Automaatti-ilmastoinnin häiriö

Kyseessä -01 V6 Laguna automaatti-ilmastoinnilla. Tuossa eilen ajellessa laite alkoi yhtäkkiä puhaltaa haalea ilmaa ja vaikka laitetta kuinka räpläsin ei sieltä kylmään tullut. N. 20min kuluttua alkoi kylmää taas tulla kaikki toimi OK. Teki saman jutun sitten illemmalla, mutta oli ehkä 5min ettei kylmää tullut. Maanantaina laite oli juuri käynyt ilmastointi huollossa oli aineita on kaikki muutenkin tulisi olla kunnossa. Itselleni tuli mieleen että olisikohan jossain jokin pieni liitäntä häiriö eli esim. jokin väljentynyt liitos. Onkohan kenelläkään tämän palstan lukijoista kokemusta vastaavanlaisesta viasta?
6675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä esittäisin kysymyksen huoltajalle jos ilmastointi ennen huoltoa toimi normaalisti.

Äänestä
  • Eihän tuossa huollossa tehdä muuta kuin ruuvataan sen huoltokoneen liittimet kiinni auton ilmastointiputkiin ja kerrotaan koneelle paljonko ainetta järjestelmässä tulee olla. Lopussa kone vielä tulostaa lapulle testien tulokset ja paljonko ainetta laitettu sisään. Eli en mitenkään usko että tuossa operaatiossa tulisi kyseistä vikaa.

    Alun perin auto vietiin huoltoon, koska kone ei puhaltanut kylmää ja epäiltiin että aineet vähissä. Järjestelmässä oli ennen huolto n. 600gr ainetta ja huollon jälkeen 730gr eli aineen vähyys ei selitä entistäkään toimimaattomuutta.

    Edelleenkin epäilen että jokin kosketushäiriö jossakin tai sitten se kaikkein ’mukavin’ eli itse ohjainyksikkö on hajoamassa.

    Äänestä

  • Laguna II kirjoitti:

    Eihän tuossa huollossa tehdä muuta kuin ruuvataan sen huoltokoneen liittimet kiinni auton ilmastointiputkiin ja kerrotaan koneelle paljonko ainetta järjestelmässä tulee olla. Lopussa kone vielä tulostaa lapulle testien tulokset ja paljonko ainetta laitettu sisään. Eli en mitenkään usko että tuossa operaatiossa tulisi kyseistä vikaa.

    Alun perin auto vietiin huoltoon, koska kone ei puhaltanut kylmää ja epäiltiin että aineet vähissä. Järjestelmässä oli ennen huolto n. 600gr ainetta ja huollon jälkeen 730gr eli aineen vähyys ei selitä entistäkään toimimaattomuutta.

    Edelleenkin epäilen että jokin kosketushäiriö jossakin tai sitten se kaikkein ’mukavin’ eli itse ohjainyksikkö on hajoamassa.

    voisi juuri jokin liitos tai paine anturi reistailla...

    Äänestä

  • perusteilla kirjoitti:

    voisi juuri jokin liitos tai paine anturi reistailla...

    Mahtaako vikamuistiin jäädä tieto mahdollisesta paine anturi viasta?

    Äänestä

  • Laguna II kirjoitti:

    Mahtaako vikamuistiin jäädä tieto mahdollisesta paine anturi viasta?

    yleensä jää muistiin

    Äänestä

-03 v6 tekee samaa. Vian huomaa moottoritienopeuksissa, eli kun kierrokset ovat yli 2000, niin kylmä ilma alkaa loppua. Kun laskee nopeuden n. 100 km/h (2000 rpm), niin kylmää taas tulee.

Mistä johtuu, tiedä en.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laguna II kirjoitti:

Kyseessä -01 V6 Laguna automaatti-ilmastoinnilla. Tuossa eilen ajellessa laite alkoi yhtäkkiä puhaltaa haalea ilmaa ja vaikka laitetta kuinka räpläsin ei sieltä kylmään tullut. N. 20min kuluttua alkoi kylmää taas tulla kaikki toimi OK. Teki saman jutun sitten illemmalla, mutta oli ehkä 5min ettei kylmää tullut. Maanantaina laite oli juuri käynyt ilmastointi huollossa oli aineita on kaikki muutenkin tulisi olla kunnossa. Itselleni tuli mieleen että olisikohan jossain jokin pieni liitäntä häiriö eli esim. jokin väljentynyt liitos. Onkohan kenelläkään tämän palstan lukijoista kokemusta vastaavanlaisesta viasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu