nyt 173/56kg...pari kuukautta sitten olin 45kg!!! Oon vaan antanu itteni repsahtaa ja nyt en kestä näitä läskejä ja ihroja...sukulaisten kommentit satuttaa kun sanovat et voi ihanaa kun oot saanu vähän ees pyöreyttä itseesi ja oot NORMAALI mitä sanaa vihaan!!! miten ottaa taas itseensä niskasta kii ja urheilla enempi ja lopettaa karkin mässytys?? Pliis auttakaa...oon onneton ja lihava...kaikki vaatteet pieniä:( onko kellään käyny samoin..olin pari vuotta sen 45kg ja täysin "anorektinen" ja kaipuu takasin siihen...pakko pakko..ehkä joku ymmärtää mua.....? Itkettää vaan ja masentaa ja lääkärikin sanoo vaan et hyvä et oot saanu kiloja eikä määrää kun masennus lääkkeitä jotka tuntuu vaan masentavan lisää...huoh...jelppiä pian mulle...kuka osais tsempata mua??!? Kiitos tuhannesti etukäteen!
T. Onneton ja lihava:(
T. Onneton ja lihava:(
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ymmärrän tuskasi että oot lihava. Itse olin melki samoilla mitoilla mutta pro ana auttoi minua ja painan nyt n.40kg ja olen ylpeä laihuudestani. Ei auta kun laihdutat läskit pois ja pian!
Tai mitä jos et laihduttaisikaan, vaan pitäisit juuri tuon painon ja alkaisit hoitamaan itseäsi. Mieti mitä kaikkea ihanaa sinulla on edessä terveenä! Tee vaikka lista hyvistä asioista, jos olisit terve; ja hyvistä kun olisit sairas. Mieti kuinka monta vuotta haluat uhrata sairaudelle. Menee sairaalaan, terapiaan tai sinne mistä parantumiseen eniten apua saisit.
Tiedän kyllä tunteen kun lihoo tai laihtuu. Tiedän myös millaista on elää tälle sairaudelle. Tiedän millaista on rakastaa anoreksiaa enemmän kuin mitään. Sen vuoksi menetin elämäni parhaita vuosia ja ystäviä, joita kaipaan. Tämä sairaus vie niin mennessään. Olen tavannut useita anorektikkoja, jotka ovat sairastaneet melkein 20! vuotta enemmän tai vähemmän. Mieti haluatko sitä.
Minä en halua enää sairasta. Halu elää on voittanut. Haluan tehdä rakastamiani töitä, nähdä ystäviäni, juhlia, syödä, löytää miehen, ELÄÄ! Eipä tästä sairaudesta silti helppo ole luopua. Menen osastolle ihan pian. En halua todellakaan lihoa, mutta jossain joku pieni järjen ääni päässäni sanoo, että on pakko lihoa edes vähän, jotta saan elämäni takaisin.
Sinun päätöksesi on mihin suuntaan menet, ja jos niin haluat laihdutat. Kukaan muu ei sitä voi estää. Nyt sinulla vain olisi mahdollisuus jatkaa erilaiseen elämään. Kunpa ymmärtäisit elämän arvokkuuden ja ainutlaatuisuuden ajoissa. Paljon voimia menet sitten kumpaan suuntaan tahansa!
nkvctxdx, kamagra, gskdmgaf, levitra, afiyupxy, comprare kamagra, woxsjdxo, Ordina levitra, onvimoty,
Minäkin vihaan sitä sanaa. Se on mulle yhtä kuin lihava. Kyllä sä pystyt tsemppaamaan, jos oot ennenkin pystynyt.
oon samassa tilanteessa, mutta saanu painon putoomaan 53: een.
pituus sama, mut paino nousi 43kg ---> 56kg
ja takas alaspäin olen nyt menossa.
olisit vain tyytyväinen itseesi. Oot alipainoinen ja varmasti myös sen näköinenkin, ettei kehossasi ole muuta kuin luuta ja nahkaa. Syö vain mitä haluat äläkä ajattele kaloreita, vältyt turhalta masennukselta ja päänvaivalta kun ei tarvitse laskeskella niitä kaloreita. Älä pilaa terveyttäsi sillä että leikit tällasella asialla enää uudestaan, hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Uskon, että näytät noilla mitoilla paremmalta, kuin siltä kun olit todellakin sairaan alipainoinen, kyllähän hoikka ja laiha tyttö(?) on paljon kauniimpaa katseltavaa, kuin kasa kituvan näköistä luuta ja nahkaa.
Ittelläni oli paastoa ja ahmimista n. 3kk ja lihoin 15kg sinä aikana. Yritin mitä vain, että pystyisin hillitsemään itseni, mutta en onnistunut. Pro-ana ja thinspiration videot saivat mut lopettamaan.
Oon sairastanut anoreksiaa koko murrosistä asti, kaikki alkoi n. 14-vuotiaana. Kuitenkin välissä oli muutama terveempi vuosi, kunne sairaus sitten paheni vuonna 2002. Olen 29-vuotias. Toivoisin itsekin, että kykenisin lihomaan ja oleman tyytyväinen itseeni sellaisena. Painan 45 kg, mutta alimmillaan painoni on ollut 41 kg. Nyt tavoitteenani on 42 kg. Tai 43 kg.
En oikeastaan tiedä, haluanko parantua. Kaipaan elämääni valtavasti iloa ja onnellisuutta. Muistan hämärästi, miltä voi tuntua, kun odottaa Linnanmäen-reissua ja herkullisia vohveleita mansikkahillolla ja kermavaahdolla tai miltä tuntuu vuokrata ystävien kanssa elokuva ja nauttia karkeista ja sipseistä. Tai miltä tuntuu ostaa sadepäivänä suklaata ja käpertyä viltin alle. Kaipaan sitä kaikkea, mutta en kaipaa lihomista. Enkä pysty lihomaan. Luoja, että yrityksiä on ollut. Itseinho on vain niin valtava, etten millään kestä sitä.
Olen rakentanut koko elämäni tukemaan hoikkuuttani. Vaatekaappiini olen upottanut rahaa kymmeniä tuhansia euroja. Mieheni rakastaa pieniä, siroja naisia. Lihominen pakottaisi minut ostamaan uusia vaatteita ja luopumaan kalliista hankinnoista. En kestäisi elää mieheni rinnalla tietäen, että hän pitää minusta enemmän hoikkana. Ei hän minua jättäisi sen vuoksi eikä suhteemme tosiaankaan perustu vain ulkonäköön. Pinnallinen toki olen, siitä minua on aina moitittu. Olen aina ollut valtava esteetikko ja perfektiosti. Kaikilla elämän aloilla. Pyrin aina parempaan. Se on osa minua, luonteenpiirteeni. Sen vuoksi anoreksiasta parantuminen vaatisi myös luonteeni muuttumista. Yksinkertaisesti hoikkana hyväksyn itseni, lihavana en.
Olen valmis uhraamaan onnellisuuden ja ilon elämästäni ollakseni hoikka ja saadakseni siitä tyydytystä. Typerältähän se kuulostaa, mutta minkäs teet?!? Se on jo todettu useaan otteeseen. Valitsen tavallaan kahdesta pahasta pienemmän pahan, sillä lihavana uskoisin todellisuudessa olevani onnettomampi kuin nyt ajoittain.
Toivoisin sinulle voimia löytää elämänilosi ja onnellisuutesi - hoikempana tai vähän muodokkaampana. Mieti, mitä haluat. Mikä on oikeasti tärkeää.