pitkiä versoja

Mitä mun täytyisi tehdä?

Yhtäkkiä parvekelaatikoissa olevista mansikkoista alkoi melkein kaikista lähteä pitkiä versoja. Olen leikannut niitä pois leikkaamalla. Yhdestä taimesta lähtee jopa 2-3 kappaletta.

Johtuuko se siitä, että laitoin GrowHow kevät-rakeista lannoitusta?

Minulla pavekelaatikkoissa kasvavat ihan tavalliset perusmansikkaat, kuten esim. polkka, bounty, kaunotar.

Polkka, jota laitoin ensimmäisenä jo vapun aikana, tekee jo isoja ihan punaisia mansikkoita. Sato on erittäin hyvä.
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pitkiä versoja? Tarkoitatko rönsyjä mistä mansikat lisääntyy? Anna rönsytä niin saat uusia taimia ja mansikoita uusittua/lisättyä. Tai leiko pois jos et halua. Mutta eräällä palstalla oli tällainen maininta:

Kysyin kerran asiaa paikalliselta mansikankasvattajalta, ja hän neuvoi leikkaamaan rönsyt pois vasta loppukesästä, koska niiden liian aikainen poistaminen innostaa mansikkaa vain kasvattamaan lisää rönsyjä. Kysymys on siis vähän samasta ilmiöstä kuin kukkien kukittamisessa uudelleen loppukesästä poistamalla ensimmäisen kukinnan kukkavarret ennen kuin siemenet ehtivät kypsyä. Kasvi yrittää turvata lisääntymisen ja kukkii uudelleen tai kasvattaa uudet rönsyt.

Äänestä
  • parvekelaatikkoissa.

    Mukavampi olisi jos mansikka tekisi kukkia ja mansikkoita.

    Yhtäkkiä meni rönsöilemään, kaikki taimet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mansikkoista; kirjoitti:

Mitä mun täytyisi tehdä?

Yhtäkkiä parvekelaatikoissa olevista mansikkoista alkoi melkein kaikista lähteä pitkiä versoja. Olen leikannut niitä pois leikkaamalla. Yhdestä taimesta lähtee jopa 2-3 kappaletta.

Johtuuko se siitä, että laitoin GrowHow kevät-rakeista lannoitusta?

Minulla pavekelaatikkoissa kasvavat ihan tavalliset perusmansikkaat, kuten esim. polkka, bounty, kaunotar.

Polkka, jota laitoin ensimmäisenä jo vapun aikana, tekee jo isoja ihan punaisia mansikkoita. Sato on erittäin hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu