Kaipaisin apua seuraavaan ongelmaan:
Poikamme 5v, reipas mutta myös herkkä luonteeltaan. Vaippa jäi kokonaan pois vajaa 3 vuotiaana.
Hoidossa perhepäivähoitajalla. Tuhrimista ollut noin 2vuotta, mutta VAIN hoidossa. Olen lukenut ummetuksesta ym., mutta luultavasti pojallamme vaiva on enemmän psyykkinen koska kakkaa ei koskaan tule housuun varahoidossa, kotona, reissussa, ei missään muualla kuin hoitopaikassa. Ollaan vaikka kuukausi lomalla, ei mitään ongelmia mutta lähes jokaisen hoitopäivän jälkeen on pienempi tai isompi vauhtiraita housussa. Poika ei halua kertoa asiasta hoitajalle vaan kotona on hoitopäivän jälkeen pesut tehty. Monta kertaa on sovittu, että seuraavalla kerralla kertoisi hoitajalle, mutta ei vain pysty kertomaan. Luulen että hoitaja on suhtautunut joskus negatiivisesti asiaan ja tästä on jäämyt pelko. Poikamme kertoikin hoitajan joskus sanoneen, että saat pestä itse jos kakkaat vielä housuun. Poikamme ei osaa kertoa mistä kakkaaminen johtuu, kuulemma se "vain tulee". Muutaman kerran on asiasta hoitajan kanssa puhuttu, hänkään ei keksi mistä asia voisi johtua eikä hän ole tiennyt että kakkaa on tullut housuun. Nyt asiaa ei olla otettu enää edes puheeksi, ajateltu vain että jospa tämä menisi itsestään ohi. Hoitopaikka vaihtuu kesäloman jälkeen ja toivotaan että se tuo asiaan ratkaisun. Poikamme on muuten hyvin kehittynyt siitä huolimatta että on koko ajan ollut hoitopaikassa vanhin. Kesäloman jälkeen aloittaa toisella hoitajalla, jossa on samanikäinen poika. Onko kellään vastaavaa ongelmaa ja kyseessä on siis vauhtiraidat, "isot" kakat kyllä hoitaa pönttöön. Vastauksia odotellen huolestunut ja asiaan kyllästynyt äiti.
5v pojan tuhriminen hoitopaikassa
2
645
Vastaukset 2
- terprrprrp
kyse siitä, että pylly on vain huonosti pyyhitty??
- äiti......
alkoi tuhria ekaluokkalaisena. Hänkin on aina ollut herkkä luonteeltaan suuntaan jos toiseenkin. Tuhriminen osui usein iltapäiväkerhoon, kun ei koulupäivän aikana käynyt / tarvinnut käydä vessassa. Kakalla käynti ja omatoiminen pyllyn pyyhkiminen oli myös pitkän oppimisen tulos. Ymmärrän hyvin kyllästymisesi, vaikka asian kuinka ymmärtäisi.
Yökastelija hän oli eskariin asti, mutta se oli puhtaasti virtsasysteemin kehittymisen hitautta . Veljensä oli samanlainen.
5-6 vuotias ei varmaankaan osaa selittää miksi tuhrii, sitä on ihan turha tivata. Ettei tee asiasta liian suurta numeroo. Odottelisin kesälomien yli ja uuden hoitokäytänteiden alkua. "Ongelma" saattaa mennä itsellään ohi. Älä ainakaan muistuta poikaa asiasta.
Meidän poika muuten on nyt jo lukioikäinen. Ihan tavallinen nuoren miehen alku, ilman suuria murrosiän ongelmia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15690Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70523
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it183522Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486Ihmettelen tämän palstan naisia
Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä83479