Kysymys kuntalaisille

kaupungin hallitus kuntalaisten luottamusta?
683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kotkan kaupunginhallitusta. Onneksi jopa suurin osa valtuutetuista alkaa tajuamaan jo, että kumileimasinta ei ole enää järkevä käyttää. Antiikkiesineet kuuluvat maakuntamuseon vitriineihin ja samoin vahamuotista tehdyt Kasiryhmän jäsenet.

Kuntalaiset pääsevät ilmaiseksi katsomaan tätä näyttelyä, kunhan Vellamon lisäkulut on ensin maksettu.

Äänestä
  • tunnen lukuisia kotkalaisia, jotka ovat sanoneet, että jos olisivat nuorempia, niin muuttaisivat täältä niin kauas kuin pääsisi. Nämä ihmiset ovat vihoissaan Kotkan hallitukselle tekemistään päätöksistä esimerkkinä tämä Kervisen tapaus, 4 milj. varastot ja "monumentit". Kotkan peruspalvelut ovat niin alhaisella tasolla, että osa vanhuksista ei elä ihmisarvoista elämää. Lapsiperheitä ei tueta ja sitten on vielä otsaa hamuta tänne Kotkaan lapsiperheitä, joille ei ole edes tarjota neuvolapalveluita muista terveyspalveluista puhumattakaan, saati sitten jos tarvitaan esim. psykologin apua. Kotkassa ovat asiat tosi huonoissa kantimissa.

    Äänestä

  • tunne, mutta kirjoitti:

    tunnen lukuisia kotkalaisia, jotka ovat sanoneet, että jos olisivat nuorempia, niin muuttaisivat täältä niin kauas kuin pääsisi. Nämä ihmiset ovat vihoissaan Kotkan hallitukselle tekemistään päätöksistä esimerkkinä tämä Kervisen tapaus, 4 milj. varastot ja "monumentit". Kotkan peruspalvelut ovat niin alhaisella tasolla, että osa vanhuksista ei elä ihmisarvoista elämää. Lapsiperheitä ei tueta ja sitten on vielä otsaa hamuta tänne Kotkaan lapsiperheitä, joille ei ole edes tarjota neuvolapalveluita muista terveyspalveluista puhumattakaan, saati sitten jos tarvitaan esim. psykologin apua. Kotkassa ovat asiat tosi huonoissa kantimissa.

    kyllähän kansalaisoikeudet ja taloiuspolitiikka ovat retuperällä kotkassa, ei ihme että muuttohalukkuus nousussa.

    Äänestä

Oliko mielessäsi kenties että 8 valtuutettua on väärässä ja yksi ainoa aina oikeassa. Onpa Sinulla mahtava logiikka.

Äänestä
  • naiivi uskotellaksesi väittämääsi. Sivistyneet ihmiset eivät käytä Pulinat Pois-termiä. Lasten päiväkodeissa lipsahtelee tällaista huonoa kielenkäyttöä joskus.

    Äänestä

ei ainakaan tämän kuntalaisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nauttiiko Kotkan kirjoitti:

kaupungin hallitus kuntalaisten luottamusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu