Juhannuksen viettoa

Hommasin HITAAN mökki mokkulan.
Kyllä tällä nettiin pääsee mutta pitää olla kärsivällinen.

Toissapäivänä tuli Hesalaiset, heidän kanssaan siivoiltiin kaupunkiasunnolta remontin jälkiä.
Teetin sinne saunan ja vähän fiksailtiin muutenkin.
Heidän kanssaan meni myöhään jutellessa.

Vieraat jäivät kaupunkiin ja me kissan, pojan koiran ja miehen kanssa tultiin mökille.
Tyttären perhe menee pojan mökille juhannuksen viettoon.

Mies, kissa ja koira, kaikki nukkuvat, tuhina vain kuuluu.
Laitan kohta saunan lämpiämään, mukava kun aurinko alkoi näkymään sateen jälkeen.

Olisin loman tarpeessa, Heinäkuun puolessa välissä jään joksikin aikaa.
En ole päättänyt mitä teen lomallani, lähden kai ajelemaan tietä pitkin ja yövyn jossain kun en viitsi enää ajaa.
Näin olen tehnyt monena kesänä, jonnekin on lähdettävä, ei osaa pitää miestä hoidossa jos on kotosalla.

Rauhallista on, kello vain raksuttaa seinällä.
Mutta tämä on tilapäistä, mies herää hetken päästä ja vaatii huolenpitoa.
En oikeastaan kaipaa mihinkään, luontoa on lähellä ja voi istua ulkona kuuntelemassa lintujen laulua.
Lasten kanssa on hyvät ja läheiset välit, se merkitsee paljon.
Sairautta on perheessä ollut miehen lisäksi, joka kerta kun puhelin soi hätkähtää, peloitta että taasko huonoja uutisia.

Vanhemman ihmisen sairaslun ymmärtää, mutta omien lasten sairaus on pahinta mitä ihmiselle voi sattua.

Kirjoittelen huvikseni ja testaan samalla mokkulaa.

Hyvää Juhannusta kaikille
Auli-auli

4

557

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omaishoito

      Omaishoitalle tulee yleensä toinen toisen seuraksi vanhuksista käymään Juhannus-viikonloppuna kotiin.Toinen laitoshoidossa ja toinen kotona.Kumpikin rullatuolissa.Siinä missä Muut lomailee ni omaishoitaja saa hoidettavaa puolta enemmän kotiin.Odottaa että menis nämä juhlapäivät nopeasti ohi että saisi hetken edes nukkua.

    • Hyvää Juhannusta miulta myös. Mekin vietämme omalla tavalla, grillaan ja lämmitän saunan, ja teen vastan :) , mies varmaan tuntee edes koivun tuoksun. Miulla onneksi iso puutarha missä voin sitten iltaa istua yksin, nautin siitäkin, jos / kun mies nukkuu.
      Mieheni ei tiedä onko joulu vai juhannus, sukulaisista en välitä, miehellä ei niitä ole, ja miun niin kaukana.
      Juhannuksen jälkeen alkaa loma, 2 viikkoa , ihanaa, pitäsköhän etsiä joku tulinen rakastaja :))). Meen mopoileen, siinä unohtuu kaikki .

    • auli-auli*

      Paljon on elämä muuttunut vuodesta 2009.
      Mieheni on ollut vähän yli kaksi vuotta vuodeosastolla.On on sanamukaisesti vuodepotilas, ei voi edes istua. Toinen jalka amputoitiin yli vuosi sitten, välillä on kuolema käynyt lähellä, mutta siitä on vielä palauduttu ennalleen, ei terveeksi mutta melko vakaan samanlaiseksi.
      Käyn päivittäin syöttämässä, hän odottaa käyntejäni, on vieläkin aika hyvin ajan tasalla henkisesti vaikka ei puhu juuri mitään, kyllä ja ei ovat lähes ainoat sanat mitä sanoo.

      Poikamme kuoli syöpään 24.3. 2010, painava möykky rinnassa ei lähde koskaan, monta kertaa päivässä on mielessä.

      Tämän juhannuksen vietän kissan kanssa kahden, tyttären perhe tulee vasta ensi viikolla.
      Itse olen sairastellut, voimaa riittäisi vaikka mihin, mutta nivelet eivät kestä. Olen leikkausjonossa polven ja olkapään takia. Selkä vioittui omaishoidon aikaan, en aina muistanut nostella oikein, mutta sen kanssa pärjää.
      Jaksamista teille omaishoitajat ja mukavaa Juhannusta.

      auli-auli

      • Minä oletin,että kuormani jota kannan,on vain tuotu minun hrteilleni,mutta auli-auli,häpeän.
        Itsemurhan tehneenä pojan äitinä olen avuton

        Olet selviytyjä,olet voittaja,olet vahvuus ihmisenä.
        Voimavaramme vain kuihtuvat


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2300
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      26
      974
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      902
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      568
      835
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      66
      625
    Aihe