Olen alle 30-vuotias, kohta kolmen lapsen äiti. Minulla asuu kolmisen sadan kilometrin päässä isovanhemmat, joita olen nähnyt viimeksi esikoiseni ollessani vuoden ikäinen eli viisi vuotta.
Olen ollut sisarusteni kanssa aina se huonompi tapaus, vaikka olimme ihan normaaleja lapsia, melko kilttejäkin. Siitä huolimatta mummoni aina haukkui meitä ja tehosti, kuinka upeita serkkumme ovat. Kylässä käydessämme meidän piti olla mahdollisimman näkymättömiä ja hiljaa, jotta emme häiritsisi serkkujemme kylästelyjä.
Kun aloimme olla sen verran vanhempia, aloimme vaatimaan ettemme halua enää lähteä mummolaan. Onneksi käynnit vähenivät koko ajan, muistan kuinka väsynyt olin aina näiden reissujen jälkeen ja olin vasta 7-vuotias!
Nyt mummoni toivoo, että menisin käymään lasteni kanssa kylässä. Esitin, että hän voisi itsekin tulla käymään, mutta sen jälkeen sain kuulla kuinka sairas hän on ja kuinka sairas hänen miehensä ovat. Onhan hän sentään omaishoitaja. Mutta: niin olen minäkin vanhemmalle lapselleni ja nykyään hän ei pysty sairautensa vuoksi matkustamaan pitkiä matkoja, joka vie valtavasti voimia ja käytössä on suuri määrä apuvälineitä, joka vie valtavan tilan autostamme. He pystyvät sentään matkustelemaan.
Toisaalta minua ei oikein kiinnostaisi käydäkään isovanhempieni luona. En ole ollut koskaan läheinen heidän kanssaan ja en tunne mitään kuuluvuutta heihin. He ovat minulle ulkopuolisia, joihin en ole koskaan päässyt kunnolla tutustumaan. Olenko siis itsekäs lapsenlapsi? Kiertoteitä myöten sain nimittäin kuulla, että nämä ihanat serkkumme, jotka ovat aina olleet meitä parempia, eivät välitäkään isovanhemmistaan elleivät ole sitten rahaa vailla. Itse en ole ollut koskaan mitään vailla, paitsi seuraa pienenä ollessani ja halua tutustua heihin. Nykyään en osaa edes ajatella, että lapsillani on isoisovanhemmat, eivätpä he ole edes koskaan kysyneet mitä heille kuuluu tai eivät ole lähettäneet onnittelukorttia vauvan syntymän johdosta.

Vastaukset 12
Vanhimmat
isovanhempiasi kohtaan. Isovanhempien ja lastenlasten suhde on vapaaehtoinen ja isovanhemmat ovat siinä avainasemassa. Isovanhemapasi (lähinnä mummosi) eivät kohdelleet teitä reilusti. siksi serkkusikaan eivät ole säilyttäneet hyviä välejä heihin. Sano mummollesi, että jos hän haluaa tavat sinua, niin tulkoon itse käymään. Vanhuksen omaishoitalla on lomaa silloin, kun hoidettava on kuntoutuksessa. Sinulla sairaan tai vammaisen lapsen hoitajana ei taas lomia ole.
...mieltä että sinulla ei ole velvollisuuksia häntä kohtaan, niin itseäsi kohtaan on. Eli jos asia myöhemmin vaivaisi sinua, vaikkapa jos mummosi pian kuolisi... ja sitten kadut ettet mennyt käymään. Saatko reissun ajaksi lapsesi johonkin hoitoon ettei tarvitsisi lähteä apuvälineiden kanssa reissuun, lähtisitte vaan osalla porukasta... tai jos matka on mahdoton niin onhan näitä puhelin ja posti joilla voi pitää yhteyttä.
Miten voisin katua sellaista, kun en ole juuri muutenkaan tekemisissä? Mummoni ei ole koskaan edes kysynyt, miten me jaksamme ja miten me voimme. Viimeisimmän puhelun sain pari vuotta sitten, ja sekin oli pääasiassa sitä, miten rankkaa hänellä on. Ennen sitä en ollut saanut puhelun puhelua, ja tämänkin mielipiteen kuulin äidiltäni.
En voi sille mitään, mutta en osaa surra lähes tulkoon minulle tuntemattoman ihmisen kuolemaan. Mummoni on tehnyt melkein koko ikäni kuolemaa, muistan ihan pienestä pitäen kaiken maailman sairauksia... En todellakaan katso velvollisuukseni mennä katsomaan isovanhempia, joita en tunne juuri ollenkaan.
Lastani on vaikea saada mihinkään hoitoon, koska hänellä ei ole yöpaikkoja eikä hän voi yöpyä kenenkään tuttavankaan luona, koska käytössä olevat apuvälineet ovat melko massiivisia. Lisäksi olen pakkolevossa, koska vauva meinaa syntyä ennen aikaisesti.
yhtään itsekäs kertomasi perusteella. Missään nimessä ei kannata lähteä isovanhempiesi luokse pahoittamaan mieltäsi yhtään enempää. Varsinkin, kun olet raskaana ja uhkana on komplikaatioita. Olemassa olevien ja syntymättömän lapsesi takia ei siis kannata lähteä turhaan stressaamaan itseäsi. Jos olisit lapseton ihminen ja helpommassa elämäntilanteessa, niin sitten ehkä voisit käydäkin piipahtamassa.
vielä pitää lisätä, että suunnattomasti voimia elämäntilanteeseesi! En osaa kuvitellakaan kuinka rankkaa on, kun on vammainen lapsi ja yksi vielä syntymässä ja raskauskaan ei ilmeisesti ole sujunut ongelmitta. Oikea sankariäiti olet. Unohda kokonaan isovanhempasi ja keskity ihan omaan perheeseesi hyvällä omatunnolla.:)
Kiitos, tuntuu paljon paremmalta tietää että on joku, joka ymmärtää tilannettani. En tosin osaa pitää itseäni sankariäitinä, ihan tavallinen äiti olen joka koittaa pitää lapsistaan ja itsestään huolta :).
Jos et halua/voi mennä, kiität kutsusta ja sanot, että nyt ei käy, täytyypä tulla sitten joskus paremmalla ajalla.
Niin sitä sanotaan muillekin kutsujen esittäjille, jos ei ole halua mennä.
Ei sinun tarvitse sanoa mummullesi, että siksi en tule, kun jo 7-vuotiaana väsyin teillä ihan kauheasti, kun olin niin syrjitty ja halveksittu.
Pari kohteliasta kieltäytymistä riittää. Voithan syyksikin aivan hyvin sanoa, että sairaan lapsen kanssa on yhtä vaikea matkustaa kuin sairaan papan kanssakin.
Tottahan se on.
samantapaisista syistä välini mummooni, kun muut serkut ja heidän lapsensa olivat aina parempia. Eikä harmita yhtään, vaikken nähnyt mummoani seitsemään vuoteen ennen hänen kuolemaansa.
pääsevät autolla liikenteeseen, niin ilmoita että heidän on helpompi tulla sinun luonasi käymään kuin sinun heidän. Minulla on vammainen pikkusisko ja ymmärrän kyllä kuinka vaikeaa vammaisen lapsen kanssa voi olla lähteä mihinkään..
Mikä mahtoi olla mummosi todellinen yhteydenoton syy? Oletko sitä kysynyt? Miksi hän haluaa sinut vierailulle?
Minusta ainakin sinä voisit olla rehellinen ja sanoa ettet pääse tilanteesi takia. Ole aikuinen tässä tilanteessa ja käsittele asiaa järjellä.
Sukulaisten välit ovat joskus aika monimutkaisia.
vaiheessa henkilökohtaisesti minuun yhteyttä, kuulin vain äitini kautta.
tarvitse mitään isovanhempia lähteä tapaamaan ja yrittää luoda heihin mitään suhdetta - varsinkaan, jos he eivät itse sitä aktiivisesti mitenkään edesauta. Puheet ja teot ovat kaksi eri asiaa. Jos he todella välittävät ja yhtään käsittävät, miten ovat itse aikoinaan toimineet, niin he ovat kyllä velvollisia olemaan aloitteentekijöitä ja toimimaan siinä aktiivisesti.
Älä mieti ja murehdi heitä. Sinulla on perheesi ja lapsesi, jotka tarvitsevat sinua. Menneitä et voi muuttaa, mutta nykyinen elämäntilanteesi vaati kyllä sinulta jo muutenkin, joten mummelit saavat jäädä. Et ole itsekäs - olet melkeinpä liian kiltti! Älä siis tunne syyllisyyttä, vaan anna asian olla nyt kokonaan. Keskity lapsiisi ja syntyvään vauvaan ja omaan vointiisi. Katsot sitten joskus, jos tilanne on toinen ja elämässä toisenlaiset kuviot. Mitä muuten miehesi ajattelee tästä? Tai entä omat vanhempasi?