Välilevynpullistumaleikkaus

Kysyisin, onko kenelläkään kokemusta välilevynpullistuma leikkauksesta selässä. Varsinkin siitä, miten toipuminen tapahtuu sen jälkeen. Onko pitkään kivulias?
6330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jokainen tapaus on erilainen. Monilla kivut on pahentuneet leikkauksen jälkeen eikä mene koskaan pois. Toiset on parissa viikossa liikkeellä ja kivuttomana.

Äänestä

Minut leikattiin viime kesänä.
4-5 nikaman välissä iso pullistuma, sekä pienempi, leikkauksessa löydetty pullistuma.
Kivut jäivät leikkaukseen.
Olen 50-v, mies.
Selän liikkuvuus alkaa vasta nyt olla "normaali". Varon vieläkin nopeita liikkeitä.
Pyöräilin jo kolmisen viikkoa leikkauksesta. Varovasti satulaan tosin.
Ei edelleenkään muuta kuin pieniä hermotuntemuksia joskus - kaikki erittäin ok !

Äänestä
  • Minut leikattiin 2006vuonna 3kertaa joista 2epäonnistui ja viimeisellä korjattiin, mitä pystyttiin. 3-4 JA 4-5 välissä ei ole enää mitään nikamat vaan hakkaa yhteen ja hermopäät jäi arpikudosten sun muiden puristukseen. Kivun takia menin leikkaukseen ja leikkauksen jälkeen tuli uudet, ja erillaiset vaivat. Ei tahdo toimia pissaaminen, ulostaminen ja vasen jalka. Minun tuurini on kuulua näihin epäonnistuneisiin leikkauksiin. Mutta tunnen semmoisia kenellä on onnistunut ja kivut ovat jääneet leikkauspöydälle. Mutta riskit kannattaa tiedostaa ja jotenkin hyväksyä, jos omalle kohdalle sattuu.

    Äänestä

Tahtoisin myös tietää välilevynpullistumaleikkauksesta.
Itsellä iso pullistuma S1-kohdilla ja oireet tulevat vasempaan jalkaan. Kävely, seisominen ja suorana selinmakuu on yhtä tuskaa. Oireet pahenevat päivä päivältä.
Jännittää leikkaus ihan hirveästi, varsinkin pienen nettisurffailun jälkeen. On niin paljon negattivisia, suorastaan hirveitä kokemuksia.
Voisivatko ne joilla leikkaus on onnistunut, laittaa jotain viestiä tänne?
Tietysti heillä on paljon muutakin iloista tekemistä, kun on selkä kunnossa.

Plz!
Laittakaa jotain vinkkejä!

Terveisin N 32v

Äänestä
  • Vastasin jo tuossa yllä...
    Erittäin tyytyväinen leikattuna - kaikki meni hyvin !
    Elämän arvot ymmärtää vasta sairastumisen yhteydessä.
    ,,, ja pullistuma oli massiivinen,,,
    Kainalosauvoilla liikuttiin...
    Arpeutuminenhan se on yksi iso ongelma monille vanhemmille.

    Äänestä

  • leikattiin toukokuussa massiivisen pullistuman vuoksi, ja toipuminen on edennyt hyvin. Oon nyt ollut 2 viikkoa töissä ja hyvin on sujunut. Mulla oli koko kroppa kaulasta alaspäin puutunut ja voimat katosi vähitellen kokonaan. Kävelykin oli melkein liikaa. Puhumattakaan stressistä, verenpaine oli pilvissä, syke samoin.
    En todellakaam tahtoisi kokea samaa uudestaan, niin finaalissa olin.
    Mulle leikkaus oli ainoa vaihtoehto, koska pullistuma painoi selkäydintä, josta pahat oireetkin johtui.
    Nyt mennään innolla eteenpäin ja toivutaan vielä parempaan kuntoon, tosin lääkäri sanoi että noin vuoden päästä saatan olla entiselläni.
    Tää mun juttu oli vähän eri paikassa kuin sulla, mutta halusin vain rohkaista sua leikkauksen takia. Minä en jännittänyt yhtään koska halusin apua kamalaan olotilaani ja onneksi sain avun. Menet avoimin mielin ja uskoen toipumiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tahtootietää kirjoitti:

Kysyisin, onko kenelläkään kokemusta välilevynpullistuma leikkauksesta selässä. Varsinkin siitä, miten toipuminen tapahtuu sen jälkeen. Onko pitkään kivulias?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu