Ystävälläni on 2,5 vuotias lapsi. Lapsi lähti kävelemään ollessaan 1,7kk. Hän on aivan liian lihava. Painaa 18kg ja ei jaksa liikkua (tai ei osaa). Kun muiden lapset juoksevat tarhassa, hänen lapsensa seisoo paikallaan ja katselee muiden menoa. Ei pysy ollenkaan muiden lasten perässä. Muutaman kymmenen metrin kävely saa hänet puuskuttamaan ja hengästymään. Lapsi ei myöskään osaa puhua. Tavuttelee ja jokeltelee aivan kuin pieni vauva. Ystäväni ei ole ollenkaan tästä huolissaan. Sanoo lapsensa vaan kehittyvän muita hitaammin. Äiti käy baarissa melkein joka viikonloppu ja isällä on omat menonsa. Lapsi on viikonloppuisin aina jossain hoidossa, eikä kotona vanhempiensa luona. Näyttää siltä, että lapsi ei kiinnosta vanhempiaan ollenkaan.
Kun vauva syntyi olivat molemmat asiasta kovin innoissaan. Lapsi oli prinsessa ja äitiys kovin ihanaa. Imetyksestä vaahdottiin, vaipanvaihto oli elämää ihmeellisempi teko ja lasta paijattiin. Kun muut lapset menivät kehityksessä edelle (vaikka olivat nuorempia) äiti alkoi hyljeksimään omaa lastaan. Vieraiden seurassa hän esittää rakastavaa äitiä, mutta totuus on aivan toinen. Tilanne huolestuttaa minua. Olen koittanut kysellä neuvolakuulumisia ja perheen kuulumisia muutenkin, mutta mitään ei tule vastaukseksi. Äiti on lopettanut yhteydenpidon ja keskittyy pitkien työpäivien tekemiseen ja viikonloppuna juomiseen. Lapsi körsii ja pahasti. Näyttää siltä, kuin se olisi jotenkin masentenut tai autistinen.
Lapsi ei osaa leikkiäkään. Hän kantaa leluja mukanaan, muttei leiki niin kuin normaalisti tuon ikäiset. Ei osoita minäänlaista kiinnostusta muita lapsia kohtaan vaan on mieluiten yksin. Omat lapseni ainakin leikkivät saman pihan lasten kanssa ja olivat tahassa sosiaalisia eivätkä vetäytyneet syrjään. Lapsella on kamalan lyhyet jalat ja kädet suhteessa muuhun vartaloon. Voisiko tämä olla merkki lievästä kehitysvammasta? Ihmetyttää vaan, että miten äiti voi olla lastaan noin välinpitämätön? Joku lapsella on vikana, mutta äidin mielestä lapsi on aivan normaali, kehittyy vaan muita hitaammin. Onko kellään vinkkejä, että miten voin auttaa perhettä suututtamatta heitä kokonaan? Säälittää katsoa vierestä, kun lapsi vaan lihoo ja lihoo eikä jaksa liikkua ja äiti ei näytä välittävän vähääkään.
Kun vauva syntyi olivat molemmat asiasta kovin innoissaan. Lapsi oli prinsessa ja äitiys kovin ihanaa. Imetyksestä vaahdottiin, vaipanvaihto oli elämää ihmeellisempi teko ja lasta paijattiin. Kun muut lapset menivät kehityksessä edelle (vaikka olivat nuorempia) äiti alkoi hyljeksimään omaa lastaan. Vieraiden seurassa hän esittää rakastavaa äitiä, mutta totuus on aivan toinen. Tilanne huolestuttaa minua. Olen koittanut kysellä neuvolakuulumisia ja perheen kuulumisia muutenkin, mutta mitään ei tule vastaukseksi. Äiti on lopettanut yhteydenpidon ja keskittyy pitkien työpäivien tekemiseen ja viikonloppuna juomiseen. Lapsi körsii ja pahasti. Näyttää siltä, kuin se olisi jotenkin masentenut tai autistinen.
Lapsi ei osaa leikkiäkään. Hän kantaa leluja mukanaan, muttei leiki niin kuin normaalisti tuon ikäiset. Ei osoita minäänlaista kiinnostusta muita lapsia kohtaan vaan on mieluiten yksin. Omat lapseni ainakin leikkivät saman pihan lasten kanssa ja olivat tahassa sosiaalisia eivätkä vetäytyneet syrjään. Lapsella on kamalan lyhyet jalat ja kädet suhteessa muuhun vartaloon. Voisiko tämä olla merkki lievästä kehitysvammasta? Ihmetyttää vaan, että miten äiti voi olla lastaan noin välinpitämätön? Joku lapsella on vikana, mutta äidin mielestä lapsi on aivan normaali, kehittyy vaan muita hitaammin. Onko kellään vinkkejä, että miten voin auttaa perhettä suututtamatta heitä kokonaan? Säälittää katsoa vierestä, kun lapsi vaan lihoo ja lihoo eikä jaksa liikkua ja äiti ei näytä välittävän vähääkään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
huolissasi, sääli ei auta lasta yhtään.
sittenhän lapsi vasta normi oltavat saakin.