Melperi nosti tuolla esiin nämä ikuisuusaiheet ja laitetaan jälleen kerran niihin taas vastaukset ja se uskonnäkemys, joka minulla on ja jos täällä on VL:ä niin allekirjoittakoot jos tähän uskonnäkemykseen yhtyy.
1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
SRK:n Pj Matti lääkkö on todennut julkisen tiedotusvälineenkin kautta, että me VL:t olemme saaneet armon tässä uskossa, emmekä muita lähde arvioimaan. Näin minäkin uskon ja minulla on tunnon rauha tässä uskossa, joten ei ole mitään tarvetta lähteä etsimään vielä varmempaa vaihtoehtoa.
2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.
Me uskomme, että meillä on Pyhä Henki, koska me olemme armon saaneet tässä uskossa ja kuten edellä todettiin, emme lähde muita arvioimaan. Emme siis tiedä, missä on valtakunnan raja, mutta sen tiedämme, että kaikki hengellisyydet ei ole Raamatun mukaisesti opettavia ja niissä on silloin eri henki.
3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.
Vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistys ei ole Jumalan valtakunta ja tämä on myös sanottu hiljattain ilmestyneen Päivämiehen pääkirjoituksessakin. Jumalan valtakunta ei ole silmin nähtävä, eikä ole missään käsin rakennetussa temppelissä. Sinä etsivä ihminen, et siis avaa Jumalan valtakunnan ovea, vaikka avaisitkin rauhanyhdistyksen oven. Jumalan valtakunnan ovi on Jeesus Kristus.
4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.
Jumala on sana, joka tuli lihaksi vapahtamaan tämän maailman synneistä. Jumala on se sana, joka on Jeesuksessa Kristuksessa sovittanut maailman itsensä kanssa, että armo on sen päälle uskovalle suuri. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Niin kuin Isä lähetti minun, niin minä lähetän teidät, ottakaa Pyhä Henki, joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut ja joilta te ne pidätte niille ne ovat pidetyt" Jeesus jätti siis viran sovintosaarnasta opetuslapsilleen ja me VL:t uskomme, että tuo saarnavirka on siirtynyt aina apostoleilta meille saakka ja siksi me haluamme julistaa tätä pelastuksen evankeliumin saarnaa. Se ei siis ole millään tavalla Raamatun vastainen.
5. Ehkäisy on syntiä.
Jumala on ilmoittanut Raamatussa tahtonsa: "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Tätä tahtoa ei Jumala ole kumonnut tähän päivään mennessä, eikä kumoa. Siksi me haluamme olla kuuliaiset tälle Jumalan tahdolle ja kaikesta sydämmestämme sitä täyttämässä. Ei tämä ole ihmiselle alistukseksi, eikä se ole Jumalan käsky, vaan se on paljon enemmän kuin käsky, se on Jumalan luomisjärjestyksen säätämys. Uskovaisen ihmisen ei tarvitse nääntyä kuorman alle, vaan rakkaudella toimia Jumalan sanalle kuuliaisena ja jos elämä on raskasta ja tuntuu näännyttävältä, niin ei tämä ole mikään pakko, vaan silloin voi vapaasti käydä uskon rukouksella ja paastolla rakentamaan Jumalan säätämän avioliiton siunausta tuntematta syyllisyyttä ja syntisyyttä. Sairauksien tai vastaavien kohdatessa ei kenenkään tarvitse nääntyä tämänkään ajallisen tehtävän, kuin lasten kasvattamisen alle, vaan voi voimia rukoillen ja rakkaudella avioliittoa rakentaen käydä paastoon ja rukoukseen. Ehkäisy on siis synti, mutta pidättyminen ja paasto rukouksella kaikkivaltiaan puoleen ei ole.
1. Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia.
SRK:n Pj Matti lääkkö on todennut julkisen tiedotusvälineenkin kautta, että me VL:t olemme saaneet armon tässä uskossa, emmekä muita lähde arvioimaan. Näin minäkin uskon ja minulla on tunnon rauha tässä uskossa, joten ei ole mitään tarvetta lähteä etsimään vielä varmempaa vaihtoehtoa.
2. Vain vanhoillislestadiolaisilla on Pyhä Henki.
Me uskomme, että meillä on Pyhä Henki, koska me olemme armon saaneet tässä uskossa ja kuten edellä todettiin, emme lähde muita arvioimaan. Emme siis tiedä, missä on valtakunnan raja, mutta sen tiedämme, että kaikki hengellisyydet ei ole Raamatun mukaisesti opettavia ja niissä on silloin eri henki.
3. Vain vanhoillislestadiolaisuus = Jumalan valtakunta.
Vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistys ei ole Jumalan valtakunta ja tämä on myös sanottu hiljattain ilmestyneen Päivämiehen pääkirjoituksessakin. Jumalan valtakunta ei ole silmin nähtävä, eikä ole missään käsin rakennetussa temppelissä. Sinä etsivä ihminen, et siis avaa Jumalan valtakunnan ovea, vaikka avaisitkin rauhanyhdistyksen oven. Jumalan valtakunnan ovi on Jeesus Kristus.
4. Jumala ei kykene pelastamaan syntistä ihmistä ilman vanhoillislestadiolaisen apua.
Jumala on sana, joka tuli lihaksi vapahtamaan tämän maailman synneistä. Jumala on se sana, joka on Jeesuksessa Kristuksessa sovittanut maailman itsensä kanssa, että armo on sen päälle uskovalle suuri. Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Niin kuin Isä lähetti minun, niin minä lähetän teidät, ottakaa Pyhä Henki, joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut ja joilta te ne pidätte niille ne ovat pidetyt" Jeesus jätti siis viran sovintosaarnasta opetuslapsilleen ja me VL:t uskomme, että tuo saarnavirka on siirtynyt aina apostoleilta meille saakka ja siksi me haluamme julistaa tätä pelastuksen evankeliumin saarnaa. Se ei siis ole millään tavalla Raamatun vastainen.
5. Ehkäisy on syntiä.
Jumala on ilmoittanut Raamatussa tahtonsa: "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Tätä tahtoa ei Jumala ole kumonnut tähän päivään mennessä, eikä kumoa. Siksi me haluamme olla kuuliaiset tälle Jumalan tahdolle ja kaikesta sydämmestämme sitä täyttämässä. Ei tämä ole ihmiselle alistukseksi, eikä se ole Jumalan käsky, vaan se on paljon enemmän kuin käsky, se on Jumalan luomisjärjestyksen säätämys. Uskovaisen ihmisen ei tarvitse nääntyä kuorman alle, vaan rakkaudella toimia Jumalan sanalle kuuliaisena ja jos elämä on raskasta ja tuntuu näännyttävältä, niin ei tämä ole mikään pakko, vaan silloin voi vapaasti käydä uskon rukouksella ja paastolla rakentamaan Jumalan säätämän avioliiton siunausta tuntematta syyllisyyttä ja syntisyyttä. Sairauksien tai vastaavien kohdatessa ei kenenkään tarvitse nääntyä tämänkään ajallisen tehtävän, kuin lasten kasvattamisen alle, vaan voi voimia rukoillen ja rakkaudella avioliittoa rakentaen käydä paastoon ja rukoukseen. Ehkäisy on siis synti, mutta pidättyminen ja paasto rukouksella kaikkivaltiaan puoleen ei ole.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Vanhoillislestadiolaisten ehdoton ekslusiivisuus on HYVIN JA PITÄVÄSTI kaikkien tiedossa, joten erilaisin sanakääntein ja käänteislausein toteutettuja satuja on turha tulla tänne enää kertomaan.
Kaikki voima ja valta on Jumalan Sanalla. Jokainen joka uskoo Raamattuun kirjoitetun Jumalan sanan lupaukset omalle kohdalleen, saa juuri sen, mitä Jumala niissä lupaakin. Mistään yhdistyksistä riippumatta.
Seurakunta ei ole suinkaan vanhoillislestadiolaisuus, eikä kyseinen yhdistys ole myöskään Jumalan valtakunta.
Jumalan Sana koko täydessä voimassaan on kaikkialla maailmassa vaikuttavana. Ainoa ehto on, että sana uskolla vastaanotetaan. Yhdistysten rajoilla ja isäinsä säädöksillä ei ole mitään merkitystä siinä asiassa.
Jumalan valta on Kristukselle annettu ja ne joissa Kristus Henkensä kautta asuu, ovat Jumalan valtakunnassa.
Vanhoillislestadiolaisilla on värä opetus Kasteesta ja Herran Pyhästä Ehtoollisesta.
Suurimpana syynä on paavilainen käsitys avainten vallan perimysopista. Avainten valta on Sanassa ja Sana on kolmiyhteinen Jumala.
Toinen väärä opetus on opetus Jumalan sanasta johon Pyhä Henki tulisi muka vasta uskovan ihmisen kautta. Käytännössä siis vain heidän kauttaan. Tämä on paavin oppi.
Tosiasiassa ihmiseen tulee Pyhä Henki sanan uskomisen kautta, eikä päinvastoin.
Ne jotka Kristuksen ovat päälleen pukeneet uskon ja kasteen kautta, ovat Jumalasta syntyneet ja asuvat Kristuksen kautta Jumalassa. He elävät Hengessä eivät enää lihssa, sillä heissä on siemen joka on Jumalasta syntynyt. He eivät enää syntiä tee, sillä, he ovat Jumalasta syntyneet.
Heidä lihansa on kuollut Kristuksen kanssa kasteessa.
Kol. 3:3 Sillä te olette kuolleet ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa.
1. Joh. 3:9 Jokainen, joka Jumalasta syntynyt on, ei se syntiä tee; sillä hänen siemenensä pysyy hänessä, ja ei hän taida syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
Kristus on hänen siemenensä joka hänessä pysyy, ja hän ei syntiä tee. Kristus on Jumalasta syntynyt. Ja joka on kuollut Kristuksen kanssa, saa nousta ylös iankaikkiseen elämään Kristuksen kanssa.
Kasteella on siis kaksi merkitystä, kuolema ja ylösnousemus, se on: täydellinen ja päättynyt vanhurskauttaminen.
Sillä kun pappi kastaa lapsen veteen, merkitsee se kuolemaa, ja kun hän nostaa sen vedestä, merkitsee se elämää.
Niin Paavali selittää tämän Room. 6:4: »Niin olemme siis hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.»
Tätä kuolemista ja ylösnousemista sanomme uudeksi luomukseksi, uudestisyntymiseksi ja hengelliseksi syntymiseksi.
Tätä ei saa käsittää, niin kuin monet tekevät, vain kuvaannollisesti synnin kuolemaksi ja armon elämäksi, vaan todelliseksi kuolemaksi ja ylösnousemukseksi.
Sillä kaste ei ole keksitty vertauskuva. Eikä synti kuole eikä armo nouse täydellisenä ylös ennen kuin synnin ruumis, jota tässä elämässä kannamme, tuhoutuu, niin kuin apostoli sanoo mainitussa paikassa.
Sillä niin kauan kuin olemme lihassa, kiihottavat meitä ja kiihottuvat lihan himot.
Sen tähden me myöskin alkaessamme uskoa alamme kuolla tästä maailmasta ja elää Jumalalle tulevassa elämässä, niin että usko todella kuolee ja nousee kuolleista. Se on hengellinen kaste, jossa meidät upotetaan ja jossa jälleen nousemme. WA 6, 534.
Martti Luther:
Sentähden paavi onkin saatanan uskollisena palvelijana kokonaan poistanut sanan ja asettanut sijaan munkistoja, messuja, pyhiinvaelluksia, anteita ja muita sellaisia.
Näitä perkele kyllä voi sietää, sillä ne eivät tuota hänelle vahinkoa.
Häntä avustavat myös kasteenuusijat, jotka puhuvat halveksivasti vedestä eli kasteesta.
Samoin sakramentinhäiritsijät, jotka puhuvat halveksivasti Herran ehtoollisesta, ikään kuin siinä ei muuta olisi kuin leipää ja viiniä.
Nämä kaikki ovat kadottaneet sanan.
Karttakaa siis heitä ja oppikaa tietämään, ettei syntien anteeksiantamusta ole missään muualla kuin siellä, missä on sana.
Ja tämä sana on kasteessa, ehtoollisessa, synneistäpäästössä ja saarnassa; sentähden on niissä myös syntien anteeksiantamus, vaikka ken hyvänsä väittäisi toisin.
Missä sana on, siellä sen seurauksena on usko. Siten oikenee ja vahvistuu halvatun käsivarsi, jota tämä ei ennen jaksanut ensinkään liikuttaa.
Mutta missä sanaa ei ole, siellä pysytään halvattuna: on mahdotonta ryhtyä mihinkään tositoimeen.
???
No vastasn vain, mutta ei ole mikään pakko uskoa.
Minusta kysymyksiin oli vastattu reilusti ja rehdisti ja en oikein jakssa ymmärtää tätä vastausten rypppyä avaukseen.
Minusta on hyäv, että kertoo sen miten uskoo ja ei siinä ole mitään hyökkäyksen aineksi tai panettelun aineksia, kuten taas saamme tästä vastauksesta nähdä.
"Vanhoillislestadiolaisten ehdoton ekslusiivisuus on HYVIN JA PITÄVÄSTI kaikkien tiedossa, joten erilaisin sanakääntein ja käänteislausein toteutettuja satuja on turha tulla tänne enää kertomaan."
Tämä on panettelua ja asioiden vääristelyä. Hyvä Nuin sinulla on todella paha ASENNEVAMMA.
Hyvä Nuin, mikä on hengellinen kotisi? Miksi et tohdi kertoa? Toisten oppia kyllä tohdit puskan takaa arvostella :-(
Ja Jumalan sanassa sanotaan MUUTOIN KUIN.
Ja siihen pitäisi löytyä AAMENKIN jostakin,mutta onkos tämäkin sana vain huultesi heiluttamista jolla ei olisi mitään merkitystä.
Härkää sarvista ja Míestä sanoistaan.
Pidäppä nyt niinkuin muutkin meikäläiset noista sanoista kiinni.. Raamattu on ylin ohje ja auktoriteetti:
Pitäkää se mitä puhutte ja lupaatte älkääkä kieroilko. Niinkuin ette olisi tuollaista koskaan puhuneetkaan.
Martti Lutherhan kirjoitti erittäin paljon jo ennen kuin hän kuuli ja uskoi itse sanoman anteeksiantamuksesta omalle kohdalleen siltä uskovaiselta munkilta.
Tätä ei ole ymmärretty. Ja ennen tätä "parannuksen tekoaan" Martti Luther on kirjoittanut nämä kirjoitukset kasteesta uudestisyntymisen ja syntien anteeksisaamisen paikkana. Ja näistä opeista pitää kiinni luterilainen kirkkomme.
Kun Martti Luther sai uskoa syntinsa anteeksi hänen sydämeensä laskeutui rauha ja hänelle kirkastui tämä näkemys: Yksin uskosta, yksin armosta yksin Kristuksen kärsimisen kautta ja että maailmassa on pieni pyhien yhtenäinen joukko, joka on yksimielinen opissa, elämässä ja kärsimisessä.
Vanhoillisten ekslusiivisuus on hyvin tunnettu asia. Eivätkä ole vielä parannusta tehneet tästäkään synnistä. Uskoa saa vapaassa maassa tietenkin aivan kuten tykkää. Mutta Jumala kuitenkin haluaa totuutta salatuimpaan asti.
Eikä Raamarusta löydy Kristuksen rinnalle mitään pelastusta, joten kaikki muu uskominen on armonajan hukkaan tuhlaamista.
"Emme siis tiedä, missä on valtakunnan raja"
Vl:ät EIVÄT SIIS TIEDÄ missä kulkee Jumalan valtakunnan raja.
"Sinä etsivä ihminen, et siis avaa Jumalan valtakunnan ovea, vaikka avaisitkin rauhanyhdistyksen oven."
ET AVAA JUMALAN VALTAKUNNAN OVEA VAIKKA AVAISITKIN RAUHANYHDISTYKSEN OVEN!
Kiitos kirjoituksestasi vl-vastaaja. Ovatkohan kaikki vl:ät nyt samaa mieltä? Hieman erilaisiin tulkintoihin tätä palstaa lukiessa törmää.
Se kulkee uskovien sydämmestä toiseen.
Ja tekee ES: että uskoo saarnatun evaankeljumin ennen uskoneen suun kautta julistetun.
Teoissakin se raja näkyy, ei kiroile, niinkuin maailman ihminen PAASTOAA eikä ehkäise, tätä rajaa on kuule niin pitkälti kuin on valtakuntaakin.
Mutta se että olemme ainoassa oikeassa uskossa, ei merkitse etteikö uskon hedelmiäkin voisi tehdä.
Eikö raamattu sano Että jos voit tehdä tpoiselle joatkin hyvää, ja jätät tekemätä, niin se on sinulle synniksi.
Ja se on eräs suurimpia Helmasyntejä Jumalan huoneessa..
Pyydetään Jumalan siunausta vaikka riitaa on veljien kanssa.
Siitä sanoo raamattu että jätä UHRISI alttarille, ja mene veljesi luo ja sovi riitasi, jonka jälkeen voit vapaalla mielellä uhrata Jumalalle uhrisi, joka sitten jo takuulla Jumalalle kelpaakin.
valtakunnan ovi avautuu Ry.llä, jos ovesta tuli
sisälle armon kerjäläinen ja hänelle pyynnöstä
saarnataan syntien anteeksiantamus ennen uskoneen kautta,Pyhän Hengen saarnaviran kautta.
Silloin hän saa astua sisälle taivaasta alas laskettuun Uuteen Jerusalemiin, joka on ensimmäinen ylösnousemus.
Jumalan valtakunnan raja kulkee siellä , missä
tämä armoevankeljumi Raamatu mukaan oikein
saarnataa , uskotaan ja omistetaan, armosta,
Jeesuksen Kristuksen ansion tähden.
Pyhä Henki asuu vain omiensa keskellä.
Näyttää tälläkin palstalla olevan suurempi merkitys, kuin uskoisikaan. Vl-oppi näyttää taipuneen jo aika hyvin. Yritetään näköjään hissukseen oppia muuttaa Raamatun suuntaan.
Täytyisi kuitenkin tunnustaa, että ennen on opetettu väärin ja tiedottaa tästä opin muutoksesta hieman selvemminkin, koskapa tälläkin palstalla tulee niin erilaisia vastauksia ja ymmärryksiä näihin kysymyksiin vl-komentoijien suusta.
Kohta 1)
>>
SRK:n Pj Matti lääkkö on todennut julkisen tiedotusvälineenkin kautta, että me VL:t olemme saaneet armon tässä uskossa, emmekä muita lähde arvioimaan. Näin minäkin uskon ja minulla on tunnon rauha tässä uskossa, joten ei ole mitään tarvetta lähteä etsimään vielä varmempaa vaihtoehtoa.
>>
Nätisti sanottu, eikä mitään moittimista. Käytäntö on valitettavasti toinen. Jos noin on, niin miksi sitten vl:ien täytyy hokea muille, kuin vl:ille, että tehkää parannus? Jos siis a.) vl-uskovainen ja b.) tavan EvLut ovat molemmat varmoja siitä että ovat saaneet Jeesuksen armon omistaa kohdallensa, niin miksei tuo yllämainittu ajatus, ettei vl:än tarvitsisi arvioida EvLutin uskoa näy missään, vaan vl:än mielestä tavan EvLutin usko ei riitä, koska hänen täytyisi tehdä parannus??
Kohta 3.)
>>
Vanhoillislestadiolaisuus tai rauhanyhdistys ei ole Jumalan valtakunta ja tämä on myös sanottu hiljattain ilmestyneen Päivämiehen pääkirjoituksessakin. Jumalan valtakunta ei ole silmin nähtävä, eikä ole missään käsin rakennetussa temppelissä. Sinä etsivä ihminen, et siis avaa Jumalan valtakunnan ovea, vaikka avaisitkin rauhanyhdistyksen oven. Jumalan valtakunnan ovi on Jeesus Kristus.
>>
Juuri tuota olen monissa kommenteissani korostanut. Kiva kun olette tulleet samoille linoille;) Aika monet vl-kommentoijat tälläkin palstalla ovat olleet moisesta närkästyneitä ja hokeneet, ettei voi olla kuin yksi joukko...
Milloin oppi tästä on muuttunut?
Ilmeisesti aika hiljattain, sillä vuoden alussa tekemässäni avauksessa -Erottamistapaus Jumalan valtakunnasta- monet vl-kommentoijat olivat vielä sitä mieltä että edelleen ollaan 70-luvun opissa ja Vl=Jumalan valtakunta? Tässäpä linkki avaukseen:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000098&posting=22000000001998869
Kohta 4.)
>>
Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Niin kuin Isä lähetti minun, niin minä lähetän teidät, ottakaa Pyhä Henki, joille te annatte synnit anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut ja joilta te ne pidätte niille ne ovat pidetyt" Jeesus jätti siis viran sovintosaarnasta opetuslapsilleen ja me VL:t uskomme, että tuo saarnavirka on siirtynyt aina apostoleilta meille saakka ja siksi me haluamme julistaa tätä pelastuksen evankeliumin saarnaa. Se ei siis ole millään tavalla Raamatun vastainen.
>>
Eihän kukaan olekaan väittänyt, ettei syntejä saisi julistaa anteeksi. Et kommentoinut millään tavalla sitä Vl-ien harhaoppia, jonka mukaan synnit EIVÄT OLE anteeksi, ELLEI niitä vl-uskovainen anteeksi julista, vaikka Raamatussa Jeesus lupaa synnit anteeksi kaikille, jotka uskovat. Raamatussa EI OLE missään kohtaa mainittu että pelastuakseen TÄYTYISI saada synnit anteeksi jo ennestään uskovalta, VAAN on kerrottu, että on VAIN YKSI VÄLIMIES ihmisen ja Jumalan välillä, eli Jeesus.
>>
5. Ehkäisy on syntiä.
Jumala on ilmoittanut Raamatussa tahtonsa: "Lisääntykää ja täyttäkää maa". Tätä tahtoa ei Jumala ole kumonnut tähän päivään mennessä, eikä kumoa. Siksi me haluamme olla kuuliaiset tälle Jumalan tahdolle ja kaikesta sydämmestämme sitä täyttämässä.
>>
Jumala ei ilmoittanut tuossa kohdassa tehtävää ihmisille, VAAN SIUNASI juuri alkunsa saanutta ihmiskuntaa. Tämän voi jokainen lukea Raamatusta juuri ennen "lisääntykää" kohtaa samasta virkeestä. Aika metsään menette, kun siunauksesta käskyn rakennatte!
Sen sijaan Jeesus ilmoitti erittäin selkeästi Jumalan tahdon:
Matt. 7:12
"Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä TÄMÄ ON LAKI ja profeetat."
Saman voimme lukea muualtakin Raamatusta:
Gal. 5:14
Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Niin tältä kuin miultakin palstoilta voimme lukea kuinka paljon pelkoa, ahdistusta ja kurjuutta on tuon lisääntymis"käskyn" fundamentalistinen oppi aiheuttanut. Rakkaudettomassa ehkäisemättömyysopissa näkyy saatanan kädenjälki niin voimakkaasti, että sitä on turha yrittää puollustella!
Jeesuksen itsensäkin mukaan on vain yksi lauma ja samoin näki Martti Luther heräämisensä jälkeen: pieni pyhien joukko, joka on yksimielinen opissa, elämässä ja kärsimisessä.
Ehkäisystä: Alussa kun Jumala loi ihmisen hän kehoitti: lisääntykää.
Eikö sama kehoitus kuulunut myös Baabelin aikaisille uskoville: lisääntykää, älkää vähentykö (oliko se Jeremiaan kirja)
Ja jossakin kohtaa puhutaan kurittomasta kansasta joka ei tehnyt Jumalan tahtoa sanottiin, että he eivät lisääntyneet..
Ja kaiken selvimmin mielestäni se näkyy ihmisen olemuksessa: niin voimakas vietti on pantu miehen ja naisen välille, että he harrastavat sukupuoliyhteyttä...
Niin voimakas on pantu naiseen lapsen kaipuu, että useimmat jossakin vaiheessa elämäänsä haluavat voimakkaasti saada lapsen..
Miksi Jumala olis tehnyt ihmiselle lisääntymisjärjestelmän joka ei olisi ihmiselle sopiva ja sopiva ennenkaikkea sopiva Jumalan suunnitelmaan???
..Jumala sanoi täyttäkää maa... eikö maan pidäkkin sen vuoksi täyttyä...
...ajatuksia vaan
EN haluaisi, että lähdetään yleensäkään olettamuksen pohjalle, vaan lähestytään asioita asioina.
Olen itse lueskellut vain pienen aikaa tätä pasltaa ja ajattelin oman vastaukseni antaa näihin kysymyksiin, jotka olivat tuolla, joten ei tällä palstalla ole mitään taivutusvaikutusta ollut.
Asioista kannattaa keskustella reilusti ja rakentavasti, niin se on kaikista mukavaa, vaikka ei aina samaa mieltä ollakaan. Ei asioista tarvi olla samaa mieltä ja jokaisella on täysi oikeus olla mitä mieltä haluaa ja uskoa miten haluaa. Annetaan se vapaus kaikille ja rakennetaan järkevää keskustelua asiapohjalta.
Pientä kritiikkiä antaisin rakentavasti Ande sinullekin. Ensiksi tuo on vähän epärakentavaa, että korostat omaa työtäsi opetuksessa ja se on minulle todella yllätys, koska en ole lukenut oikeastaan ainuttakaan kirjoitustasi. Tiedän, että todella moni uskoo samoin kuin minäkin, vaikka erojakin on sukupolvien välillä jossakin määrin tai ainakin siinä, miten asiat tuodaan esille kirjoituksissa ja puheissa.
Palstaa vähän seuranneena kyllä nousee mieleen, että kaikkien pitäs hieman tarkkailla peiliä kirjoittaessaan ja tämä tarkoittaa myös meitä VL:ä
Tämä on siis minun uskonnäkemykseni sellaisena kuin uskon, enkä koe mitään tarvetta sitä muutta, koska olen varsin onnellinen ja rauha sydämmellä.
Älä luule luuta lihaksi, kananpoikaa paistikkaaksi. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole parannusta synneistään ja vääristä opetuksista tehnyt.
Mitä silloin jää jäljelle? Jo vähäinenkin hapatus hapattaa näet koko taikinan.
Vanhurskauttamisoppi on sentään kristinopin ydinkysymys. Jos se on pielessä, niin vinoon menee rakennus kun Pisan torni.
Eikä opillista erhetystä ole Kristuksessas Jeesuksessa elävän uskovan vaikea havaita.
Room. 3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
Room. 3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
Room. 3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi USKON KAUTTA hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
Room. 3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja VANHURSKAUTTAA SEN, jolla on USKO JEESUKSEEN.
Room. 3:27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
Room. 3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
vanhurskauttamisesta, vaan uskon hedelmästä, uskon avaamasta näköalasta elämän tarkoitukseen ja tehtävään.
Jos luulee, että vanhurskaaksi tullaan yksin rukoilemalla, tai muutoin ilman Pyhän Hengen voimaa toisen uskovan kautta, niin silloin se on mitä suurimmissa määrin ihmisen oma työ. Armoon autetaan, koska ihminen itse ei todellakaan voi yksin alastomana päästä sisälle jumalan valtakuntaan. Se on Jumalan työ ja sekin on Jumalan työ, että tuntee hädän niin suureksi, että pitää apua lähteä kysymään ja etsimään.
"Se on Jumalan työ ja sekin on Jumalan työ, että tuntee hädän niin suureksi, että pitää apua lähteä kysymään ja etsimään."
etsitään Jumalalta ja Jeesukselta eikä rauhanyhdistykseltä ja vanhoillislestadiolaiselta kuten veeällät omassa korskassaan opettavat.
Sinähän lupasit lähteä jo meneen!
...
Tulihan sieltä aika lailla erilainenkin näkemys.
>>
Jeesuksen itsensäkin mukaan on vain yksi lauma ja samoin näki Martti Luther heräämisensä jälkeen: pieni pyhien joukko, joka on yksimielinen opissa, elämässä ja kärsimisessä.
>>
Tämä kuulostaa ihan tutulta ja moneen kertaan kommentoidulta. Saattoihan Lutherin aikaan joku joukko ollakin, mitä hän tarkoitti. Tätä en tiedä. On kuitenkin aika härskiä verrata sitä moneen kertaan hajonneeseen lestadiolaisjoukkoon, joka ei juurikaan keskinäistä rakkautta tunne, vaan hajoamisherkkänä helposti riitoihin jakaantuu aina vähän väliä.
Jeesus ei todellakaan todennut, että on vain yksi oikea lauma!!
Päinvastoin hän KIELSI opetuslapsiaan tuomitsemasta miestä, joka hänen nimeensä paransi, mutta ei seurannut heitä! Tuo oli sentään Jeesuksen omaa aikaa!!
Jeesus puhui selvästi että hänellä on myös muita lampaita muissa lammastarhoissa! Hän sanoi että TULEE OLEMAN yksi lammashuone, MUTTA MILLOIN?
Ehkä lopun aikointa, mutta viimeistään taivaassa tulee näin olemaan! En oikein usko että taivaassa on osastoja vl:ille, el:ille, helluntaalaisille, jne... Eiköhän me kaikki uskovaiset olla siellä yhtenä joukkona;)
Mitä lisääntymiseen tulee, niin:
1.) Kyseessä on SIUNAUS.
2.) Tuhansia vuosia sitten moinen on voinut olla hyväksikin ja tarpeellista. Tänään on toisin. Tiedämme Jumalan antaman järjen ja viisauden johdosta mitä seuraa kun pallollamme ei riitä kaikille resursseja.
Jos tapaa, mitä hyvänsä, joka aikanaan oli hyväksikin, toistetaan sokeasti jonain toisena aikakautena, niin se voi johtaa ihmiset epätopivon suohon. Näin on käynyt niille, jotka ehkäisemättömyydestä ovat tehneet itselleen uuden Molokin, jolle syötetään äidit ja lapset.
3.) Missään ei todeta, ettei lisääntymistään voisi rajoittaa!!
4.) Jumala ilmoitti tahtonsa 10 käskyn kautta! Mikään niistä ei liittynyt lisääntymiseen millään läilla. Näin ollen "Jumalan tahto", joka ei edes ollut Jumalan tahto, vaan siunaus täyttyi siihen mennessä ihan tarpeeksi hyvin;)
5.) Millä perusteella muunnetaan omavaltaisesti siunaus käskyksi ja hylätään monet muut Vt:n suorat käskyt? Esim se, että hiuksia ei saa lekata ohimolta tai partaa muunnella? Tai ettei kahta siementä saa kylvää samaan peltoon? Tai se ettei sekoitekuituvaatteita saa pitää?
Eikö noissakin pitäisi oma järki pois laittaa ja seurata selkeästi ilmoitettua Jumalan tahtoa??
Sen sijaan tässä olen samaa mieltä:
>>
Niin voimakas on pantu naiseen lapsen kaipuu, että useimmat jossakin vaiheessa elämäänsä haluavat voimakkaasti saada lapsen..
>>
Ihmisellä on tosiaankin vietti haluta lapsia. Ei kuitenkaan rajoittamattomasti! Lisääntyminen tapahtuu aivan riittävän hyvin myöskin niin, että ne lisääntyvät, jotka haluavat. Kaikkia ei Jumalakaan ole luonut isiksi ja äideiksi. Niille Jumala ei ole antanut yksinkertaisesti halua saada lapsia. Miksi emme luottaisi tähän ja eläisi vapaana Jeesuksen armon alla?
Sen sijaan seksuaalisuudella on muitakin tarkoituksia kuin lisääntyminen. Seksi laukaisee sosiaalista jännitystä ja rauhoittaa ihmisiä. Seksin on myöskin todettu auttavan elimistön puolustusjärjestelmää kehittämään immuniteettiä sairauksia vastaan. Näinollen lisääntyminen ei ole seksin ainoa funktio!
>>
Jos luulee, että vanhurskaaksi tullaan yksin rukoilemalla, tai muutoin ilman Pyhän Hengen voimaa toisen uskovan kautta, niin silloin se on mitä suurimmissa määrin ihmisen oma työ.
>>
Tuo on surullisen yleinen vl-kanta, joka on vastoin sitä, mitä Raamattu kertoo.
Jeesus opetti rukoilemaan syntejä anteeksi Jumalalta! Ilmeisesti vl-ien mielestä aivan turhaan tai väärin??
Raamattu ilmoittaa että Pyhä Henki anotaan ja saadaan Jumalalta:
Luuk. 11:13
"Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!" "
Uskovaisten tehtävänä on joskus ollut jopa vain hämmästellä tapahtunutta:
Ap. t. 10:45
"Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin "
>>
Armoon autetaan, koska ihminen itse ei todellakaan voi yksin alastomana päästä sisälle jumalan valtakuntaan.
>>
Todellakin. Auttaja on Jeesus Kristus, joka kuoli puolestamme ristillä!! Muita välimiehiä ei Raamattu tunne!
1. Tim. 2:5
"Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, "
"Näyttää tälläkin palstalla olevan suurempi merkitys, kuin uskoisikaan. Vl-oppi näyttää taipuneen jo aika hyvin."
En ole ap kirjoittaja enkä osaa sanoa kuin omasta puolestani, mutta minä olen ajatellut näin vuosia. Oikeastaan siitä asti, kun aloin lukea nuoruudessani Raamattua ja Jeesuksen opetuksia pelastuksesta yksin armosta ilman lain tekoja. Toisaalta kun olen asiasta keskustellut ystävieni ja tuttavieni kanssa ja kysellyt heidän mielipidettään, hyvin monet toteavat, etteivät halua ja uskalla sulkea pois muiltakaan taivaan portteja. Eli he siis uskovat (niin kuin minäkin), ettei kukaan voi eikä kenenkään tarvi varmuudella sanoa toisen ihmisen uskon tilasta, vaan se on Jumalan tehtävä.
"Nätisti sanottu, eikä mitään moittimista. Käytäntö on valitettavasti toinen. Jos noin on, niin miksi sitten vl:ien täytyy hokea muille, kuin vl:ille, että tehkää parannus?"
Taitaa johtua siitä, että julkinen vl-oppi sisältää edelleen ajatuksen, että vain vl-joukossa voi pelastua. Mutta vaikea on tietää, mitä itse kukin sydämessään asiasta ajattelee. Jos kerran Lääkkökin on JULKISESSA kannanotossaan todennut, että emme voi lähteä arvioimaan toisen uskoa, eikö se sisällä selvästi piiloväittämän, että ihmisellä ei ole oikeuksia / taitoja arvioida toisen uskoa?
Olen samaa mieltä siitä että keskustellaan railusti ja rakentavasti.
>>
Pientä kritiikkiä antaisin rakentavasti Ande sinullekin. Ensiksi tuo on vähän epärakentavaa, että korostat omaa työtäsi opetuksessa ja se on minulle todella yllätys, koska en ole lukenut oikeastaan ainuttakaan kirjoitustasi. Tiedän, että todella moni uskoo samoin kuin minäkin, vaikka erojakin on sukupolvien välillä jossakin määrin tai ainakin siinä, miten asiat tuodaan esille kirjoituksissa ja puheissa.
>>
Asiallinen kritiikki on aina tervetullutta:) Tarkoitukseni ei ollut missään tapauksessa korostaa itseäni. Se, mitä kirjoitin eka vastaukseni alussa, oli tarkoitettu puolittain ironiaksi, enkä todellakaan tarkoittanut sillä itseäni, vaan kaikkia meitä lukuisia kirjoittajia, jotka hieman vl-opetusta kritisoivat.
Kuten keskustelun kulusta huomaat, niin ei oikein näytä vl:iltä nyt löytyvän yhteistä linjaa tässä "Jumalan valtakunta" ja joukko-opissa??
>>
Palstaa vähän seuranneena kyllä nousee mieleen, että kaikkien pitäs hieman tarkkailla peiliä kirjoittaessaan ja tämä tarkoittaa myös meitä VL:ä
>>
Kyllä näin on. Kun paljon kirjoittelee, niin inhimillisenä ihmisenä lipsahtelee helposti mukaan sellaistakin, joka on taitamatonta.
>>
Tämä on siis minun uskonnäkemykseni sellaisena kuin uskon, enkä koe mitään tarvetta sitä muutta, koska olen varsin onnellinen ja rauha sydämmellä.
>>
Hieno homma! Tiedän kuitenkin liikkeessäsi olevan paljon sellaisia, jotka eivät moista voi sanoa, vaan kokevat liikkeen opetukset ahdistavana ja raskaana. Kuten olen aiemminkin todennut, niin teissä vl:issä on todella suuria eroja...
Toivon todellakin että kaltaisesi fiksut vl:ät saavat enemmän jalansijaa niin vl-liikkeen sisällä kuin tälläkin palstalla:)
>>
Taitaa johtua siitä, että julkinen vl-oppi sisältää edelleen ajatuksen, että vain vl-joukossa voi pelastua. Mutta vaikea on tietää, mitä itse kukin sydämessään asiasta ajattelee. Jos kerran Lääkkökin on JULKISESSA kannanotossaan todennut, että emme voi lähteä arvioimaan toisen uskoa, eikö se sisällä selvästi piiloväittämän, että ihmisellä ei ole oikeuksia / taitoja arvioida toisen uskoa?
>>
Kyllä. Kahta erilaista opetusta on voimakkaasti ilmassa vl:illä. Raamatussakin varoitellaan "lajittelemasta viljaa" tai tuomitsemasta, moneen kertaan ja selvästi.
Ei voi muuta kuin toivoa, että mahdollisimman moni vl havahtuisi tähän ja ymmärtäisi Jeesuksen sanat sekä tajuaisivat itsensä tuomitsevan, kun muita tuomitsevat:
Matt. 7:2
"sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. "
Tsemppiä ja siunausta sulle Veeruska:)
Ande
Käytännössä lienee mahdotontakin, että kaikki 100 000 (ylikin?) lestadiolaista voisivat ajatella täsmälleen samalla tavoin jok'ikisestä asiasta. Ulkoiseen ja julkiseen yksimielisyyteen on helpompi pyrkiä, mutta "salaiset" ajatukset ovat jokaisen omia.
Mutta kaikkea hyvää sinullekin!
Veeruska
tervehdin teitä nykyiset vl:t: Hyvä että "salaiset ajatukset" saavat nykyisin olla jokaisen omia. Toisin oli ikimuistoisella 70-luvulla, kun niitä satojen ihmisten edessä mikrofonin avulla kaiveltiin julkisuuteen. Tuon kauden toisteltu iskulause kuuluikin: "Me olemme julki ja paljaat Jumalan ja ihmisten edessä".
Toiset perivät kerran taivaan kodin ja toiset eivät. Kuinka hartaasti toivoisinkaan, että sinne kaikki pääsisivät, kaikki jotka hiukankin uskovat ja ne jotka uskovat liikaakin. Kumpa itse saisi pysyä siinä joukossa joka pääsee kunniaan.
Irtauduin lestadiolaisuudesta joitakin vuosia sitten, ja ainakin minulle tuli täytenä yllätyksenä se, että lestadiolaiset ovat alkaneet päästää taivaaseen muitakin kuin parannuksen tehneet lestadiolaiset. 70-luvun oppien (ja oman kokemukseni mukaan myös 90-luvun oppien) mukaan näin vapaamielisistä puheista olisi joutunut puhutteluun ja tekemään julkisesti parannusta väärästä hengestä.
Jos lestadiolaiset ovat aivan viime aikoina muuttaneet uskonkäsityksiään, olen samaa mieltä kuin Ande: näistä muutoksista pitäisi tiedottaa julkisesti ja selväsanaisesti. Mielestäni myös olisi ehdottoman tärkeää, että esimerkiksi SRK:n edustaja pyytäisi lestadiolaisten nimissä anteeksi julkisesti niiltä, joita on lestadiolaisen opin mukaisesti nöyryytetty näissä hoitokokouksissa.
Muussa tapauksessa ajattelen, että nämä lestadiolaisten humaanit kommentit ovat vailla todellisuuspohjaa ja vain jonkinlainen tällä palstalla toimiva peitetarina ja puolustus lestadiolaisen opin (ansaittua)kritiikkiä vastaan.
Minä olen vastuussa omasta uskostani, en kenenkään muun.
En myöskään arvioi, kuka pääsee Taivaaseen ja kuka ei, mutta itse uskon pelastuvani tässä uskossa ja armossa, jossa olen.
Toivon vilpittömästi, kaikki ihmiset pelastuvat ja perivät Taivaan, mutta tämä erottelu on yksin Jumalan kädessä, ei ihmisen.
Ande, kuinka Jumala voikin pimentää, kun ihminen antaa ylen yhden pyhän, yhteisen seurakunnan.
1. Tim. 2:5
"Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, "
Ja huomaa Jeesuksen hyvästijättösanat. En minä jätä teitä yksin: Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne on anteeksi annettu taivaassa. Menkää kaikkeen maailmaan ja kertokaa, että Jumalan valtakunta on teitä lähestynyt, tehkää parannus.
VÄLIMIES JÄTTI VALTANSA VAIN JA AINOASTAAN OPETUSLAPSILLEEN!!! MUTTA EIHÄN SITÄ USKO ANDE EIKÄ MUUTKAAN MAAILMAN VIISAAT, KOSKA SE EI SOVI HEIDÄN JÄRJELLEEN.
Kirjoituksistasi huomaa, kuinka yrität pimentää Raamatun totuutta! Pimeys esiin sopisi paremmin nikkariksesi!
>>
Ja huomaa Jeesuksen hyvästijättösanat. En minä jätä teitä yksin: Ottakaa Pyhä Henki, joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne on anteeksi annettu taivaassa. Menkää kaikkeen maailmaan ja kertokaa, että Jumalan valtakunta on teitä lähestynyt, tehkää parannus.
VÄLIMIES JÄTTI VALTANSA VAIN JA AINOASTAAN OPETUSLAPSILLEEN!!! MUTTA EIHÄN SITÄ USKO ANDE EIKÄ MUUTKAAN MAAILMAN VIISAAT, KOSKA SE EI SOVI HEIDÄN JÄRJELLEEN.
>>
Luepas tuosta ylempää tai Raamatusta, kuinka Pyhä Henki saadaan ja anotaan Raamatun mukaan Jumalalta!
Kerro missä kohtaa Raamatussa on se sana VAIN!, johon te oppinne perustatte!
Kerro missä kohtaa Jeesus komosi tai lisäsi oppiinsa jotain? Jeesus ja apostolit opettivat kautta Raamatun että PELKKÄ USKO RIITTÄÄ!
Ei meidän tarvitse turvautua siihen että yrittäisimme vetää johtopäätöksiä Jeesuksen puheista, sillä Jumala on selkeästi sanassaan ilmoittanut, että kaikki jotka uskovat, pelastuvat!
Se on se punainen lanka, joka kulkee läpi Raamatun. Muuta ei tarvita kuin usko. Usko pitää sisällänsä kaksi asiaa:
1.) Luottaminen siihen että jokin asia on totta.
2.) Ojentaminen elämänsä tuon todeksi uskomansa asian mukaan.
Siinä on pelastus Raamatun mukaan. Ei ole ehtona ihmisen välitystä.
Ilmestyessään opetuslapsilleen, Jeesus kehoitti kertomaan että USKOMALLA HÄNEEN saa synnit anteeksi:
Ap. t. 10:43
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." "
Tämä kertomus on Raamattuun kirjoitettu juuri sen tähden, että ihmiset voisivat sen sieltä lukea ja että uskomalla lukemansa, he pelastuisivat.
Joh. 20:31
"mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä. "
Joka muita ehtoja laittaa, uskoo TOISIN, kuin Raamattu opettaa. Siinäpä jälleen perusteluja harhaoppia vastaan!
"VÄLIMIES JÄTTI VALTANSA VAIN JA AINOASTAAN OPETUSLAPSILLEEN!!!"
ONNETON VALHEVARIS, että Jeesus on luovuttanut valtansa vanhoillislestadiolaisille!!!
Jutut senkuin PAKSUNEE!
totisesti aamen!
näköjään, koska menneinä vuosikymmeninä seurakunta jätti saatanan haltuun sellaiset, joiden EPÄILTIIN uskovan VL-vastaajan tavoin.
Nuo keskustelun aluksi mainitsemasi 'harhaopit' tai niiden selitykset ovat sitten omia mielipiteitäsi. Varo ettei henkilöllisyytesi selviä kotiseurakunnassasi, muuten voi joku lestadiolainen saarnaaja tulla pyytämään sinua pieneen palaveriin... ;) (vitsi).
Mitään muutosta ei siis opissa ole tapahtunut. Tajuatko, että opin kannattajana kannatat myös sitä suvaitsemattomuutta ja armottomuutta, jonka lestadiolainen oppi tuo mukanaan, vaikka näin keskustelupalstoilla sanoudut siitä ainakin osittain irti. Mieti tarkkaan kannattaako roikkua mukana tällaisessa toiminnassa. Jos tulet siihen tulokseen että ei, niin tervetuloa joukkoon tummaan... =)
Hyvää jatkoa sinulle! Toivottavasti kaltaisesi henkilöt saavat lestadiolaisuudessa enemmän sananvaltaa.
Pidän huolen, että henkilöllisyyteni ei selviä ;)
No ei minua oikeasti näiden sanojen takia mihinkään hoideta. Tämä on totuus ja sen uskallan sanoa vaikka Oulun ry:llä etuosasta kovaäänisten kautta.
Kannatan ehdotonta armoa Jeesuksen Kristuksen sovintyöhön turvaten ja se riittää minulle. Uskon syntini anteeksi ja kuulutan sen todistuksen saarnan kaikille katuville, jotka sitä haluavat kuulla kohdalleen. Ei usko sen kummempaa ole.
Käsittääkseni kuitenkin lestadiolaisuuden ydinoppi on se että vain parannuksen tehneet lestadiolaiset pääsevät taivaaseen. Se ei oikein välity noissa harhaoppivastauksissasi.
Eli jos hyväksyt, että muutkin, jotka eivät noudata lestadiolaisuuden 'syntioppia', tee virheistään parannusta, ole 'synnin pois panijoita' pääsevät taivaaseen, niin miksi sitten sinun täytyy tehdä parannusta omista teoistasi ja pitää esimerkiksi ehkäisyä syntinä, niin kuin itse sanot? Voisit elää kuten muutkin ja silti päästä taivaaseen. Eikö koko lestadiolainen oppirakennelma luhistu tähän? (Vaikka eihän se tietenkään minun näkökulmastani mikään paha juttu olisi ;) )
Vaikutat ihan fiksulta ihmiseltä, joten mieti tarkkaan, mitä oppia kannatat.
Kutakuinkin näin ajattelen minäkin. Eli allekirjoitan tekstisi.
Että näin.
Jos tarkoitat, että minä olen "vrk", niin epäilysi menee metsään rytinällä. En ole kirjoittanut tänne muilla nimimerkeillä.
Asiasta viidenteen, oletko sinä yksi ja sama ihminen, joka tutkii jatkuvasti yhteyksiä eri nikkien välillä, vai onko teitä useampia? Noh, harrastuksensa itse kullakin :)
reppana yrittää saada eri nikkejä samaan persoonaan eikä vielä osaa tippaakaan arvostella kirjoitustyylejä. Kyllä nyt sinut ja vrk:n erottaa suunnilleen jokainen, joka lukea osaa.
Samaten ilmeisesti tämä kyseinen tyyppi tekee väkisin Nuinista, Jukasta ja minusta yhden henkilön.
Noh saahan täällä tietysti halutessaan leikkiä pikku pikku salapoliisia, mutta kun taidot ovat tuota luokkaa, niin tyyppi vain munaa itsensä perusteellisesti.
Että näin.
Heh heh, Morjes vaan Jukka! Tulit taas takasin?
"Noh saahan täällä tietysti halutessaan leikkiä pikku pikku salapoliisia,"
Aivan, ja riittäähän siitä huvia meille muillekin, kun nämä etsivät esittelevät mielenkiintoisia tutkimustuloksiaan :)