli kaikki vantit löysäksi, maston jalassa oleva lukitussokka irti ja maston pakottaminen jalan päällä eteenpäin. Jalassa ja mastossa on sivusuunnan liikkeen estävät profiilit ja pituussuunnan liike on rajoitettu lukitussokalla. Näinköhän maston saisi liikkumaan, vaikka se lepää omalla painollaan jalan päällä? Ajattelin kokeilla joko virittää taljoja mastoa vetämään, tai sitten työntää pullotunkilla sopivista kohdi tukien, tai liikkuisiko peräti ison kumivasaran/puupalikan kanssa hakaten? Masto on suunnilleen 17 metriä pitkä ja olisikohan jotain pari sataa kiloa painoa.
Kiitollisena otan vastaan kommentteja ja neuvoja sekä maston paikkaan että maston liikuttamiseen liittyen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
kyseessä?
Finngulfin 335:n kyseessä.
Kokeilin juuri viime viikonloppuna ilman peräsimellä ohjaamista ja tulin siihen lopputulokseen oli rätit miten tahansa aina noustiiin tuuleen. Johtuneeko sitten nykyveneiden silitysrauta muodosta vai mistä, mutta pelkillä purjeilla en saanut venettä haluamani suuntaan vaikkka kuinka yritin.
Kun siirrät mastoa jalassa eteenpäon joudut vastaavasti pidentämään etustaaagia. Toivottavasti se on vanttiruuvilla. jos ei niin toggle tai pari eteen pidennykseksi. Näin rake kasvaa ja prepend pysyy ennellaan.
Itselläni (Seldenin kaksisaalinkinen) vanttien löysääminen riittää, että potkimalla maston alaosasta saan sen siirtymään eteen yai taaksepäin. Myös meisselillä kampeaminen onnistuu, mutta jos mastokenkä on alumiinia, voi kampeaminen katkaista 'sarven'.