Miksi teette

Viinan juonti on hauskaa, miksi tehdä siitä ongelma? Täällä on ihme luusereita valittamassa kohtaloaan. Jos ei osaa käyttää viinaa niin sen korkin voi panna kiinni eikä siinä mitään vertaistukia tarvita.
15187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

"Viinan juonti on hauskaa, miksi tehdä siitä ongelma?"

on hauskaa määrättyihin rajoihin saakka,
mutta,
jos alkaa vatsavaivat ja jalat alta menemään, on täysi lopettaminen useimmille vaikeaa ja se on ainoa vaihtoehto jos haluaa entinen terveyden,

toiseksi, jos lasten nähden on kännissä, kerrankin vuodessa, kokeile kyllä tuuriaan,
minkälaisia lapsista tulee,
voin sanoa että on melkoinen riski olla jo 3-5 kertaa vuodessa alkoholin vaikutuksen alla, varsinkin jos ei kuulu korkeaan ja sivistyneeseen yhteiskuntaluokkaan,
jossa lapsilla on jo pieni "syntymäviisaus" ja korkeatasoisemmat leikkikaverit.

SE kannata muistaa,
kaikilla asioilla ei ole peruutusvaihdetta, näin se vaan on.

Äänestä

lastenhoito-osiossa ?

Äänestä
  • tunkee joka ketjuun eikä viesteistä saa enää edes selvää. Mukamas juhannus selvinpäin, enpä usko! Kännissä on jo nyt kuin käki tai sitten ottaa keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, että sekoaa noin täysin. Ei käy kateeksi.

    Äänestä

  • hullu tämä on kirjoitti:

    tunkee joka ketjuun eikä viesteistä saa enää edes selvää. Mukamas juhannus selvinpäin, enpä usko! Kännissä on jo nyt kuin käki tai sitten ottaa keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, että sekoaa noin täysin. Ei käy kateeksi.

    luuseri yh-äipän takakamari-poika täällä arvostelee mömmöpäissään mensan jäsenten välisiä viestejä ?


    kyllä käy kateeksi !

    Äänestä

  • hullu tämä on kirjoitti:

    tunkee joka ketjuun eikä viesteistä saa enää edes selvää. Mukamas juhannus selvinpäin, enpä usko! Kännissä on jo nyt kuin käki tai sitten ottaa keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä, että sekoaa noin täysin. Ei käy kateeksi.

    voipi olla asiat paremmin kuin sinulle,
    on paperit yliopistosta, 5 viikon loma alkoi, maanastaista 4 viikkoa japanissa,

    eikä kustanna kuin 2,3 % siitä perinnöstä kun tammikuussa saimme.

    Äänestä

  • myt, kirjoitti:

    voipi olla asiat paremmin kuin sinulle,
    on paperit yliopistosta, 5 viikon loma alkoi, maanastaista 4 viikkoa japanissa,

    eikä kustanna kuin 2,3 % siitä perinnöstä kun tammikuussa saimme.

    takakamari pojan päivä-unelma on Eilina Horola kaikilla mausteilla ! kivulias hiivasieni ym,ym,ym

    Äänestä

  • sittabå kirjoitti:

    takakamari pojan päivä-unelma on Eilina Horola kaikilla mausteilla ! kivulias hiivasieni ym,ym,ym

    hakeudu jonnekin hoitoon, etköhän ole riehunut jo täällä tarpeeksi.

    Äänestä

  • neuvo sinulle kirjoitti:

    hakeudu jonnekin hoitoon, etköhän ole riehunut jo täällä tarpeeksi.

    50 e perinnölläsi PEILI ja katso sieltä ken söi kesävoin ?



    PAREMPI YKSI RUUVI LÖYSÄLLÄ---kuin 10 tiukalla !

    Äänestä

tämäkö todella on sitä korkeatasoista keskustelua alkoholista, jota tänne on pitkään peräänkuulutettu? minun sivistykseni ei tälle tasolle yllä, joten jätän enemmälti kirjoittamisen väliin.

Äänestä
  • laidasta laitaan ja olisi enemmänkin, jos ei aina seriffin toimesta poistettaisi. Kirjoittajat palstan tekee, voit itsekin laittaa aloituksia palstan aiheesta.

    Äänestä

juomisesta hauskuus kaukana jos pitää paskat housussa olla täällä palstalla itkemässä.

Äänestä
  • ,,,kuin onkimies kupposta ja vinkuu joka asiasta kuin pudonneen viinapullon omistaja rapuloissaan.


    " voit pelasta maaineesi vain sillä että linjasi pitää ! "

    -TERLÄSTÄ SELKÄRLANKAAN-

    ( anteeksi r-vikani )

    Äänestä

Me alkoholistit olemme ainaq alkoholisteja, riippumatta siittä, olemmeko juoneet vuosikymmeniin. Emme ole heikkoluonteisia, meillä on tukenamme toveriseura!!!

Yhdessä voimme sairastaa alkoholismiamme juomatta viinaa koko elämämme ajan. Taudistahan ei voi parantua. onneksi jumala ja toveriseura ovat tukenamme kokoajan!!!

Alkoholismi ei lopu korkin kiinni laittamalla, oireet ehkä häviävät, mutta tauti on lujemmassa kuin syöpä, syövästä voi parantua, mutta alkoholismistamme ei ikinä!!!

Tutusto sivustoomme, opettele hyväksymään parantumaton sairautesi ja nöyrry, tule palaveriin ja luota jumalaan!!!

http://www.aa.fi/

Äänestä
  • ihmettele että moni alkoholismi siellä toveriseuran paineessa kuitenkin päätyy ryyppäämään tai itsemurhaan. Näin kirjoittava ihminen on jo seurassa aivopesty mutta alkoholismista ei ole aavistustakaan.

    Äänestä

  • tekstiä enkä kirjoitti:

    ihmettele että moni alkoholismi siellä toveriseuran paineessa kuitenkin päätyy ryyppäämään tai itsemurhaan. Näin kirjoittava ihminen on jo seurassa aivopesty mutta alkoholismista ei ole aavistustakaan.

    autosi ja aivosi samass vees...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkoholista ongelman? kirjoitti:

Viinan juonti on hauskaa, miksi tehdä siitä ongelma? Täällä on ihme luusereita valittamassa kohtaloaan. Jos ei osaa käyttää viinaa niin sen korkin voi panna kiinni eikä siinä mitään vertaistukia tarvita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu