Rasismi

Rasismia ja rotuennakkoluuloa löytyy kaikista ihmisryhmistä ja kaikista poliittisista ja uskonnollisista liikkeistä myös lestadiolaisuudesta. Mutta mitä ilmeisemmin vanhoillislestadiolaisuuden luonne kulttuurirajat ja valtakuntien rajat ylittävänä uskonnollisena liikkeenä on mahdollistanut sen, että rotuun perustuva erottelu ja distriminointi on tässä herätysliikkeessä selvästi vähäisempää kuin muualla. (vrt. USA:n valkoiset äärikristityt fundamentalistit) Tämä ilmenee siinä myönteisyytenä jolla mm. kaukaisista maista suviseuroihin tulleet vieraat otetaan vastaan. Rotujenväliset avioliitot ovat myös jokseenkin täysin hyväksytty vanhoillislestadiolaisuudessa. Ihonvärillä ei ole tässä suhteessa mitään merkitystä.

Vanhoillislestadiolaisuuden vastakohtana tässä(kin) kysymyksessä on poliittinen aatesuunta joka nykyisin kulkee nimellä Perussuomalaiset ja/tai Suomen Sisu. On merkillepantavaa myös kuinka jo 1930-luvulla vanhoillislestadilaisuus teki selvän pesäeron IKL:ään.
5520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rasisimia kyllä on mutta ei näin. Kuka tahansa vl on kelvollinen aivokumpani tai perjaateessa rasismin ulkopuolella. Mutta kaikki jotka ovat tuon liikeen ulkopuolella ovat vapaata riistaa.

Rasimi kohdistuu liikeen ulkopuolisiin. Eikä aviolitto ei-vl kanssa ole hyväksyttävää.

Ja sitten toisaalta liikeessä on sisäistä rasimia. Se joka ei ole riitävän vl tai riitävän vl muotissa voi joutua hyvinkin rasistisen kohtelun kohteeksi. Kokemuksella.

Joten minusta väite että vl on rasistisuudesta vapaa vyöhyke ei pidä paikaansa. Rasismia esiintyy tuossa liikeessä mutta eri tavalla kuin "mailmassa".

Äänestä
  • ei vl:n kanssa ole hyväksyttävää??? Minun ystäväni on naimisissa ei vl:n kanssa. Kotipaikkakunnallani oli pari perhettä joissa isät eivät kuuluneet ry:hyn, ja äitit vl:lliä. Kukaan ei koskaan hyljeksinyt näitä tai pitänyt sitä epähyväksyttävänä. Mutta se on tosi asia että on helpompi elää jos elämässä on paljon yhteistä!!! Kaikki on hyväksyttävää, mutta onko siinä mitään mieltä että toinen laittaa kortsun ja toinen laittaa silloin luukut kiinni? sama asia jos otetaan afrikan savannilta afkaani ja laitetaan eskimon kanssa yhteen tyhjälle rahtilaivalle keskelle atlanttia....

    Äänestä

  • avioliitto1 kirjoitti:

    ei vl:n kanssa ole hyväksyttävää??? Minun ystäväni on naimisissa ei vl:n kanssa. Kotipaikkakunnallani oli pari perhettä joissa isät eivät kuuluneet ry:hyn, ja äitit vl:lliä. Kukaan ei koskaan hyljeksinyt näitä tai pitänyt sitä epähyväksyttävänä. Mutta se on tosi asia että on helpompi elää jos elämässä on paljon yhteistä!!! Kaikki on hyväksyttävää, mutta onko siinä mitään mieltä että toinen laittaa kortsun ja toinen laittaa silloin luukut kiinni? sama asia jos otetaan afrikan savannilta afkaani ja laitetaan eskimon kanssa yhteen tyhjälle rahtilaivalle keskelle atlanttia....

    Kuitenkin on niin että vl edeleen opetuksessa korostetaan ja painotetaan ettei pidä epäuskoisen kanssa alkaa seurstella tai avioitua. Se että on perheitä joissa toinen on kieltänyt uskonssa toki on ja näiden kohtelu vaihtelee alueittain ja paikkakunnitain paljonkin.

    Ei ole hyväksyttävää avioitua tai hakea aviopuolisoa liikeen ulkopuolelta. Ja jos niin teet joudut puhutelluksi. Tai ainakin sinun pitäisi joutua puhutelluksi. Kyllä moni tälläinen seurstelusuhde on päättynyt vl painostuksen takia.

    Kaikki on hyväksyttävää, mutta onko siinä mitään mieltä että toinen laittaa kortsun ja toinen laittaa silloin luukut kiinni?

    Ajateletko että elämä menee todelllisuudesssa näin. Opetetaanko vl todella että pitää kieltäytyä seksitä jos toinen käytää ehkäisyä. :D

    Kyllä hoitokokousvuosina opetetiin näin. Ja voi olla että joissain parisuhteissa homma menee niin kuin kerrot. Mutta mikään koko vl liikeen kattava tuo sinun ajatuksesi ei ole. Ja varsinkaan parisuhteissa jossa mies on vl ja nainen ei.

    Kielätytyykö mies seksistä ehkäisyä käyttävän naisen kanssa. Hyvin harvoin.

    Äänestä

Kannattaisi varmaan tutustua historiaan ja politiikkaan paremmin, niin huomaisit mitä eroa IKL:ä ja perussuomalaisilla on. Käy vaikka lukemassa netistä perussuomalaisten puolueohjelma. Tekeekö se perussuomalaisista rasistisen liikkeen, että se on ainut puolue joka kritisoi nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ja on ns. isänmaallinen puolue? Samalla perusteella myös vanhoillislestadiolaisuus on rasistista. Eikös liikkeen yhtenä ajatuksena ole "isämaallisen mielen vakiinnuttaminen". Koska aiotte luopua tästä rasistisesta tavoitteesta?

Äänestä

http://static.iltalehti.fi/muoti/toivola1SL_st.jpg
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/ohjelmat/viihdeohjelmat/405978.jpg
http://www.kouvolanseudunsitoutumattomat.fi/stefankoivikko.jpg
http://www.ohjelmanaiset.fi/kuvat2006/teakhalifa.jpg
http://yle.fi/etusivu/i/sean_ricks.jpg
http://www.raidersonline.org/images/michaelquarshie.jpg
http://www.rytmi.com/vanharytmi/rytmi202/202kuvat/bomfunk2.jpg
http://www.vuokatti.fi/paakuvat/valokeila_kwan_tidjan.jpg
http://www.hymy.fi/s/mediagallery/w011d8911-f078-463f-a458-3c0d11cc5f29.jpg
http://www.ammattinyrkkeily.net/images/amin.jpg
http://www.freeyourmind.fi/jutut/2006/kuvat/MTV_axl_smith_110106.jpg

Eli kyseessä on siis suomalaisen naisen ja mustan miehen jälkeläiset jotka ovat julkisuuden henkilöitä Suomessa. Missä on viileiden whiggerjannujen ja mustien naisten lapset? Eivätkö suomalaiset whiggerjannut halua mustia naisia?
Suomalainen nainen kyllä tykkää ulkkismiehistä, tämäkin äpärien määrä sen todistaa. Sitten on vielä suomalaisten naisten lapset valkoisten ulkomaalaisten miesten kanssa esim. Petri Viglione, Anna Falchi, Sara LaFontain yms.
Yhteistä kaikille linkkaamilleni julkkiksille on se että heidän suomalaiset äitinsä ovat kasvattaneet heidät yksinhuoltajina. Suhde mustan isän kanssa ei ole yhdessäkään tapauksessa kestänyt kuin korkeintaan muutaman vuoden.

Eli veikkaan että musta mies ry:llä levittäisi siementään ennennäkemättömällä tavalla ja lestanaiset kasvattaisivat sitten mulattiäpäränsä yksinhuoltajana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perheenisä K-Suomi kirjoitti:

Rasismia ja rotuennakkoluuloa löytyy kaikista ihmisryhmistä ja kaikista poliittisista ja uskonnollisista liikkeistä myös lestadiolaisuudesta. Mutta mitä ilmeisemmin vanhoillislestadiolaisuuden luonne kulttuurirajat ja valtakuntien rajat ylittävänä uskonnollisena liikkeenä on mahdollistanut sen, että rotuun perustuva erottelu ja distriminointi on tässä herätysliikkeessä selvästi vähäisempää kuin muualla. (vrt. USA:n valkoiset äärikristityt fundamentalistit) Tämä ilmenee siinä myönteisyytenä jolla mm. kaukaisista maista suviseuroihin tulleet vieraat otetaan vastaan. Rotujenväliset avioliitot ovat myös jokseenkin täysin hyväksytty vanhoillislestadiolaisuudessa. Ihonvärillä ei ole tässä suhteessa mitään merkitystä.

Vanhoillislestadiolaisuuden vastakohtana tässä(kin) kysymyksessä on poliittinen aatesuunta joka nykyisin kulkee nimellä Perussuomalaiset ja/tai Suomen Sisu. On merkillepantavaa myös kuinka jo 1930-luvulla vanhoillislestadilaisuus teki selvän pesäeron IKL:ään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu