Kävin jälleen kerran katsomassa häntä,
siellä hän istui ja hymyillen jutteli.
Flirttiä ja iloa täynnä sitä hän oli.
tuo minulle niin rakas ihminen.
Kuva jota hän katseli oli mustavalkoinen jo
ajalta ennen sotien.
Kuvassa oli nuorukainen,
suoraryhtinen ja niin kunnollinen.
Tahtonut en häiritä,
ja siksi poistuin ,
oven suljin hiljalleen.
Oli äiti palannut kauas nuoruuteen.
siellä hän istui ja hymyillen jutteli.
Flirttiä ja iloa täynnä sitä hän oli.
tuo minulle niin rakas ihminen.
Kuva jota hän katseli oli mustavalkoinen jo
ajalta ennen sotien.
Kuvassa oli nuorukainen,
suoraryhtinen ja niin kunnollinen.
Tahtonut en häiritä,
ja siksi poistuin ,
oven suljin hiljalleen.
Oli äiti palannut kauas nuoruuteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaunis runo äidin tapaamisesta
ja hänen nuoruuden muisteluistaan
kuinka rakas tuo kuva on mahtanutkaan
hänelle olla, kun niin keskittyneesti sitä katselee.
Tämä runo , tuli mieleeni kun kuuntelin eräiden sisarusten rupattelua, naapuri pöydässä.
Heidän äitinsä oli jo sairastanut jonkin tovin, altshaimerin tautia. tai jotain, siksi kai vietti pitkiä aikoja vain puhumalla valokuvien henkilöiden kanssa.
Se oli puheiden perusteella aivan täyttä elämistä, eilisessä.
Ei aina edes huomannut että huoneeseen tuli ihmisiä.
Se olisi voinut mennä näinkin.
Poikkesin katsomassa vanhaa äitiäni,
hän ei enään minua tuntenut,
ei tiennyt että edessään seisoi oma lapsensa,
ei noussut hymy kasvoille uureteisille,
ei ilo äänessään soinut,
ei syli lämmin vastaan ottanut.
Kyynel silmissän minua katseli ja
kovasti outoa ihmistä pelkäsi.
.
Mutta kiitti kun viitsit lukea ja sanan mulle lausuit.
T am
Lausun vielä toisenkin sanasen :)
Tämä toinenkin runosi oli todella liikuttava,
koskettavaa, kun ajattelee, että oma äiti ei enää
tunnista lastaan, vaan katsoo kuin vierasta ja jopa pelkää.
Muistan kun vuosia sitten kävimme äitini kanssa
katsomassa erästä vanhusta. Äitini kysyi häneltä,
mitä hänen lapsilleen kuuluu, ei hän muistanut,
että hänellä edes on lapsia. Äitini mainitsi hänen lastensa
nimet, siihen tämä vanhus vastasi, onpas sinulla hyvä muisti.
Minua säälitti näiden lasten tähden, kun ei tämäkään äiti enää
muistanut tai tunnistanut omia lapsiaan.
Niin, dementoitunut muistaa lapsensa lapsina... tietyssä vaiheessa dementiaa, mutta ei lapsiaan aikuisina ihmisinä. Dementoitunut ajattelee itseään nuorena, sinä samana vaikkapa 18-20v nuorena naisena tai miehenä ja saattaa pitää itseään esim nuoren hoitajansa kanssa samanikäisinä.
Työssäni dementoituneiden parissa olen huomannut että dementoituneen ahdistus helpottuu kun tauti etenee tarpeeksi pitkälle, niin pitkälle ettei turhan paljon muistia enää ole. Pahimmalta se tuntuu silloin kun ihmisellä vielä on muistia ja kuitenkaan ei muista kaikkea, on aivan hukassa itsensä kanssa. Usein kuitenkin toisen läsnä- sekä lähellä olo rauhoittaa. Hellyyden- sekä kosketuksen tarve lisääntyy. Monen omaisen on kuitenkin vaikea olla oman dementoituneen rakkaansa lähellä kun tämä ei enää ole sama ihminen kuin ennen.
Tällaisia ajatuksia runosi herätti. Itse olen kokenut äärettömän paljon hienoja hetkiä dementoituneiden parissa. Huumori säilyy heillä uskomattoman pitkään. Ja halauksia saa runsaasti päivittäin.
Minä olen joskus miettinyt, tuota vanhuusiän dementiaa ja ajatellut että tämä nykyinen elämän tyyli on ehkä suurin syy, sen yleistymiseen.
Jos ennenvanhaan olikin niin että vanhus eläessään osana perhettä ja sukua, niin nykyisin niin ei sanan varsinaisessa mielessä enään eletäkkään, ehkäpä päivien samankaltaisuus, on syynä siihen että ihmisen maailman kuva tai sisin pirstaloituu ja jotta siihen tulisi jokin järki, niin aivot omatoimisina poistaavat sieltä heikkoja lenkkejä, ja vain tärkeät elämää merkinneet päivät jäävät jäljelle.
Siksi siis "palataan" nuoruuteen, silloin elämä oli elämää ja toimintaa täynnä, vaikka kuinka olisikin ollut vaikeaa, silloin elämällä oli tarkoitus ja siinä oli makua sekä selvä motiivi, opittujen tietojen ja taitojen ylläpitämiseksi, sillä ne voitiin siten siirtää seuraaville sukupolville.
Mutta mitä siirettävää, tietoa ja atitoa enään on, kolut on paikkoja joissa opitaan, ihmisten välinen kanssa käyminen on mitä sattuu ja sekin yleensä sattuu, niin että ei sellaista kannata juurikaan muistella.
Varmaankin myös nuo Tv sarjat jotka istuttaavat ihmiset katselemaan tunteja paikalleen ja olematta itse eläviä toimijoita, saavat tulevaisuudessa tuon "taudin" lisääntymään aivan hillittömästi, pahoin pelkään.
Se että huumori säilyy pitkään, on ehkäpä lajimme parhaita ominaisuuksia, onkohan se ikiaikainen ominaisuus, löytää keinot käsitellä tekemiään valintoja, jotka eivät aina ole olleet niitä inhimillisimpiä ja oikeutettujakaan.
Mutta kun on valinna tehnyt on sen kanssa myös elettävä.
Kuten huomaat vastauksesi sai minutkin ajattelemaan tai ainakin tuomaan esille mielikuviani asiasta josta en mitään oikeasti tiedäkkään ; )
Joten kiitos että luit ja että olet.
Joten jatka sitä vanhus työtä suurella sydämmellä, vaikka sen tiedän että osaa se joskus olla todella rankaakin.
Halailemisiin
T Mara
Tuntui nuo sanani sinua koskettaneen, ja minä puolestani toivon, että se saisi sinut yksilönä osallistumaan ihmisenä elämiseen niin että, niin sinulla kuin sinun läheisilläsi olisi sitten ajan loppupuolella jotain kunnon muistamista ja sydämmessä palaisi lähimmäisen rakkaus, hyvällä kokemisen viisaudella kuorrutettuna sekä herkyvällä naurulla tarjottuna.
Lämmin halaus sinulle ja kauneutta kesääsi T Mara