Mazda6

Hei olen uusi täällä! "Löysin" tämän saitin tänään.

Omistan siis viime vuoden mallia Mazda6 Spot Wagon 2,0TD:n. Autolla on ajettu kohta 20000 km ja huolto on jo tilattu.
Ruostumisherkkyydestä tulin tietoiseksi edellisen 6:n kohdalla, joten suojautin tämän uuden heti ostopäivänä. Se ei olekaan huoleni.
Huoleni on moottorin öljy, joka ei tunnu vähenevän lainkaan, pikemminkin näyttäisi olevan lisääntymään päin. Tuttavani taksimies piti sitä erittäin huolestuttavana. Hän sanoi, että moottorin tulee kuluttaa hieman öljyä varsinkin uutena. Hänen mielestään ei olisi paha vaikka 1. huoltovälillä sitä joutuisi lisäämään. Olen taipuvainen uskomaan ammattimiestä, joka on ajanut taksia yli 20 vuotta useilla eri automerkeillä, Mersusta Toyotaan.
Otan tietenkin asian puheeksi huollossa, mutta sitä odotellessa haluaisin kuulla onko kenenkään muun uudessa TD-Mazdassa öljy lisääntynyt.
51984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

hiukkassuodattimilla varusteut dieselit "lisäis" öljyä öljytilaan polttaessaan niitä hiukkasiaan. Mitenkä lienee ja mistä se lisäöljy sitten tulee? Polttoaineestako?
En tosin ole itse tarvinnut lisäillä yhtään öljyä omaan 2 l. bensakoneeseeni -07 malli jolla on nyt ajettu 45 tkm. (ruostesuojasin myös autoni heti uutena ja hyvä niin)

Äänestä
  • Onko Mazdassa oma öljylähde? Tuskin, eikä se öljy voi mitenkään lisääntyä sinne öljytilaan, ei edes hiukkasten polton yhteydessä, koska se poltto tehdään diesel-polttoaineella. Joten jotakin vikaa on varmasti, moottori ei polta kaikkea ruiskutettua polttoainetta, vaan se joutuu voiteluöljyn sekaan, ja tästä taas tulee aiheutumaan öljyn oheneminen ja voitelun heikkeneminen, joten vika pitäisi korjata mahdollisimman nopeasti ennekuin moottori vaurioituu.

    Äänestä

  • nipponisti kirjoitti:

    Onko Mazdassa oma öljylähde? Tuskin, eikä se öljy voi mitenkään lisääntyä sinne öljytilaan, ei edes hiukkasten polton yhteydessä, koska se poltto tehdään diesel-polttoaineella. Joten jotakin vikaa on varmasti, moottori ei polta kaikkea ruiskutettua polttoainetta, vaan se joutuu voiteluöljyn sekaan, ja tästä taas tulee aiheutumaan öljyn oheneminen ja voitelun heikkeneminen, joten vika pitäisi korjata mahdollisimman nopeasti ennekuin moottori vaurioituu.

    Kyllä se kuuluu asiaan että nämä nykyiset "polttavat" dieselit ovat öljylähteitä, elikkä se öljyn pinta nousee. Kyllähän ne öljyn ominaisuudet heikkeneekin ajan saatossa seassa olevasta dieselistä johtuen mutta silloinhan kannattaapi huolehtia öljynvaihdoista ajallaan niin silläpä tilanne korjautuu.

    Elikkäs huollosta saa asiaan varmistuksen, kysyppäs sieltä vaikkei huolto vielä ajankohtainen olisikaan. (joissakin malleissa myös ohjekirja mainitsee mahdollisen öljyn lisäytymisen)

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    Nelitahtimoottori kuluttaa aina öljyä. Sitä kuluu männän ja männärenkaiden voiteluun. Uudessa autossa sitä kuluu enemmän johtuen sylinterin karheudesta. Jos moottoriöljyn taso pysyy samana tai lisääntyy, on se aina merkki öljyn laimenemisesta polttoaineella tai vedellä ja se on aina vahingollista.
    Jos partikkelisuodattimella varustetun dieselin öljytaso nousee, tarkoittaa se, että partikkelien polttoprosessi on alkeellisesti suunniteltu tai ei toimi oikein ja polttoainetta joutuu sellaisenaan voiteluöljyn sekaan. Muualta se dieselöljy ei pääse öljytilaan kuin männänrenkaiden ohi, joka johtaa samalla voiteluölyn huuhtoutumiseen sylinterin seinämiltä ja ennenaikaiseen kulumiseen voitelun heikkenemisen takia.

    Äänestä

  • olla! kirjoitti:

    Näyttää ainakin pikaisella Google haulla tulevan aika paljon linkkejä aiheesta "näin hajosi Mazdan 2.0TD" ja vikana joku öljynkiertoon liittyvä ongelma. En tiedä pahentaako hiukkassuodattimen lisäys nyt tätä ongelmaa entisestään.

    Voihan olla niinkin että Mazdalla oli hyvä syy tehdä se uusi 2.2 diesel. Tämä 2.0 versio "modernisoitiin" aika hiljattain, joten sinänsä uusi moottori tuli yllättävän nopeasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sport Wagon kirjoitti:

Hei olen uusi täällä! "Löysin" tämän saitin tänään.

Omistan siis viime vuoden mallia Mazda6 Spot Wagon 2,0TD:n. Autolla on ajettu kohta 20000 km ja huolto on jo tilattu.
Ruostumisherkkyydestä tulin tietoiseksi edellisen 6:n kohdalla, joten suojautin tämän uuden heti ostopäivänä. Se ei olekaan huoleni.
Huoleni on moottorin öljy, joka ei tunnu vähenevän lainkaan, pikemminkin näyttäisi olevan lisääntymään päin. Tuttavani taksimies piti sitä erittäin huolestuttavana. Hän sanoi, että moottorin tulee kuluttaa hieman öljyä varsinkin uutena. Hänen mielestään ei olisi paha vaikka 1. huoltovälillä sitä joutuisi lisäämään. Olen taipuvainen uskomaan ammattimiestä, joka on ajanut taksia yli 20 vuotta useilla eri automerkeillä, Mersusta Toyotaan.
Otan tietenkin asian puheeksi huollossa, mutta sitä odotellessa haluaisin kuulla onko kenenkään muun uudessa TD-Mazdassa öljy lisääntynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu