Kuuntelitteko lähetyksen aikana pidettyjä saarnoja?
Esikoislestadiolaisuus on juuri sellainen kuin tämän lähetyksen aikana saarnattiin. Olen ymmätänyt että se ei ole teille sopiva usko, vai? Kysymys siis kuuluu, mitä haette esikoislestadiolaisuudesta?? Teillähän olisi "kissanpäivät" esim. kirkossa.
Esikoislestadiolaisuus on juuri sellainen kuin tämän lähetyksen aikana saarnattiin. Olen ymmätänyt että se ei ole teille sopiva usko, vai? Kysymys siis kuuluu, mitä haette esikoislestadiolaisuudesta?? Teillähän olisi "kissanpäivät" esim. kirkossa.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Jumalan sanan mukaan ei pidä olla mitään (erikois)lestadiolaisuuksia, vaan Jeesus Kristus jonka alaisuuteen kaikki (miljoonat) Jumalan lapset kootaan.
Jos löydät Raamatustasi jotakin lestadiolaisuuteen ja sen eriskummalliseen traditioon viittavaa, niin kerro ihmeessä meillekin!!
..eihän nyt siitä ole kysymys vaan miksi ette anna olla esikoislestadiolaisten rauhassa omissa touhuissaan.
Aivan samoin sanoin vieläpä, vastaavat vanhoilliset.
Jumalan Henki ei hyväksy mitä tahansa uskon ja tekojen sekapuuroa. Teot tulevat vasta sitten kun ihminen pääsee USOSSA pois ihmisten värkkäämän lain alta Jumalan lasten vapauteen.
Sinulla taas olisivat kissanpäivät esimerkiksi vanhoillisuuden piirissä. Siellähän yritettiin puhdistaa siioni juuri samalla tavoin, kiristämällä otetta vähän kerrallaan. Se johti hoitokokouksiin, jossa ihmisiä heitettiin saatanan haltuun mitättömistä synneistä. Ihmiset tekivät parannusta erottamisen pelossa, ja ilmiantoivat toisiaan hoitajille. Mitä arvelet, toistuuko sama vanhoillisuudessa? Eipä varmasti, mutta yhtä erehtymättömiä ovat Oulun lestat, eivätkä edelleenkään myönnä tehneensä virheitä. Eivät voi, kunnian perkele ei anna. Tällaiset merkit ovat nyt ilmassa EL-siionissa. Kysymys siis sinulle. Mitä sinä ehdotuksellasi haet? Sitäkö, ettei tarvitsisi väkivalloin potkia, vaan ymmärtäisivät nyt itse kävellä pois?
Olisiko siinä tarpeeksi vastausta, että seuroihin voisi tulla sellaisena kuin on?
..nyt ole vielä vastanneet kysymykseen, koska esikoislestadiolaisuus on sellainen kuin se on eikä siitä miksikään muutu niin miksi siellä tehdä turhaa työtä?
joka omansa asettaa kenet minnekin vaikuttamaan ja rukoilemaan? Se ei ole ihmisten tehtävä, ei sinunkaan!
Älä sinä jauha paskaa. Liike on täysin pyllähtänyt persuksilleen iisaksonilaisten kaapattua vallan ruotsinlapissa noin 20 vuotta sitten. Sakraaliyhteys luterilaiseen kirkkoon on purettu. Jeesuksen asettamasta Kasteesta Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen puhutaan kuin jumalattomat, muka osittain ihmistekona.
Kas kun näiden veijarien "parannuksen teko" itsensä mitätöimisineen, itsensä halveksimisineen, ruumiin tarpeista kieltäytymisineen ja valitusvirsineen ei ole ihmistekoa? On aikoihin eletty hengellisessä kodissamme tämän iisaksonilasen kirouksen kourissa.
esikoislestadiolaisuus EI ole sellainen kuin sen tulisi olla.
- opetus ei pohjaudu Raamattuun
- Laestadiuksen ja Raattamaan opetuksestakin on poikettu
- vanhinten käytös ja menettelytavat eivät Jumalan sanan opettajalle sopiva
- Laestadius ei ajanut kristillisyyttä ja kirkkoa vastakkain.
Esikoisuutta vaivaa samanlainen sanasta poikenneen vähemmistön
valta kuin kirkossakin. Kristityn tehtävä on tuoda kummasakin totuus
valheen rinnalle, esikoisuudessa ja kirkossa. Se on kristityn velvollisuus.
keskustellut muutaman vanhan kristityn kanssa, joista osa muistaa mm. lapinmaan saarnaajien lähtyksiä aina 30-luvun lopulta tähän päivään saakka. He ovat olleet sitä mieltä että opetus ja oppi on edelleen sama ollut silloin kuin nytkin. 60-luvulla oli jokin pieni aika jolloin oli ongelmia. Eli edelleenkin miksi muuttaa esikoisuuslestadiolaisuutta, jos jotakin muuta haluaa se ei löydy esikoisestadiolaisten luota!?
Kuinka viitsit tuollaista soopaa edes esittää! Olet ihmisten perässä juoksija!
Uskon perusta ei ole vanhoissa kristityissä vaan Jumalan muuttumattomassa
sanassa!
Ihan turhaa horinaa ovat juttusi, Yppölä. Et tajua asioista alkeitakaan!
..taitaa vain olla kuitenkin niin että ette taida uskaltaa irtikään laskea... onkohan kuiten jonkin verran epävarma olo..
kohde on Jeesus Kristus, minun Herrani ja Vapahtajani! Uskoani ei hetkauta es.lest. tilanne millään lailla. Mielenkiinnosta seuraan kuitenkin tapahtumia, on hyvä tietää missä mennään, kun suuri suku on lähes kaikki es.lestaadiolaisia ja olen itsekin es.lest. perheeseen syntynyt. Meillä Jumalan lapsilla on vain yksi maailmanlaajuinen seurakunta maan päällä ja olen osa sitä ja siksi myös siitä kiinnostunut.
Jokaisella kristityllä ainakin luulisi olevan kiinnostusta vähintäänkin oman hengellisen kodin tilannetta kohtaan ja ennenkaikkea siellä koetella kaikkea opetusta Jumalan sanan valossa, niinkun sanassa kehoitetaan.
Olen tässä lomalla lueskellut Rauhan Side lehtiä ja todennut että paljon ihania kirjoituksia siellä on ja sanan mukaisia, mutta löytyy myös sitä ihmisoppia ja lahkohenkeä, joka ei ole oikein.
Minunkin isä oli miltei 90 , hän kertoi myös noin , mutta katsoin sen asian olevan
-19 syntyneen muistissa . Siis siinä että se vain oli hyvää saarnaa kun kirvisteli
omassa tunnossa , ja se että , oliko uskon kanssa yhteinen , ei ollut lainkaan
samassa haarukassa , kun hän tiesi täältä lähdön olevan lähellä kustsui V_MK.
ja selvitteli hänelle asiansa, ja huomasi että uskomiseen se jää täällä.
Nyt kysynkin mihin uskoon, Jeesukseen Kristukseen Jumalan ainoaan Poikaan ,
meidän Herraanmme ! Jos siitä lipsutaan , lipsutaan kaikesta.
Sanoppa muuta! On hyvin tärkeä kysymys, miksi nykyinen johto on lähtwnyt muuttamaan esikoislestadiolaisuutta. Miksi Pyhää Kastetta halveksitaan avoimesti osin ihmistekona, ja miksi on luovuttu luterilaisesta tunnustuksesta? Miksi on erottu sakraaliyhteydestä luterilaiseen kirkkoon ja perustettu lahko?
Joka sanoo että lestadiolaisuus on sama nyt, kun se on ollut, ei tiedä mitä puhuu. Tai sitten valehtelee aivan tietoisesti.
Pelottaako keituria että jos Jeesukseen uskovat jäävät liikkeeseen se tuo nykyjohdolle kuumat oltavat? Se onkin ihan hyvä pelko, sillä Jumala meidän tulee Raamatun mukaan peljätäkin, mutta synnin valta on voitettu jo 2000 vuotta sitten.
Ja ihminen tulee vanhurskaaksi USKOLLA KRISTUKSEEN, siihen ei tarvita mitään laisuuksia, ei lestadiolaisuuttakaan. Me jotka valvovina kristittyinä lestadiolaisia olemme, emme salli vääriä opetuksia. Joten vaikene isosarvinen puskuri ja tee parannus.
löytyy! On ihmisiä jotka itsetyytyväisinä ja omahyväisinä killuvat omassa liemessään ymmärtämättä lainkaan tehtäväänsä kristittyinä Jeesuksen lähettiläinä. Häpeän itsesäälin ja itseinhon ruhjomina he vain tuijottavat omaan napaansa ja pyrkivät vanhurskautumaan itse rakentamiensa "parannuksien" (= "matkasauva") avulla.
Paiskaavat kaikki Jeesuksen seuraajat kattilaansa ja seisovat ylpeinä kannen päällä.
Mutta sitten on Jeesuksen seuraajia, jotka USKOVAT Jumalan lupaukset todeksi. Ovat vapaita iloisia JUmalan lapsia, eivätkä seuraa johtajien epäraamatullisia ja epäterveitämielenliikkeitä. Ylistävät Kristusta kirkoissa kaduilla teillä ja aitovierillä, lauluin trumbil symbaaleil. Hallelujaa kiitos Jeesus!
Mitä sinä riekut mene parempaan seurakuntaasi, turhaan sinä toisen herran palvelijoita mollaat.
Kun sinulla on sitten parempi herra palvele sitä äläkä toisen päälle valehtele äläkä sano väärää todsistusta se on jo kymmennen käskyn laissakin kielletty.
Esikoiset tulevat autuaaksi uskomalla Jeesuksen sovinto työn kautta yksin uskosta yksin armosta.
Jeesus rukoilee lakkaamati sekä Pyhä Henki sydämissämme.Mikään ei ole mahdotonta YLHÄÄLLÄ OLEVILLE.Niin kauan kuin on elämää on myös toivoa.Jumalalle ei mikään ole mahdotonta,siis jatkakaamme esirukouksia muiden ja itsemme puolesta.Kyllä Pyhä Henki on vielä läsnä essuissa,vaikeudetkin voi voittaa Herran Jeesuksen Pyhässä Nimessä,amen,minä uskon rukouksen voimaan!Rukoukset myös otetaan Taivaassa vastaan kun ne lähtevät Jeesuksen Sovintoveren kautta.Armon virta,veri ja vesi ,kun niihin uskomme,pesee puhtaaksi jatkuvalla vuodatuksella.lämmöllä peppiina
Ei Esikoisuus ole muuttunut, te itse olette muuttuneet pois kristittyjen yhteydestä pilkkaajien joukkoon.
Jos täytät kaiken muun muttei sinulla ole rakkautta,ei sinulla ole mitään,näin jotenkin Jeesus sanoo!Ota tosissasi,aikaa on toivottavasti vielä sinullekkin ennenkuin viimeinen tuomio tulee.RUKOILEN YMMÄRRYSTÄ SINULLE.PEPPI(minä en ole tuomari)Jumalan Sana tuomitsee ja Sana on JEESUS
Lapin vanha puhuu ihmis oppia !
jos saarnassa oli YKSI asia oikein Raamatusta , niin kohta tuli neljä - viisi
ihmisoppi asiaa perässä , en tiedä mitä sanoisin .
Kastekin kuulemma on jo niin muklattu , sanoivat se olevan ihmistyön.
Miten sitten sen Jeesus on asettanut, eikö he muka lue Raamattua ja muita esimerkkejäkin on , en paremmin sano .
Enkä tarvitse sinun neuvojasi seurakuntaani liittyvissä ratkaisuissa.
Joka muuta väittää on valehtelija, ja saatana itse on valheen isä. OPaljastit itsesi karulla tavalla. Sinähän et tarvitse parannusta, sitä tarvitsevat muut. Näinhän kaikki muutkin farisaeukset sanovat. Tee siis parannus ja usko evankeliumi Kristuksesta, ei sinua lestadiolaisuus pelasta.
Me Jeesukseen uskovat olemme saaneet MIELENMUUTOKSEN , Joka
Raamatun mukaan on on parannus , Tuhlaaja poika teki Päätöksen ,
Minä nousen ja käyn Minun Isäni tykö, TÄSSÄ OLI SE MIELEN MUUTOS
JONKA JEESUS MEILTÄ VAATII . Mitä parannusta sinä tarkoitit .?
Ne näyttää olevan sekaisin kuin H:::::::____a, en myös paremmin sano.
Mutta sinä olit aivan oikeassa, jotka muuta väittää ottakoon selvää asioista,
Kuulin myös tuon kasteen mollaamisen !
jostakin syystä, emme kulje enää muosikassi kainalossa, joka paikkaan
vaan pitää olla kassi, toiseksi kaikilla lumpuilla ei kehdata mennä, Rukoushuoneelle vaan pitää olla vähän paremmat kletjut, toiseksi
sinne pitääkin mennä syntisenä , jos sitä tarkoitit se on se majatalo .
Jotka USKOvat. ja siihen minäkin tahdn USKOA.
HALLELUJAA! Kiitos JEESUS.
omavanhurskas, kuten tekstisikin sen paljastaa. Eikö sinun tulisi ensimmäisenä etsiä pelastusta omalle kohdallesi? Kelpaako Jeesus sinulle Herraksi ja Vapahtajaksi? Ilman Hänen armoaan et voi päästä taivaaseen, eikä hengelliset asiat voi sinulle avautua!
Kuule Saara, se on sillä tavalla että jos ihmiselle ei ole kirkastunut Jumalan vanhurskaus, niin hän päätyy vääjäämättä rakentamaan omavanhurskautta
itse rakentamiensa sääntöjen avulla.
Jokainen joka tietää että Jumala on Pyhä ja vanhurskas, ja tietää että Jumalalle kalpaa vain täydellinen pyhä, ei edes yritä temppuille Jumalan edessä sääntöjensä kanssa!! Teesakentelyn sijaan hän menee Herran eteen avoimin rehellisin sydämin, lyö rintaansa ja sanoo:"Jumala armahda minua syntistä"!!
Tämä ihminen lähtee Herransa edestä vanhurskaana, sillä hän on saanut sen vanhurskauden joka on JUmalasta ja joka YKSIN USKOLLA OTETAAN VASTAAN.
ILMAN OMIA ANSIOITA.
Nämä ihmisparat jotka omaa vanhurskauttansa rakentavat, kauhistuisivat tilaansa jos sen oikein näkisivät. Nyt he vain pullistelevat rinta kaarella ja huutelevat, ylpeydestä ja vihasta hampaitaan kiristellen; menkää jeesustelijat pois esikoislestadiolaisuudesta, pilaamasta meidän vanhurskauttamme.
"...menkää jeesustelijat pois esikoislestadiolaisuudesta, pilaamasta meidän vanhurskauttamme."
Niin, pois nuo vääräoppiset pilaamasta meidän kaunista kristillisyyttämme... Va pitäisikö meidän tehdä työtä juuri HEIDÄN sielujensa eteen sen sijaan että häädämme heitä pois? Tällä keskustelupalstalla ja rukoushuoneissahan he ovat meidän oikeamielisten ja oikeassa olevien vaikutuspiirissä, miksi siis sysätä heitä pois vielä nykyistäkin kauemmaksi?
ja se tiedetään
Jeesuksen opetuslapsia vainotessanne te teette vahinkoa ainoastaan itsellenne.
Itse asiassa teitä reppanoita ei edes tarvitse häätää, kun ette uskolla avata edes rukoushuoneen ovea. Tämäkin on huomattu niin aroiksi olette tulleet. Tätä se metsä tokka saa aikaan vieraannutaan ja maailma lopulta voittaa, tätäkin on havaittu jo pelkän ulkonaisen olemuksen kautta.
Lapsihan ei uskalla tulla kotiin, jos isä on remmi kädessä odottamassa. Näin toimiikin moni maallinen isä, kuvitellen sen vielä koituvan lapsensa parhaaksi. Raamatussa on ihan selkeää Jeesuksen omaa puhetta, miten Isä juoksee lapsiaan vastaan, antaa suuta, eikä Hänellä ole remmiä kädessä. Ei ollut silloinkaan, kun lapsi oli lähdössä.
Minusta on kauhistavaa katsella, miten ihmisiin suhtaudutaan rukoushuoneella. Näen remmin liian monen kädessä siellä. Se viuhahtaa, kun tällainen remmin omistaja avaa suunsa. Millä ihmeen oikeudella ja Raamatunkohdalla sitä toimintaa perustellaan?
tärkeää olla samassa joukossa.Ei meillä ole Jumalan Oikeutta heittää ketään yli laidan.Niin myös kirkossa,olemme siellä siemeninä muiden joukossa,sitäpaitsi emme me ole mitään arvostelemaan kirkonkaan oppia.Uskon,sielläkin on Kristuksen omia vaik kuinka paljon.Vain Taivaan Isä näkee sydämiimme,olemme
sit missä hyvänsä.AMEN,rakkautta ja Uskoa Jeesuksen Sovintovereen.varbiina
Herran Pyhä Ehtoollinen sekä Uskontunnustus,ne kuuluvat kaikille Kristukseen Uskoville!Menkää ,siellä saa myös rauhan.
Tärkeää on olla Jeesukseen USKOvassa joukossa, ja jos se ei sisällä
Vanhimpia tai omavanhurskaita , ei voi mitään. en paremmin sano.
Mutta takaan että selvitän sen . minä pidän että sellaiset jotka pystyivät
kirjoittamaan Nilivaaran kirjeen . Ne pystyvät muuhunkin. Raamatussa
sanottiin että joka ottaa tästä kirjasta jotain pois , Jumala ottaa häneltä
taivasosuuden pois , ja jos joku lisää jotakin , Hänelle annetaan kaikki ne
Egypitin vitsaukset kun siellä oli ,., en paremmin sano.
Ajattelen ja uskon samoin. Ihmiselle ei ole annettu valtaa määritellä seurakunnan rajoja. Uskontunnustuksessa sanomme: Me USKOMME pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan.......Siis uskomme!! Jumalan valtakunta on sisällisesti meissä, jotka laitamme toivomme ja uskomme Vapahtajaamme, Herraamme Jeesukseen Kristukseen - yksin armosta!!
Vesi, veri ja Henki todistavat, että olemme Jumalan lapset. Hallelujaa! Ole ylistetty iankaikkisesti Jeesus!
Vaikka melkoinen pelle oletkin ja piru mieheksi, niin emme pelkää lainkaan sinun kaltaisiasi. Rukoushuoneen ovet avautuvat kevyesti. Ja meillä on varaa saarnata parannustakin kaltaisillenne omavanhurskaille. Kunhan Herran aika tulee niin vielä on omavanhurskaus perkele ahtaalla lestadiolaistenkin rukoushuonerilla. Olen asiasta täysin varma. Tämä temppuilu uskonvanhurskauden ja lain vanhurskauden välillä jota nyt harjoitetaan ei kestä määräänsä kauempaa, merkit on jo näkyvissä.
Se on syvää hengellistä pimeyttä, jossa Jumalan vanhurskautta tuntematon henkilö rakentaa itse omaa vanhurskauttaan, erinäisin isiltä oppimiensa toimenpitein. Pää on kohta vetävän kädessä, ihmiset tietävät jo ettei usko ole porun tuskan häpeän pelon ja pierun asia, vaan iloinen ihmisten orjuudesta vapauttava asia.
Näin se on, sanokoon omavanhurskaus perkele ihan mitä hyvänsä. Koko Pyhä Raamattu ei puhu kuin yhdestä pelastustiestä.
Hän on Jeesus kristuks Jumalan poika Vapahtajamme!!
Luulen , että sitä ei ole Raamatussa pyydetty ei käsketty lainkaan,
se remmin käyttäjä on ehdottomasti väärässä, ei se kohta jossa mainitaakurituksesta kylläkään sano mitään remmillä kurittamiseta
vaan rakkaudesta , mitä kuuluu rakkauteen Siihen kuuluu myös
vasta Rakkaus.
Niin ei Kristus kuitenkaan tehnyt, vaan hän oli , Orpojen auttaja
J A LEASKIEN LOHDUTTAJA .