hormonimyrsky on ohi. Alkuihastusvaiheessa saa jotain aikaan, mutta myöhemmin kaikki tuntuu kaukaiselta.
Ne jotka täällä on pitkään roikkunu, on jo menettäny pelin. Tää on tosi.
Ne jotka täällä on pitkään roikkunu, on jo menettäny pelin. Tää on tosi.
Vastaukset 13
Vanhimmat
toiminta alkoi vasta n. kahdeksan ikävöinti kuukauden jälkeen.
Miksi vaihtaisin helpot poikamiehen päiväni helvetin esikartanoksi?
joskus kyllästyä, mutta siinä vaiheessa on usein jo liian myöhäistä?
Koska se kumppani saattaisi kuitenkin älytä antaa sen verran liekanarua, ettei tule tukahtumisen tunnetta?
---
Oikeasti en kyllä tiedä itsekään olisinko valmis vaihtamaan tämän hetkistä vapauttani, vaikka saisinkin kaipaamani ihmisen lähelleni. Olen liian tottunut yksinoloon. Heitinkin nuo kysymykset lähinnä retoriikkana, vaikka en taida uskoa tuohon edes itse.
oon jo menettänyt. Kunhan roikun.
intohimot varmaan sammua. Onneksi, muuten olisin kuollut tähän paahteeseen. Nyt voin jo hyväksyä, että no sitten joku muu kuin hän.. :)
Ihminen jaksaa pari(kin vuotta), mutta sitten se palo loppuu.
kuinka voit
Ehkä se selviää.
hetken ja ajattelin että jonkinlaiset "hautajaiset" pitäis pitää. Joskus teini-iässä poltin valokuvia, kun "juttu" meni ohi. Nyt ei ole mitään poltettavaa.
Ehdotuksia?
Meni yli hilseen. Aloin käyttäytä yllättävästi. Hehkuttelin olemattomia, tai ei olemattomia, mutta...äh! En minä löydä tälle selitystä ja miksi pitäisikään.. Kaikki alkaa näyttää kaukaiselta, kauniilta ja ainutlaatuiselta. Kunhan pääsen tästä itseinhosta. Mitä mä mietin? Sitä että kaukaa näkee selvemmin ja ymmärtää syitä. Ymmärrän jo miksi minä tarvitsin sitä silloin.
vasta voi sanoa rakastaako tosissaan kun se hormonimyrsky on ohi..se tapahtuu joka suhteessa.
Mutta niin.. kyllähän se jossain vaiheessa ohi menee kun ei nää ja jos tietää ettei tule näkemäänkään.
Puijaa ihmisen sillä hormoonimyrskyllä lisääntymisetäisyydelle. No, tämä ei nyt kovin romanttiselle tietysti kuulosta. Sen jälkeen- eli sen parin vuoden päästä pitäisi tunteen jatkua varsinaisena rakastamisena ja kiintymyksenä.
Jos sitä rakkautta ei itseä kohtaan löydy kummaltakaan, loppuu yhdessäolokin.Tälläinen suhde kun toimii vain ehdollisella vaihtoperiaatteella: "Jos sinä rakastat minua, rakastan minäkin sinua".
Rakastaa voi myös ilman vastarakkautta mielensä pohjalla aina. Ei se ole keltään pois.Ihminen usein vain päättää lopettaa rakastamisen kyllästyttyään.
Hän saattaa itse kuvitella, että toinen onkin väärä, vaikka on itseasiassa itse kyvytön rakastamaan aidosti.Tämä silloin kun huomaa myrskyvaiheen menneen ohi.
On paras antaa rakkautta itsestään ulos, niin paljon kun kykenee. Niin sitten se sopiva löytää myöskin tiensä sinun luoksesi.
Me ihmiset usein vain haluamme sellaisen ihmisen, joka meitä nopeammin karkuun juoksee.Olisikohan sitten siinä syynä alitajuinen halu olla vapaa.
Vapaa, niinkuin rakkaudessakin oikeastaan kuuluisi olla.
tuota aikaisemmin todeta???
En ole mikään luovuttajatyyppi muutenkaan, miksi tässäkään? Vuosi on mennyt jo kärvistellessä, eikä ne "hormoonit" vieläkään ole laskeneet. On todella vaikea luopua unelmista, kaikkein vähiten niistä kauneimmista. Vaikka ne olisivat kuinka "väärin". Ihan sama, dreaming is free.