Laveylaisuus ja kommunismi

NIKKVI

Kommunistilla on tunnetusti pelkästään vihollisia, koska hän ei kannata muita aatteita kuin itsensäpalvontaa. Miten tämä on rinnastettavissa perinteiseen laveylaiseen satanismiin, joka myös korostaa tätä "oman itsensä palvomista"?

Lienee selvää että satanistit (ja saatananpalvojat, jos haluatte) on aina nähty eräänlaisina "perversseinä" kommuuneina ja kommunisteina. Heidät on leimattu yhteiskunnan syöpäläisiksi, tuholaisiksi jne. Kaikki varmaan myöntävät, että tämä pitääkin paikkansa. Vaikka pyrkisikin elämään laveylaisena mahdollisimman "näkymättömästi", ei tämä poista sitä tosiasiaa että henkilö ajaa vain itsensä etua, ottamatta huomioon muita ihmisiä. Voi tietysti kysyä: eikö jokainen, maailmankatsomuksestaan riippumatta, tee näin? Ero on kuitenkin siinä, että laveylainen tekee näin periaatteellisesti. "Tavallinen" ihminen katsoo sen, minkä näkee hyödyttävän häntä itseään, hyödyttävän myös muita. Hän ei palvo itseään.

Kommunismin ideasta kenelläkään ei liene mitään epäselvyyksiä. Valtaan nousee voimakkain ryhmittymä, joka alistaa muun kansan alleen ja kontrolloi tätä miten mielii. Tai ei ehkä aivan miten mielii, koska voi nousta vielä voimakkaampi ryhmittymä joka anastaa vallan edeltäjiltään. Kaikki perustuu kuitenkin väkivaltaan. Yksittäiset kommunistit ovat kuitenkin erilaisia, koska ihmiset ovat erilaisia. Itse asiassa ei ole kahta täysin samanlaisia mielipiteitä, haluja omaavaa ihmistä (kysymys siitä, onko "absoluuttista totuutta" ei tietenkään liity tähän). Jossain vaiheessa kommunisti siis alkaa nähdä "kumppaninsa" vihollisinaan. En viitsi tässä perehtyä tarkemmin, missä vaiheessa kommunistien vallananastusprosessia tämä tapahtuu - todennäköisesti kuitenkin sitä varmemmin mitä tiukemmin kyseinen ryhmittymä vallankahvaan pääsee käsiksi.

Tässä vaiheessa sivuhuomautuksena mainittakoon, että en näe esim. nyky-Venäjää perinteisenä kommunismina. Kuten Venäjä-asiantuntijatkin usein muistuttavat, Venäjä on monimutkainen maa, ja sen näkeminen kommunismina lienee nykyisin epäluuloista. Venäjä on selvästi oppinut jotain historiastaan - muutoin se ei näin pitkälle olisi selviytynyt. Neuvostoliittohan romahti. Mutta ei tästä tämän enempää.

Nyt mitä tulee laveylaiseen satanismiin: näkisin että heidän ajatusmaailmansa ja tapansa vaikuttaa yhteiskunnassa ovat hyvinkin yhteneviä kommunisteihin. Jos heitä siis kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen; ja miksei kiinnostaisi - eikö valta laveylaiselle suo juuri niitä nautintoja? Voisi suorastaan sanoa, että laveylainen, jota ei kiinnosta valta, toimii vastoin 'elämänfilosofiansa' oppeja. Jos joku tulkitsee LaVeyta mielestään paremmin, voi luonnollisesti avautua.

Siitäkään tuskin lienee epäselvyyksiä, että kommunismi (jota laveylainen siis kannattaa) johtaa lopulta tuon kommunistisen valtion tuhoon (minkä siis historiakin meille opettaa). Mikäli tämä kommunismi olisi maailmanlaajuista (eli on olemassa vain yksi valtio jossa tietty ryhmä on vallan anastanut), tarkoittaisi se todennäköisesti ihmiskunnan tuhoa. Tätäkö laveylaiset siis haikailevat? Missä silloin olisivat ne suuret nautinnot?

Tuhon ja kuoleman ihannointi ei siis olennaisesti kuulu laveylaiseen satanismiin kuten se mielestäni kuuluu aitoon satanismiin (käytettäköön jo tällaista termiä). Tässä satanismissa, jota itse edustan, Saatana käsitetään siis entiteetiksi. Minun käsitykseni mukaan Saatana on meidän luojamme. Jehovan ja ilmestyksen avulla Hän mahdollisti ihmis- ja yhteiskunnan olemassaolon, jotta vahvat ja oikeamieliset persoonat voisivat erottua joukosta. Näiden valheiden yläpuolelle nouseminen on siis meidän satanistien tehtävä. Pyhiä tekstejä on osattava lukea oikealla tavalla, mutta myös tieteen jatkuvat saavutukset auttavat meitä koko ajan. Esim. alkuräjähdys-teoria on käytännössä katsoen todistettu; tämä auttaa jo paljon. Evoluutio-teoriaa ei ole läheskään todistettu; myös tästä on hyötyä. Kaikki tieteen saavutukset helpottavat oikean teorian muodostamista. Siitä, mitä Saatana konkreettisesti nykytiedon valossa minun mielestäni on, voi lukea tuosta ufot-ketjusta.

Tämän pohdiskeluni pohjalta päädyin siis siihen lopputulokseen, että laveylaiset "satanistit" ovat poliittisia kommunisteja. Minä en näe laveylaisten filosofiassa järkeä, kuten en näe myöskään kommunistien näkemyksissä. "Aito" satanismi erottuu kommunismista siis monin tavoin. Kommunisti ei ihaile kuolemaa vaan itseään, satanisti päinvastoin. Toki satanistikin pyrkii elämään mukavaa elämää, suorittaen samalla sitä tehtävää jonka Isämme on hänelle asettanut. Isämme ilmenee monissa muodoissa, joten tehtäviäkin on monenlaisia. Aito satanisti näkee demokratian välttämättömäksi, koska valtapopulaatio on liian heikkoa omaksumaan satanismin maailmankatsomuksekseen. Merkityksen hän näkee kuitenkin lopullisessa tuhossa ja Isämme ilmestymisessä. Tästäkin aiheesta kirjoitin enemmän mm. tuohon ufot-ketjuun, enkä viitsi niitä tässä toistaa. ...

3

660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NIKKVI

      Tämän kirjoituksen tarkoitus oli osoittaa perinteiset laveylaiset "satanistit" kaappikommunisteiksi (koska he eivät tosissaan tavoittele valtaa), ja siinä olen mielestäni onnistunut. Kommentteja?

      • Punainen tähti

        Useimmat kommunistit omaavat melko yhteisöllisen ja humaanin arvomaailman ja sanoutuvat irti kapitalismista, jossa pieni joukko rikkaita käyttää vahvemman oikeuksiaan varsin häikäilemättömästi. Tämä ei ole sen kanssa ristiriidassa, että useimmat kommunistit ja muut vasemmistolaiset taistelevat myös omien etujensa kuten parempien palkkojen puolesta.

        Useimpien satanistien ideologiaa vastaakin enemmän uusliberaali kapitalismi, jossa jokainen yksilö puolustaa vain itseään, tai anarkokapitalismi, jossa vahvin toimija pääsee yksin sanelemaan säännöt muille.


    • Anonyymi

      satanismia on siellä missä ihminen on..ei se puoluetta kysy

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe