Yksinäisyydestä

Minä olen yksinäinen olosuhteiden pakosta. Olen pienten lasten yh, eikä minulla ole tässä maailmasasa ketään muuta, kuin lapseni. Ystäviäkin on, mutta he ovat valitettavasti omissa riennoissaan usein, jonne minä en pääse...on oltava lasten kanssa kotona, tai jossain. Lapsellisia ystäviä ei ole, joitain tuttuja vain. Edes mikään kerran viikossa tapahtuva iltaharrastus ei onnistu...minne minä lapseni laitan?!
Asuntoni on hirvittävä kerrostalokoppi, jossa hakkaan päätäni seinään ja mittailen lattiaa.
Silloin kun pääsen täältä vankilastani, olen kyllä viehättävä, iloinen, seurallinen ja seuraa riittää, se ei sinänsä ole minulle mikään ongelma. Olen vetovoimainen tyyppi, mutta vankina omassa elämässäni. Tämän tarkoitus ei missään nimessä ole kuulostaa siltä, että kokisin lapseni jonain taakkana. Rakastan heitä yli kaiken, ja antaisin henkeni heidän eteensä, mutta mielestäni minulla on lupa kuitenkin valittaa; se helpottaa.

Olosuhde kirjoitti:

Minä olen yksinäinen olosuhteiden pakosta. Olen pienten lasten yh, eikä minulla ole tässä maailmasasa ketään muuta, kuin lapseni. Ystäviäkin on, mutta he ovat valitettavasti omissa riennoissaan usein, jonne minä en pääse...on oltava lasten kanssa kotona, tai jossain. Lapsellisia ystäviä ei ole, joitain tuttuja vain. Edes mikään kerran viikossa tapahtuva iltaharrastus ei onnistu...minne minä lapseni laitan?!
Asuntoni on hirvittävä kerrostalokoppi, jossa hakkaan päätäni seinään ja mittailen lattiaa.
Silloin kun pääsen täältä vankilastani, olen kyllä viehättävä, iloinen, seurallinen ja seuraa riittää, se ei sinänsä ole minulle mikään ongelma. Olen vetovoimainen tyyppi, mutta vankina omassa elämässäni. Tämän tarkoitus ei missään nimessä ole kuulostaa siltä, että kokisin lapseni jonain taakkana. Rakastan heitä yli kaiken, ja antaisin henkeni heidän eteensä, mutta mielestäni minulla on lupa kuitenkin valittaa; se helpottaa.

Lue lisää

Joskus käyn täällä lukemassa, mitä kirjotellaa...kun itsekkin usein yksin. Olen myös yh-äiti ja olosuhteiden vuoksi hyvin yksin. Kirjoituksesi on kuin suoraan omasta elämästäni. Jotenkin lohduttavaa lukea tarinaasi, kun niin usein olen miettinyt, että onko tässä maailmassa ketään kaltaistani. Tiedän tuon kerrostaloelämän lasten kanssa. Olen itse kokenut saman ja tiedän kuinka ahdistavaa se on. Ihan kyyneleet tulee silmään. Juuri samalla tavalla olen kokenut että olen ja elän kuin vankilassa...eikä ulos pääsyä tunnu olevan kuin ehkä vuosien päässä. No jonkin verran asiat ovat muuttuneet ja uutta edessä. Nytkin olisi ollut kova halu lähteä ihmisten ilmoille, juhannus kun on, mutta eipä ollut ketään kenen kanssa lähteä.Tutut ja ystävät perheellisillä, joilla mies, omat kuviot jne. Olen kaunis kun laitan itseni, eikä koskaan todellakaan tarvitse olla seinäruusuna. Olen mukava ja myös ihmisistä pitävä, osaan pitää hauskaa. Kun ikää tullut, niitä ystäviä vaikeaa löytää ja kun lapsissa niin kiinni. Rakastan myös lapsiani yli kaiken ja heidän hyvinvointi tärkeintä, myös omaani unohtamatta. No en voi toivoa sulle muuta kuin hyvää ja voimia. Muista rukoilla...siitä löydät avun ja turvan, niin minäkin. Jos haluat kirjoitella niin olisin kiinnostunut. Olisi tosi mukava jakaa ajatuksia ihmisen kanssa, jolla samanlainen elämäntilanne ja vaikutat fiksulta ihmiseltä.

tunnistan noita samoja juttuja itsestäni. Mietin liikaa, että mistä olisi hyvä ja sopiva puhua ja tilanne menee ohi, enkä sanokaan mitään. Mutta niidenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa tuntee heti olonsa kotoisaksi ja juttu luistaa ei siitä kuitenkaan koskaan synny mitään sen kummempaa. Ehdotan muutaman kerran yhteistä tekemistä ja saan yhtä monta ilmiselvää tekosyytä vastineeksi.

Toinen olosuhde kirjoitti:

Joskus käyn täällä lukemassa, mitä kirjotellaa...kun itsekkin usein yksin. Olen myös yh-äiti ja olosuhteiden vuoksi hyvin yksin. Kirjoituksesi on kuin suoraan omasta elämästäni. Jotenkin lohduttavaa lukea tarinaasi, kun niin usein olen miettinyt, että onko tässä maailmassa ketään kaltaistani. Tiedän tuon kerrostaloelämän lasten kanssa. Olen itse kokenut saman ja tiedän kuinka ahdistavaa se on. Ihan kyyneleet tulee silmään. Juuri samalla tavalla olen kokenut että olen ja elän kuin vankilassa...eikä ulos pääsyä tunnu olevan kuin ehkä vuosien päässä. No jonkin verran asiat ovat muuttuneet ja uutta edessä. Nytkin olisi ollut kova halu lähteä ihmisten ilmoille, juhannus kun on, mutta eipä ollut ketään kenen kanssa lähteä.Tutut ja ystävät perheellisillä, joilla mies, omat kuviot jne. Olen kaunis kun laitan itseni, eikä koskaan todellakaan tarvitse olla seinäruusuna. Olen mukava ja myös ihmisistä pitävä, osaan pitää hauskaa. Kun ikää tullut, niitä ystäviä vaikeaa löytää ja kun lapsissa niin kiinni. Rakastan myös lapsiani yli kaiken ja heidän hyvinvointi tärkeintä, myös omaani unohtamatta. No en voi toivoa sulle muuta kuin hyvää ja voimia. Muista rukoilla...siitä löydät avun ja turvan, niin minäkin. Jos haluat kirjoitella niin olisin kiinnostunut. Olisi tosi mukava jakaa ajatuksia ihmisen kanssa, jolla samanlainen elämäntilanne ja vaikutat fiksulta ihmiseltä.

Lue lisää

"Olen kaunis kun laitan itseni, eikä koskaan todellakaan tarvitse olla seinäruusuna."

On sullakin rankkaa! Hemmetti että risoo tommonen teksti. Tekis sullekin ihan hyvää olla esim kuukauden ajan ruma. Et ilmeisesti aavista miltä tuntuu, kun kukaan ei huomaa, ei kukaan! Tuntuu kuin olisi pelkästään ilmaa. Ihmettelet, että ilmeisesti se on normaalia, että kukaan ei vilkaise. Mutta kun olet kaverin kanssa liikenteessä (melkeinpä kenen kaverin kanssa tahansa), niin huomaat, miten vastakkainen sukupuoli vilkuilee kaveria. Itse et saa yhtään katsetta, et ensimmäistäkään.

Itse olen urheillut, hikoillut päivästä toiseen, muttei auta. Ilmeisesti naama on sen verran ruma. Eräs kaverini ei urheile lainkaan, vetää keppanaa minkä kerkeää, mutta nättinaamana saa vastapuolen katseet ja huomion aina osakseen. Itse olen siinä vieressä pelkkää ilmaa. Jos avaan suuni ja kysyn jotain, niin vastapuoli vastaa tälle kaverille ja jatkaa jutustelua hänen kanssaan...

Itse olen yksin ja tulen aina olemaan. Itseluottamus nollassa. Toivoisin olevani kuollut.

ongelmat kirjoitti:

"Olen kaunis kun laitan itseni, eikä koskaan todellakaan tarvitse olla seinäruusuna."

On sullakin rankkaa! Hemmetti että risoo tommonen teksti. Tekis sullekin ihan hyvää olla esim kuukauden ajan ruma. Et ilmeisesti aavista miltä tuntuu, kun kukaan ei huomaa, ei kukaan! Tuntuu kuin olisi pelkästään ilmaa. Ihmettelet, että ilmeisesti se on normaalia, että kukaan ei vilkaise. Mutta kun olet kaverin kanssa liikenteessä (melkeinpä kenen kaverin kanssa tahansa), niin huomaat, miten vastakkainen sukupuoli vilkuilee kaveria. Itse et saa yhtään katsetta, et ensimmäistäkään.

Itse olen urheillut, hikoillut päivästä toiseen, muttei auta. Ilmeisesti naama on sen verran ruma. Eräs kaverini ei urheile lainkaan, vetää keppanaa minkä kerkeää, mutta nättinaamana saa vastapuolen katseet ja huomion aina osakseen. Itse olen siinä vieressä pelkkää ilmaa. Jos avaan suuni ja kysyn jotain, niin vastapuoli vastaa tälle kaverille ja jatkaa jutustelua hänen kanssaan...

Itse olen yksin ja tulen aina olemaan. Itseluottamus nollassa. Toivoisin olevani kuollut.

Lue lisää

No, kyllä kauneus ehkä vaikuttaa ensivaikutelmaan, mutta kun juttusille asti pääsee, niin kyllä siinä luonnekin tulee esiin. Jotkut superkauniit ihmiset voi olla sisäisesti ihan tyhmiä ja tylsiä ja piittaamattomia. Saattavat käyttää kauneutta hyväkseen ja etsiä miehiä, mutteivät sitten välitä niistä yhtä yötä enempää.

Mä luulen, että ystävällisyys ja luotettavuus ja reiluus ja huumorintaju eli sisäinen kauneus kyllä tulee ilmi ja se ratkaisee loppupeleissä, pidetäänkö vai ei. Tai sitten olet mennyt vähän vääränlaisten ihmisten suosion perässä. Haluan vaan rohkaista sua, olen itsekin aika kirveellä veistetyn näköinen, en sitä paitsi osannut nuorempana jutella kellekään, mutta nyt kehittynyt siinä, ja löytänyt tosi mukavia ihmisiä, ja jopa rakastetun. Tsemppiä!

luovuta kirjoitti:

No, kyllä kauneus ehkä vaikuttaa ensivaikutelmaan, mutta kun juttusille asti pääsee, niin kyllä siinä luonnekin tulee esiin. Jotkut superkauniit ihmiset voi olla sisäisesti ihan tyhmiä ja tylsiä ja piittaamattomia. Saattavat käyttää kauneutta hyväkseen ja etsiä miehiä, mutteivät sitten välitä niistä yhtä yötä enempää.

Mä luulen, että ystävällisyys ja luotettavuus ja reiluus ja huumorintaju eli sisäinen kauneus kyllä tulee ilmi ja se ratkaisee loppupeleissä, pidetäänkö vai ei. Tai sitten olet mennyt vähän vääränlaisten ihmisten suosion perässä. Haluan vaan rohkaista sua, olen itsekin aika kirveellä veistetyn näköinen, en sitä paitsi osannut nuorempana jutella kellekään, mutta nyt kehittynyt siinä, ja löytänyt tosi mukavia ihmisiä, ja jopa rakastetun. Tsemppiä!

Lue lisää

Ei jaksa enää olla "sisäisesti kauniskaan", kun saa vaan jatkuvasti kylmyyttä kuitenkin osakseen. En jaksa enää yrittää. Mä ihmettelen, miks olen edes syntynyt... paljon helpompi olis ku pääsis täältä pois.

aaaaaaaaaaaaaaaaa kirjoitti:

Ei jaksa enää olla "sisäisesti kauniskaan", kun saa vaan jatkuvasti kylmyyttä kuitenkin osakseen. En jaksa enää yrittää. Mä ihmettelen, miks olen edes syntynyt... paljon helpompi olis ku pääsis täältä pois.

Lue lisää

Nyt jätät hyvä tyttö tuollaiset ajatukset mielestäsi. Voihan sitä käyttäytyä sen mukaan, miten itseä on kohdeltu, tai miten odottaa itseään kohdeltavan, mutta se ei aina ole kauhean fiksua.

Koeta olla kiinnostunut toisista silläkin uhalla että toiset eivät olisi sinusta. Uskon, että hyvyys löytää ennen pitkää hyvyyden, kun vain jaksaa olla sitkeä. Jos et kuulu niihin, jotka arvostavat miehissä ennen muuta komeutta ja lihaksia, niin luulen että löydät kyllä etsimäsi. Tällaisen asian takia ei kannata ajatella "pois pääsemistä". Yksinäisyys ja ulkopuolisuus sattuu, pettymyksiäkin tulee, tiedän sen omasta kokemuksesta, mutta kannattaa silti yrittää.

minullakin on, mutta ei minua kyllä minnekään pyydetäkään. Johonkin oman alan juttuihin kai voisi mennä mukaan, mutta pelkään, että istun yksin nurkassa, eikä kukaan juttele kanssani. Pelkään nöyryytystä.

Ujous on suurin syy yksinäisyyteen. Peruskouluaikoihin vielä oli ne pari kaveria, mutta sen jälkeen kun vaihdoin maisemaa alkoi tämä kunnon yksinäisyys josta on tullut jo elämäntapa. Kommunikointi kyllä onnistuu minulta normaalisti yhden tai kahden ihmisen seurassa, mutta isommissa ryhmissä jännitän ja olen hiljaa. Minusta on lapsesta lähtien tuntunut siltä, että joitakin ujous ärsyttää.

Toinen juttu on juuri tämä jännitys. Joskus joku mies töistä pyysi minua kahville ja kieltäydyin koska jännitän sosiaalisia tilanteita, etenkin vieraiden ihmisten seurassa. Kahvilat ja ravintolat ovat juuri niitä paikkoja joita "pelkään". En siis uskalla edes tehdä mitään.

totinen torvensoittaja* kirjoitti:

Ujous on suurin syy yksinäisyyteen. Peruskouluaikoihin vielä oli ne pari kaveria, mutta sen jälkeen kun vaihdoin maisemaa alkoi tämä kunnon yksinäisyys josta on tullut jo elämäntapa. Kommunikointi kyllä onnistuu minulta normaalisti yhden tai kahden ihmisen seurassa, mutta isommissa ryhmissä jännitän ja olen hiljaa. Minusta on lapsesta lähtien tuntunut siltä, että joitakin ujous ärsyttää.

Toinen juttu on juuri tämä jännitys. Joskus joku mies töistä pyysi minua kahville ja kieltäydyin koska jännitän sosiaalisia tilanteita, etenkin vieraiden ihmisten seurassa. Kahvilat ja ravintolat ovat juuri niitä paikkoja joita "pelkään". En siis uskalla edes tehdä mitään.

Lue lisää

Sinä olet oppinut olemaan ujo. Sinun tulisi uudelleen opetella pois ujoudesta, jotta pääsisit ujoudestasi eroon. Muista: ujoutesi on vain opittu reagointimekanismi maailmaan.

totinen torvensoittaja* kirjoitti:

Ujous on suurin syy yksinäisyyteen. Peruskouluaikoihin vielä oli ne pari kaveria, mutta sen jälkeen kun vaihdoin maisemaa alkoi tämä kunnon yksinäisyys josta on tullut jo elämäntapa. Kommunikointi kyllä onnistuu minulta normaalisti yhden tai kahden ihmisen seurassa, mutta isommissa ryhmissä jännitän ja olen hiljaa. Minusta on lapsesta lähtien tuntunut siltä, että joitakin ujous ärsyttää.

Toinen juttu on juuri tämä jännitys. Joskus joku mies töistä pyysi minua kahville ja kieltäydyin koska jännitän sosiaalisia tilanteita, etenkin vieraiden ihmisten seurassa. Kahvilat ja ravintolat ovat juuri niitä paikkoja joita "pelkään". En siis uskalla edes tehdä mitään.

Lue lisää

ujo millään tavoin, enkä pelkää sosiaalisia tilanteita. Ihmiset vain ei pidä minusta. Minua ei ole kukaan koskaan pyytänyt minnekään, miehen kanssa en tietysti lähtisikään, mutta esim. työkaverit tai koulukaverit ei koskaan pyydä mukaansa lounaalle tai kahville. Enkä kehtaa väkisin tunkea mukaan.

totinen torvensoittaja* kirjoitti:

Ujous on suurin syy yksinäisyyteen. Peruskouluaikoihin vielä oli ne pari kaveria, mutta sen jälkeen kun vaihdoin maisemaa alkoi tämä kunnon yksinäisyys josta on tullut jo elämäntapa. Kommunikointi kyllä onnistuu minulta normaalisti yhden tai kahden ihmisen seurassa, mutta isommissa ryhmissä jännitän ja olen hiljaa. Minusta on lapsesta lähtien tuntunut siltä, että joitakin ujous ärsyttää.

Toinen juttu on juuri tämä jännitys. Joskus joku mies töistä pyysi minua kahville ja kieltäydyin koska jännitän sosiaalisia tilanteita, etenkin vieraiden ihmisten seurassa. Kahvilat ja ravintolat ovat juuri niitä paikkoja joita "pelkään". En siis uskalla edes tehdä mitään.

Lue lisää

Kannattaa vain silti lähteä mukaan tai sitten kysyä että voisiko tavata jossakin muualla (jos siis vastapuoli yhtään kiinnosti). Sillä jos vastaat "ei" se tarkoittaa samaa kuin sinulla ei ollut mitään halua tutustua ihmiseen.

totinen torvensoittaja* kirjoitti:

Ujous on suurin syy yksinäisyyteen. Peruskouluaikoihin vielä oli ne pari kaveria, mutta sen jälkeen kun vaihdoin maisemaa alkoi tämä kunnon yksinäisyys josta on tullut jo elämäntapa. Kommunikointi kyllä onnistuu minulta normaalisti yhden tai kahden ihmisen seurassa, mutta isommissa ryhmissä jännitän ja olen hiljaa. Minusta on lapsesta lähtien tuntunut siltä, että joitakin ujous ärsyttää.

Toinen juttu on juuri tämä jännitys. Joskus joku mies töistä pyysi minua kahville ja kieltäydyin koska jännitän sosiaalisia tilanteita, etenkin vieraiden ihmisten seurassa. Kahvilat ja ravintolat ovat juuri niitä paikkoja joita "pelkään". En siis uskalla edes tehdä mitään.

Lue lisää

Ujoushan on kai jonkinlaista pelkoa ja varovaisuutta. Joskus se on aiheellista ja elämää säilyttävää, joskus taasen ei. Silloin, kun joku työtoveri pyytää kahville, se ei kai ole ihan järkevää. Sitä on kai turhaa sanoa, koska tiedät sen itsekin. Kun se tunne tulee, sitä on vaikea järjellä hallita. Jotkut käyttävät lääkkeitä helpottaakseen oloaan, se ei kuitenkaan poista perusongelmaa.

Pelko poistuu vain kohtaamalla, valitettavasti. Pelkoa päin on vain mentävä aina uudestaan. Luulen, että juuri siksi nuorena on niin paljon ahdistusta. On niin paljon uutta opittavaa ja elämänkokemusta vähän. Kun teet saman 100-1000 kertaa, niin kyllä se pelko helpottuu.

Oletko katsonut tosi-tv -ohjelmia, joissa ihmiset yrittävät kohdata pelkonsa? Samoin monet tunnetut näyttelijät kertovat kauhustaan ennen näytöstä. Luovat ihmiset ovat usein herkempiä ja taipuvaisempia tuollaiseen.

Ehkä tunne helpottaa kun kerrot siitä avoimesti. Sanot vain, että kylläpä taas jännittää. Voi olla, että lopulta alkaa koko ongelma naurattaa. Se on niin tavallista.

että ajatelkaa positiivisesti,niin usein asiat sitten menevätkin hyvin.

luullutkin, kun olen tutustunut ihmiseen josta pidän kovasti ja juttu luistaa, että tunne olisi molemmin puolinen. Mutta ei. Sähköposteihini ei vastata, koskaan ei ole aikaa tavata, jne. Minusta vain ei pidetä.

aina yksin kirjoitti:

luullutkin, kun olen tutustunut ihmiseen josta pidän kovasti ja juttu luistaa, että tunne olisi molemmin puolinen. Mutta ei. Sähköposteihini ei vastata, koskaan ei ole aikaa tavata, jne. Minusta vain ei pidetä.

Lue lisää

Sanot että sinusta ei vaan pidetä. Pidätkö sinä itsestäsi? Rakastatko itseäsi ja kerrotko itsellesi että olen hyvä tyyppi, olen hyvää seuraa, minusta pidetään, vai taotko päähäsi vain niitä negatiivisä ajatuksia?

Asuin vuosia ulkomailla, mieheni on ulkomaalainen. En löytänyt sieltä yhtään ystävää ja tiedän miten se syö itsetuntoa. Vihdoin päätin pakata tavarani ja palata Suomeen, missä minulla on vanhoja ystäviä. Jotenkin ulkomailla se vieras kieli oli korkein kynnys ystävien löytämiselle. Lopulta en enää käynyt ulkona töiden jälkeen, en viitsinyt edes lenkille lähteä, olin niin syvällä siinä kuopassani.

Mielestäni sinun kannattaisi mennä juttelemaan psykologin kanssa. Samoin liity johonkin paikkakuntasi meditointiryhmään, näissä ryhmissä ihmiset ovat yleensä henkisesti hyvin virittyneitä, avoimia ja ystävällisiä, he haluavat kehittää itseään ja varmasti sellaisessa ryhmässä on mukava ja vastaanottava tunnelma, siellä ei tarvitse jännittää. Katso vaikka kotipaikkasi työväenopiston kursseja.

Voisit myös perustaa kotiisi tms. oman ryhmän alueesi ujoille ja yksinäisille, voisitte kokoontua kerran viikossa ja siitä se ystävyys alkaisi rakentumaan. Kaikkia kun yhdistäisi sama asia. Tuota ryhmää voisi mainostaa netissä jossain foorumissa. Nämä ovat asioita joita olin aikeissa kokeilla ulkomailla, mutta ne tosiaan tyssäsivät siihen kieleen.

Yritä ajatella positiivisesti!

Kesä// kirjoitti:

Sanot että sinusta ei vaan pidetä. Pidätkö sinä itsestäsi? Rakastatko itseäsi ja kerrotko itsellesi että olen hyvä tyyppi, olen hyvää seuraa, minusta pidetään, vai taotko päähäsi vain niitä negatiivisä ajatuksia?

Asuin vuosia ulkomailla, mieheni on ulkomaalainen. En löytänyt sieltä yhtään ystävää ja tiedän miten se syö itsetuntoa. Vihdoin päätin pakata tavarani ja palata Suomeen, missä minulla on vanhoja ystäviä. Jotenkin ulkomailla se vieras kieli oli korkein kynnys ystävien löytämiselle. Lopulta en enää käynyt ulkona töiden jälkeen, en viitsinyt edes lenkille lähteä, olin niin syvällä siinä kuopassani.

Mielestäni sinun kannattaisi mennä juttelemaan psykologin kanssa. Samoin liity johonkin paikkakuntasi meditointiryhmään, näissä ryhmissä ihmiset ovat yleensä henkisesti hyvin virittyneitä, avoimia ja ystävällisiä, he haluavat kehittää itseään ja varmasti sellaisessa ryhmässä on mukava ja vastaanottava tunnelma, siellä ei tarvitse jännittää. Katso vaikka kotipaikkasi työväenopiston kursseja.

Voisit myös perustaa kotiisi tms. oman ryhmän alueesi ujoille ja yksinäisille, voisitte kokoontua kerran viikossa ja siitä se ystävyys alkaisi rakentumaan. Kaikkia kun yhdistäisi sama asia. Tuota ryhmää voisi mainostaa netissä jossain foorumissa. Nämä ovat asioita joita olin aikeissa kokeilla ulkomailla, mutta ne tosiaan tyssäsivät siihen kieleen.

Yritä ajatella positiivisesti!

Lue lisää

mutta en enää. Jotenkin ajattelen, että kun ei kerran kukaan muukaan pidä, niin jotain vikaa minussa on oltava. Nykyään en enää keksi mitään hyvää itsestäni, mutta en kuitenkin livessä kerjää sääliä tai valita itsestäni. Mutta tottahan se on, etten voi kovin mukava olla, kun ei kukaan kerran tykkää.

Minäkin olen asunut poissa Suomesta ja musta se oli helpompaa. Ei minun ystäväkseni sielläkään kukaan halunnut, mutta ainakin ihmiset puhuivat kanssani, eikä tarvinnut kokea sitä nöyryytystä, kun törmää johonkin etäiseen tuttuun ja hän on isossa kaveriporukassa poikaystävän kainalossa ja minä - kuten aina - yksin. Ja minusta se vieras kieli tuntui myös jostain syystä jotenkin ilmaisuvoimaisemmalta ja helpommalta käyttää...

Mä en enää oikein pysty uskomaan, että kukaan minusta pitäisi, enkä jaksa enää torjuntaa. Olisin vain halunnut, että kerran joku olisi sanonut minulle suoraan, että en pidä sinusta koska...

pidä tanssista ja inhoan radiota, mutta en koe sen mitenkään liittyvän yksinäisyyteeni...

aina yksin kirjoitti:

pidä tanssista ja inhoan radiota, mutta en koe sen mitenkään liittyvän yksinäisyyteeni...

Tuommoiset asiat voivat epäsuorasti vaikuttaa yksinäisyyteen.

Tärkeintä vain olisi yrittää tutustua ihmisiin niin netin/liveyhteyksien tms. kautta. Tietysti yksi ongelma on siinäkin, että monet ihmiset ovat erittäin kranttuja ystävien kannalta ja pitäisi ensin todistaa miksi on juuri hyvä ystävä jollekin ennen kuin voi olla ystävä. Siltikin kannattaa vain rohkeasti etsiä seuraa eikä olla esim. vastaamatta johonkin ilmoitukseen jos ihminen sanoo pitävänsä koirista ja itse pitää kissoista.

Speeriä on pidetty ainoana lähinnä ystävää vastaavana. Hyvin tulkinnanvarainen juttu. Suhde Evaan taas oli varsin kummallinen. Ilmeisesti.

Hitlerin ystävistä kirjoitti:

Speeriä on pidetty ainoana lähinnä ystävää vastaavana. Hyvin tulkinnanvarainen juttu. Suhde Evaan taas oli varsin kummallinen. Ilmeisesti.

Riippuu varmaan siitäkin miten ystävä määritetään.

Tarkoitin kirjoituksellani lähinnä sitä, että jos on jokin suosittu henkilö niin aina löytyy niitä kavereita yms. henkilöitä. Se on tietysti eri asia, että miten paljon löytyy läheisiä ystäviä. Toisaalta jos tarkkoja määrityksiä alkaa tekemään niin monelta ihmiseltä ei löytyisi yhtään ystävää (vaikka tusinan verran kavereita onkin jotka monet luokittelevat ns. ystäviksi).

sosiaalisuutta.... kirjoitti:

Riippuu varmaan siitäkin miten ystävä määritetään.

Tarkoitin kirjoituksellani lähinnä sitä, että jos on jokin suosittu henkilö niin aina löytyy niitä kavereita yms. henkilöitä. Se on tietysti eri asia, että miten paljon löytyy läheisiä ystäviä. Toisaalta jos tarkkoja määrityksiä alkaa tekemään niin monelta ihmiseltä ei löytyisi yhtään ystävää (vaikka tusinan verran kavereita onkin jotka monet luokittelevat ns. ystäviksi).

Lue lisää

Minua hiukan kyrsii kun minulle sanotaan, että ujoudesta pitäisi päästä eroon. Miksi ujoudesta pitäisi kokonaan päästä eroon? Olen aina ollut ujo ja tulen aina jonkun verran ujo olemaankin, se on osa minua. Se on osa persoonaani. Muut saisivat hyväksyä sen eivätkä vittuilla joka paikassa. Enkä ihan sitäkään täysin usko, että ihmiset opetetaan ujoiksi. Miksi siskoni ei ole laisinkaan ujo, mutta minä olen ihan hänen vastakohtansa?

totinen torvensoittaja* kirjoitti:

Minua hiukan kyrsii kun minulle sanotaan, että ujoudesta pitäisi päästä eroon. Miksi ujoudesta pitäisi kokonaan päästä eroon? Olen aina ollut ujo ja tulen aina jonkun verran ujo olemaankin, se on osa minua. Se on osa persoonaani. Muut saisivat hyväksyä sen eivätkä vittuilla joka paikassa. Enkä ihan sitäkään täysin usko, että ihmiset opetetaan ujoiksi. Miksi siskoni ei ole laisinkaan ujo, mutta minä olen ihan hänen vastakohtansa?

Lue lisää

tuota juttua, että ihmiset opetettaisiin ujoiksi.
Itsekin olen tosi paljon miettinyt tuota, että olenko pohjimmiltani ujo vai enkö. Johtuuko ujouteni vain huonosta itsetunnosta jne.

Koska minulla sama, että toinen siskoni ei ole yhtään niin ujo kuin minä. Toinen sitten on.

Ja uskon että meillä lapsuustausta on vaikuttanut siihen, että kaikista, jopa tuosta rohkeammasta siskosta, on tullut jollain tapaa "ujoja". En nyt sen selvemmin kirjoita tuosta lapsuudesta, mutta tyrannimaisen isän varjossa elettiin, ja meitä mitätöitiin ja arvosteltiin isän taholta tosi inhottavasti. Varsinkin meitä ujompia. Ujoutta ei hyväksytty, olisi pitänyt olla sanavalmis ja reipas.

Mutta tuohon ujoksi oppimiseen, niin en minäkään siis täysin siihen usko. Toiset ovat temperamentiltaan ujompia.

MUTTA esim. tuollainen suhtautuminen mitä edellä kirjoitin, ujoon lapseen vaikuttaa niin, että hän alkaa hävetä itseään --> ja sekös on omiaan tuhoamaan hänen itsetuntonsa. Ja kun itsetunto on huono niin ujouskin pahenee, tai paremminkin sanottuna ihminen tulee ARAKSI.

Vastaavasti voi varmaankin käydä myös reippaamman lapsen kohdalla näin---> jos häntä jatkuvasti komennetaan olemaan hiljaa ja kiltisti, ja hillitysti, ja paheksutaan hänen suulauttaan (näin on monesti ollut ennen vanhaan) vastoin hänen luontoaan, hänkin saattaa alkaa hävetä itseään ja muuttua ARAKSI.

Eli siis, jos lasta ei hyväksytä sellaisena kuin hän on, hän muuttuu araksi. Näin minä olen tämän ajatellut. Riippumatta juurikaan siitä, onko hän temperamentiltaan ujo vai ei.

Ymmärsiköhän kukaan pointtia.... huonosti ehkä selitetty.

Täytyy sanoa se, että mulla nämä samat syyt ovat myös vaikuttaneet yksinäisyyteeni.

"1.Pieni paikkakunta, hyvä jos iltasin kävellessä näkee pari ihmistä kaupungilla."

Lahdessa oli ihan sama juttu. Kaupunki on sellainen, jossa piirit ovat pienet ja melkein kaikki ihmiset tuntevat itsensä jotain kautta. Eli hyvin vaikea päästä mukaan mihinkään uusiin kaveripiireihin. Helsingistä taas en tunne ketään, joten eipä se yksinäisyys hävinnyt yhtään mihinkään paikkakuntaa vaihtamalla.

"2. Juntit,sisäänpäinkääntyneet ihmiset, itserakkaat selkäänpuukottajat ja paskanjauhat, kovistelijat, isottelijat, isänmaallisuutta ylikorostavat lautapäät. En sovi joukkoon, koska olen enemmän Eurooppalainen herkkä taiteilijasielu. En ole tavannut samanlaista luonnetta missään, mikä minä olen."

Lahdessa ilmapiiri on myös just samanlainen. Joka paikassa tuntuu vaan olevan näitä juntteja, "tosimiehiä" ja armeijaintoilijoita, jotka eivät hyväksy mitään erilaisuutta. Huomasin aina sen, etten kuulu yhtään tuohon joukkoon.

"3. Työttömyys, tekemättömyys, turhautuneisuus. Inssitutkinto ja melkein DI-tutkinto takana eikä saa töitä edes Hesasta. Se masentaa ja pistää käyttämään alkoholia. Tuntee itsensä täysin turhaksi ihmiseksi, jolla ei ole tarkoitusta tässä elämässä."

Mulla oli myös aikoinaan pitkiä työttömyysjaksoja, lisäksi työpaikat vaihtuivat Lahdessa asuessa jatkuvasti.

"4. Pienet kaupungin sisäpiirit en kuulu mihinkään niistä enkä haluakaan kuulua kuin taiteilijoiden, herkkäsielusten, suvaitsevaisten ja ystävällisten ihmisten joukkoon. Niitä ei ole suomessa olemassakaan."

Mulla oli Lahdessa asuessa tämä ihan sama ongelma. Siellä kun on myös kaupungin omat sisäpiirit, joihin en itse kuulunut, enkä edes halunnut kuulua, kun siellä oli vaan just näitä suvaitsemattomia armeijaintoilijoita ja muita erilaisuuden vihaajia. Helsingissä näitä suvaitsevaisia piirejä voisi ehkä olla, mutta kun niihin on vaan vaikea päästä, jos ei tunne ketään koko kaupungista.

Oletko koskaan todella kysynyt keneltäkään, miksei hän tunnu viihtyvän seurassasi? Ja oletko nimenomaan vaatinut täyttä rehellisyyttä kohteliaisuussääntöjenkin kustannuksella?

Itselläni siihen, etten jostain ihmisestä pidä, liittyy usein jotain toisten huomioonottamisen puutteellisuuteen liittyvää, esimerkiksi keskustelussa tilan eli puheenvuorojen vieminen muilta tai tunnelman latistaminen yleisellä negatiivisuudella. Mitä ikinä omat ongelmasi ( jos niitä on ) ovatkaan, palaute olisi todennäköisesti erittäin arvokasta.