Paha tapa(ko)?

Hei!

Haluaisin kysyä, että mitä mieltä olette seuraavanlaisesta tapauksesta:

Parikymppinen normaalipainossa oleva henkilö (pienikokoinen), harrastaa kilpaurheilua SM-tasolla (kestävyyslaji kyseessä), treenaa periaatteessa päivittäin, syö todella terveellisesti yleensä, eikä salli itselleen herkkuja helpolla tai usein. Hän on huolissaan painostaan, punnitsee itseään päivittäin, haluaisi pudottaa painoaan vielä muutaman kilon (ylimääräiset ja viimeisetkin "läski" pois), lihomisen pelkoa hänellä on selvästi. Ruuasta hän pitää, oikeastaan kaikesta ja syökin melko hyvin(yleensä), että kehittyminen urheilijana jatkuisi. Hänellä ei ole kauheasti hyviä ystäviä, ei seurustele ja potee kuulema olevansa todella usein yksinäinen. Hänelle tulee joskus ahmimiskohtauksia (kuulema silloin eniten, jos on yksin ja tylsistynyt/tekemisen puutetta) ja silloin niitä herkkuja menee, mikä tahansa kurkusta alas menee. Yleensä hän ei oksenna, vaan kärsii ähky olon ja on pienemmällä kalorimäärällä seuraavina päivinä. Mutta joskus hän oksentaa, satunnaisesti, veikkaisin n. 3krt/puoleen vuoteen.

Olen todella huolissani. Mitä tämä oksentaminen tekee elimistölle? Mitä sydän tai aineenvaihdunta tästä tykkää? Ei varmaan ole hyvä kilpaurheilun kannalta oksentaa edes satunnaisesti? Miten palautumisen ja treenaamisen käy jos oksentaa? Miten voisin auttaa häntä lopettamaan ahmimiset ja sallimaan itselleen edes joskus herkkuhetkiä, esm. kohtuudella namia kerran viikossa? Hänellä on varmasti vääristynyt kuva itsestään ja eihän nyt ihan luuta, nahkaa ja lihasta tarvitse olla, vaikka kestävyysurheilija onkin! Haluaisin kertoa hänelle mitä kaikkea tuo oksentaminen saa elimistössä aikaan ja mitä haittaa siitä on urheilijalle sekä kehittymiselle..
En haluaisi käännyttää häntä vielä ammattiauttajan puoleen, koska he eivät varmaan vielä leimaisi tapausta bulimikoksi.

Kiitos jos jaksoitte lukea tämän tarinan, toivottavasti joku osaisi auttaa ja antaa hyviä neuvoja, en meinaa nimittäin saada asialta mielenrauhaa. Nyt voi jatkaa taas Juhannuksen viettoa, jospa kyseiselläkin henkilöllä on hyvä Juhannus. Mukavaa Juhannusta kaikille!

T: Naapurin kuuntelija
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Hmmm.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu