Tässä hieman ajattelemisen aihetta jokaiselle.
Olen vuosia miettinyt sitä, miksi näissä huoltajuus-lapsihommeleissa pitää AINA olla ajattelumallina "etä/lähi tekee sitä ja tätä - kostaa".
Nyt kerron asioita ihan omasta, isän näkökulmasta, oli etuliitettä taikka ei.
Lapsi ja lapsen hyvinvointi on mulle tärkeintä, vaikka hänen äitinsä on aikoinaan paljon pahaa mulle aiheuttanutkin. Pyrin ja yritän kaikin keinoin taata omalta osaltani lapselle parhaat mahdolliset lähtökohdat elämää varten, kuka vanhempi ei näin ajattelisi ja tuntisi.
Yritän huolehtia lapsen fyysisestä hyvinvoinnista, tarjota parasta mahdollista superhalpaa kotiruokaa, mitä vaan minimituloillani pystyn. PArhaan mahdollisen asunnon toiseksi kodiksi, mihin vaan varallisuuteni riittää. Rauhalliset ja tasapainoiset olosuhteet elää, olla, kasvaa, viettää lapsuutta.
Tuossa hieman pohjaa ajatteluni jatkolle. Nyt mennään sille saralle, jota EN aina ymmärrä. Miksi ihmeessä tätä isän osuutta jatkuvasti vähätellään, sabotoidaan, yritetään kaikin mahdollisin konstein rajoittaa, estää, hankaloittaa... syyllistää..?
Keinoina ainakin omassa tapauksessani on ollut alusta asti raha. Äiti on sosiaalitoimen avustuksella ollut nyhtämässä kaikki nämä vuodet irti kaiken mitä vaan voi saada, ja enemmänkin, piittaamatta siitä, riittääkö varallisuuteni tämän jälkeen edes oman elatuksen turvaamiseen, saatika sitten lapsen hyvinvoinnin turvaamiseen. Miksi? Mitä tällä voitetaan? Näiden virallisten riistojen lisäksi äiti on kaikki nämä vuodet ollut vailla rahaa millon mihinkin hankintoihin, silmälaseihin, polkupyöriin jne. Ellei rahaa ole herunut (tyhjästä on paha nyhjästä), niin lastas et nää ja toisekseen hän on myös jaksanut vuodesta toiseen tilittää lapselle sitä, kuinka vastuuton ja välinpitämätön isänkuvatus olen, kun en sitä ja tätä maksa. Miksi? Miten tuo voi olla lapsen edun mukaista miltään kantilta katsottuna?
Seuraavana kohtana tulee tapaamisviikonloput, lomat, yleensäkin kaikki lapsen luonani viettämäni aika. Kaikki normaali elämä kodissani on leimattu lapsen äidin taholta pahaksi, huonoksi, vääräksi, lapsen edun vastaiseksi... Lapselle tämä kaikki on tehty selväksi kerta toisensa jälkeen, yhä uudelleen ja uudelleen. Olipa kyse siitä, että huolehdin riittävistä yöunista, joka on leimattu tyranniaksi ja että lapsen kuuluu saada valvoa viikonloput yöhön asti. Olipa kyse terveellisestä kotiruuasta, niin lapsen ei kuulu joutua syömään aamuisin perinteisesti luomuna keiteltyjä puuroja, eikä olla samaan aikaan ruokapöydässä, eikä lapselta saisi rajoittaa makeansyöntiä, napostelua, tms... Miten tämä taas on lapsen etu? Miksi nämä terveellisiin ja hyvinvoiviin elämäntapoihin tähtäävät arkiset kuviot ovat lapselle pahaksi ja näin ollen niitä pitää jatkuvasti lapselle myös arvostella?
Kodin arki muutoin. Olen pyrkinyt pitämään lasta mukana kaikessa mahdollisessa pienestä pitäen, lapsen on hyvä oppia mahdollisimman paljon arjesta ja elämästä, mukana olemalla oppii. Arjessa mukanaolo on myös sitä arvokasta yhteistä aikaa, mikä sen parempi tapa olla kuin tehdä yhdessä jotain, olipa se sitten vaikka pihan haravointia. Tämäkään ei vaan passaa, kaikki lapsen osallistuminen kodin arkeen on pahasta, kotiorjuutta, lapsen ei kuulu joutua tekemään kotitöitä, varsinkaan isällä, sillä eihän isän koti ole lapsen koti, lapsihan on vaan kylässä siellä... Miksi isän koti ei saa olla lapselle toinen koti? Miksi se on niin väärin? Luo turvallisuudentunnetta
Tapaamissopimuksen noudattaminen on sitten se seuraava kummastus. Olen ollut 24/7 valmis vastaanottamaan lapsen missä tilanteessa tahansa ja järjestänyt tarvittaessa jonkun muun huolehtimaan, jos olen juuri sillä hetkellä ollut vaikka töissä. Viralliset sopimukset on ja niiden mukaan säännölliset tapaamiset, kuitenkin niistä kiinnipitäminen on aina vaan äidin mukaan lapselle kohtuutonta. Jos ja kun äidillä on muita suunnitelmia, ei lasta saa pakottaa tulemaan isälle. Myös kaikki sopimusten ulkopuolella tapahtuneet luonaolot on vähennettävissä sopimusen mukaisista tapaamisajankohdista. Tästä äiti informoi lasta kaiken aikaa... Miksi säännölliset tapaamiset ja turvallisuuden/vakaudentunne siinä on lapsen edun vastaista?
Näitä ja muita seikkoja tulee vastaan tämän palstan keskusteluketjuissa kaiken aikaa, erityisen suurta polemiikkia aiheuttaa raha, miksi? Miksi isä ei saa huolehtia lapsesta luonaan ja turvata kykyään huolehtia, MIKSI äitien pitää pilata niin monen lapsen lapsuus näillä ainaisilla rahataistoilla? Miettikääs asiaa lapsen näkökulmasta, mikä on lapsen näkökulmasta parasta: se että isä on iloinen ja kykenee huolehtimaan asioista, vai se, että ilmassa on jatkuva kireys, kostonmaku, katkeruus, rahattomuus, rahataistelu...
MILLON vanhemmat, niin etuliitteillä kuin ilman, hoksaavat ajatella asioita LASTEN SILMIN JA KORVIN ja jättää ne omat kaunat, katkeruudet, ahneudet, kostot, yms pois lasten elämästä? Lapsilla on vain yksi lapsuus, miksi se pitää niin monessa tapauksessa viettää sotatantereella
Olen vuosia miettinyt sitä, miksi näissä huoltajuus-lapsihommeleissa pitää AINA olla ajattelumallina "etä/lähi tekee sitä ja tätä - kostaa".
Nyt kerron asioita ihan omasta, isän näkökulmasta, oli etuliitettä taikka ei.
Lapsi ja lapsen hyvinvointi on mulle tärkeintä, vaikka hänen äitinsä on aikoinaan paljon pahaa mulle aiheuttanutkin. Pyrin ja yritän kaikin keinoin taata omalta osaltani lapselle parhaat mahdolliset lähtökohdat elämää varten, kuka vanhempi ei näin ajattelisi ja tuntisi.
Yritän huolehtia lapsen fyysisestä hyvinvoinnista, tarjota parasta mahdollista superhalpaa kotiruokaa, mitä vaan minimituloillani pystyn. PArhaan mahdollisen asunnon toiseksi kodiksi, mihin vaan varallisuuteni riittää. Rauhalliset ja tasapainoiset olosuhteet elää, olla, kasvaa, viettää lapsuutta.
Tuossa hieman pohjaa ajatteluni jatkolle. Nyt mennään sille saralle, jota EN aina ymmärrä. Miksi ihmeessä tätä isän osuutta jatkuvasti vähätellään, sabotoidaan, yritetään kaikin mahdollisin konstein rajoittaa, estää, hankaloittaa... syyllistää..?
Keinoina ainakin omassa tapauksessani on ollut alusta asti raha. Äiti on sosiaalitoimen avustuksella ollut nyhtämässä kaikki nämä vuodet irti kaiken mitä vaan voi saada, ja enemmänkin, piittaamatta siitä, riittääkö varallisuuteni tämän jälkeen edes oman elatuksen turvaamiseen, saatika sitten lapsen hyvinvoinnin turvaamiseen. Miksi? Mitä tällä voitetaan? Näiden virallisten riistojen lisäksi äiti on kaikki nämä vuodet ollut vailla rahaa millon mihinkin hankintoihin, silmälaseihin, polkupyöriin jne. Ellei rahaa ole herunut (tyhjästä on paha nyhjästä), niin lastas et nää ja toisekseen hän on myös jaksanut vuodesta toiseen tilittää lapselle sitä, kuinka vastuuton ja välinpitämätön isänkuvatus olen, kun en sitä ja tätä maksa. Miksi? Miten tuo voi olla lapsen edun mukaista miltään kantilta katsottuna?
Seuraavana kohtana tulee tapaamisviikonloput, lomat, yleensäkin kaikki lapsen luonani viettämäni aika. Kaikki normaali elämä kodissani on leimattu lapsen äidin taholta pahaksi, huonoksi, vääräksi, lapsen edun vastaiseksi... Lapselle tämä kaikki on tehty selväksi kerta toisensa jälkeen, yhä uudelleen ja uudelleen. Olipa kyse siitä, että huolehdin riittävistä yöunista, joka on leimattu tyranniaksi ja että lapsen kuuluu saada valvoa viikonloput yöhön asti. Olipa kyse terveellisestä kotiruuasta, niin lapsen ei kuulu joutua syömään aamuisin perinteisesti luomuna keiteltyjä puuroja, eikä olla samaan aikaan ruokapöydässä, eikä lapselta saisi rajoittaa makeansyöntiä, napostelua, tms... Miten tämä taas on lapsen etu? Miksi nämä terveellisiin ja hyvinvoiviin elämäntapoihin tähtäävät arkiset kuviot ovat lapselle pahaksi ja näin ollen niitä pitää jatkuvasti lapselle myös arvostella?
Kodin arki muutoin. Olen pyrkinyt pitämään lasta mukana kaikessa mahdollisessa pienestä pitäen, lapsen on hyvä oppia mahdollisimman paljon arjesta ja elämästä, mukana olemalla oppii. Arjessa mukanaolo on myös sitä arvokasta yhteistä aikaa, mikä sen parempi tapa olla kuin tehdä yhdessä jotain, olipa se sitten vaikka pihan haravointia. Tämäkään ei vaan passaa, kaikki lapsen osallistuminen kodin arkeen on pahasta, kotiorjuutta, lapsen ei kuulu joutua tekemään kotitöitä, varsinkaan isällä, sillä eihän isän koti ole lapsen koti, lapsihan on vaan kylässä siellä... Miksi isän koti ei saa olla lapselle toinen koti? Miksi se on niin väärin? Luo turvallisuudentunnetta
Tapaamissopimuksen noudattaminen on sitten se seuraava kummastus. Olen ollut 24/7 valmis vastaanottamaan lapsen missä tilanteessa tahansa ja järjestänyt tarvittaessa jonkun muun huolehtimaan, jos olen juuri sillä hetkellä ollut vaikka töissä. Viralliset sopimukset on ja niiden mukaan säännölliset tapaamiset, kuitenkin niistä kiinnipitäminen on aina vaan äidin mukaan lapselle kohtuutonta. Jos ja kun äidillä on muita suunnitelmia, ei lasta saa pakottaa tulemaan isälle. Myös kaikki sopimusten ulkopuolella tapahtuneet luonaolot on vähennettävissä sopimusen mukaisista tapaamisajankohdista. Tästä äiti informoi lasta kaiken aikaa... Miksi säännölliset tapaamiset ja turvallisuuden/vakaudentunne siinä on lapsen edun vastaista?
Näitä ja muita seikkoja tulee vastaan tämän palstan keskusteluketjuissa kaiken aikaa, erityisen suurta polemiikkia aiheuttaa raha, miksi? Miksi isä ei saa huolehtia lapsesta luonaan ja turvata kykyään huolehtia, MIKSI äitien pitää pilata niin monen lapsen lapsuus näillä ainaisilla rahataistoilla? Miettikääs asiaa lapsen näkökulmasta, mikä on lapsen näkökulmasta parasta: se että isä on iloinen ja kykenee huolehtimaan asioista, vai se, että ilmassa on jatkuva kireys, kostonmaku, katkeruus, rahattomuus, rahataistelu...
MILLON vanhemmat, niin etuliitteillä kuin ilman, hoksaavat ajatella asioita LASTEN SILMIN JA KORVIN ja jättää ne omat kaunat, katkeruudet, ahneudet, kostot, yms pois lasten elämästä? Lapsilla on vain yksi lapsuus, miksi se pitää niin monessa tapauksessa viettää sotatantereella
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tulit sitten marttyyrin kruunu kimaltaen sääliä kerjäämään?
"Minä reppana kaikkeni yritän, mutta se kaamea exä... nyyh"