Mansikantaimet
Tietääkö kukaan?
Miksi mansikantaimiin tulee ruskeita lehtiä. Ovat pariviikkoa sitten istutettu ja saaneet vettä tarpeeksi. Istutuksessa käytetty ”Aurinko Puutarhamultaa” olisiko se myrkyllistä taimille?
Edelliset taimet söi myyrät tai jokin muu ötökkä.
Mansikantaimet
14
6137
Vastaukset
- se on
Jos vanhat (taimessa olleet) lehdet ruskettuvat, ei kosteus ole riittänyt. Jos uudetkin lehdet ruskettuvat sitä mukaa kun niitä syntyy, voi kuihtumiseen, laikkutautiin, ravinnepuutokseen tms. olla jokin muu syy.
- Tekisi mieli mansikkaa
ilmestynyt lisää kolme viikkoa sitten istutettuihin taimiin ja vettä tullut, joka päivä taivaalta tai kasteluletkusta. 50 tainta ja kolmasosa ruskeanpunaisia lehtiä siellä täällä.
Multana käytetty sitä mainitsemaani kasvimaa multaa joka on sekoitettu jyrsimellä alkuperäiseen multaan ja peitetty tarkoitukseen tehdyllä muovilla jossa reiät taimien kohdalla.
Pitäisiköhän multa viedä tutkittavaksi vai mennä itse?
Olen käyttänyt samaa multaa istuttaessani omena ja kirsikkapuita ja nekin lähtivät vasta seuraavana vuonna kitumisen jäjkeen toipumaan ja kasvu on heikkoa.
Onko muilla tällaisia kokemuksia mullan laadusta? - kokemus,
Tekisi mieli mansikkaa kirjoitti:
ilmestynyt lisää kolme viikkoa sitten istutettuihin taimiin ja vettä tullut, joka päivä taivaalta tai kasteluletkusta. 50 tainta ja kolmasosa ruskeanpunaisia lehtiä siellä täällä.
Multana käytetty sitä mainitsemaani kasvimaa multaa joka on sekoitettu jyrsimellä alkuperäiseen multaan ja peitetty tarkoitukseen tehdyllä muovilla jossa reiät taimien kohdalla.
Pitäisiköhän multa viedä tutkittavaksi vai mennä itse?
Olen käyttänyt samaa multaa istuttaessani omena ja kirsikkapuita ja nekin lähtivät vasta seuraavana vuonna kitumisen jäjkeen toipumaan ja kasvu on heikkoa.
Onko muilla tällaisia kokemuksia mullan laadusta?Tuo johtuu liiallisesta kosteudesta. Anna niiden vähän kuivua. Taivasta on tullut vettä liikaa ja olet vielä lisäksi niitä kastellut.
Toivottavasti nyt ensi (tämän) viikon aurinko kuivattaa maaperäsi ja taimien juuret pääsevät toipumaan.
Voit liiallisesta kosteudesta ja kastelusta ne menettää helposti. - Mansikan taimet
kokemus, kirjoitti:
Tuo johtuu liiallisesta kosteudesta. Anna niiden vähän kuivua. Taivasta on tullut vettä liikaa ja olet vielä lisäksi niitä kastellut.
Toivottavasti nyt ensi (tämän) viikon aurinko kuivattaa maaperäsi ja taimien juuret pääsevät toipumaan.
Voit liiallisesta kosteudesta ja kastelusta ne menettää helposti.Epäilin jo ruttoa tai muuta tautia mutta seuraavaksi alkaa lintusuojaus, kun ovat niitä ahnehtimassa niin pitää heittää verkot päälle ja altapäin etanat syö loput.
Seuraavaksi kait pitää rakentaa lasitalo niille ja lappu ovelle katsoa saa mutta ei koskea.
Onko tämä mansikankasvattajan unelma? - ne kasvaa?
Mansikan taimet kirjoitti:
Epäilin jo ruttoa tai muuta tautia mutta seuraavaksi alkaa lintusuojaus, kun ovat niitä ahnehtimassa niin pitää heittää verkot päälle ja altapäin etanat syö loput.
Seuraavaksi kait pitää rakentaa lasitalo niille ja lappu ovelle katsoa saa mutta ei koskea.
Onko tämä mansikankasvattajan unelma?Jos ne kasvavat puutarhassa, en usko kosteuden olevan syy uusien taimien juurtumisvaiheessa lehtien ruskettumiseen. Pikemminkin vettä saisi olla maassa niin paljon, että tuntisi kävelevänsä suolla. Taimien kuivuessa liikaa ensimmäiset lehdet kuihtuvat pois.
Vanhat taimet voivat homehduttaa pois lehtiään ja ne ruskettuvat liiassa kosteudessa.
Jos käytät jotain aineita rikkaruohojen, hyönteisten, härmän, homeen ym. torjuntaan on todennäköistä jonkun aineen polttovaurio. Mutta uusien syntyvien lehtien täytyisi olla jo terveitä. - Koulutettu
ne kasvaa? kirjoitti:
Jos ne kasvavat puutarhassa, en usko kosteuden olevan syy uusien taimien juurtumisvaiheessa lehtien ruskettumiseen. Pikemminkin vettä saisi olla maassa niin paljon, että tuntisi kävelevänsä suolla. Taimien kuivuessa liikaa ensimmäiset lehdet kuihtuvat pois.
Vanhat taimet voivat homehduttaa pois lehtiään ja ne ruskettuvat liiassa kosteudessa.
Jos käytät jotain aineita rikkaruohojen, hyönteisten, härmän, homeen ym. torjuntaan on todennäköistä jonkun aineen polttovaurio. Mutta uusien syntyvien lehtien täytyisi olla jo terveitä.kasvaa keskellä peltoa metsän reunassa hehtaari on maata ympärillä ja sitten taas isomman isännän peltoa jossa viljaa kasvaa enkä tiedä mitä torjunta-aineita hän käyttää.
Olen aidannut kasvimaani verkkoaidalla jolla torjun kauriita ja muita elukoita pääsemästä syömään puita ja pensaita ym. Itse en ole käyttänyt mitään torjunta-aineita. kaupasta ostettua multaa epäilen vahvasti tai sitten taimien tekopaikalla saamia tauteja.
Kummallista kirkkaan punaista ja ruskeata lehdissä ja lisääntyy vain koko ajan. Kylläkin mansikanraakileita on paljon, mutta lehdet käyvät vähiin, kun ei niitä muutoinkaan ollut paljon. - oireet
Koulutettu kirjoitti:
kasvaa keskellä peltoa metsän reunassa hehtaari on maata ympärillä ja sitten taas isomman isännän peltoa jossa viljaa kasvaa enkä tiedä mitä torjunta-aineita hän käyttää.
Olen aidannut kasvimaani verkkoaidalla jolla torjun kauriita ja muita elukoita pääsemästä syömään puita ja pensaita ym. Itse en ole käyttänyt mitään torjunta-aineita. kaupasta ostettua multaa epäilen vahvasti tai sitten taimien tekopaikalla saamia tauteja.
Kummallista kirkkaan punaista ja ruskeata lehdissä ja lisääntyy vain koko ajan. Kylläkin mansikanraakileita on paljon, mutta lehdet käyvät vähiin, kun ei niitä muutoinkaan ollut paljon.Mansikkaasi on tainnut iskeä sienitauti, mansikkahärmä. Ensin valkeita pilkkuja lehtien alapuolella, sitten alkaa lehti käpristymään ja ilmestyy punaista lehtien taakse ja läpi etupuolelle asti. Helteellä varsinkin näyttää ihan kamalalta kun punaiset pilkut lisääntyvät koko ajan. Jos härmä ei leviä raakileisiin ja kypsiin marjoihin, ei mitään hätää. Ja voi niitä marjoja itse syödä sittenkin vaikkeivat ne enää niin kauniita ole.
Se on tuo härmä nuorien taimien vitsaus tällaisena kesänä, kun ensi sataa ja sitten on hellettä. Sitä olisi voinut torjua jollain ruiskutteella, mutta se on pelkkää kosmetiikkaa. Ensi vuonna mansikkasi kestää härmää jo paremmin, jollei se ole ihan härmänarkaa lajiketta.
Ethän vain istuttanut uusia taimiasi vanhan mansikkamaan paikalle? - Koulutettu
oireet kirjoitti:
Mansikkaasi on tainnut iskeä sienitauti, mansikkahärmä. Ensin valkeita pilkkuja lehtien alapuolella, sitten alkaa lehti käpristymään ja ilmestyy punaista lehtien taakse ja läpi etupuolelle asti. Helteellä varsinkin näyttää ihan kamalalta kun punaiset pilkut lisääntyvät koko ajan. Jos härmä ei leviä raakileisiin ja kypsiin marjoihin, ei mitään hätää. Ja voi niitä marjoja itse syödä sittenkin vaikkeivat ne enää niin kauniita ole.
Se on tuo härmä nuorien taimien vitsaus tällaisena kesänä, kun ensi sataa ja sitten on hellettä. Sitä olisi voinut torjua jollain ruiskutteella, mutta se on pelkkää kosmetiikkaa. Ensi vuonna mansikkasi kestää härmää jo paremmin, jollei se ole ihan härmänarkaa lajiketta.
Ethän vain istuttanut uusia taimiasi vanhan mansikkamaan paikalle?"Ethän vain istuttanut uusia taimiasi vanhan mansikkamaan paikalle?"
Kyllä niin typerästi tein vaikka siirsin päältä paksun multakerroksen pois ja panin uutta ostettua multaa tilalle paksun kerroksen niin saattoi tosiaan olla "vikatikki".
Olen tässä viisastunut viimenäkemän mutta se on nyt jälkiviisautta ja vain toivoa saattaa, että taimet siitä toipuvat mikä näyttääkin jo paremalle koska rusketus ei ole lisääntynyt ja pukkaa uusia vihreitä lehtiäkin sekä marjoja runsaasti. - maan taudit
Koulutettu kirjoitti:
"Ethän vain istuttanut uusia taimiasi vanhan mansikkamaan paikalle?"
Kyllä niin typerästi tein vaikka siirsin päältä paksun multakerroksen pois ja panin uutta ostettua multaa tilalle paksun kerroksen niin saattoi tosiaan olla "vikatikki".
Olen tässä viisastunut viimenäkemän mutta se on nyt jälkiviisautta ja vain toivoa saattaa, että taimet siitä toipuvat mikä näyttääkin jo paremalle koska rusketus ei ole lisääntynyt ja pukkaa uusia vihreitä lehtiäkin sekä marjoja runsaasti.No sama vika se on monella ammattiviljelijälläkin. Ei ehditä pitämään välikesantoa tai välikasvivuosia tai niitä on vain 1-2. Juurihaava-ankeroinen kun jää maahan, ei juurilaholta voi välttyä. Korvakärsäkkään toukille riittää purtavaa jne.
Sinulla kun on tuota maata, kannattaisi ottaa maanäyte ja lähettää tutkittavaksi Viljavuuspalveluun. Saisit tulokset ja pyytäessäsi ohjeet siitä miten maata tulisi lannoittaa. Samassa paikassa tutkivat pyytäessäsi sen epäilemäsi mullankin. Tosin en sitä epäile hetkeäkään. - Vikatikki multaa
maan taudit kirjoitti:
No sama vika se on monella ammattiviljelijälläkin. Ei ehditä pitämään välikesantoa tai välikasvivuosia tai niitä on vain 1-2. Juurihaava-ankeroinen kun jää maahan, ei juurilaholta voi välttyä. Korvakärsäkkään toukille riittää purtavaa jne.
Sinulla kun on tuota maata, kannattaisi ottaa maanäyte ja lähettää tutkittavaksi Viljavuuspalveluun. Saisit tulokset ja pyytäessäsi ohjeet siitä miten maata tulisi lannoittaa. Samassa paikassa tutkivat pyytäessäsi sen epäilemäsi mullankin. Tosin en sitä epäile hetkeäkään.Joo kyllä se varmaan on vanhojen juurien maahan jättämät ötökätkin mutta on siinä mullassakin jotain outoa kun sitä on sekoitettu muihinkin kasvimaan penkkeihin eikä niistä nouse mitään porkkana, herne ja retiisi.
Yksi penkki johon en sitä sekoittanut niin siinä on kymmenen sentin taimet hernettä ja voi hyvin. Samaan aikaan kylvetty.
Olisiko niin, että mullassa on käytetty jotain rikkaruohon torjunta-ainetta ylisuuria annoksia tai jotain muuta törkyä? Olisikohan kallista tutkituttaa? - se on
Vikatikki multaa kirjoitti:
Joo kyllä se varmaan on vanhojen juurien maahan jättämät ötökätkin mutta on siinä mullassakin jotain outoa kun sitä on sekoitettu muihinkin kasvimaan penkkeihin eikä niistä nouse mitään porkkana, herne ja retiisi.
Yksi penkki johon en sitä sekoittanut niin siinä on kymmenen sentin taimet hernettä ja voi hyvin. Samaan aikaan kylvetty.
Olisiko niin, että mullassa on käytetty jotain rikkaruohon torjunta-ainetta ylisuuria annoksia tai jotain muuta törkyä? Olisikohan kallista tutkituttaa?Perustutkimusten hinnat selviävät Viljavuuspalvelun sivuilta. Ihan muutamalla kympillä selviää, jos tietää mitä etsii. Mutta jos on epäily useimmista aineista, jokaisen määrittely maksaa erikseen.
Tutkitutin kerran mitä kaatopaikka laskee meidän järveen. Pohjamudasta tuli lausunto, että on hyvin ravintorikasta peltomaata. :) - Koulutettu
se on kirjoitti:
Perustutkimusten hinnat selviävät Viljavuuspalvelun sivuilta. Ihan muutamalla kympillä selviää, jos tietää mitä etsii. Mutta jos on epäily useimmista aineista, jokaisen määrittely maksaa erikseen.
Tutkitutin kerran mitä kaatopaikka laskee meidän järveen. Pohjamudasta tuli lausunto, että on hyvin ravintorikasta peltomaata. :)Tuolla toisella palstalla käytiin ihan samasta multa asiasta kuumana, että näin on nä'reet mutta riitelemään tuskin ryhdyn.
Sain kerran kala-korvauksen saastuneesta merenlahdesta se teki jaettuna osakkaille osuuteni oli 2 markkaa ja sillä sai Elannosta juuri kaksi kuollutta silakkaa.
Taidan vastaisuudessa käyttää oman peltoni multaa otettuna sieltä mihin tätä saastunutta ei ole levitetty.
Kiitos kaikille kommenteista!
- make 11
Onko normaalia kun mansikan lehdellä on punaisia täpli ja pensas pienikokoinen
- Kohta puutarhuri
Ei ole normaalia, kyse mansikkahärmästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1355708
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2474279- 121831
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak1651143- 1051083
Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii1751040Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj68985- 90983
- 44851
Trump laittomien siirtolaisten kauhu.
Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei119842