Uskontunnustus...uskon tunnustus...

Tavallaan jatkan tuota kysymystä elämän tarkoitus.
Vieläkö etsit jotain vai oletko jo löytänyt,oivaltanut omalla kohdallasi jotain.

En harhaile enää...vai harhailenko.
Tuntuu kuitenkin niin lohdulliselta opittuaan taipumaan siihen,ettei tarvitse enää tavoitella mitään,kelpaa tällaisenakin keskeneräisenä.Ei tarvitse tuntea saaneensa jotain "suurta" aikaan elämässään,muttei kuitenkaan ollut vain sivustakatsojana.

Omat etsintänsä tehnyt,välillä epätoivoisenakin harhaillen,kysellen;mitä teen...kuka olen...miksi olen.
Sen on tehnyt,mihin on pystynyt,ei jättänyt puoliväliin,tehnyt sen,mitä on pitänyt oikeana.

Sellaisen ihmisen elämä ei ole helppoa,joka itsensä haluaa löytää ja itseään kuunnellen elämänsä tekee....rohkeatkin päätökset,kompastellen,mutta nousten.
"johonkin" uskovana...itseensäkö...tuntien,että kaiken on pitänytkin mennä juuri näin,ei toisin olisi voinutkaan.

Monta kertaa erehtyen,mutta silti minusta tuntuu,että olen "uskovaisempi" kuin moni Raamatun Jumalaan uskova.
Olen oppinut,suurissakin pettymyksissä,luovuttamaan;
ei minun tarvitsekaan olla se akikkeen pystyvä,voin olla jo heikkokin,mutta luottavaisena aloittaa jokainen uusi päivä.

Kaikella on tarkoituksensa ei olekaan mikään tyhjänpäiväinen sanonta.
Viimein oppia tekemään,rohjeta tehdä niinkuin sydän sanoo....siinä kaikki.

Oletko jo löytänyt elämän tarkoituksen...vieläkö etsit jotain.

9

196

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapsonen Maan..."

      Eiköhän ihminen aina etsi, luulisin,

      kulkiessaan eteenpäin täällä maapallolla.

      Joskus ihan konkreettisesti hyvin pientä,

      kanssakulkijansa metsään lyömää valkoista palloa...

      No tuo nyt meni sekä huumorin että metsähallituksen puolelle,

      mutta oikeasti: jokainen pienikin ratkaisu on etsimistä, oikean, hyvän

      ja kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun löytämistä.

      {Heräsin juuri ja teksti taitaa olla vähän kuin unissakävelyä, jota

      en kylläkään harrasta, joten, anteeksi sekoilut!}

      Hyvää, aurinkoista, ensimmäistä oikean juhannuksen jälkeistä päivää!
      Toivottelee Satu

      • Satu*

        Tällaisia kesiä oli silloin, kun olin pieni, unohtumattomia.
        Säät tntuvat taianomaisen kauniilta.

        "Kerää, kimalainen, kerää sydän
        kennot täyteen kesän hunajaa!

        Katso aurinkoa, ihanimmin
        säteilee se, kun jo vajoaa."

        Eräs 89 vuotta pian täyttävä sukulaiseni soitti minulle
        eilen, ja luki tuon runon puhelimessa.
        Ei hän mitenkään "vajoamassa" silti vielä itse ole,
        vaikka korkeaan ikään onkin elänyt.
        Jos sukuun on tullut, elää vielä kymmenisen vuotta
        ja voi hyvin.

        Hyvää kaunista kesäpäivää!
        ~~~~~~~~~~~~~~~~~~


    • Maalaismies*

      Ymmärtämystä lähimmäisiä (itseäniäkin) kohtaan toivoisin. Maailma on paha, paha, paha. Sitä vasten kärsivällisyys ja hyvyys loistavat kuin tähti iltataivaalla. En havittele suuria eleitä. Jos jossakin vielä voi kehittyä niin tässä toivoisin edistyväni. Kaipaan jonkinmoista arvokkuutta viimeisiltä vuosiltani. Kuolla hyvin, kauniisti...

      • *Kukkahame*

        Uskontoja ja uskomuksia on monia, minusta ihmisen vaan on oltava se miltä tuntuu.
        Uskotaan Budhaan, Allahiin, rahaa, valtaan, kivien voimaan puihin..valinnan varaa riittää, kun löytää omansa voi olla tyytyväinen, koko ikänsä etsimisessä voi löytyä niin valtava joukko epäjumalia että tekee helposti itsestään jumalan.

        Minä uskon kyllä korkeimpien voimien olemassaoloon ja johdatukseen, ja kuten kaikki muutkin heikot ihmiset oikein vaikeina hetkinä usko horjuu pahasti, se vaan on niin että olen vain ihminen ja erehtyväinen.

        Erään suuren leikkauksen yhteydessä olen kokenut jotain epätavallista mutta miellyttävää, sen jälkeen olen muuttanut täällä olemisen jatkoajaksi, ja nyt vaan nautin kaikesta.

        Elämänkokemuksista olen rikastunut en niinkään rahallisesti mutta paljosta olen saanut tavallaan oppia.

        Kaikilla on kokemuksia kuka miten ne ottaa, nurjamielinen näkee kaiken pahana, olisi hyvä taito saada kääntää kaatumiset miellyttäviksi kokemuksiksi, jokainen kompuroi tavallaan.

        Uskontunnustuksen voi muuntaa moneksi, mieluisaksi itselleen.


    • pilvi*

      Elämän tarkoitus omalla kohdallani,kompastellen ja nousten jälleen,se on rakentunut ja vahvistunut.

      Elämän tuomat muutokset,ovat ravistelleet melkoisesti,mutta se pohja mikä jo aikaisemmin oli vakiintunut ,on pysynyt samana.Käytännön elämä tuo aina uusiakin tilanteita,jossa vaaditaan uudelleen sopeutumista,mutta sillä ei ole kykyä muuttaa
      tietoisuutta elämäni tarkoituksesta.
      Minä elän lähimmäisiäni ja kanssaihmisiäni varten,antaen ja saaden,karsien sen mitä
      pidän vääränä,iloiten ja kannustaen minkä koen oikeaksi ja hyväksi.

      Luottaminen on hyvä ajatus,noin olen elänyt elämäni,aina on asiat olleet sen arvoisia.

      Muistan oman äitini kertoneen minun olleen"luoksetuleva lapsi" jo pienestä pitäen.
      Sellaisena olen pysynyt,pidän ihmisistä edelleen ja luotan hyvyyden voittavan.

      • olen etsinyt aina..Kovasti on elämä koetellut,mutta mikään ei ole kaatanut,joten olen siitä onnellinen.. Nyt on ikääkin jo paljon,joten uskon,että näillä eväillä
        pärjään loppuun asti..Kun suhtautuu realistisesti kaikkeen tulevaan,on helpompi elää..Jos tuntuu,että elämä koettelee liiaksi,niin luen kirjoja,saa muuta ajateltavaa ja aivot lepää.Sitten taas virkistyneenä,osaa ratkaista ongelmat..Kun sopeutuu asioihin,mitä ei voi muuttaa,niin se helpottaa kovasti..
        Näin vanhana,tulee mieleen,miten mukavaa olisi ollut,jos vanhemmat olisivat eläneet.Jo pienenä heidät menetin..mutta sekin on turhaa pohtimista,kun ei ole muistoja ,niin ei.. Onneksi on kauneutta maailma täynnä..niistä nautin..
        Mukavaa päivää! t.Irkku


      • Tähdykkä
        irkku-37 kirjoitti:

        olen etsinyt aina..Kovasti on elämä koetellut,mutta mikään ei ole kaatanut,joten olen siitä onnellinen.. Nyt on ikääkin jo paljon,joten uskon,että näillä eväillä
        pärjään loppuun asti..Kun suhtautuu realistisesti kaikkeen tulevaan,on helpompi elää..Jos tuntuu,että elämä koettelee liiaksi,niin luen kirjoja,saa muuta ajateltavaa ja aivot lepää.Sitten taas virkistyneenä,osaa ratkaista ongelmat..Kun sopeutuu asioihin,mitä ei voi muuttaa,niin se helpottaa kovasti..
        Näin vanhana,tulee mieleen,miten mukavaa olisi ollut,jos vanhemmat olisivat eläneet.Jo pienenä heidät menetin..mutta sekin on turhaa pohtimista,kun ei ole muistoja ,niin ei.. Onneksi on kauneutta maailma täynnä..niistä nautin..
        Mukavaa päivää! t.Irkku

        Sitä mielen rauhaa minäkin olen aina yrittänyt löytää ja joskus onnistunutkin ,
        uskon että elämällämme on tarkoitus mikä se kohdallani on siitä en ole varma.

        Toivon kuitenkin että saan lähteä niin etten olisi kenenkään kanssa riidoissa,
        olen tarkoituksellisesti koettanut sopeutua niittenkin kanssa jotka olen joskus kokenut hankalina, johdatukseen uskon sen olen kokenut kohdallani usein ja kiittänyt Luojaani etten ole harhaillut turhaan mitään löytämättä.

        Olen kiitollinen jälkeläisistäni ja toivon heillekin löytämisen iloa ja mielen rauhaa.


    • Laritsa M

      Mistähän jonkun päähän on pälkähtänyt, että virsien kailottaminen ja isämeitää jupiseminen olisi Jumalalle suotuisaa? Yhtä hyvin voisi äärimmäisissä katumusharjoituksissa hakata päätään seinään tai ränniin. Ei kukaan voi tietää josko se olisi vielä suotuisampaa. Kokeilkaa uskikset joskus.

      • mitä ajattelet.
        Juu,minunkin "jumalani" myhäilee tyytyväisenä ja hieroskelee käsiään yhteen,kun minä välillä raivoon,isken päätäni seinään ja sannoo,
        hyvä sus...helpottiko.

        Meiän talon vesirännit on hissukseen tippuneetkin...jostain syystä ...mutta onneks syyllistä ei oo viel löydetty...heh.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1608
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      742
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      45
      529
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe