Itsekin sairastan paniikkihäiriötä ja olen miettinyt, mikä kumma voi aiheuttaa paniikkia tavallisissa askareissa.
Jos ajattelee vaikka kaupassa käyntiä, mikä on normaalia jokaiselle.
Mikä ihme laukaisee sen kaamean tunteen, vaikka kassajonossa ??
On normaalia seistä jonossa ja odottaa vuoroaan..
Mikä helv... laukaisee tunteen, että täältä on päästävä pois, sydän hakkaa, puhuminen on vaikeaa kun äänikin tärisee, alkaa vapisuttamaan ja hiki virtaa ? Tilanteessa ei pitäisi olla mitään pelättävää, eikä jonossa seistessä voi edes mokata.
Millä keinolla muut selviätte tilanteesta ?
Minä kärsin tilanteesta paljon, ja tekee mieli purskahtaa itkuun kun huomaan, että joku nauraa kun huomaa, kuinka paljon jännitän ja pelkään mokomaa.
Toivon enemmän kuin mitään muuta, että olisin joskus vapaa oireista !
Haluaisin nauttia elämästä, mennä ja olla niinkuin muutkin. Käydä töissä ilman sairaalloista pelkotilaa, joka kuluttaa ja rasittaa, käydä tapahtumissa jne..
Olen koko aikuisikäni kärsinyt paniikista, en edes tiedä muunlaista, pelotonta elämää.
Pelkään hankkia lääkkeitä uudestaan, koska ensimmäisellä kerralla sain kaameat sivuoireet, paino nousi, eikä lääkkeet edes tehonnut.
Ja kun puhutaan vielä paljon, että lääkkeet aiheuttavat hirmutekoja, lääkkeiden käyttäjät leimataan heti hulluiksi, niin en lähtisi uudelleen niitä käyttämään.
Onko kukaan onnistunut parantumaan ilman lääkkeitä ja terapiaa ?
Ja kuinka kauan olette eläneet paniikin kanssa ?
Minulla on mennyt 20 vuotta elämästä hukkaan tämän sairauden takia.
Olen jättänyt väliin kaikki sukujuhlat, en ole matkustellut, on ollut ainoastaan lyhyitä ihmissuhteita, ei perhettä ei mitään.
Oletteko saaneet apua esim. toisilta paniikkihäiriötä sairastavilta ihmisiltä, vai miten jaksatte ? Miten / Missä olette tavanneet muita paniikkihäiriöstä kärsiviä ihmisiä ?
Minä en voi puhua asiasta edes lähiomaisille, koska jo haukkuvat minua hulluksi; En halua, että he voivat taas käyttää tietoja hyväkseen ja satuttaa minua yhä uudelleen.
ja miksi paniikkihäiriö tuntuu niin hävettävältä ? On paljon muitakin sairauksia, jolle ei itse voi mitään, miksi paniikkihäiriö tuntuu niin hävettävältä ?
Nytkin kaunis ja lämmin päivä menee sisällä, yksin ollessa.
Ihmisten ilmoille lähteminen ei innosta, koska häpeän itseäni tämän paniikin takia; En halua, että joku tuttu sattuu näkemään kuinka paljon vapisen jossakin kaupan kassajonossa.. Kun edes pystyisi olemaan häpeämättä, sekin auttaisi edes vähän..
Pyrin käymään kaupoissa jotka ovat kauempana, jotta tuttuja ei tulisi vastaan jotka näkisi minun tärisevän..
Minusta tuntuu, että tämä sairaus, paniikkihäiriö, on verrattavissa johonkin vakavaan sairauteen, joka pakottaa olemaan paikoillaan, estää liikkumisen ja normaalin elämän.
Jos ajattelee vaikka kaupassa käyntiä, mikä on normaalia jokaiselle.
Mikä ihme laukaisee sen kaamean tunteen, vaikka kassajonossa ??
On normaalia seistä jonossa ja odottaa vuoroaan..
Mikä helv... laukaisee tunteen, että täältä on päästävä pois, sydän hakkaa, puhuminen on vaikeaa kun äänikin tärisee, alkaa vapisuttamaan ja hiki virtaa ? Tilanteessa ei pitäisi olla mitään pelättävää, eikä jonossa seistessä voi edes mokata.
Millä keinolla muut selviätte tilanteesta ?
Minä kärsin tilanteesta paljon, ja tekee mieli purskahtaa itkuun kun huomaan, että joku nauraa kun huomaa, kuinka paljon jännitän ja pelkään mokomaa.
Toivon enemmän kuin mitään muuta, että olisin joskus vapaa oireista !
Haluaisin nauttia elämästä, mennä ja olla niinkuin muutkin. Käydä töissä ilman sairaalloista pelkotilaa, joka kuluttaa ja rasittaa, käydä tapahtumissa jne..
Olen koko aikuisikäni kärsinyt paniikista, en edes tiedä muunlaista, pelotonta elämää.
Pelkään hankkia lääkkeitä uudestaan, koska ensimmäisellä kerralla sain kaameat sivuoireet, paino nousi, eikä lääkkeet edes tehonnut.
Ja kun puhutaan vielä paljon, että lääkkeet aiheuttavat hirmutekoja, lääkkeiden käyttäjät leimataan heti hulluiksi, niin en lähtisi uudelleen niitä käyttämään.
Onko kukaan onnistunut parantumaan ilman lääkkeitä ja terapiaa ?
Ja kuinka kauan olette eläneet paniikin kanssa ?
Minulla on mennyt 20 vuotta elämästä hukkaan tämän sairauden takia.
Olen jättänyt väliin kaikki sukujuhlat, en ole matkustellut, on ollut ainoastaan lyhyitä ihmissuhteita, ei perhettä ei mitään.
Oletteko saaneet apua esim. toisilta paniikkihäiriötä sairastavilta ihmisiltä, vai miten jaksatte ? Miten / Missä olette tavanneet muita paniikkihäiriöstä kärsiviä ihmisiä ?
Minä en voi puhua asiasta edes lähiomaisille, koska jo haukkuvat minua hulluksi; En halua, että he voivat taas käyttää tietoja hyväkseen ja satuttaa minua yhä uudelleen.
ja miksi paniikkihäiriö tuntuu niin hävettävältä ? On paljon muitakin sairauksia, jolle ei itse voi mitään, miksi paniikkihäiriö tuntuu niin hävettävältä ?
Nytkin kaunis ja lämmin päivä menee sisällä, yksin ollessa.
Ihmisten ilmoille lähteminen ei innosta, koska häpeän itseäni tämän paniikin takia; En halua, että joku tuttu sattuu näkemään kuinka paljon vapisen jossakin kaupan kassajonossa.. Kun edes pystyisi olemaan häpeämättä, sekin auttaisi edes vähän..
Pyrin käymään kaupoissa jotka ovat kauempana, jotta tuttuja ei tulisi vastaan jotka näkisi minun tärisevän..
Minusta tuntuu, että tämä sairaus, paniikkihäiriö, on verrattavissa johonkin vakavaan sairauteen, joka pakottaa olemaan paikoillaan, estää liikkumisen ja normaalin elämän.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kassajonossa mitään probleemia mutta töissä palavereissä ym. tapahtumissa missä ihmisiä, on ongelmia, ns. kahvitilaisuudet ja työn ulkopuolella sukujuhlat jne.
En pärjää ilman lääkettä, kädet vapisee, kahvikuppi ei pysy kädessä jne., eli aika pahat vaivat kyllä minullakin on, mutta lääkkeen (Xanorin) kanssa pärjään. Ja on hyvä psykiatri, jonka kanssa on tullut luotua hyvä lääkäri-potilas-suhde.
Kyllä meitä on paljon, joten älä sure.
Mun paniikkioireet alkaneet jo nuorena, todennäköisesti lapsena.
Joskus saan paniikkihäiriökohtauksia!
Kun mulla tää todettiin, mua hävetti kans ihan pirusti?! Mä olen aina ollu vahva ihminen ja mulla on joku hemmetin paniikki?! Vaikka mulla tuleekin kohtaukset ihan erilailla, kotona, yksin. Muutaman kerran on kodin ulkopuolella meinannut tulla. Silti, en voinu ymmärtää. Sitten sain päähäni että mä kerron tästä ihan jokaiselle tutulle, että ne ymmärtäis edes vähän. Isä ymmärtää, koska sillä sama...
...ollut jo 20vuotta. Ja moni tuttukin sitten kertoi, että lähipiiriin kuuluu samasta vaivasta kärsiviä, jotka eivät vain asiasta huutele. Yksi kaveri paljasti sairastavansa myös aikas pahanlaatuista. Se helpotti kummasti, ymmärsi ettei ole yksin. Nyt olenkin ihan innoissani löydettyäni tän palstan! täällä on muitaki, eikä oo ehkä itellä niin: "olen seko, kukaan ei tajua"-fiilis enää! :)
minä kärsin juuri pahiten kassajonossa sekä bussissa. olen ajatellut että molemmat paikat ovat sellaisia ettei niistä pääse heti pakenemaan. ilman hyvää lääkitystä en voisi kuvitellakkaan eläväni( cipralex). mitä lääkettä söit ja minkälaisia sivuoireita sait? lääkkeet ovat kehittyneet viimevuosina suuresti ja ainakaan minä en ole huomannut haittavaikutuksia. nooh . . . paino on lisääntynyt mutten tiedä paljonko on syynä myös liikkumattomuus sekä ikääntyminen.