Väylän vasenta

Pakko kysellä hitaan moottoriveneen omistajana, että mihin perustuu se että välillä tulee väylän oikeaa laitaa vastaan purjevene moottorilla ajaen? Itse ajelen valmiiksi yleensä ääri oikeaa, koska olen hitaalla veneellä liikkeellä. Jäin vain miettimään tätä kun viimeksi iso purkkari olisi ajanut varmaan päälleni ajaessaan vasenta laitaa (itsestään katsoen). Toki otin pienen väistön väylältä pois, mutta kun purkkarin sakki katsoo perään niinkuin olisin puolisokea tupauuno. Olenko siis missannut jotain sääntöjä vai eikö normaalisti kuitenkin noudateta oikeanpuoleista liikennettä ja jos vielä moottorilla ajetaan, niin sitä suuremmalla syyllä.
381643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Olet oikeassa, moottorilla kulkeva purkkari noudattaa normaaleja moottoriveneiden sääntöjä kuten sanoitkin.

...mutta...

Koska tilanne ei tuosta enempää selviä on todettava, että toki SUURI purkkari kuten esim. perinnepurjelaivat ovat rajoitettu ohjailukyvyltään ja siten etuajo-oikeutettuja jo terveen järjen mukaan ja etenkin mikäli käyttävät sitä osoittavia merkkejä mastossaan.

Myös tuulen vaikutus, väylän kaartuminen tms. paikallinen seikka voi vaikuttaa siihen, että moottorikäyttöinen purkkari on joutunut poikkeamaan väylän oikeasta reunasta. Tämä mainittakoot siksi, ettei moottoriveneissä usein tule esim. tuuliolosuhteisiin kiinnitettyä huomiota, hitaisssa toki enemmän kun nopeissa. Tästäkin syystä täällä usein puidaan aiheetta nyrkkiä kun "purkkarit sahaa väylää laidasta laitaan, miksimiksi?!?!?" vaikka vastatuulella se on semmosta.

Äänestä
  • Okei no peruslähtökohta oli sitten kuten ajattelinkin.

    Purkkari oli ihan arvauksena bavaria 38 tai jotain tuota kokoluokkaa. Eli oman oletukseni mukaan ihan normaalin ohjauskyvyn omaava. Tuulta ei kauheasti ollut ja sekin vastaista purkkarille. Seurailin kyseisen paatin tuloa jo pidempään, koska väylä oli siittäkohdin myös varsin suora, joten samainen laidassa meno taisi jatkua määränpäähän asti :) Tämä ei kuitenkaan ole mikään valitusvirsi siittä, että purjehtijat olisivat kauheita jne... hyvä reissu oli ja mukavia purjehtioita ja moottoriveneilijöitä tuli vastaan niin väylillä kuin saarissa :)

    Äänestä

  • hieman... kirjoitti:

    Okei no peruslähtökohta oli sitten kuten ajattelinkin.

    Purkkari oli ihan arvauksena bavaria 38 tai jotain tuota kokoluokkaa. Eli oman oletukseni mukaan ihan normaalin ohjauskyvyn omaava. Tuulta ei kauheasti ollut ja sekin vastaista purkkarille. Seurailin kyseisen paatin tuloa jo pidempään, koska väylä oli siittäkohdin myös varsin suora, joten samainen laidassa meno taisi jatkua määränpäähän asti :) Tämä ei kuitenkaan ole mikään valitusvirsi siittä, että purjehtijat olisivat kauheita jne... hyvä reissu oli ja mukavia purjehtioita ja moottoriveneilijöitä tuli vastaan niin väylillä kuin saarissa :)

    Hmm... Kuulostaa hämärästi tutulta veneeltä sunnuntailta Onaksen lähellä. Vastaan tuli kuvaillun kaltainen vene joka tuli ihan muitta mutkitta myötätuulessa ketään vastatuulessa tulijaa (kuten itseäni tiukassa kryssissä) väistämättä.

    Purjeveneiden keskinäisissä väistämissäännöissä kun on monitasoisia sääntöjä: Kohdatessa vene, jonka purjeet ovat oikealla puolella, on väistämisvelvollinen, oikealta tulijoita väistetään ja tuulenpuolen vene väistää (myötätuuleen kulkeva vene siis).

    Tämä vene tuli siis veneeseeni nähden vasemmalta ja myötätuulessa, purjeet tosin tällä veneellä oli vasemmalla siinä missä minulla oli oikealla mutta koska kohtasimme ahtaassa kohtaa väylää sen oikeassa reunassa, voisi sanoa, että laki oli puolellani 3 säännöllä yhtä vastaan. Joku varmaan osaa kertoa mikä sääntö on toista vahvempi tms.?

    No, ärsyttävä jyrä joka tapauksessa. Yleensä fiksut seilorit antaa tilaa ihan vaan hyvän tapakasvatuksen vuoksi mutta näitä uusiotyyppejä tietty piisaa, tervemenoa pohjaan vaan.

    Äänestä

  • Purkkari purjeilla kirjoitti:

    "1) kun aluksilla on tuuli eri puolilta, on sen aluksen, jolla on tuuli vasemmalta puolelta, väistettävä toista;

    2) kun aluksilla on tuuli samalta puolelta, on sen aluksen, joka on tuulen puolella, väistettävä alusta, joka on suojan puolella;

    3) jos alus, jolla on tuuli vasemmalta puolelta, näkee aluksen tuulen puolella eikä varmuudella kykene päättämään, onko toisella aluksella tuuli vasemmalta tai oikealta puolelta, on sen väistettävä toista alusta.

    b) Tätä sääntöä sovellettaessa on tuulen puolena pidettävä sen puolen vastakkaista puolta, jolla isopurje pidetään"

    Olit siis selkeästi väistämisvelvollinen.

    Yritä parantaa suhtautumista muihin vesillä liikkujiin, vaikka siellä olisi vaikka minkälaista törppöä tai öykkäriä (mistä tässä ei edes ollut kyse) niin "tervemenoa pohjaan vaan" on erittäin ikävästi todettu!

    On sulla saatana otsaa mennä haukkumaan toista ärsyttäväksi jyräksi ja uusiotyypiksi, kun faktat on päivänselvästi niin, että sinä olit väistämisvelvollinen ja se toinen kulkuun oikeutettu. Kuinkas pitkään olet noilla omilla säännöilläsi veneillyt, kun toista nimittelet uusiotyypiksi? Siedän tyyppejä jotka ei osaa, mutta en voi sietää tyyppejä, jotka luulevat osaavansa.

    Äänestä

  • mikä ääliö kirjoitti:

    No niin, jotain selvisi mutta melkoisen räksytyksen säestämänä.

    Kyllä se nyt vaan näin on, että kaikki muut antoi tuolla ahtaalla väylällä kryssivälle veneelleni tilaa kun sitä tarvittiin eikä tullut edes hiki kellekkään.

    Tämä väärää puolta latua jyrännyt kaveri oli poikkeus jolla olisi ollut tilaa ja mahdollisuus toimia kuten hyvä merimiestapa edellyttää mutta taisi olla insinööri kun piti noin pilkuntiukasti kiinni säännöistään.

    Soveltaa sopii aina kun tilanne alkaa olla turhan tukala toiselle osapuolelle.

    Kyllä on sitkeessä sun minä minä minä asenne.

    "Tämä väärää puolta latua jyrännyt kaveri oli poikkeus jolla olisi ollut tilaa ja mahdollisuus toimia kuten hyvä merimiestapa edellyttää"

    Säännöt edellyttivät, että sinä väistät ja hän säilyttää suuntansa. Kovasti ihmettelen miten hyvä merimiestapa muka tarkoittaisi jotain muuta.

    "mutta taisi olla insinööri kun piti noin pilkuntiukasti kiinni säännöistään."

    Sinulla on ne omat säännöt. Hän noudatti kansainvälisiä meriteiden sääntöjä, ei mitään omiaan.

    "Soveltaa sopii aina kun tilanne alkaa olla turhan tukala toiselle osapuolelle."

    Jos sulle kryssiessä toisten veneiden väistäminen on turhan tukala tilanne, olisi ehkä parempi pysytellä poissa vesiltä.

    Äänestä

  • millään tämä kaveri kirjoitti:

    No, elämä on soveltamista ja sitä voi pettyä pahasti jos luulee sääntöjen kattavan kaiken mitä vastaan tulee.

    Minä en purjehdi omilla säännöilläni, kelaappas vähän taaksepäin ja katso miten -tiedustelin- parempaa tietoa eri vahvuisista säännöistä. Täällä käydään päälle kun yleinen syyttäjä, katohan nyt ittees.

    Kyllä mielestäni on aiheellista antaa tilaa merisavussa kryssivälle veneelle kapealla väylällä jos kerran tuuli ja tilanne sen sallii. Jos ajan kivelle jonkun sääntökirjaa nillittävän urpon takia niin lasku tulee perästä. Hyvä merimiestapa välttää tällaiset skenaariot joten harjoittelehan sitä.

    Mutta tapelkaa keskenänne. Minä morjestelen jatkossakin kaikkia leppoisia vastaantulijoita, toisinaan annan heille tilaa, toisinaan he minulle ja vaara ei vaani niin kauan kun selkeästi osoitetaan kuljettu suunta. Nämä on alkeita joihin on aina välillä hyvä palata kun täällä oikein kuumennutaan turhista.

    Äänestä

  • Uulsson kirjoitti:

    "1) kun aluksilla on tuuli eri puolilta, on sen aluksen, jolla on tuuli vasemmalta puolelta, väistettävä toista;

    2) kun aluksilla on tuuli samalta puolelta, on sen aluksen, joka on tuulen puolella, väistettävä alusta, joka on suojan puolella;

    3) jos alus, jolla on tuuli vasemmalta puolelta, näkee aluksen tuulen puolella eikä varmuudella kykene päättämään, onko toisella aluksella tuuli vasemmalta tai oikealta puolelta, on sen väistettävä toista alusta.

    b) Tätä sääntöä sovellettaessa on tuulen puolena pidettävä sen puolen vastakkaista puolta, jolla isopurje pidetään"

    Olit siis selkeästi väistämisvelvollinen.

    Yritä parantaa suhtautumista muihin vesillä liikkujiin, vaikka siellä olisi vaikka minkälaista törppöä tai öykkäriä (mistä tässä ei edes ollut kyse) niin "tervemenoa pohjaan vaan" on erittäin ikävästi todettu!

    Eikös tässä kaikki osapuolet ajaneet koneella joten tuulen suunnalla /purjeiden puolella ei kai ole merkitystä ?

    Äänestä

  • t kirjoitti:

    Eikös tässä kaikki osapuolet ajaneet koneella joten tuulen suunnalla /purjeiden puolella ei kai ole merkitystä ?

    Kyllä vaan, oikeassa olet, koneella kulkevat alukset ovat tasavertaisia. Moottorilla ajaessa tuuli ei kuulu asiaan, purje-esimerkki oli tapaus erikseen samasta tilanteesta, ts. väylän väärää puolta tulevasta aluksesta.

    Myös purjeilla pyritään sääntöjen puitteissa kulkemaan väylän oikeaa laitaa mikäli tilanne sen sallii eli yleensä myötätuulella. Etuajo-oikeutta käytetään kuitenkin usein hyväksi mutkia "oikoessa" mikä nyt ei ole ihan pöyristyttävä vääryys, kulkevathan purjeveneet vain murto-osavauhtia moottoriveneisiin nähden ja oikominen säästää aikaa.

    Luonnollisesti tämä pitää tehdä hyvän tavan mukaan eikä leikata toisten eteen. Useimmin purjevene on mutkassa väärällä puolella kun paikalle pyyhältää moottorivene tuhatta ja sataa ja eipä siinä alta pois enää pääse vaikka haluaisikin.

    Äänestä

  • Purkkari purjeilla kirjoitti:

    No, elämä on soveltamista ja sitä voi pettyä pahasti jos luulee sääntöjen kattavan kaiken mitä vastaan tulee.

    Minä en purjehdi omilla säännöilläni, kelaappas vähän taaksepäin ja katso miten -tiedustelin- parempaa tietoa eri vahvuisista säännöistä. Täällä käydään päälle kun yleinen syyttäjä, katohan nyt ittees.

    Kyllä mielestäni on aiheellista antaa tilaa merisavussa kryssivälle veneelle kapealla väylällä jos kerran tuuli ja tilanne sen sallii. Jos ajan kivelle jonkun sääntökirjaa nillittävän urpon takia niin lasku tulee perästä. Hyvä merimiestapa välttää tällaiset skenaariot joten harjoittelehan sitä.

    Mutta tapelkaa keskenänne. Minä morjestelen jatkossakin kaikkia leppoisia vastaantulijoita, toisinaan annan heille tilaa, toisinaan he minulle ja vaara ei vaani niin kauan kun selkeästi osoitetaan kuljettu suunta. Nämä on alkeita joihin on aina välillä hyvä palata kun täällä oikein kuumennutaan turhista.

    "Jos ajan kivelle jonkun sääntökirjaa nillittävän urpon takia niin lasku tulee perästä. "

    Kerro ihmeessä lisää tästä. Todella mielenkiintoinen skenaario.

    Siis ymmärränkö oikein, että kuvitellussa tilanteessa sinä olet väistämisvelvollinen, kulkuun oikeutettu vene ei väistä sinua, ajat tämän takia kivelle ja lähetät toiselle veneelle laskun syntyneestä vahingosta?

    Voisit esim. kuvailla sitä, kuinka todennäköistä on, että ajat kiville muiden veneiden takia. Ja todella mielelläni lukisin jonkinlaisen luonnoksen siitä kirjelmästä, jossa esität vaatimuksesi korvausvelvollisuudesta ja sen perusteet.

    Tämähän olisi ratkiriemukasta, ellei tosiaan olisi niin surullista, että näitä ääliöitä oikeasti liikkuu tuolla vesillä.

    Olen muuten jo jonkin aikaa sitten kääntynyt kannattamaan pakollista veneajokorttia.

    Äänestä

  • lisää tästä kirjoitti:

    Kyllä sääntöjä nillittäviä urpoja aina piisaa ja loput onkin sitten juristien hommia:

    http://yachtpals.com/maltese-falcon-yacht-collision-3074

    "Venekortti" muuten löytyy jo joten taisi murskautua sulta sekin unelma... :)

    Mutta, kaunis päivä, lähdempä vesille.

    Törmäillään.

    Äänestä

  • Purkkari purjeilla kirjoitti:

    No, elämä on soveltamista ja sitä voi pettyä pahasti jos luulee sääntöjen kattavan kaiken mitä vastaan tulee.

    Minä en purjehdi omilla säännöilläni, kelaappas vähän taaksepäin ja katso miten -tiedustelin- parempaa tietoa eri vahvuisista säännöistä. Täällä käydään päälle kun yleinen syyttäjä, katohan nyt ittees.

    Kyllä mielestäni on aiheellista antaa tilaa merisavussa kryssivälle veneelle kapealla väylällä jos kerran tuuli ja tilanne sen sallii. Jos ajan kivelle jonkun sääntökirjaa nillittävän urpon takia niin lasku tulee perästä. Hyvä merimiestapa välttää tällaiset skenaariot joten harjoittelehan sitä.

    Mutta tapelkaa keskenänne. Minä morjestelen jatkossakin kaikkia leppoisia vastaantulijoita, toisinaan annan heille tilaa, toisinaan he minulle ja vaara ei vaani niin kauan kun selkeästi osoitetaan kuljettu suunta. Nämä on alkeita joihin on aina välillä hyvä palata kun täällä oikein kuumennutaan turhista.

    En vaan jaksa ymmärtää,miten joku voi kryssiä kapealla väylällä ja aiheuttaa vaaratilanteita.Yleensä kapeilla väylillä kryssimienen on jopa kiellettyä !Kannattaa miettiä milloin kryssii!

    Äänestä

  • Puusauna kirjoitti:

    En vaan jaksa ymmärtää,miten joku voi kryssiä kapealla väylällä ja aiheuttaa vaaratilanteita.Yleensä kapeilla väylillä kryssimienen on jopa kiellettyä !Kannattaa miettiä milloin kryssii!

    Selvä nykymiehen kommentti.

    Morjes.

    Äänestä

Meriteiden säännöissä väylän oikeaa laitaa ajamisen velvoite koskee ahtaita kulkuväyliä. Viestistä ei käy ilmi millainen paikka oli kyseessä, tuskin kovin ahdas kuitenkaan, jos kerran väylän ulkopuolellekin mahtui väistämään. Tämä ahtaan kulkuväylän määritelmä on tietysti ikuisen kinastelun kohde, turha siitä sen enempää, ja lisäksi kaikilla väylillä on kohteliasta ja sujuvaa ajamista käyttää väylän oikeaa reunaa, oli ahdasta tai ei.

Sen sijaan kertomuksen valossa näyttäisi siltä, että purkkari rikkoi sääntöä 14: Kun kaksi konealusta lähestyy toisiaan vastakkaisilta tai lähes vastakkaisilta suunnilta niin, että yhteentörmäämisen vaara saattaa syntyä, kummankin aluksen on muutettava suuntaansa oikealle niin, että ne sivuuttavat toisensa vasen sivu vasenta sivua vastaan. Koneella ajava purkkari ei nähtävästi muuttanut suuntaansa, vaikka yhteentörmäämisen vaara oli olemassa ja kyseessä oli keulat vastakkain tilanne.

Meriteiden säännöt eivät mitenkään edellytä ajamista väylää pitkin eivätkä väistämissäännöt ole mitenkään väyliin sidottuja (poislukien nämä ahtaiden kulkuväylien tilanteet). Siksi ihmettelenkin, miksi tämä oikeanpuoleisen liikenteen noudattaminen/noudattamattomuus aiheuttaa niin paljon närää (johtunee osittain näistä uusveneilijöistä, joille tieliikenteen säännöt on se tutumpi toimintaympäristö). Samaan aikaan kuitenkin tapahtuu valitettavan paljon tilanteita, joissa oikeasti rikotaan meriteiden sääntöjä. Noin kymmenen vuodena aikana tapahtunut muutos on huomattava. Purkkareiden perus styyrpuur-paapuur säännön rikkominen oli kymmenen vuotta sitten melkoinen skandaali, josta riitti puhuttavaa laituriparlamentissä. Nykyään se on valitettavasti "arkipäivää". Nykyään on oppinut varautumaan joka kerta, että toinen ei ehkä väistäkään ja joka kesä eteen tulee useita tilanteita, joissa väistämissäännöt on vastapuolelta kertakaikkiaan hukassa.

Mutta tosiaan, miksi kinastella epämääräisestä oikeanpuoleisesta liikenteestä, kun meillä on ihan selkeitä oikeitakin sääntöjä, joita rikotaan jatkuvasti. Sekä purkkarit että motskarit yhtälaisesti.

Äänestä
  • Itselläni ollut hieman vastaava tilanne Hangon edustalla, ajelin purkkarilla mutkia suoriksi. Vasemmalle kaartuvassa mutkassa perään liimautui roikkumaan 35-jalkainen liukuva matkavene. Kun sitten siirryin sen verran oikealle, että vasemmalta 'sopi' ohi, niin sain luu-5:sta ohittavalta kipparilta.

    Olisi kuulemma pitänyt pysytellä väylän oikeassa reunassa, jotta muut pääsisivät ohi. Eipä siihen voinut hänelle muuta todeta, kuin kehoittaa tutustumaan vesiteidensääntöihin (kohdasta; saavuttava alus voi ohittaa kummaltakin puolelta).

    Äänestä

Usein väylät ovat niin leveitä, ettei koko tilaa tarvitse käyttää. Jätän reunaan kuitenkin riittävän tilan oikealta kohtaamiseen. Kuten eräs totesikin, ei väylä merkitse mitään asiassa. Esimerkiksi 10 metrin väylän ulkopuolella voi olla 8 metriä vettä, jolloin on väistettävä kohtaamistilanteessa väylän ulkopuolelle (ellei sellaista syväys rajoita).

Äänestä
  • Miksi ihmeessä pitää aina ajaa siellä väylällä, jos tilaa on vieressäkin? Eikös kirjoittamattomien sääntöjen mukaan huviveneiden pitäisi pysyä poissa väyliltä kun se on mahdollista? Huvittaa joskus seurata kun joku ajaa 9m väylän keskiviivaa jollain pikkusella liukuvarunkoisella kirpulla ja ite purkkarilla(syväys2,3m) väylän ulkopuolella. Toki monet purkkaritkin tekee niin, mutta naurattaa vaan kun tollaset tarvii varmaan 15cm vettä.

    Äänestä

  • Plotterilla? kirjoitti:

    Miksi ihmeessä pitää aina ajaa siellä väylällä, jos tilaa on vieressäkin? Eikös kirjoittamattomien sääntöjen mukaan huviveneiden pitäisi pysyä poissa väyliltä kun se on mahdollista? Huvittaa joskus seurata kun joku ajaa 9m väylän keskiviivaa jollain pikkusella liukuvarunkoisella kirpulla ja ite purkkarilla(syväys2,3m) väylän ulkopuolella. Toki monet purkkaritkin tekee niin, mutta naurattaa vaan kun tollaset tarvii varmaan 15cm vettä.

    " Eikös kirjoittamattomien sääntöjen mukaan huviveneiden pitäisi pysyä poissa väyliltä kun se on mahdollista?"

    Ei.

    Äänestä

  • säännöt sulla kirjoitti:

    " Eikös kirjoittamattomien sääntöjen mukaan huviveneiden pitäisi pysyä poissa väyliltä kun se on mahdollista?"

    Ei.

    "" Eikös kirjoittamattomien sääntöjen mukaan huviveneiden pitäisi pysyä poissa väyliltä kun se on mahdollista?"

    Ei."

    Ei niin, se kuuluu hyviin merimiestapoihin, mutta aika vähissä tuntuu olevan tällä palstalla veneilevillä.

    Äänestä

  • väistää kirjoitti:

    No mites esim. veneilyn runkoväylä. Sehän on virallinen väylä. Pitäisikö sieltä pysyä poissa?

    Hyvät merimiestavat on nimenomaan juuri sellainen tilanne/olosuhdesidonnainen juttu, ettei oikein mistään voi kategorisesti sanoa, että se on tai ei ole hyvän merimiestavan mukaista. Tuo "kirjoittamaton sääntö" höpinä on juuri sellaista on/off ajattelua, joka ei oikein istu samaan yhteyteen hyvien merimiestapojen kanssa.

    Huomattavasti parempi olisi jos sanoisi, että on hyvien merimiestapojen mukaista, kun huviveneet pysyvät mahdollisuuksien mukaan poissa _kauppamerenkulun_ käyttämiltä väyliltä. Mutta ei tuokaan kaikkiin tilanteisiin sellaisenaan päde.

    Suurin osa kotimaisesta väyläpituudesta on kuitenkin sellaisia väyliä, joissa vähintään 90 % liikenteestä on huviveneitä eikä isoja laivoja ole juuri ollenkaan. Siinäkin valossa ehdotettu kirjoittamaton sääntö on aika vitsikäs.

    Äänestä

  • runkoväylä kirjoitti:

    Tosiaan noin tarkoitinkin, laivaväylillä pysytään poissa tieltä. Pikkuväylät on asia erikseen. Kuvittelin että se tuosta 9m väylästä olisi ollut pääteltävissä, mutta ei näköjään.

  • vieläkin kerran kirjoitti:

    Tosiaan noin tarkoitinkin, laivaväylillä pysytään poissa tieltä. Pikkuväylät on asia erikseen. Kuvittelin että se tuosta 9m väylästä olisi ollut pääteltävissä, mutta ei näköjään.

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Raju venekolari Saaristomerellä – pariskunta pelastautui veteen/1135247237839

    Sattuu sitä silti....

    ELI: SILMÄT AUKI ja TÄHYSTYS KUNTOON.

    JA: Selkät liikkeet mihin väistää jos väistää.

    Nimin:
    Tänään ohitti 35jlk moottorivene perää kyntäen = 1m allokon pikkupurkkarille noin 2m päästä.
    KIITOS SILLE!!!
    On se että ei voi ottaa etäisyyttä vaan pitää ihan perää viistää, ja tilaa oli!!!

    Äänestä

  • missä ajat väylällä kirjoitti:

    Hio hoi ja rommia pullo!

    Uusavuton moottoriveneilijä ajoi eilen purjeveneen perään. Purjehtijat pelastuivat hyppäämällä mereen.

    Uskomatonta toimintaa....

    Äänestä

  • hesarissa kirjoitti:

    Hio hoi ja rommia pullo!

    Uusavuton moottoriveneilijä ajoi eilen purjeveneen perään. Purjehtijat pelastuivat hyppäämällä mereen.

    Uskomatonta toimintaa....

    ja ei tiennyt ettei autopilotti osaa väistää muita veneitä? ;)

    Uskomatonta toimintaa. Onneksi kukaan ei kuollut. Itse hirvittää jo ajatuskin, kun ei voisi edes pois hypätä kun aina kaksi pientä lasta mukana veneessä.

    Äänestä

  • autopilotin käyttöohjett kirjoitti:

    ja ei tiennyt ettei autopilotti osaa väistää muita veneitä? ;)

    Uskomatonta toimintaa. Onneksi kukaan ei kuollut. Itse hirvittää jo ajatuskin, kun ei voisi edes pois hypätä kun aina kaksi pientä lasta mukana veneessä.

    kuva merivartiostolta, noin isolla veneellä ei pikku purkkareita niin vaan näe:
    http://www.merivartiosto.fi/rvl/lsmv/home.nsf/PFBD/AC7C0608AFC46418C22575E2003C397F/$file/LV6S2535.JPG?OpenElement

    Äänestä

  • venekolarista kirjoitti:

    Toivottavasti oli huono vitsi. Suoraan edessä noin 50 neliömetrin kokoinen "lippu" noin 14 metrisessä "lipputangossa". Ei näe? Siellä on kuulkaa keitetty kahvia, käyty paskalla tms. kannen alla ja jätetty merenkulku automatiikan varaan. Aivan käsittämättömän törkeää piittaamattomuutta.

    Äänestä

  • toivottavasti huono vits kirjoitti:

    Toivottavasti oli huono vitsi. Suoraan edessä noin 50 neliömetrin kokoinen "lippu" noin 14 metrisessä "lipputangossa". Ei näe? Siellä on kuulkaa keitetty kahvia, käyty paskalla tms. kannen alla ja jätetty merenkulku automatiikan varaan. Aivan käsittämättömän törkeää piittaamattomuutta.

    Meinasin viime kesänä jäädä samalla tavoin jonkun autopilottiryssän jalkoihin, kokoero suunnilleen samaa luokkaa.

    Aivan käsittämätön tapaus. Ehkä jos tuo öky myis paattinsa saatais palkattua semmoinen juristi joka pystyy muuttamaan tämän mustan valkoiseksi.

    No, melko varmasti purjehtija saa menetetyn lomansa korvaukseksi ainakin päivitettyä seegelpaattinsa, vaikka itse kyllä mieluummin olisin jatkanut lomaani.

    Mitähän moottorivenepalstalla jutellaan tästä aiheesta..?

    Äänestä

  • moottoriveneessä? kirjoitti:

    Onkos toi nyt ulkomailta tullut vene vai muuta protokollaa?

    Moottoriveneessä ei ole rekisterimerkkiä joten taitaa olla vierailulla tai diplomaattikäytössä(?).

    Outo lippu. Arabiemiirikunnat?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_itsenäisten_valtioiden_lipuista

    Varmaan shaahin ainoa vene joka mahtui lentorahtiin. Sen perusteella purkkarikaveri vois saada itse valita seuraavan swaninsa suurkalifin tekojärven laiturista ilmaisen Lähi-Idän loman päätteeksi..

    Äänestä

  • venekolarista kirjoitti:

    kuva merivartiostolta, noin isolla veneellä ei pikku purkkareita niin vaan näe:
    http://www.merivartiosto.fi/rvl/lsmv/home.nsf/PFBD/AC7C0608AFC46418C22575E2003C397F/$file/LV6S2535.JPG?OpenElement

    Onneksi ei kuitenkaan yläkannen trinksut läiskyneet..

    Eikö tommosiin veneisiin voisi asentaa jonkun itsetuholaitteen jolla ne sais varmasti pohjaan aina törmäilyn päätteeksi?

    Äänestä

  • ei näy kirjoitti:

    Moottoriveneessä ei ole rekisterimerkkiä joten taitaa olla vierailulla tai diplomaattikäytössä(?).

    Outo lippu. Arabiemiirikunnat?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_itsenäisten_valtioiden_lipuista

    Varmaan shaahin ainoa vene joka mahtui lentorahtiin. Sen perusteella purkkarikaveri vois saada itse valita seuraavan swaninsa suurkalifin tekojärven laiturista ilmaisen Lähi-Idän loman päätteeksi..

    Guuglettelin Nina Maria II: http://www.elmundodubai.com/nina_maria.html

    Merivartioston sivujen mukaan ammattikuski puikoissa.

    Äänestä

  • yksityiskohtineen kirjoitti:

    Onneksi ei kuitenkaan yläkannen trinksut läiskyneet..

    Eikö tommosiin veneisiin voisi asentaa jonkun itsetuholaitteen jolla ne sais varmasti pohjaan aina törmäilyn päätteeksi?

    Mahtava meininki, ökyöljymiljonääri nappaa trinksua takakannella kun tonnihirviö paahtaa saaristossa autopilotilla fendarit alhaalla köyhien yli.

    Ihanan kallista meininkiä. Olis kyllä kiva kuulla miten toi homma hoidetaan tästä eteenpäin sillä tosta vois rokottaa biljardööriä jo niin että tuntuu.

    Tehkää nyt joku lipputervehdys kesän voittajalle jos vastaan ajelee jos väistelyltänne ehditte.

    Äänestä

  • -Pete- kirjoitti:

    Guuglettelin Nina Maria II: http://www.elmundodubai.com/nina_maria.html

    Merivartioston sivujen mukaan ammattikuski puikoissa.

    Mahtoikohan tuo venettä ohjannut "ammattilainen" tykätä enemmän punaisista vai ruskeista trinksuista? :D

    Jos vene on cruisaillut tavallista 25 solmua niin hyvä ettei sentään halkaissut koko purkkaria.

    Apuvene tosin on tuossa alhaalla (sama vene kuten mainoskuvissakin), mikähän lie ollut todellinen nopeus kun vauriot kuitenkin olivat aika rajallisia?

    Äänestä

  • Malliesimerkki kirjoitti:

    Mahtava meininki, ökyöljymiljonääri nappaa trinksua takakannella kun tonnihirviö paahtaa saaristossa autopilotilla fendarit alhaalla köyhien yli.

    Ihanan kallista meininkiä. Olis kyllä kiva kuulla miten toi homma hoidetaan tästä eteenpäin sillä tosta vois rokottaa biljardööriä jo niin että tuntuu.

    Tehkää nyt joku lipputervehdys kesän voittajalle jos vastaan ajelee jos väistelyltänne ehditte.

    Mistä päin Savoa lienevät nimimerkit "Täysosuma", "yksityiskohtineen" ja "Malliesimerkki" kotoisin, kun pehmeä d näyttää olevan aivan outo kirjain.

    Äänestä

  • old_profile_53349 kirjoitti:

    Mmm... lutkuta vähä vielä...

    Äänestä

  • old_profile_53349 kirjoitti:

    Mistä päin Savoa lienevät nimimerkit "Täysosuma", "yksityiskohtineen" ja "Malliesimerkki" kotoisin, kun pehmeä d näyttää olevan aivan outo kirjain.

    Juu ei kyse ole savosta, olisko turhapuro lähempänä?

    Otahan juna alle ja käy ottamassa selvää d:n kovuuksista kun on kesäkin ja noin vähän tekemistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

laitaa? kirjoitti:

Pakko kysellä hitaan moottoriveneen omistajana, että mihin perustuu se että välillä tulee väylän oikeaa laitaa vastaan purjevene moottorilla ajaen? Itse ajelen valmiiksi yleensä ääri oikeaa, koska olen hitaalla veneellä liikkeellä. Jäin vain miettimään tätä kun viimeksi iso purkkari olisi ajanut varmaan päälleni ajaessaan vasenta laitaa (itsestään katsoen). Toki otin pienen väistön väylältä pois, mutta kun purkkarin sakki katsoo perään niinkuin olisin puolisokea tupauuno. Olenko siis missannut jotain sääntöjä vai eikö normaalisti kuitenkin noudateta oikeanpuoleista liikennettä ja jos vielä moottorilla ajetaan, niin sitä suuremmalla syyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu