Cymbaltan aloitusoireet?

kannattaako jatkaa

Olen viikon verran syönyt Cymbaltaa (30 mg) masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon, pohjalla 100 mg sertraliinia (Zoloft), jonka teho ei kuitenkaan ole tuntunut riittävältä, joten lisäksi aloitettiin tämä Cymbalta.

Tällä hetkellä tuntuu, että lääke taitaa olla minulle aivan väärä: olo tuntuu koko ajan lamautuneelta ja masentuneelta, välillä itkettää, eikä mihinkään jaksa ryhtyä. Lisäksi väsyttää, päätä on särkenyt ja kaikkia paikkoja kolottaa, lisäksi vielä hikoiluttaa ja mahakin on sekaisin. Ennen saattoi edes välillä tulla jotain innostuksen puuskia tehdä jotain, mutta nyt tekisi mieli mennä sänkyyn ja vetää peitto korviin.

Onko kenelläkään ollut tällaista kokemusta Cymbaltasta, että masennus ja ahdistus olisi ennemmin lisääntynyt? Minun oli tarkoitus nostaa annosta parin viikon jälkeen 60 mg:aan, mutta tällä hetkellä mietityttää, että haluanko ottaa edes tätä 30 mg:a. Jos joku sanoisi, että lääke voi yhtäkkiä muuttaa vaikutuksensa päinvastaiseksi, voisin ehkä jaksaa nämä oireet, mutta tällä hetkellä tuntuu, että haluan lopettaa koko lääkkeen...

(Niin, ja minulle on aiemmin kokeiltu Ixeliä ja sertraliiniannoksen lisäämistä, mutta kummatkin kokeilut ovat päättyneet huonosti, koska olen erittäin herkkä saamaan sivuoireita lääkkeistä.)

12

8702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä..

      mulla on alotettu eilen cymbalta ja jo samana päivänä pyörrytti, oksetti ja tuli ahdistuskohtauksia: aloitusoireet! ne häviävät todennäkösesti ajallaan. ja oman kokemuksen kautta, mitä pahemmat alotusoireet, sen tehokkaampi lääke!

    • meikä*

      HEIPS!

      Itse söin kanssa alkuun Zoloftia masennukseen ja ahdistukseen ja se vaihdettiin about vuosi sitten Cymbaltaan, koska ahdistus ei meinannut helpottaa.

      Aloitus oli tosi hankalaa!
      Juuri samanlailla minun masennukseni ja ahdistukseni vain pahenivat ja lisäksi itsetuhoiset ajatukset tulivat melkein pakonomaisiksi!
      Mutta noin kolmen viikon jälkeen kuin huomaamatta olo rupesi helpottumaan!

      Joten älä anna periksi! lun hankaluus kuuluu kuvioon ja on pahimmillaan kahden viikon kohdalla, sitten se rupeaa helpottamaan!

      Tsemppiä ja voimia sinulle :)

      • 100% turvallisia

        "Masennuslääkkeitä on olemassa monenlaisia, joista lääkäri valitsee potilaalle sopivimman. Uusimmista lääkkeistä ei voi tulla riippuvaisiksi, kuten joskus luullaan, ja niillä on myös hyvin vähän sivuvaikutuksia. "


      • on hyvin vakavia
        100% turvallisia kirjoitti:

        "Masennuslääkkeitä on olemassa monenlaisia, joista lääkäri valitsee potilaalle sopivimman. Uusimmista lääkkeistä ei voi tulla riippuvaisiksi, kuten joskus luullaan, ja niillä on myös hyvin vähän sivuvaikutuksia. "

        haittavaikutuksia. Haittavaikutukset voivat jäädä pysyviksi vaikka lopettaisi lääkkeen.

        http://en.wikipedia.org/wiki/PSSD
        http://www.youtube.com/watch?v=9-6pmsVOe3g
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/4596719
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/2565813


      • joka ei
        100% turvallisia kirjoitti:

        "Masennuslääkkeitä on olemassa monenlaisia, joista lääkäri valitsee potilaalle sopivimman. Uusimmista lääkkeistä ei voi tulla riippuvaisiksi, kuten joskus luullaan, ja niillä on myös hyvin vähän sivuvaikutuksia. "

        ikinä ole tarvinnut syödä masennuslääkettä. Kukaan muu ei ole sitä mieltä
        että masennuslääkkeet ovat 100% turvallisia. Ja että hyvin vähän sivuvaikutuksia! Ole ystävällinen ja kirjoita ajatuksiasi muualle, älä tänne missä on sairaita ihmisiä. Häivy! Olet törkeä!


      • 5+9
        on hyvin vakavia kirjoitti:

        haittavaikutuksia. Haittavaikutukset voivat jäädä pysyviksi vaikka lopettaisi lääkkeen.

        http://en.wikipedia.org/wiki/PSSD
        http://www.youtube.com/watch?v=9-6pmsVOe3g
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/4596719
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/2565813

        aivan, esmes citalopraamilla (sivuvaikutukset) seksuaalinen haluttomuus ja vaikeus saada siemensyöksyä voi jäädä pysyväksi,sekä huonontaa muistia,ja toinen on mirtazapiini jonka vieroitusoireet voivat tulla vasta kuukausien kuluttua esmes paniikkikohtauksina

        muistin huononemisen ja paniikkikohtausväittämät perustan omiin ja tuttavien kokemuksiin kyseisistä lääkkeistä enkä mihinkään lääkärinkirjaan tms


    • kokenut mies

      Cymbalta on ns hermolääke,siis jonkin asteinen kipukynnystä nostava,mielialalääke,joka on ns rotanmyrrkyä,paremman avun saat,kun otat ahdistukseen 30 mg Opamoxia 1-3 tabl päivässä,mutta se lääke vähän väsyttää,on sitä myös 15 mg miedompana.

      Zolofti on sama kuin sertraaliini kauppanimeltään,olen kokeillut edellä mainittuja lääkkeitä,hyväksi olen todennut Opamoxin.

      Näihin lääkkeisiin muodostuu ns koukkulääkitys,mutta kun muukaan terapia ei aina auta.

      Kaikki lääkkeet eivät sovi,ne ovat yksilöllisiä,itselläni oli tämä selän kipuoireiden takia,kipukynnystä nostamaan,olisi sama,kuin olisi lasebo lääkettä ottanut.

      Suosoittelen opamoxia,vaikka se onkin kolmio lääke,mutta ahdistukseen on jees lääke,rentouttaa lihaksi,jännitystiloja,eikä enää sillä lailla masennu,jos masentuu joistakin asioista,heittää 30mg opamoxin,alkaa aika nopeasti vaikuttamaan,onhan sitä vielä saatavana 50 mg,mutta opamoxi vaikuttaa eritavalla ihmiseen.riippuu painoindeksistä ym.

      kokenut mies

    • Ansku29

      Monet masennuslääkkeet ja muutkin psyykelääkkeet vaikuttavat aluksi väärinpäin. Ainakin oman kokemukseni mukaan. Minulla menee Cymbalta nyt 60mg x2 eli 120mg yhteensä. Yksi parhaimmista masennuslääkkeistä ikinä, on tullut kokeiltua monia. Tietty vaikutukset on yksilöllisiä.

    • symba

      Kyllä kandee jatkaa, lääkkeen tehon näkee aikaisintaan joskus parin vkon kuluttua, jos sittenkään. Mulla vaihdettiin tehottomaksi käynyt Cipralex lennosta Cymbaltaan 60mg ja kesti reilusti yli kuukauden ennen kuin tunsin positiivisia vaikutuksia. Aluksi Cymbalta vei osittain yöunet noin vkon ajaksi, lisäksi tuli hieman pahaa oloa ja hikoilutti useamman viikon. Nyttemmin useamman kuukauden sitä käyttäneenä en tunne mitään kummempia sivuoireita paitsi lievää huimausta noin tunti lääkkeen oton jälkeen. Se kestää vain lyhyen aikaa. Tsemppiä:)

      • paras kaikista

        Kannattaa jatkaa. Lääkkeiden vaikutus kaikille on yksilöllistä. Paras lääke minulle ainakin ja lähes kaikki olen kokeillut. Ei vie tunteita, vaan vie jännittämisen ja antaa elämän. Kiitos elämästä cymbalta!


      • Kaikki kokeiltu
        paras kaikista kirjoitti:

        Kannattaa jatkaa. Lääkkeiden vaikutus kaikille on yksilöllistä. Paras lääke minulle ainakin ja lähes kaikki olen kokeillut. Ei vie tunteita, vaan vie jännittämisen ja antaa elämän. Kiitos elämästä cymbalta!

        mullakin. Vasta eka viikko menossa. Kyllä väsyttää ja masentaa...Ihan voimaton olo. Seksihalutkin mennyt kaik! Saas nähdä mitä tästä tulee...


      • masentunut78
        Kaikki kokeiltu kirjoitti:

        mullakin. Vasta eka viikko menossa. Kyllä väsyttää ja masentaa...Ihan voimaton olo. Seksihalutkin mennyt kaik! Saas nähdä mitä tästä tulee...

        Hiop!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      201
      1581
    2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      1001
    3. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      954
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      912
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      61
      886
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      760
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      756
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      339
      704
    9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      696
    10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      59
      686
    Aihe