Kalevala

Kalevala Hotelli on kaikilta puolin katsottuna perseestä.
5810410
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Milloin olet käynyt siellä ?

Äänestä
  • Ei varmaan milloinkaan

    1Äänestä

Yhdyn Väiniksen ajatuksiin. Palvelu on optimistisimpienkin arvioiden mukaan aivan suolesta. Ruuat ovat maultaan hyviä, mutta kokonsa puolesta ne... joo. HuoneisPta sen verran, että sviitin ja normaalin hotellihuoneen ero ko. paikassa on lakanoiden puhtaus.

Äänestä
  • Minulla on sellainen kuvitelma, etteivät he edes halua sinne kuhmolaisia (maksavia) asiakkaita. Eikös Kuhmon kaupunki vastikään antanut heille markkinointia varten 50 000 euroa; niin eihän siinä enää asiakkaita tarviikaan, kaupungilta vaan avustukset ja ovet kiinni. Festivaalien aikaan avoinna ja joulun seutuna. Muutoin ovet kiinni ettei vahingosakaan eksy sinne joku turisti, ikävä sille tai pariskunnalle on alkaa kahvia keittämään pelkästään...

    Ehkä siellä kuitenkin olisi hyvät puitteet viettää häiden jatkot - ainakin huomattavasti paremmat tilat kuin näissä muissa paikallisissa kuppiloissa.

    Pikkujouluista jäi niin huonot kokemukset ettei toista kertaa meidän firma sinne lähde - ruoka loppui kesken ja perunat olivat kylmiä, he joille olisi pitänyt olla varattuna keliakia-ateriat, olivat "sattumalta" unohtaneet koko homman. Antoivat kuitenkin kupongin jolla myöhemmin voi käydä syömässä sen keliakia-aterian. Varmaan se enää tuntuu sitten pikkujoululta, kun ei ole oman väen seurassa!

    Että tälläistä siellä ja täällä...Mikähän tätä Kuhmoa oikein vaivaa?

    Äänestä

  • joskus asioinut kirjoitti:

    Minulla on sellainen kuvitelma, etteivät he edes halua sinne kuhmolaisia (maksavia) asiakkaita. Eikös Kuhmon kaupunki vastikään antanut heille markkinointia varten 50 000 euroa; niin eihän siinä enää asiakkaita tarviikaan, kaupungilta vaan avustukset ja ovet kiinni. Festivaalien aikaan avoinna ja joulun seutuna. Muutoin ovet kiinni ettei vahingosakaan eksy sinne joku turisti, ikävä sille tai pariskunnalle on alkaa kahvia keittämään pelkästään...

    joskus aikoinaan puhuttiin sellaisesta kuin Kuhmo-tauti - se on varmaan nyt tämä kyseessä jos ei hyvin mene ko. hotellilla, sehän on nykyään Kalevala Spirit, paljon hienompi nimi niin vetääpi asiakkaita pilvin pimein, mutta miksei ovet aukene...

    Meillä oli ennen niin hyvä kaupunginjohtaja ennen tätä nykyistä rouvaa joka osaa kyllä hommansa ja on pätevä henkilö siihen, mutta tämä edeltävä taitaa nyt ryvettyä jossakin suossa kun lukee kaiken maailman lehtiä. Onneksi niihin ei ole uskominen, tuollaista ei voisi uskoa hänestä mitä kirjoitetaan.

    Hyvää kesän jatkoa kuitenkin! Valitettavasti.

    Äänestä

  • spiritismi kirjoitti:

    Eipä taida olla Hotelli Kalevala mikään Kalevala Spirit, kaksi aivan eri asiaa! Faktat tarkistukseen ennen julkaisua!
    Itse olen asioinut usein ko. paikassa (kerran sviitissä, muulloin normaalissa huoneessa) ja kyllä niissä oli huima ero! Sviitti on sviitti ja normaali huone oli normaali huone. Ja ovet ovat kyllä muulloinkin auki kuin jouluna ja kamarimusiikin aikaan! Kyllähän moni hotelli sulkee ovensa pieniksi ajoiksi remonttien/uudistusten takia?
    Taisi fagerholm olla vettä väkemämpiä vetänyt kun noin horisee.

    Äänestä

  • Kuumia, ei ilmastointia

    Äänestä

  • joskus asioinut kirjoitti:

    Minulla on sellainen kuvitelma, etteivät he edes halua sinne kuhmolaisia (maksavia) asiakkaita. Eikös Kuhmon kaupunki vastikään antanut heille markkinointia varten 50 000 euroa; niin eihän siinä enää asiakkaita tarviikaan, kaupungilta vaan avustukset ja ovet kiinni. Festivaalien aikaan avoinna ja joulun seutuna. Muutoin ovet kiinni ettei vahingosakaan eksy sinne joku turisti, ikävä sille tai pariskunnalle on alkaa kahvia keittämään pelkästään...

    Ehkä siellä kuitenkin olisi hyvät puitteet viettää häiden jatkot - ainakin huomattavasti paremmat tilat kuin näissä muissa paikallisissa kuppiloissa.

    Pikkujouluista jäi niin huonot kokemukset ettei toista kertaa meidän firma sinne lähde - ruoka loppui kesken ja perunat olivat kylmiä, he joille olisi pitänyt olla varattuna keliakia-ateriat, olivat "sattumalta" unohtaneet koko homman. Antoivat kuitenkin kupongin jolla myöhemmin voi käydä syömässä sen keliakia-aterian. Varmaan se enää tuntuu sitten pikkujoululta, kun ei ole oman väen seurassa!

    Että tälläistä siellä ja täällä...Mikähän tätä Kuhmoa oikein vaivaa?

    Voi voi

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kuumia, ei ilmastointia

    Samaa mieltä . Oli jo 2015 .
    Sanoin asiasta. Tiskin takaa pyylevä vanhempi eukko sanoi, että -,meillä yöksi sammutetaan ilmanvaihto !!
    Ihmeellisesti toi esille, niinkuin olisi ollut luksusta.
    Kävin illalla saunassa. Vessanpytyllä kun istui, niin kuin vesisateessa olisi ollut. Aamulla menin aamiaiselle pöytään istumaan, niin eukko tuli sanomaan että väärin istuttu.
    Istuin sitten toiseen paikkaan.
    Taas eukko tuli käkättämään, että varattu.
    Sanoi tuohtuneena, että -,täällä on sellaisiakin asiakkaita jotka on viikonkin, minä en ollut kuin yön.
    Oli kyllä outoa käytöstä. Poiskirjautuessa ulisi vieläpä , että olen juonut olutta minikaapista.
    Sanoin etten ole.
    Eukko siihen -,katsoinkin väärästä kohtaa.
    Olihan viihdettä koko rahan edestä.😆

    Äänestä

Vieläkös ko. paikka on toiminnassa ja jos niin onko vilkastakin menoa ns. biletys muodossa? Nuoriso vai varttuneempi väki valta asiakaskuntana? Jos tietäisi että pirteet kinkerit jonain viikonloppuna niin tiedä josko innostuisi piipahtamaan lähi kunnasta kattomassa. Ja hei, en ole sotkamosta :D

Äänestä
  • Olet kuitenkin

    Äänestä

Siellä on ammattitaidottomia työntekijät.Riitaisaa porukka keskenään..Keittiössä räiskää..

Äänestä

Loistava paikka maksavalle asiakkaalle, köyhät kitisee.

Äänestä
  • kaikki siellä saatana maksaa Ei sinne kukaan ilman rahakukkaroa ole ollut menossakaan.Älä kitise senkin porvari.

    Äänestä

  • Uuupss. Sepäs sattui ja upposi, koitahan rauhoittua..

    Äänestä

Kerran nussin siellä yhtä kunnan virkanaista jatkoilla, tosi hyvät kyydit sain, on muuten edelleen virassaan.

Äänestä
  • Asiaa! Kunnalla on paljon puutteessa olevia naisia töissä. Puutteessa elävät naiset, heitä on Kuhmossa paljon. Kun ei ole tekijämiehiä kylillä. Eivät osaa ole kestäviä. Rakastelu on taitolaji.

    Äänestä

  • Onhan se nähty,miksi Kuhmon naiset ovat puutteessa,no siksi kun miehet ovat homoja.
    Avioerojakin on tullut,yksi syy siihen on homous.

    Äänestä

  • Herrasmies ei kehuskele valloituksillaan.

    Äänestä

Tukevia? Povekkaita?

Äänestä
  • Kyllä mies opettajat on yleisesti vanhempana homoja.Miksihän näin suuntautuneisuus muuttuu.

    Äänestä

Katalinen tai sukulainen aasialle. Velkaalalla menee hyvin.

Äänestä

Mitä mielestänne kyseisessä hotellissa pitäisi tapahtua, että siellä Kuhmolaiset alkaisivat käymään.

Äänestä
  • Aivan se ja sama mitä siellä tapahtuu jos kuhmolaisten varassa on hotellin tulevaisuus se olisi konkurssi. Täällä osataan vaatia vaikka minkälaista tapahtumaa ja narista kun ei mitään järjestetä. Ajellaan autoilla pitkin kalevalan kankahia, katsastetaan parkkipaikat mennään kotiin ja taivastellaan että eipä siellä ollut ketään, millähän nuokin pysyvät pystyssä?

    Äänestä

  • harveri kirjoitti:

    Aivan se ja sama mitä siellä tapahtuu jos kuhmolaisten varassa on hotellin tulevaisuus se olisi konkurssi. Täällä osataan vaatia vaikka minkälaista tapahtumaa ja narista kun ei mitään järjestetä. Ajellaan autoilla pitkin kalevalan kankahia, katsastetaan parkkipaikat mennään kotiin ja taivastellaan että eipä siellä ollut ketään, millähän nuokin pysyvät pystyssä?

    Juuri näin,veit sanat suustani ja aivotnarikkaan.
    Minäkin aina käväisen ihmettelee asiaa ja katsomassa onko edes henk.kunnanautoja vai veneellä eli suksilla kulkevat.Sitten mielessäni suuresti ihmettelen kuinkahan se tuokin hotelli kannattaa,kun ei juuri koskaan valoja ikkunoista vilahda.
    Onse vaan merkillinen kummitushotelli.

    Äänestä

  • Eipä sitä rahanpesussa terviisiä tarvii valotella sähköä kuluttamalla.

    Äänestä

  • omotoh kirjoitti:

    Eipä sitä rahanpesussa terviisiä tarvii valotella sähköä kuluttamalla.

    en ole paikassa käynyt...... mikä siinä niin huonoa on ?

    Äänestä

Järjestäisivät tansseja muutaman kerran kesässä kunnon, tunnetuilla artisteilla niin luulisi olevan kävijää.

Äänestä

Paska mikä paska koko "hotelli"!!

Äänestä
  • Kerran kävin syömässä mieheni kanssa jonain merkkipäivänä,se ruoka oli kuin kissaannos,kahvit toi sitten, kermanekan laita sisäpuolelta oli jossakin kastikkeentöhnässä.Ruokahalut loppu siihen..Hui...

    Äänestä

  • Ettäsilleenn kirjoitti:

    Kerran kävin syömässä mieheni kanssa jonain merkkipäivänä,se ruoka oli kuin kissaannos,kahvit toi sitten, kermanekan laita sisäpuolelta oli jossakin kastikkeentöhnässä.Ruokahalut loppu siihen..Hui...

    Näyttikö että olisi ejakulaation merkkejä henkilökunnassa havaittavissa?

    Äänestä

KÖYHÄT KYYKKYYN ! rutiköyhä tulee.....

Äänestä

No näitä investoretahan tänne kannattaakin nöin haalia lisää. On näemmä asenneilmastokun kohdallaan. Vieläkö joku täällä uskataa yrittää??? Vitusti kiitoksia vaan Kuhmolaiset!!

Äänestä

Joskus siellä kerroshoitajana ollut ja pidetään ihan eri arvossa kuin muita työntekijöitä,ovat kuin ilmaa ja kaikki mahdolliset työt teetätettiin yhdellä ihmisellä ja muut vaan istui.Sama jatkuu varmaan nykyäänkin.

Äänestä

Kuten koko kuhmo.

Kuhmo - Suomineidon peräreikä

Äänestä

Kaikenlaista p.jauhajaa Kuhmo täynnä.

Äänestä

Jaa saako sieltä persettä oisit aikaisemmin kertonu ny on menny tietämättömyyttään perseet kyllä ihan sivusuun

Äänestä

Hotelli Kainuu se vasta onki siellä henkilökunta vittuilee ja ajaa ulos maksavaa asiakasta ilman mitään syytä eipä tartte käydä

Äänestä

Kuhmo täynnä joutavia ulisijoita.

Äänestä
  • Niin on.

    Äänestä

Onko Hotelli Kalevala tarkoitettu kuhmolaisille kerran vuodessa

Äänestä

Miksi se on kiinni?

Äänestä
  • Runot loppu.

    Äänestä

Nariskaa enemmä

Äänestä
  • Ka pittää koettaa narista!!

    Äänestä

Onneksi on sins ja vings, kylmiä kananjalkoja ja lämmintä siiderie

Äänestä
  • Passelia kuhnolaisille

    Äänestä

Kenen?

Äänestä

Onko se sulettu?

Äänestä

Onks pebbu vvaishasta näkynyt?

Äänestä

Hotelli kalevala vii spiik kei. Hatunnosto s ja p ketkä ees yritti hotelli kainuuta pitää pystyssä,no nyt jos haluaa vähä "tuuletella"niin nurmes,sotkamo,kajaani. Ja huutelijoille: toki hyvää meininkiä sins ukot kuhmoon toki touhuaa👍🏻

Äänestä
  • Juu, panostavat LGBTQ-matkailuun ja olenkin huomannut, että siellä metsikössä paikalliset vahtaa pitkällä silmällä vieraita, josko pääsis pukille.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Juu, panostavat LGBTQ-matkailuun ja olenkin huomannut, että siellä metsikössä paikalliset vahtaa pitkällä silmällä vieraita, josko pääsis pukille.

    Voe hyvänen aika, malliisa on menny!!

    Äänestä

Hotelli Kalevala on kaunis rakennus ja kauniilla paikalla. Olkaa onnellisia että täällä edes joku viitsii enää yrittää. Minne majoittuu esim. kaikki Kamarimusiikki vieraat jos hotellit kaatuu täältä? Oletteko kateuksissanne sitä ollenkaan pohtineet?

Äänestä

Olipa älykäs aloitus, kuhmolainen aloitus

Äänestä

Ihan mahotonta on

Äänestä

Miks?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Väinis kirjoitti:

Kalevala Hotelli on kaikilta puolin katsottuna perseestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu