Olen 21-vuotias ja syönyt masennuslääkkeitä n.3 vuotta, olen ilmaissut lääkärille haluni saada keskusteluapua mutta en ole sitä vielä saanut. Lääkäri on kuitenkin sitä mieltä etten lääkkeitä voi loppuelämääni syödä ja se pelottaa koska ne ovat kuitenkin auttaneet minua paljon. Haluaisin apua muutenkin kuin lääkepurkista mutta sitä ei tunnu löytyvän koska lääkärit tuntuvat olevan sitä mieltä että on niin paljon ihmisiä joilla on "oikeita ongelmia" että apua on vaikea saada koska jonot ovat pitkät eikä minulla ole itsemurha-ajatuksia tms.
Elikkä mihin kannattaa ottaa yhteyttä Helsingissä että saisi elämän solmukohdat avattua.
Yksityiset kai maksavat kovin paljon eikä siihen ole varaa...
Elikkä mihin kannattaa ottaa yhteyttä Helsingissä että saisi elämän solmukohdat avattua.
Yksityiset kai maksavat kovin paljon eikä siihen ole varaa...
Vastaukset 3
Vanhimmat
www.oktoivo.fi, siellä Nuorten Vomala, Kelan kustantamaa ratkaisukeskeistä terapiaa alle 25-vuotiaille:)
sijaitsee Malminkadulla hotellia vastapäätä.
Olen usein puhunut siitä että lääkkeet ja terapia eivät ole mikään "hyvä" ja "huono" hoito. Molemmilla on puolensa. Voisi ajatella että sinulla lääkkeet estävät oireiden kroonistumista, pitävät sinut elämässä mukana ja pitävät yllä työkykyä. Mikset voisi käyttää lääkkeitä siihen asti kun sinulla on mahdollisuus terapiaan? Terapian tuella voit sitten luopua lääkkeistä.
Mainitaan vielä että en voi tehdä mitään varmoja päätelmiä hoidon tarpeestasi pelkkien kirjoitusten perusteella. Nämä ovat yleistä pohdintaa aiheesta.
Olen itsekin taistellut masennuksen kans vuosia ,välillä on ollut lääkitys, ja taas ilman pitkiä aikoja,mutta kuitenkin yksin lääkkeet ei auta siihen joutuu kyllä itsekin vaikuttamaan paljon, helppoa se ei ole,kun on vasynyt,ja mieli maassa,muisti tuntuu olevan poissa yms .jaksaa vain yrittää siitä on kyllä apua.masennus vie itsetunnon alas on jopa vaikea olla muiden ihmisten kans,ja hyväksyä,että ne on lähellä koko ajan pyörii kasetti samaa,että mitähän ne minusta ajattelevat,ja masentunut ajattelee siinä sivussa muita asioita ja yrittää kuunnella.olen joutunut senkin asian eteen tekemään paljon,ettei asia ole näin vaan on rohkeasti mentävä mukaan hakea uusia ystäviä,käydä mukavissa. paikoissa .rupesin lukemaan psykologiaa siitä ainakin mulle on ollut apua,ja puhuin avoimesti mikä oikein vaivaa,kun olen tälläinen,etten tule toimeen toisten ihmisten kans enkä ymmärrä heitä.