Lämmin yötuuli kiskoi hiuksiani seistessäni siinä katolla. Aurinko oli laskenut, mutta täysin pimeää ei ollut. Niin, Suomen kesä oli oli lyhyt mutta valkea. Siirsin katseeni takaisin ikkunaan jota olin katsellut jo tovin. Sen takana liikkui ihmisen siluetti. Vaaleat verhot olivat kiinni, mutta kuulin selvästi puheen herkillä korvillani, mitä sen takana käytiin. Vielä hetki, ja nuorukainen tulisi ulos.
Kiljahdus kadulta suoraan alapuoleltani, kiinnitti hetkeksi huomioni. Teinijoukko, kaikki selvästi humalassa, kikattaen ja horjuen päättömästi, selvästi matkalla keskustaan. Samassa kuulin kuinka ovi sulkeutui. Nuorukainen oli astunut rappukäytävään. Innoissani siitä että pääsin liikkeelle, hyppäsin nopeasti viereisen, matalamman talon katolle, ja siitä puuhun, josta pääsin helposti alas, kevyesti kuin kissa.
Katsahdin talon nurkalta varovasti. Nuorukainen astui ulos, sytytti savukkeen ja lähti astelemaan suoraan kohti minua. "Helppoa", ajattelin ja tunsin kuinka kulmahampaani kasvoivat käskystäni normaalia pidemmiksi. Kosketin terävää hammasta kielenkärjelläni. Olin nyt täysin valmis.
Se tapahtui hyvin nopeasti. Niin helppoa. Nuorukainen ei ehtinut sanoa mitään, kun tarttuin häneen ja vedin roskisten taakse, painaen seinää vasten. Kädet huitoivat ilmaa kun puristin hänen kurkkuaan ja painauduin tämän ruumista vasten. Veri purskahti kuin ravisteltu limsapullo suuhuni, lävistäessäni hänen sykkivän kaulavaltimonsa.
Puhdistin käteni nenäliinaan. Ruumis oli haudattu ja keikka tehty. Laiskasti, nauttien kylläisestä tunteesta joka ei kestäisi kovin kauan, valitsin puhelimestani numeron. Se soi kahdesti. "Homma hoidettu." sanoin sytyttäen savukkeen.
Erillainen palkkamurhaaja
1
560
Vastaukset
- <<<<
LENTO 746 HELSINKIIN LÄHTEE PORTILTA 5 < KUULUI KUULUTUS < MIES OLI PASSINTARKASTUKSESSA < MIEHIÄ OLI 20 < JA HEILLÄ OLI ERI MAIDEN PASSIT...
KOLMAS MIEHISTÄ OLI PUKEUTUNUT KHAKI HOUSUIHIN JA AURINKOLASEIHIN...
MIEHELLÄ OLI KHAKI HOUSUT.AURINKOLASIT JA SITTEN HIEKANVÄRINEN UNIVORMU < SOTILASKO < JOTKUT ARVELIVAT < MIEHET PUHUIVAT JA TOINEN MIES ANTOI 500.0000 EUROA < KIRJEKUORESSA..EKAT TÄNÄÄN JA LOPUT SITTEN MYÖHEMMIN...KONE KIISI KOHTI HELSINKIÄ JA LASKEUTUI LOPULTA SUOMEEN < MIES NOSTI LÄTKÄKASSIN NÄKÖISEN KASSINSA..KÄVELI TERMINAALIN LÄPI JA SAAPUI < MIEHELLÄ OLI PASSI < MUTTA MINKÄ MAAN < VENEZUELAN < JORGE RAMOS PAVLOV. KHALID FATAH QHASSAM.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2343473- 623062
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I652653Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk342547Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve812112Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851909Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191875Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401842Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911702Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691063