Nisän alue turvonnut ja turkkia lähtenyt

MiksiNäin?

Omistan 9 vuotiaan sekarotuisen nartun, kaikinpuolin terveen oloinen koira. Valeraskauksia on ollut paljon, mutta voisivatko ne nyt yhtäkkiä liittyä tähän (ei ole kauaa aikaa kun edellinen valeraskaus oli)?

Eli koirallani on ylimpien nisien kohdalta lähtenyt turkkia jonkin verran, että nisästä pari senttiä ja sitten vasta alkaa turkki. Nisät ovat myös paisuneet, laajentuneet suuremmiksi. Muuten eivät ole mitenkään erikoiset (eivät eritä mitään yms.). Koiralla on toisen nisän kohdalla ollut about vuoden pieni patti, joka siis sijaitsee nisän lähettyvillä ja on tunnusteltavissa ihon läpi. Tämä patti kasvoi juuri n. vuosi sitten isommaksi ja mentiin lääkäriin ja koira sai antibioottikuurin ja se patti sitten pieneni tuollaiseksi takaisin ja koirakin muuttui normaaliksi. En tiedä tuosta patista, että onko se harmiton vai vakavakin, mutta koira on jo suhteellisen vanha, enkä leikkaukseen haluaisi laittaa. Vaikka se olisikin vakava, niin se ei silti takaa, etteikö niitä tulisi lisää.

Noh, kuitenkin. En tuosta patista nyt sen enempää, mutta ihmetyttää vaan, miksi ylimpien nisien ympäriltä karvoitusta on lähtenyt ja miksi nisät ovat suurentuneet? Koira ei niitä kuitenkaan aristele ja voi vallan mainiosti. Olisiko se sitten jotakin vanhuutta vai mitä? Harmitonta vai ei?

Jos joku sattuisi tietämään. :)

13

14436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....

      Miksi koiraa ei ole leikattu jo ajat sitten? Sehän kuolee joko nisäkasvaimeen tai kohtutulehdukseen lopulta... Jos koiraa ei leikkuuta ajoissa, vanhana sitä tuskin enää kannattaa kun ei kestä leikkausta. Etenkin jos on ollut valeraskausongelmia niin typerää olla leikkuuttamatta.

      Nisistä pitää pitää tarkkaa huolta jos koiraa ei ole leikattu. Valeraskauden seurauksena voi tulla vaikka nisätulehdus ja jopa mätäpaise nisän viereen. Nisää pitkin siis menee bakteeri maitorauhasiin ja voi levitä vaikka sydäntulehdukseksi.

      • MiksiNäin?

        On totta, että kannattaisi leikkauttaa koira kohdunpoiston vuoksi viimeistään silloin, kun tietää ettei koira tule saamaan pentuja. Kaikki eivät kuitenkaan näin tee ja jälki viisas on hyvä olla. Seuraavan koiran kohdalla jos narttu on, niin varmasti laitan kohdunpoisto leikkaukseen, niin riskit pienenevät. Kyllä se koira kuitenkin voi ihan vanhuuteenkin kuolla, eikä aina joko nisäkasvaimeen tai kohtutulehdukseen. Että tuo on puppua, että näin käy mukamas 100 % varmasti.

        Olen aina valeraskauden aikaa kun nisistä on tullut maitoa, niin puristanut hellästi maitoa pois, ettei maito pakkautuisi ja tulisi tulehdusta.

        En kuitenkaan pidä tälläisistä vastauksista, jossa ruvetaan julistamaan että koirani nyt kuolee kun sitä ei ole leikattu ja vastausta alkuperäiseen viestiin ei tule. Jos et satu tietämään asiasta mitään, josta kysyin niin ei tarvitse vastata.

        Kiitos.

      • taisku79
        MiksiNäin? kirjoitti:

        Koiraa ei saa missään nimessä lypsää jos maitoa tulee! Lisää vain maidontuotantoa. Mielummin antaa lääkettä jotta maidontulo lakkaa. Homeopaattisetkin auttaa monilla.

        Jos koira on kunnossa, sen voi vielä leikkuuttaa jos pidät kiirettä. Onhan sillä vielä monia vuosia edessä jos on terve ja etenkin jos on sekarotuinen, ne kun elävät pidempään.

        Nisän patti kuulostaa nisäkasvaimelta tai tulehduksen aiheuttamalta paiseelta. Nisäkasvaimet on monesti hyvälaatuisia eli eivät leviä jos ne poistaa ajoissa.

        Mitä tulee nartun leikkuuttamiseen niin en minäkään ymmärrä miksi olet pitänyt valeraskauksista kärsivää koiraa leikkaamatta? Narttu kuitenkin stressaantuu ja kärsii jatkuvista valeraskauksista. Luontaistahan olisi tehdä pentuja mutta eihän se aina onnistu. Siksi pitää tehdä luonnottomia juttuja kuten antaa galastoppia (maidonestolääke) tai leikkuuttaa narttu. Ikävän moni synnyttämätön, leikkaamaton koira kuolee lopulta kohtutulehdukseen.

      • MiksiNäin?
        taisku79 kirjoitti:

        Olen lukenut jostain että maito ei saisi pakkautua nisiin, siitä voi tulla tulehdus. Siksi olen maitoa yrittänyt ottaa pois. Olen siis jostain saanut väärää tietoa? :o

        En muista tismalleen, mutta lääkäri muistaakseni diagnosoi patin nisätulehdukseksi. Ja siihen annetuilla lääkkeillä se lähtikin pienenemään ja koiran vointi parantui.

        Kun tässä nyt ihmetellään kovasti tuota miksi en ole leikannut, niin sanon sen verran että olen perheen tytär jolla koira on. Vanhempani kun eivät paljoa näistä tiedä enkä minäkään ollut perehtynyt, niin siksi koiraa ei ole leikattu. Kuitenkaan en laittaisi mielelläni enää 9 vuotiasta koiraa leikattavaksi, varsinkaan kun leikkauskulut ovat niin suuret. Jos itselläni olisi ylimäärästä, veisin oitis koiran leikkaukseen (tottakai 9 vuotiaalla koiralla tosin on myös riskinsä leikattavana).

        Toivon että koirani silti saisi elää vielä monia vuosia. Saisinko sitten lääkkeillä autettua seuraavaa valeraskautta jollain tapaa? Esim. jos antaisi tuota maidonestolääkettä? Vaikuttaako se positiivisesti muulla tapaa kuin sillä ettei maitoa tule?

        Niin ja vieläkään nyt tähän alkuperäisen viestin aiheeseen ei ole vastattu...

      • ei ihme

        kohta että jää monikin koira viemättä edes tutkimuksiin eläinlääkäreille.

        Siis miten he voivat kääntää hinnat suoraan markasta euroon (1mk=1e). Käsittämätöntä että narttukoiran kohdunpoisto maksaa 450e ja saattaa olla kalliimpikin jossain? Kenellä tuollaisia rahoja on yhtäkkiä jostain ottaa, elääkin pitää ja muitakin kuluja ihmisellä on. Jos on pienituloinen ei pysty tuollaista summaa säästämäänkään moniin aikoihin.

        Joo, en enään otakaan koiraa, ei ole varaa.

      • olet saanut
        MiksiNäin? kirjoitti:

        Olen lukenut jostain että maito ei saisi pakkautua nisiin, siitä voi tulla tulehdus. Siksi olen maitoa yrittänyt ottaa pois. Olen siis jostain saanut väärää tietoa? :o

        En muista tismalleen, mutta lääkäri muistaakseni diagnosoi patin nisätulehdukseksi. Ja siihen annetuilla lääkkeillä se lähtikin pienenemään ja koiran vointi parantui.

        Kun tässä nyt ihmetellään kovasti tuota miksi en ole leikannut, niin sanon sen verran että olen perheen tytär jolla koira on. Vanhempani kun eivät paljoa näistä tiedä enkä minäkään ollut perehtynyt, niin siksi koiraa ei ole leikattu. Kuitenkaan en laittaisi mielelläni enää 9 vuotiasta koiraa leikattavaksi, varsinkaan kun leikkauskulut ovat niin suuret. Jos itselläni olisi ylimäärästä, veisin oitis koiran leikkaukseen (tottakai 9 vuotiaalla koiralla tosin on myös riskinsä leikattavana).

        Toivon että koirani silti saisi elää vielä monia vuosia. Saisinko sitten lääkkeillä autettua seuraavaa valeraskautta jollain tapaa? Esim. jos antaisi tuota maidonestolääkettä? Vaikuttaako se positiivisesti muulla tapaa kuin sillä ettei maitoa tule?

        Niin ja vieläkään nyt tähän alkuperäisen viestin aiheeseen ei ole vastattu...

        KOvasti vaadit vastauksia vaikka niitä olet saanut. Toistan mitä muutkin eli: koiralla on todennäköisesti nisäkasvain tai nisätulehdus (paisepatti). Omalla koirallani lähti karvat nisän ympäriltä nisätulehduksesta. Joten kannattaisi viedä koira eläinlääkärille.

        Maidonestolääke on valeraskauslääke samalla eli lähtee maito nisistä ja valeraskausoireet häviävät. Mutta sekin on rankka lääke eli ei sitä voi antaa joka valeraskauskerta vaan koira on leikkuutettava. Kalliimmaksi tulee viedä jatkuvasti lääkärille ja ostella lääkkeitä kuin leikkuuttaa. Maidonestolääkkeen nimi on galastop ja se tosiaan saattaa joillekin koirille olla tosi rankka. Oma koirani läähätti, oksenteli ja sille tuli nestehukka, piti viedä nesteytettäväksi.

        Niin, oman koirani leikkuutin tosiaan 8 vuotiaana ja oli jo seuraavana päivänä tosi pirteä (kyseessä 3 pentuetta tehnyt siitoskoira). Ekan yönhän koirat itkevät pahoinvoinnin (nukutuksesta johtuvan) vuoksi mutta niille on kipulääkkeet eli ei se leikkauskipu ole itsessään paha. Koira riehui jo muutaman päivän kuluttua ja piti rauhoitella ettei tikit repeä.

        Jos sinulla/vanhemmillasi ei ole rahaa hoitaa koiraasi, onko sinulla rahaa lopettaa se? Vai ammuttavaksiko aikoisit viedä? Lopetuskin maksaa aika paljon. Onko koiraa edes madotettu säännöllisesti? Entä rokotettu?

      • MiksiNäin?
        olet saanut kirjoitti:

        Täytyypä näyttää nisiä sitten kun vien koiran pian rokotettavaksi.

        Jos koira olisi niin huonossa jamassa, niinkuin kaikki nyt elämänsä päätteeksi ovat että pitäisi lopettaa, niin kyllä sen 100 euroa täytyisi vaan maksaa. En kuitenkaan haluaisi nyt miettiä lopetusta, mutta ihmeellisiä kysymyksiä ihmiset täällä esittelee.

        Koira on madotettu ja rokotettu ja vähäiset vaivat mitä koiralla on ollut, on hoidettu eläinlääkärillä.

      • ......

        Eli jätät koiran odottelemaan. Todellista välittämistä. Tuskin viet sitä ollenkaan sinne jos alat jotain rokotuskertaa odotella. Jos kyseessä olisi omani, veisin kyllä välittömästi vaikka menisi viimeiset pennit.

      • MiksiNäin?
        ...... kirjoitti:

        Odottelemaan? Kuka niin on sanonut? Koiralla nyt on ollut nuo nisät tuollaiset ainakin kuukauden. Ja rokotuttaan voin viedä sen vaikka huomenna, sillä tänä kesänä se tarvitsee viedä rokotettavaksi. Että kyllä minä koirastani välitän, miksi muuten kyselisin koirani terveydestä tällä palstalla?

      • myrsky1
        olet saanut kirjoitti:

        KOvasti vaadit vastauksia vaikka niitä olet saanut. Toistan mitä muutkin eli: koiralla on todennäköisesti nisäkasvain tai nisätulehdus (paisepatti). Omalla koirallani lähti karvat nisän ympäriltä nisätulehduksesta. Joten kannattaisi viedä koira eläinlääkärille.

        Maidonestolääke on valeraskauslääke samalla eli lähtee maito nisistä ja valeraskausoireet häviävät. Mutta sekin on rankka lääke eli ei sitä voi antaa joka valeraskauskerta vaan koira on leikkuutettava. Kalliimmaksi tulee viedä jatkuvasti lääkärille ja ostella lääkkeitä kuin leikkuuttaa. Maidonestolääkkeen nimi on galastop ja se tosiaan saattaa joillekin koirille olla tosi rankka. Oma koirani läähätti, oksenteli ja sille tuli nestehukka, piti viedä nesteytettäväksi.

        Niin, oman koirani leikkuutin tosiaan 8 vuotiaana ja oli jo seuraavana päivänä tosi pirteä (kyseessä 3 pentuetta tehnyt siitoskoira). Ekan yönhän koirat itkevät pahoinvoinnin (nukutuksesta johtuvan) vuoksi mutta niille on kipulääkkeet eli ei se leikkauskipu ole itsessään paha. Koira riehui jo muutaman päivän kuluttua ja piti rauhoitella ettei tikit repeä.

        Jos sinulla/vanhemmillasi ei ole rahaa hoitaa koiraasi, onko sinulla rahaa lopettaa se? Vai ammuttavaksiko aikoisit viedä? Lopetuskin maksaa aika paljon. Onko koiraa edes madotettu säännöllisesti? Entä rokotettu?

        Hyvähänsitä rotukoiran omistajana jaella ohjeita mitenkä sekarotuisia pitäisi hoitella, kyllä ohjeet muuttuisi ja kukkaron nyörit kireelle vedettäs jos kyseessä olisi pahainen kylä rakki, se on valitettavasti niin että eläimen arvoa mitataan sen rodun puhtauden perusteella ja sitä suosivat nämä mersu ihmiset eläin maailman aadut.

    • heti...

      Koira lääkäriin koska kyseessä on luultavasti nisätulehdus! Ja se sterilaatioleikkaus maksaa halvimmillaan (syrjemmillä paikkakunnilla) n. 200 euroa. Jos on varaa ollut ottaa koira on kyllä varaa se leikkuuttaa. Muuten kannattaa antaa koira eläinsuojeluyhdistyksen kautta uuteen kotiin missä se hoidetaan!

      Tästäkin syystä en kannata sekarotuisten ilmaista tehtailua. Koiran pitäisi maksaa pari tonnia niin kukaan ei ottaisi hetken mielijohteesta tai miettisi että uuden saa tilalle jos vanha kuolee...

      • MiksiNäin?

        Kuule älä sinä tule selittämään, että uuteen kotiin koira missä sitä hoidetaan! Koira on saanut enemmän kuin hyvää hoitoa ja on tuohon ikään nähden vielä niin iloinen ja pirteä koira. Olemme kyllä pitäneet siitä huolta kaikin tavoin, rokotukset ja kaikki vaivat hoidettu. Streilaatoleikkauksestakin tiesimme vasta hiljattain, mielestäni tuollainen asia pitäisi ottaa esiin eläinlääkärissäkin aina nartun kohdalla, jos se kerta on jokaisella nartulla aina edessä. Ihan niinkuin olisin ainut joka ei ole leikkauttanut narttukoiraansa.

        Ja tuosta nisätulehduksesta otan asian puheeksi seuraavalla rokotuskerralla, joka olisi nyt kesällä.

      • (samassa veneessä)

        Tosi ilkeämielisiä vastauksia olet saanut! Miksi ihmiset purkavat vihaansa ihmiseen joka kyselee apuja ja neuvoja?! Menkää itse urpot lopetettavaksi tai steriloikaa heti itsenne vähintään. Typeryksinä luultavasti kuolette tosin eikä siinä suurikaan lompakko auta. Se nyt vaan on tosiasia monelle että ainakin täällä pääkaupunkiseudulla tuo lääkärissä käyttäminen on todella kallista, siksi mieluusti etsii hieman vastauksia ensin (ystävällisisltä) ihmisiltä. Taloudellinen tilanne voi kuulkaas ihmiset kalliit teidänkin kohdallanne muuttua vaikka yhdessä yössä. Ja sitäpaitsi juuri köyhällä se lemmikki pitää olla, lemmikistä on aina lohtua. On hyvä jakaa vähänsä rakkaan eläimen kanssa.
        Aloittajalle; kannattaa kuitenkin käyttää lääkärissä ja leikata, ja sopia osamaksusta, ehkä saat sitten vanhemmiltasikin apua siihen? Kyllä 9v. voi vielä jaksaa ihan hyvin, jos on muuten pirteä. Itsekkään en tiennyt että nartulla voi mennä tosi pahaksi nämä valeraskaudet ja ehdottomasti seuraavan steriloin nuorena. Aiemmilla ei nimittäin ole ollut tätä vikaa, ja uroksillahan vaivaa vain naapurin juoksut:) Hyvää kesää sinulle ja toivottovasti saat apua hauvalle pian!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1576
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1413
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1259
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe