Väyrynen.

Tuossa ajatuksissa, että isona ja rikkaana ajelin joskus väyrysellä. Mites se on millaista vikaa niissä yleensä on?

Vissiin ruostuvat aikalailla kuten muutkin tuon ajan "muovimersut"? Onko mitään muuta tyyppivikaa ollut?
6279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei kai kukaan oikeasti halua olla ihan omakohtaisesti missään tekemisissä Väykky-Paten kanssa – edes mielikuvien tasolla?

Äänestä

Omassani 1996 väyrys-mersussa ei ole ruostetta missään (enää), vain takaluukun lukon ympärillä oli alkavaa kuprua muttei muualla. Eli ei ne niin herkkiä ole oksidoitumaan, kuin kuulla saa -ei ainakaan jokainen yksilö. Väykky on ihan hyvä kulkine, jossa on vikoja ihan kuin muissakin euroopan autoissa -ehkä kuitenkin vähän paremmin tehtyjä kuin VW-konsernin romut! Jos haluat oikeasti vain ajaa autolla etkä jatkuvasti korjailla tai olla paskajäykkänä että milloin taas hajoaa, niin ainoa vaihtoehto on hankkia aito Japanissa valmistettu ajokki -ei siis mitään Englannissa, Espanjassa tai Turkissa tehtyä kopiota -jotka lasken samaan kategoriaan kuin oli aikoinaan FSO-Polonez ym keksinnöt.

Äänestä
  • Nyt alla bensa Octavia, josta mahdollisesti tulee luovuttua jos työmatka pitenee. Onko väykkydieselit miten lujia? Entä ne paljon puhutut "tuttavan tuttavien" mersujen sähköviat, onko ne todellisia?

    Äänestä

  • että niillä vw-konsernin romuilla jaksetaan ajaa samoja kilometrimääriä kuin mersuillakin.

    Äänestä

  • juttu, kirjoitti:

    että niillä vw-konsernin romuilla jaksetaan ajaa samoja kilometrimääriä kuin mersuillakin.

    Voihan niillä ajaa samat km-määrät mutta aikaisemmin olet itse jonkun
    kuntoutuslaitoksen asiakas.

    Autojen hintaero tasaantuu mukavasti maksellessa kovia kuntoutuslaskuja.

    Äänestä

Morjens!
Olen ajanut omalla 01 mallisella W210 320 CDIT:llä nyt 208000 km ja ainoa oikea vika on ollut ilmamassa anturin rikkoutuminen 80 000km kohdalla. Muut ovat olleet huoltoja :o) Hyviä ja luotettavia kilometrejä on ainakin minun mersuni tarjonnut. Kun autoa joskus vaihdan, niin merkki pysyy samana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tii8Four kirjoitti:

Tuossa ajatuksissa, että isona ja rikkaana ajelin joskus väyrysellä. Mites se on millaista vikaa niissä yleensä on?

Vissiin ruostuvat aikalailla kuten muutkin tuon ajan "muovimersut"? Onko mitään muuta tyyppivikaa ollut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu